Ravintolat
Comments 2

Joululounaalla

Suuntasimme viime perjantaina iki-ihanan jumpparyhmämme kanssa Bistro O Mat:iin joululounaalle juhlistamaan ryhmän nelivuotista taivalta, syyskauden päättäjäisiä ja tulevaa joulua. Hikijumpan jälkeen tietenkin!

Bistro O Matissa kävin ensimmäisen kerran aiemmin syksyllä. Silloin ihan kaikki ei mennyt putkeen, mutta mielestäni ravintola ansaitsi toisen tilaisuuden. Osin jo siksi, että kyseessä on oman kylän gourmet -ravintola. Pidän myöskin ravintolan ajatuksesta hyödyntää lähi- ja luomuruokaa. Menutkin ovat olleet houkuttelevia. Ja tunnelma lämmin.

Tälläkään kertaa ihan kaikki ei mennyt putkeen. Tarjoilussa olisi ollut hieman parannettavaa, mutta tämän seikan pystyin vielä ohittamaan, koska kyseessä oli lounasaika. Vaikka olisihan se ollut mukavaa, ettei seurueen olisi tarvinnut odotella meitä matti myöhäsiä täysin kuivin suin. Etenkin näin intensiivisen treenisession jälkimainingeissa.

Olin katsonut omat valintani valmiiksi netistä ja suurin pettymys syntyikin, kun valmiiksi miettimääni alkuruokaa ei ollutkaan tarjolla. Piti olla, mutta ei ollut, kuului selitys. Selvä! Alkuruoat sikseen! Muu seurue aloitteli alkoholittomalla vaalealla glögillä. Minä valitsin reteesti perjantaipäivän kunniaksi pienen lasillisen luomupunkkua. Se kun sattui sopivasti sopimaan myös pääruokani palan painikkeeksi =)

Puolet seurueesta valitsi pääruoaksi joulupöydän. Itselleni ei pöydästä löytynyt oikein muuta aidosti mieleistä kuin rosolli, joten jätin jouluherkut sikseen. Joulupöydässä oli tarjolla pääasiassa erilaisia kalavaihtoehtoja; silakoita, sokerisuolattua lohta ja katkarapumätikakkua. Lisäksi jo mainitsemani rosolli ja riistaterriiniä. Perunat tuotiin erikseen lämpiminä pöytään.

Itse valitsin pääruoaksi luomukaritsan paahtopaistia. Nappivalinta! Lihaa oli lounaaksi todella paljon ja se oli maukasta. Tosin olisin lihan kanssa kaivannut vähän kasviksiakin. Tai olihan niitä – vähän. Hitunen kurpitsapyrettä ja muutama juureskuutio lihakasan alla. Viipale siirappista mallasleipää auttoi hiukan asiaa.

Jälkkäriksi valitsin aivan ylihyvältä kuulostavaa taatelisuklaakakkua kera vaniljasorbettipallon. Sorbetti ei vaan ollutkaan valkoista vaniljaa vaan punaista vadelmaa. Noh, onhan niissä sentään samat alkukirjaimet. Jälleen pieni pettymys. Hmph! Ja jotenkin odotin jälleen jotain todella suklaista kakkua, joka osoittautui kuitenkin enemmän makeaksi kuin suklaiseksi. Tässä asiassa vika taitaa tosin olla maistajassa. Kun on tottunut runsaskaakaoisiin tummansuklaan makuihin, niin moni suklaalla nimetty annos jää vaisuhkoksi. Ihan ok kakkupala kuitenkin, johon oli hyvä päättää jouluinen lounas parhaassa seurassa.

Voitte vaan kuvitella mitkä ovat odotukset, kun ylihuomenna pääsen vihdoin maistamaa seitsenkertaista ”kuolemaa”! Jep, dreams will come true =)

Paleokeittiö viettää joulua jälleen äipän tarjoilemassa joulupöydässä. Veikkaan, että meidän perheen perinteitä kunnioittaen mennään. Itse olen esittänyt toiveen vaan savustetusta kalkkunasta. Saapi nähdä toteutuuko tämä toive =)

Onko teillä toiveita Paleokeittiön joulusta? Kiinnostaako epäpaleoliittisten pyhien toimet vai pistänkö luukut kokonaan kiinni ja keskityn nauttimaan joulunajan turpoavasta olemuksesta? Entäs Jouluravintola? Otanko kameran kassiin vai jätänkö kissoille? Uuden vuoden puolella on ainakin luvassa jälleen kuukausi TehoPaleo30:n merkeissä. Voisihan siitä jotain yhteisprojektiakin virittää, jos kiinnostusta löytyy… Kommentoikaa tai laittakaa meiliä tulemaan!

2 Comments

  1. Ehdottomasti kuvia ja tarinaa! Etenkin siitä syntisestä suklaakakusta ;) Please! :)

    • Hah hah! En tiedä kehtaako tarinaa kertoa. Siitä tulee niiiiiin syntinen! (Ks. Seitsemän kuolemansyntiä kohdat 5-7, ehkä 1 ja 4:kin.) Jää paleopukki vielä tulematta ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.