Avainsana: taateli

  • Vuohenjuustolla täytetyt joulutaatelit

    Vuohenjuustolla täytetyt joulutaatelit

    Kaksi yötä jouluun! Huh!

    Joulu tulee joka vuosi eteen yhtä nopeasti. Eikä asiaa yhtään helpottanut, että jouluflunssa yllätti emännän – tänäkin vuonna. Nyt onneksi taas takaisin elävien kirjoissa, mutta joulunalussuunnitelmat menivät kyllä uusiksi. Paljon jäi, ja jää tekemättä. Noh, onneksi joulu on taas ensi vuonna.

    Tässä kuitenkin vielä hyvin helppo ja pikainen vinkki jouluherkutteluun. Ei ihan täysillä paleoo, mutta riittävän lähellä.

    Vuohenjuustolla täytetyt taatelit ovat aika mainio pikkupurtava, paitsi joulupäiviin, niin myös muihin herkkuhetkiin. Nämä kyseiset taatelit maistuvat jouluisasti piparkakulle, mutta toimivat vallan kivasti myös piparkakutta. Vaikka uutta vuotta vastaanottaessa.

    VUOHENJUUSTOTÄYTTEISET JOULUTAATELIT

    • tuoreita taateleita
    • kiinteää vuohenjuustoa
    • hieman vettä vuohenjuuston notkistamiseen
    • piparkakkumaustetta (tai kanelia) maustamiseen
    • päälle manteli- tai pähkinärouhetta

    Ja näin helposti nämä pikkuherkut syntyvät….

    Valmista vuohenjuustotahna. Leikkaa vuohenjuustopötkylästä valkoinen kuori pois. Muussaa karkeasti haarukalla. Lisää tilkka vettä ja jatka vuohenjuuston notkistamista esim. painelemalla massaa lusikalla lautasta vasten kunnes massa on tasaista.

    Esivalmistele taatelit. Leikkaa taatelit pituussuunnassa halki. Poista varovasti kivi ja levitä taatelit ”perhosiksi”.

    Ripottele taatelien päälle piparkakkumaustetta tai kanelia.

    Täytä taatelit notkistetulla vuohenjuustolla pienen lusikan avulla ja paina kiinni sen minkä menevät. Tuoreet taatelit ovat tietysti hirmu makeita ja mielestäni paras suolaisen ja makean tasapaino saavutetaan, kun vuohenjuustoa tunkee taatelien täytteeksi mahdollisimman paljon.

    Ripottele täytettyjen taateleiden päälle manteli- tai pähkinärouhetta. Itse käytin hasselpähkinärouhetta.

    Säilytä jääkaapissa ja tarjoile esim. alkkarina, jälkkärinä tai pikkunaposteltavana.

    Jos mieli tekee hieman oikaista, niin täytteenä voi hyvin käyttää myös pehmeää vuohenjuustoa. Itse suosin sitä ehtaa tavaraa, koska siinä on enemmän makua. Pehmeät vuohenjuustot ovat kyllä käteviä, mutta maku tahtoo olla vähän valju.

    Ja hei, pikkuvinkkinä vielä, että kannattaa käväistä Paleokeittiössä vielä huomennakin! Koska huomenna jaetaan Paleokeittiön joululahjat – rakkaudella multa sulle! =)

    Jännittäviä jouluneduspäiviä Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Makea puurokuppi

    Makea puurokuppi

    Erilaiset kuppiruoat (bowls) ovat jo tovin villinneet ihmisiä maailmalla. En tiedä, onko kyseessä vain terveystietoisten keskuudessa levinnyt ilmiö, mutta viherpirtelöiden ja tuorepuristettujen mehujen rinnalle on hiljalleen hiipinyt aamiaiskuppia, salaattikulhoa, nuudelikuppia ja mitä muita näitä nyt onkaan. Päätin kantaa oman korteni kekoon kasaamalla kaurapuuron ympärille herkkukupin!

    Makea kaurakuppi | paleokeittio.fi

    Elämä ei ole lihaisten pekonipullien ja kermaisen kanakeiton jälkeen pelkkää ”kaalisoppakuuria” vaan detoxkeiton lomaan mahtuu pientä, sievää herkutteluakin. Sievää sinänsä, että kohtuullisen kaidalla, ”hyvien herkkujen” polulla pysytään.

    Mitä tarkoittaa herkku? Pyydän usein valmennettavia määrittelemään sanan ”herkku” hieman tarkemmin, joten lienee kohtuullista myös kertoa, kuinka itse sanan määrittelen. Yksinkertaisimmillaan miellän herkun joksikin makeaksi, jota on vain harvoin tarjolla. Toisaalta erotan toisistaan myös arki- ja juhlaherkut. Arkiherkut ovat niitä parempia ja hillitympiä herkkuja, jotka pysyvät paleoystävällisen rajan sisällä, esim. tummasuklaa. Juhlaherkut sen sijaan viskaavat komiasti paleolla vesilintua. Ja sitten on vielä ne suolaiset herkut. Tervetuloa mun monikerroksiseen herkkumaailmaan! =D

    Tämä makea puurokuppi onkin hieman vaikeammin luokiteltava. Paleoystävällisten ainesten puolesta kyseessä voisi olla arkiherkku, mutta koska käytän kauraa vain todella harvoin ja vaahterasiirappiakin vain satunnaisesti, niin kyse voisi yhtä hyvin olla juhlaherkusta.

    Mikä on arjen ja juhlan risteytys? Viikonloppu?! Voisiko kyse olla siis viikonloppuherkusta? No voisipa hyvinkin, jos keittelisin kaurapuuroa useammin kuin kerran vuodessa, hah hah! Monille paleoystävälliset, gluteenittomat kaura ja riisi ovat ihan fine. Mulle ei. Harmi sinänsä, koska kaurapuuroa, entisen elämäni vakkariaamiaista, on joskus iso ikävä.

    Makea kaurakuppi | paleokeittio.fi

    Nyt on kuitenkin kaurapuuroa ja muuta makeaa kupissa! Lienee turha todeta, että tämä on Ä-LYT-TÖ-MÄN hyvää. Ja helppoa. Oikein sopivaa herkkua, kun makeahammasta kolottaa vähän kovemmin. Pohjana kookosmaidolla pehmennetty kaurapuuro, ja päällä vähän pähkinää ja hedelmää.

    MAKEA PUUROKUPPI

    1 annos

    Kaurapuuro

    • 2 dl vettä
    • 1 dl kookosmaitoa
    • reilu 1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
    • hieman himalajansuolaa

    Lisää kiehuvaan veteen kookosmaito ja kaurahiutaleet. Kypsennä ohjeen mukaan tai näppituntumalla, ja mausta suolalla. Kaada kuppiin ja lisää päällle…

    • 1 pieni tai 1/2 suurempaa banaania viipaloituna
    • 1-2 pilkottua taatelia
    • hasselpähkinärouhetta
    • viimeistele vaahterasiirapilla

    Tuliko vatsa täyteen? No ei tullut! Helposti olisin kumonnut vielä toisenkin kupin =D

  • Tahmainen ruusukaali-pekonipannu: Addiktoivan herkullinen arkiruoka

    Tahmainen ruusukaali-pekonipannu: Addiktoivan herkullinen arkiruoka

    Otettaisko vähän reseptiä väliin? Näin tehdään, mutta ennen sitä vielä vähän muuta ;)

    Tanskan paleoguru Thomas Rode Andersen vieraili eilen Paleokeittiön facebookissa vastailemassa teidän sinne jättämiin kysymyksiin. Oli hyviä kysymyksiä ja hyviä vastauksia! Jos et ole vielä vilkaissut tätä Q&A -postausta, niin käypä vilkaisemassa!

    Kiitokset vielä tätäkin kautta Thomakselle ja kaikille kysyjille!

    Reseptiä on taas kertynyt jonoon jos jonkinlaista. Porkkanakakku odottaa edelleen, samoin Thomaksen kermainen bulletproof  -kahvi sekä viime viikonlopun ylihyvä intialainen voikana. Mutta aloitellaan kuitenkin ruusukaali-pekonipannusta. Niin yksinkertaista ja niin hyvää! Tahmaista ja makeaa, sellaisenaan tai lisukkeeksi.

    Olen valmistanut ruusukaalipannua nyt muutamaan otteeseen. Aina vähän eri metodilla. Eli raaka-aineiden kypsentämisjärjestystä voi hyvin vaihtaa mielen mukaan, mutta aloitellaan tällä kertaa pekonista ja sipulista.

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.