Liha, Reseptit, TÄYSPALEO
Jätä kommentti

Lauantain kaalilaatikko

Pidin suunnitelmistani kiinni. Pyöräytin lauantaina kaalilaatikon. Vaikkakin se valmistui vasta Gordon Ramseyn luotsaaman Kauhukeittiön lopputekstien aikaan. Vetäytymiseen vielä puolisen tuntia ja pääsin nauttimaan illallista.

Kaalilaatikko on aina yhtä maukasta. Pidän sen valmistamista vaan työläänä, joten harvemmin tulee hommaan lähdettyä. Pitää pilkkoa, keittää, paistaa, maustaa, antaa hautua ja odotella. Odotus kyllä palkitaan. Kärsimätön harvemmin malttaa. Mutta onneksi palkitsevaa on paitsi maukas ja terveellinen laatikko, niin myös tulevat ruokahuolettomat päivät. Neljä päivää elelee näillä eväillä loistavasti. Tämä on tällä hetkellä tärkeää, koska puuhaa riittää ilman ruoanlaittoakin. Ensisijaisesti kuitenkin siksi, että kesä kääntyy syksyyn. Kausi vaihtuu ja minä ruokakriiseilen. Elän taas vaihetta, jossa kaupasta ei löydy mitään kelvollista eikä mitään tee mieli. Tökkii yksi, jos toinenkin ruoka-aine. Pakko-ostoksia. Pakkosyöttöä.

Lauantain koollooda (kaalilaatikko på svenska, 4 annosta)

  • reilu 1 kg keräkaalia
  • 1 iso sipuli (punainen tälläkin kertaa)
  • 400-500 g Hereford -jauhelihaa
  • 1/2 litraa vettä
  • 1/2 dl quinoaa
  • suolaa, mustapippuria ja meiramia
  • sopivasti kookoskermaa (ehkä 1/2 – 1 dl, kaadoin suoraan purkista sen enempää mittailematta)
  • luomu kirnuvoita
  • vaahterasiirappia

Kaalit silpuksi ja kattilaan suolaveteen pehmiämään noin puoleksi tunniksi. Sillä välin sipulin kuullotus ja jauhelihan paisto ja mausteet lihan joukkoon. Kuullotetut sipulit lykkäsin siksi aikaa kaalien kanssa kattilaan. Voitele vuoka kunnon voilla ja ripottele huolellisesti huuhdellut quinoa -suurimot vuoan pohjalle. Kaada perään pehmennyt kaali-sipuliseos nesteineen. Lisää jauheliha ja sekoittele. Kaada pinnalle kookoskermaa, vaahterasiirappia ja lisää muutama nokare voita. Anna kypsyä uunissa, 175-200 asteessa noin tunnin verran. Anna vetäytyä.

Vinkki pitkäpinnaisemmille; mitä kauemmin ja mitä miedommalla lämmöllä laatikon malttaa kypsentää, sen parempaa! Parasta kuitenkin seuraavana päivänä pannulla lämmitettynä =)

Kategoriointi on hieman haastavaa, koska osa paleosuuntauksista pitää quinoaa sallittuna ja osa ei (elimistölle mahdollisesti haitalliset proteiinit + saponiinit). Itse pistän sen viljattomana pinaatin ja punajuuren sukulaisena ja gluteiinittomana vaihtoehtona tässä vaiheessa täyspaleon piikkiin. Sanomattakin selvää lienee, että vaahterasiirapilla maustettu kaalilaatikko ei putoa paleoon. Mutta antaa kivan säväyksen ;)


P.S. Kaalilaatikon voinee valmistaa hyvin myös ilman jyviä. En ole kokeillut, mutta uskoisin, että ihan hyvää tulee kunhan ei läträä liian nesteen kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.