Ohi syyskuun

Lauantaina super-upea ilma! Lähdin haistelemaan syksyisiä tuulia. Löysin vain loppukesäisiä. Kunnes astuin metsän uumeniin. Sienimetsään.

Mä en pidä sienistä. Missään muodossa. En lautasella. Enkä metsässä. Vaikka muutamat pekoniin käärityt, grillatut herkkusienet olenkin syönyt. Metsässä ei tähän aikaan vuodesta voi sieniltä välttyä. Joka paikka täynnä mitä kummallisempia, limaisia, mädäntyviä, haisevia (?) hattupäitä.

En lähtenyt sienimetsään tarkoituksessa, jossa useimmat sinne syksyllä eksyvät. Mulla oli missio. Missiona oli ikuistaa täydellinen valkopilkkuinen punahattu. Sen löytämiseen kului parisen tuntia. Sen ainokaisen. Joka sekään ei ollut täydellinen.

Olin jo jättämässä leikin kesken. Luovuttamassa ja suuntaamassa kotia kohti kameran muistikortti täynnä kaikenlaisia sieniä, joiden nimistä tai syömäkelpoisuudesta mulla ei ole hajuakaan. Siinä se sitten koreili koko komeudessaan. Keskellä ei mitään. Yksin. Sieniretken ainoa kärpässieni. Missio täytetty.

Miksi etsin juuri pahamaineista valkoheltta punahattua? Syy on yksinkertainen. Esteettinen. Koska kärpässieni on mielestäni ainoa kaunis sieni. Eikä sitä tarvitse syödä. Ihan parasta. Sieniterapiaa =)

P.S. Klikkaamalla sienet suuremmiksi!