No niin se vaan jäi taas tämän postauksen päivittäminen ja vanhoihin juttuihin on aina hankala palata. Menneisyys on mennyttä ja huuhtoutuu tästä päästä jonnekin arkiston syövereihin alta aikayksikön!
Muutaman sanan aion kuitenkin puristaa. Mulla oli nimittäin ilo ja kunnia osallistua puolitoista viikkoa sitten serkkupojan viimosen päälle järkkäämiin 30-vuotispippaloihin, joista tulikin sitten parhaat 30-vuotisbileet ever! Avainsanoina…
- vanha seurojentalo keskellä ei mitään
- iso joukko eri-ikäistä, iloista pääasiassa turkkulaist tai svenskaa vääntävää juhlakansaa
- aitoa, kokkien laittamaa ruokaa (monipuolisesti ja riittävästi teemalla ”kala ja riista pitää juhlaväen virkeänä ja vireessä”)
- jäähdytettyjä ruokasnapseja kera perinteisten ruokalaulujen ”Helan går, sjung hopp faderallan lallan lej!” (not for me, kiitos!)
- alkomahoolia riittävästi ja monipuolisesti niille, joille se maistui. Itse tyydyin lasilliseen punaviiniä palan painikkeena ja pakkohan sitä oli hiukan maistaa ylistydiä ”illan boolia”, joka about 50 litran kanisteriin säilöttynä aiheutti itsessäni pientä huvittuneisuutta =D
- ihka oikea humppaorkka, jonka tahdissa pyörähtelivät niin vanhemmat kuin nuoremmatkin parkettien partaveitset (upeeta katsottavaa!)
- kummitädin self-made mansikkakakut (joita oli monta!)
- yöpalaksi nakkeja ja lihapullia, jotka jäivät tällä kertaa väliin pitkän kotimatkan koittaessa ennen sydänyötä
Se tunnelmasta. Siirrytäänpä asiaan. Eli kuinka bilettää paleoisti?! Uuuuuuh… parhaita paljastuksia luvassa! En tiedä miten monet saavat tästä asiasta jotenkin niin älyttömän vaikeaa. Mulle on ollut miltei alusta asti selvää, että juhlissa juhlitaan siinä missä kaikki muutkin. Kunhan niitä juhlia ei ole joka viikko. Jos on, niin lienee parasta tarkistaa sanan ”juhla” määritelmä tai miettiä omaa elämäntapaa kokonaisvaltaisemmin uusiksi. Juhlaruoka ei ole ongelma! Älä tee siitä ongelmaa. Elämässäsi on varmasti ihan oikeitakin ongelmia riittämiin. Kuten vaikkapa arkiruoka, hehee… Paleoisti juhlii kuten kuka tahansa tavis. Helppoa! Liian helppoa? Joillekin joo…Näissä ”kala goes riista” -bileissä olisi tosiaan ollut helppoakin helpompaa pysyä tiukalla paleolla. Why bother? Tankkaus silloin tällöin tekee vain hyvää. Itse tankkasin vaatimattomat kaksi lautasellista. Pää- ja jälkiruokaa. Molempia =)
Lautasella tällä kertaa…
- peuran paahtopaistia
- palvattua peuraa
- lämminsavulohta kera majoneesin
- keitettyä kananmunaa
- lihapullia (en tiedä oliko pelkkää nautaa ja sikaa vai hirvellä höystettyä)
- vihreää parmesan salaattia, joka kerrankin oli VIHREÄÄ (mukana ainakin rucolaa, pinaattia ja tomaattia)
- ylihyvää pastasalaattia, johon makua antoivat meetvurstityyppinen liha ja maustekurkku
- makeaa saaristolaisleipää (johon olisin kaivannut ihan oikeaa meijerivoita jonkun ylipehmeän levitteen sijaan…)
”Kahvikonjakeissakin” oli valinnan varaa. Mulle riitti kerma. Kahviin. Ja kakun päälle =)
Aaaaaah… home-made mansikkakakkua, joka kerrankin oli sopivan makeaa myös paleoistin makuun. Yleensä kaikki makeat leivonnaiset ovat ylimakeita, eivätkä näin ollen kovin hyviä. Edes syötäviä. Tämä oli! Syötävä ja perfect. Vaikka tähän vuodenaikaan pakastemansikoihin joutuukin turvautumaan. Mieluummin pakastettu mansikka kuin mauton espanjalainen. Tarjolla oli myös gluteiiniton vaihtoehto. Päädyin periaatteideni mukaan tälläkin kertaa aitoon tavaraan.
Sitä terävää boolia… Hiukan harmittaa aikainen pakeneminen juhlapaikalta. Väkeä kävi boolimaljalla tiheään tahtiin. Olisipa ollut mukava seurata menoa aamuyön viimeisinä tunteina, hah hah!
Bändipojat! Joku Fernandos se oli…
Tanssilattian hurmaa! Tällä kertaa tanssilattialta löytyi jopa tilaa, mutta kyllä siellä väkeä nähtiin väliin ihan ruuhkaksi saakka. Etenkin nuorten tanssitaito ja innokkuus yllättivät. Ei meillä täällä stadissa tälleen… Ja niin, kolmekymppiset ovat siis tämän tädin mielestä nuorisoa. Ajat muuttuu! Minä niiden mukana =)
Tämän postauksen pointtina oli hehkuttaa upeita juhlia ja kehottaa aika-ajoin löysäämään paleopipoa. Ennen kuin pipo käy liian pieneksi ja paleo ahtaaksi. Muistaako kukaan enää 80-20 sääntöä? Jos muistat, niin pidä siitä kiinni! Ja tämä ei ollut viiiiiitsi vitsi.