Nyt, kun bataatti- ja kukkakaalisoseet ovat olleet jossain mielihalujen tavoittamattomissa, on täytynyt keksiä lihalautaselle uusia kavereita. Joku kysyi, että mitä paleolla lihan kanssa syödään? No kasviksia! Tietty! Mun oppien mukaan kasvikset ovat The Juttu; suurin siivu päivittäisessä ruokavaliossa. Proteiinilähteet ovat tärkeitä, mutta kasvikset vielä tärkeämpiä. Kasviksista (hedelmistä ja marjoista) löytyy avain fyysiseen hyvinvointiin. Mutkan kautta yleensä henkiseenkin.
Pikkuvinkki vielä ennen pyreiden pariin siirtymistä. Jos kilo kasviksia päivässä tuntuu haastavalta tehtävältä, niin aterioita on helppo täydentää… tsadaa! Viherpirtelöin! (Ks. myös perusohje). Tuore on aina parempi vaihtoehto kuin kypsennetty; 70% kasviksista raakana ja paremmin menee! Ja kyllä, sanoin tosiaankin KILO (paleoystävällisiä) kasviksia päivässä. Näitä kehon kavereita kun ei voi popsia liikaa =)
Kuvat ovat viime vuodelta, ajalta ennen joulua. Silloin pitkän pohtimisen jälkeen sain vihdoinkin nakattua palsternakat kattilaan ja survaistua ne soseeksi. Pari vuotta taisi mennä asiaa harkitessa. Palsternakkamuusi sopii aivan loistavasti stroganoffin kylkeen! Jopa vakavanha äitini oli samaa mieltä, kun kiikutin hälle annoksen töihin lounaaksi.
PALSTERNAKKAPYREe
- palsternakkaa
- kuohukermaa
- meijerivoita
- mausteeksi suolaa ja rouhittua mustapippuria sekä silputtua persiljaa
Kuori ja pilko palsternakat. Keitä pehmeiksi suolavedessä. Kaada keitinvesi pois ja surauta karkeaksi soseeksi sauvasekoittimella. Lisää nokare voita ja sopivasti kermaa. Surauta sileäksi. Lisää mausteet, pyöräytä ympäri lusikalla, kauhalla tai ”taikasauvalla”. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää. Lisää viimeiseksi silputut persiljat. Sekoita, älä surauta.
Määriä en tähän ylös kirjannut, koska homma onnistuu parhaiten fiiliksellä. Alta kiloon palsternakkaa taisin käyttää reilun desin kermaa ja ehkä ruokalusikallisen tai kaksi voita. Sopivan suhteen löytää tarkkailemalla soseen koostumusta.
Samaan syssyyn vielä toinen, aivan mainio, joskin hippasen työläämpi mukulasose. Kuvia ei valmiista komistuksesta ole, mutta aika samalta nämä kaikki soseet näyttävät näyttävän ;)
Jauhelihapihvit kaipasivat kaveria. Vihannesosastolta tarttui mukaan ekaa kertaa ever sellainen kummallisen näköinen mukula kuin aurinkoinen maa-artisokka (kuuluu auringonkukkien sukujuureen). Siitäpä sitä vasta makean makoisat soseet pyöräytin. Kuoriminen on hippasen työlästä, mutta ehdottomasti lopputuloksen arvoista. Kuorien poistaminen pitäisi onnistua myös lusikalla raaputtamalla, mutta itse käytin kyllä kuorimaveistä. Vinkki pätee ehkä paremmin vastanostettuihin yksilöihin?
MAA-ARTISOKKAPYREe (2-3 annosta)
- puoli kiloa maa-artisokkaa
- nokare meijerivoita
- puoli purkkia smetanaa
- snadisti sitruunamehua (estää käsittääkseni tummumista)
- mausteeksi suolaa ja jauhettua valkopippuria
Toimenpiteet samat kuin palsternakalla. Kermalla saisi soseesta varmaankin kuohkeampaa, mutta jääkaapissa kökötti vain avattu smetanapurkki, joten sillä selviää myöskin mainiosti.
”Miten tahansa sen valmistaakin, niin tuloksena on saastainen paha ilma, joka kiertää vatsassa aiheuttaen kipua ja tuskaa. Siksi se onkin soveliaampi sian ruuaksi kuin ihmisravinnoksi.” ~Wikipedia
Kaikki kasvissoseet voi toteuttaa jokseenkin samalla, helpolla kaavalla…
- Valitse mieleisesi kasvis/juures/vihannes.
- Esikäsittele, keitä ja soseuta.
- Notkista kermalla, smetanalla, hapankermalla, kookoskermalla tmv.
- Kiiltoa ja makua lisää voilla (kookosöljyllä?).
- Mausta suolalla, pippurilla ja sopivilla yrteillä.
Jos olet täyspaleolla, niin kelpomuusia syntyy jo pelkällä kookoskermalla ilman maitotuotteita.