Kampanjat
Jätä kommentti

PaleoALE! kera kirjakatsauksen

Syysalet lienevät tuttu juttu, mutta mitäpä jos tällä kertaa syysalen sijaan tarjolla olisikin PaleoALE?! No nyt sitä on, PaleoALEtta ja se alkaa nyt-heti-tänään! Jos sellainen kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan tämän postauksen loppuun saakka. Tai hyppäämään suoraan viimeisille riveille. Sekin käy vallan mainiosti =)

Oikeastaan tämän(kin) postauksen aiheena on eilen Paleokeittiön fb-sivulla arvottu Thomas Rode Andersenin Paleokeittokirja. Arvonta on siis jo suoritettu eli siihen ei enää ainakaan kirjan toivossa kannata osallistua. Kommentteja saa toki jättää. Niitä on ollut mielenkiintoista lukea ja tulenkin varmasti niistä vielä jonkinlaisen yhteenvedon laatimaan tänne tai feissariin.

Sain jokusen viikon takaperin Thomas Roden Paleokeittokirjan arvioitavakseni Atena Kustannukselta. Olin asiasta aika happy, sillä olin ehtinyt jo kuolaamaan kirjan ruotsinkielisen version perään ja harkinnut sen hankkimista silloin, kun se aikanaan länsinaapurissa toisella kotimaisella julkaistiin. Pohjoismainen keittokirja tahtoo istua amerikkalaista helpommin vallitseviin olosuhteisiin; vähemmän pähkittävää korvaavien raaka-aineiden kanssa. Syömiskulttuurit kun tahtovat olla edelleen hieman erilaisia maapallon eri puolilla globalisaatiosta huolimatta.

Paleokeittokirjan – Kivikauden ruokaa modernilla otteella takaa löytyy siis tanskalainen, paleoon mieltynyt huippukokki Thomas Rode Andersen, joka on loihtinut kivikautisen ruokavalion yli 80 moderniksi, herkulliseksi reseptiksi. Kirja sisältää myös kansantajuisen tietopaketin paleon ravintotieteellisistä perusteista. Kyseessä on yksi Tanskan tunnetuimmista kokeista, joka on työskennellyt Michelin-ravintoloissa Tanskassa, Itävallassa ja Saksassa. Hän on myös intohimoinen crossfit-harrastaja.

Tiedän, että kaikki eivät tule pitämään Andersenin Paleokeittokirjasta, mutta omaan paleofilosofiaani keittokirja istuu oikein hyvin. Tuo alkuosan paleoesittely olisi hyvinkin voinut olla peräisin omasta kynästäni.

Mitä itse resepteihin tulee, niin olen arkisemman ja yksinkertaisemman ruoan ja erityisesti ruoanlaiton kannattaja. Mukana on kyllä yksinkertaisiakin reseptejä ja niistä haasteellisimmista olen ainakin itse jo ammentanut inspistä tai poiminut sellaisia osia, jotka tuntuvat itselle sopivilta. Luovuutta keittiöön! Ei aina tarvitse mennä pilkulleen reseptin mukaan vaan oikeastaan se kokkaamisen ilo tulee juurikin sopivasta reseptien muuntelusta ja kehittelystä omiin tarkoituksiin paremmin passaaviksi.

Mutta miksi kaikki eivät sitten pidä tästä keittokirjasta? Veikkaan, että kirja saa takajaloilleen vielä tiukasti paleopipo silmillään kulkevat luolamiehen alut. Itse olisin ehkä nimennyt kirjan Paleoystävälliseksi keittokirjaksi, sillä ainakin maitotuotteita on mukana melko reippaalla otteella. Näin semipaleoistina käytän jonkin verran maitotuotteita, mutta kyllä omatkin kulmakarvat hieman Skyrin kohdalla kohosivat, hah hah! Pääsääntöisesti resepteissä käytetyt maitotuotteet ovat kuitenkin runsasrasvaisia ja/tai paleoystävällisiä lampaan- ja vuohenmaitotuotteita, mutta löytyypä sieltä vehnätaikinalla kuorrutettu naudan etuselkäkin. Tosin kuorta ei liene tarkoitettu syötäväksi. Ihan kaikkia reseptejä en ole vielä ehtinyt suurennuslasin kanssa tarkistamaan, mutta selaillessa jäi kyllä sellainen mielikuva, että suurin osa resepteistä sopii ihan sellaisenaan myös täyspaleoistille.

Kirjan alkuosa on tosiaan omistettu kokin omalle paleotarinalle sekä yleiselle paleoinfolle. Info-osuudessa käydään läpi mm. perustelut ja perusteet paleoruokavaliolle. Pidin tästä osuudesta erityisesti siksi, että teksti on käytännönläheistä ja ymmärrettävää eikä tieteellistä jargonia. Teksti pysyttäytyy myös hyvin perusasioissa eikä Thomas Rode sorru turhaan hifistelyyn, joka usein vain tekee asioista turhan monimutkaisia ja haasteellisia tavallista tallaajaa ajatellen.

Itse reseptiosio on jaettu seitsemään eri katogoriaan käsittäen…

  • aamupalat (hyvin lyhyesti)
  • pääruoat
  • pikkuateriat (pikkuateriat I like!)
  • lisukkeet
  • ruokaisat salaatit
  • kastikkeet
  • jälkiruoat ja ”leipä”

Mitä kirjan ulkoasuun tulee, niin ruokakuvat ovat houkuttelevia ja itse pidän kyllä kovasti tummanpuhuvasta ja ”äijämäisestä” ulkoasusta. Ehkä reseptien ainesosaluetteihin olisin kaivannut hieman enemmän selkeyttä; pidän listoista ja pompuloista. Ja nyt kävikin jo niin, että erään reseptin kauppalistasta jäi appelsiini pois, koska silmät olivat vaan hypänneet appelsiinin ylitse.

Olen ehtinyt kokkailemaan vasta pari reseptiä, joten kirjan käyttömukavuus selvinnee tässä käytön myötä vähitellen paremmin, esim. kuinka hyvin eri työvaiheet on kuvattu, jotta ateriat olisivat helposti tehtävissä.

Miinustakin tulee! Kirjan käännös ei ole mielestäni kaikkein onnistunein vaan teksti on paikoin tönkköä käännöstekstiä ja joillekin sanoillekin löytyvät ihan kelvolliset suomenkieliset vastineet väännössanojen sijaan. Ehkä vika on vaan mun päässä, mutta itse käytän mielelläni ihan oikeita suomenkielisiä sanoja.

Joko sait kuvan siitä, millaisesta paleokeittokirjasta on kyse?! Jos et, niin laita kaikin mokomin tarkentavia kysymyksiä facebookiin tai tämän postauksen kommenttiosastolle.

Ennen PaleoALEn alkamista täytyy vielä kertoa sen verran, että olen itseasiassa äärettömän huono kokkaamaan keittokirjoista. Kokkaan Paleokeittiöstä, hah hah! Koska täältä tietysti löytyy eniten näitä itselleni mieluisia reseptejä. Mutta Paleokeittokirjasta olen jo ensimmäiset ateriat vääntänyt ja tänään olisi ajatus jatkaa kokkailuja. Ja kyllä, tarkoitus on julkaista näitä Emännän mukailtuja reseptejä myös täällä.

PaleoALE! PaleoALE! PaleoALE!

Nyt sinulla on mahdollisuus hankkia tämä Thomas Rode Andersenin Paleokeittokirja omaksesi alennettuun hintaan! Kirjan normaalihinta on 34 €, mutta Paleokeittiön lukijana saat sen koodilla PALEOKEITTIO hintaan 26,50 €! Ei paha hinta ollenkaan kilon kirjasta (punnitsin!) ja kovien kansien sisään nidotuista 260 sivusta. Samaan hintaan taitaa saada kilon luomupekonia, joka häviää kaapista jo viikossa. Kirja sentään kestää, ja kestää, ja kestää… kovaakin kokkausta! Kirjan voit hankkia suoraan Atena Kustannuksen verkkokaupasta. Hintaan lisätään postituskulut.

Alla vielä yhteenvetoa Paleokeittokirjan PaleoALESTA…

  • hinta 26,50 € (+ postituskulut, kirjan norm. hinta 34 €)
  • alennuskoodi PALEOKEITTIO (ilman ääkkösiä!!!)
  • tilaus suoraan Atena Kustannuksen verkkokaupasta
  • alennuskoodi voimassa 23.11.14 saakka (alehinta voimassa vuoden loppuun saakka Paleokaupassa)

Tilausohjeita vielä sen verran, että lisää ensin kirja ostoskoriin ja anna vasta sen jälkeen kampanjakoodi sille varattuun kenttään ostoskorisivulla. Näin saat kirjan tarjoushinnalla. Vie tilaus loppuun verkkokaupan ohjeiden mukaisesti. Jos ongelmia ilmenee, niin sitten vaan rohkeasti yhteys Emäntään.

Parhaita kokkaushetkiä Thomas Rode Andersenin johdolla!

Näytekirjan ja Paleokeittokirjan PaleoALE! -hintaan tarjoaa Atena Kustannus Oy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s