Tänä viikonloppuna Helsingin messukeskuksen valtaa Kevätmessut, jossa tämä päivä sujuikin emännältä rattoisasti. Lähinnä Lähiruoka ja luomuosastolla rupatellen sekä Vuoden kokki -kilpailua seuraten ja siinä sivussa Kokit 1995-2015 puutarhassa -pop up -ravintolan annoksista nautiskellen. Jos olet viikonloppuna matkalla messuille tai vielä harkitset sinne menemistä, niin tsekkaa alkupaloiksi messujen parhaita paleopoimintoja ja vähän muitakin, kuvin sekä harvoin sanoin esiteltynä.
Lietolainen Rainingon luomutila tarjoaa paleodiggareille ja muille perinteisen viljan välttelijöille suomalaista luomukvinoaa. Osastolla sai maistiaisiksi kvinoapuuroa.
Murtolan Hamppufarmin osastolla oli esillä jos jonkinlaista hampputuotetta, mm. tätä hamppusuklaata löytyi tummana ja maitosuklaaversiona.
Willimpi esitteli kaikenlaisia kuivattuja villiyrttejä, mm. huumaavaan piparminttuun tuli otettua lähikontaktia.
Kuivattujen lisäksi esillä oli myös tuoretta vihreää, mm. maistuvia lehtikaalinversoja.
Mokkapuun kahviosastolla huomio kiinnittyi välittömästi tähän Karju -kahviin. Harmi, ettei maistiaisia ollut tarjolla =(
WellnessBoxin toimesta esillä oli myös Pacarin laadukkaat raaka- ja muut suklaat. Myös maistiaisia! Suosittelen! =)
Paleopupeltajan paras välipala, beef jerky eli kuivaliha. Luomuna!!! Maistaa sai kaikkia laatuja. Harmi, että meni vähän ohitse mistä näitä saa.
Robertsin Berrie -juoma oli positiivinen yllätys. Erityisen hyvälle maistui tämä tyrni-aprikoosijuoma. Sopii myös luolaihmiselle. Omin kätösin tekaistu on tietysti aina valmista parempaa, mutta tässä ihan kelpo vaihtoehto ellei omatekemää ole käsillä.
Messuilla tapasi myös tuttuja kasvoja! Moni varmasti tunnistaa Välttilän Mikon Vaahteramäeltä. Itse olen saanut nauttia Friidoista munataksin ensimmäisestä keikasta lähtien ja on ollut hienoa seurata Mikon matkaa menestykseen.
Emäntä ja vaahteramäkeläiset ovat kahdesta asiasta samaa mieltä; ruoan pitää olla hyvää ja eläinten voida hyvin!
Meri-Tuuli Lindström kokkaili messuilla vast`ikään julkaistusta Mökin keittokirjastaan myös Paleokeittiöstä tuttua shakshukaa. Meri-Tuulilla oli vain jauhelihan tilalla makkaroita. Ainakin merquezin ja chorizon kuulin mainittavan.
No sitten vähän sitä ”ei-niin-paleoo” -osastoa. Jos pastaa tekee mieli, niin Philipsin pastakoneella väännät juuri sellaista pastaa kuin itse haluat!
Orastava Aurinko oli tuonut messuille porkkanoita kaikissa eri väreissä. Eivät kuulemma olleet luomua, mutta kauniita olivat. Vähän väriä pääsiäispöytään!
Porkkanoista oli myös tehty hilloa. Porkkanan lisäksi hilloissa oli mukana erilaisia marjoja ja hedelmiä. Sekä hieman hillosokeria. Hyvältä kuitenkin maistuivat! Mun suosikiksi näistä nousi porkkana-karviaishillo, mutta porkkanan ja raparperin yhdistelmäkin maistui =)
Lisää suklaata! Kaikissa eri väreissä ja mauissa! Luomua, mutta ei aivan paleotummaa ;)
Fudge Loooooove! No sitäpä juuri! Tätä osastoa ei vain voinut ohittaa. Täältä mukaan lähti myös tuliaiset isukille =)
Saisiko olla suklaakuorrutteisia hedelmiä ja marjoja? Ja niitähän oli! Tällä kertaa jäi maistamatta, mutta ihailuun meni tovi.
Vuoden kokki -kilpailun arvovaltainen tuomaristo työssään.
Messujen parhaimmat makuelämykset tarjosi Mika Palosen Street food menu. Suosittelen! Annokset olivat kyllä ehdottomasti femman arvoisia!
Paitsi ehkä tämä lohitartar oli hienoinen pettymys. Olisin kaivannut enemmän makua. Sitruunaa, kiitos!!!
Maistamistani kolmesta annoksesta paras oli tämä BBQ -hodari. Ei se menun paleoin versio, mutta nakkeineen kaikkineen aivan loistoannos. Olisin voinut helposti syödä toisenkin. Eikä tossa kuoharissakaan mitään valittamista ollut ;)
Tulinen lihaleipä kelpasi äipälle. Minä olisin kaivannut hieman lisää tulta. Mutta ihan hyvä, ihan hyvä…
Oli siellä mansikoitakin! Makeiksi mainostettuja espanjalaisia mutanttimansikoita, jotka eivät maistuneet mansikalle. Ne eivät maistuneet millekään. Ei, en ostanut, mutta maistiaisia jaettiin tälläkin osastolla.
Ja niitä kukkia! Niitä oli tuhansittain tulppaaneita ja miljoona ruusua! Siellä puutarhapuolella =)
Tässäpä pikainen katsaus tähän päivään ja päivän messuohjelmaan. Jäipä messuilta emännän käteen jotain muutakin kuin pelkkiä kuvia, mutta palaan aiheeseen myöhemmin, kunhan on ensin pääsiäisestä päästy. Two down, two to go! Eli kaksi Paleokeittiön pääsiäismenun annosta kokkailtuna, mutta ei vielä bloggailtuna. Ja ne kaksi muuta… noh, niiden suhteen pitäisi alkaa pistämään asioita paperilta pannulle.
Kiitos hyvästä koosteesta, varsinkin kuviin liitetyistä informatiivisista teksteistä. Mikään nimittäin ei ole niin raivostuttavaa kuin jostain tapahtumasta 50 kuvaa, joissa yhdessäkään ei sanallakaan kerrota mikä/mitä/kuka niissä on :)
Kiitos palautteestasi, Tuplaespresso! Täytyy kyllä myöntää, että messupäivän jälkeen väsyksissä houkutti kyllä suuresti lyödä pöytään pelkkä kuvapläjäys =D
Ihanat kuvat. Minua aina harmittaa tämä välimatka kun on noita kivoja messuja.
Kiitos, Jael! =) Mut teillähän vasta kaikkia kivoja tapahtumia onkin! Taitaa ruoho olla aina vihreämpää aidan toisella puolen ;)