Avainsana: nopea illallinen

Vuoden pisimmästä juhlakaudesta on selvitty ehjin nahoin. Nyt on aika aloittaa kaiken hössötyksen jälkeen jälleen se tuiki tavallinen arki. Mikäs sen parempi tapa astua arkeen kuin siivota vanhat uuden alta pois. Niinhän meillä monella tapana on vähän jokaisella elämänalueella näin uuden vuoden kunniaksi. Vanhat pois ja uutta tilalle!

Niin meillä Paleokeittiössäkin. Aloitin arjen nimittäin siivoamalla jämät pois jääkaapista. Tosin tämä ei ole pelkkä vuodenvaihteeseen liittyvä rituaali vaan epäsäännöllisen säännöllisesti tapahtuva toiminto. Koska totuus on, että jääkaappiin kaikenlaista jämää vähitellen kertyy ja siitä on hyvä päästä eroon.

Vaihtoehtoja on parikin. Pistää pilaantuneet raaka-aineet roskiin tai kehittää niistä jotain syömäkelpoista. Suosin jälkimmäistä. Koska inhoan ruoan tuhlaamista. Yleensä jämistä saa kaiken lisäksi ihan kelpo ruokaa, vieläpä kohtuu helposti. Tästä tänään.

Koska jokaisella varmasti vanhenee jääkaapissa omanlaisensa jämät, niin ajattelinpa avata hieman omaa ajatuksenkulkua siitä, kuinka jämistä syntyy äärettömän helposti maukasta ja terveellistä ruokaa.

Mulla, kuten varmasti monella muullakin ”terveysruokaintoilijalla”, jääkaapissa ensin vanhenevat jäljelle jääneet kasvikset. Kun vihanneslaatikko alkaa pursuta puoliksi käytettyjä kaalinpäitä niin kaivan sieltä kaiken esiin ja erottelen vielä oikeasti käyttökelpoiset kasvikset tiensä päähän tulleista.

Tällä kertaa löydös oli kivan kattava. Oli pari porkkanaa, puoli rasiaa pinaattia ja pikkutomaatteja, persiljapuskan sekä sydänsalaatin jämät, nahistunut jalopeno ja useampi, vielä täysin toimintakykyinen sipuli. Näitä kaikkia oli hyödynnetty jossain jollain tapaa jo aiemmin, joten nyt vaan vihanneslaatikko kerralla tyhjäksi ja kaikki jäljelle jääneet hyötykäyttöön!

Kasvikset ovat sillä tapaa aika mukavia, että ne harvoin riitelevät keskenään. Ainakaan kovin kovasti. Lopputulemana ei välttämättä ole täydellisen tasapainoisesti makunystyröitä hivelevä gourmet -kokemus, mutta aivan mainiota arkiruokaa syntyy kyllä. Eli rohkeasti vaan nakkelemaan niitä jämiä yhteen pannuun! Vaikka alkuun tuntuu, ettei sekalaisesta seurakunnasta voi syntyä mitään hyvää, niin valmis ruoka saattaa yllättää. Iloisesti.

Kun kasvikset on kartoitettu, niin on aika miettiä mukaan jotain proteiinipitoista. Käytännössä lähinnä jotain lihaa, kalaa, kanaa, kananmunaa tai äyriäisiä.

Mulla on kananmunia aina käsillä ja pakastimessa myös muutamaa sorttia lihaa; riistaa sekä isommassa erässä ostettua naudan niittylihaa. Riistat säästän mieluusti vähän tasokkaampaan kokkailuun, joten naudan jauhelihapaketti oli, ja yleensä on, helppo valinta.

Siinä alkaa jo perusraaka-aineet olla kasassa, joten ei muuta kuin hommiin eli kasvisten kuorimiseen ja pilkkomiseen, ja sen jälkeen paistopuuhiin.

Kun kaikki kasvikset on valmisteltu, niin mietin vielä vähän, että missähän järjestyksessä näitä kannattaisi pannuun pistää. Sipulin kuullottamisesta on aina hyvä aloittaa. Tällä kertaa aloitin myös kauemmin kypsyvästä porkkanasta. Joskus jotain menee pannuun ennemmin tai myöhemmin, eikä asiasta kannata sen suurempaa murhetta kantaa. Mutta kovat juurekset on hyvä laittaa pannulle aika aikaisessa vaiheessa.

Koska olen helpon ja yksinkertaisen arkikokkauksen kannattaja, enkä kauheasti tiskaamisestakaan innostu, niin jämäpannut ovat yleensä ns. yhden pannun tai kattilan keitoksia. Eli seuraavaksi sekaan liha ja vuorossa lihan ruskistus. Kun liha alkaa olla aikalailla valmista kauraa, niin jatketaan jälleen kasviksilla. Niillä nopeasti kypsyvillä, jotka tässä tapauksessa tarkoittivat ensin tomaattia ja sitten pinaattia. Salaatin ja persiljan jätin tuoreeksi lautaselle. Jotta jotain vihreää. Ja kaunista.

Maukkaan jämäruoan salaisuus piilee maustamisessa. Mausteita voi lisäillä vähän eri vaiheissa, mutta niitä EI kannata unohtaa. Pelkällä suolalla ja pippurilla pärjää kyllä, mutta jos oikeasti jotain herkullista haluaa, niin kannattaa kurkata vähän syvemmälle sinne maustekaappiin.

Tämä vaihe sujuu itseltäni aika spontaanisti sen enempää pohtimatta. Tartun vaan purkkeihin ja ripottelen menemään. Fiiliksellä. Maistan ja lisäilen maun mukaan. Kuvien pannuun mausteeksi suolan ja pippurin rinnalle päätyivät tällä kertaa paprikajauhe, juustokumina, tomaattipyre sekä sriracha -kastike tuomaan lisää yhden jalopenon vajaaksi jättämää tulisuutta. Caynnepippurikin olisi toiminut.

Nyt ollaan jo loppusuoralla, mutta yksi kikka mulla vielä on. Tämä ei ole mitenkään välttämätön vaihe, mutta jos pannusta vähän mehukkaampaa tahtoo, niin se tapahtuu helposti lisäämällä jotain kokonaisuuden sitovaa, kermaista nestettä.

Aika usein käytän tässä vaiheessa kookosmaitoa tai -kermaa, mutta tilanteen mukaan myös täysrasvaista lehmänkermaa tai hapatettuja vastaavia. Jääkaappiin oli jäänyt lojumaan smetanapurnukan pohjat, jotka raavin pannulle. Näin kuivasta jauhelihapannusta tulee enemmän muhennos- tai kastikemaista. Ja taas vähän parempaa.

Sitten vaan annoksia lautaselle kasaamaan. Tällä kertaa mentiin kera paljaan salaatin, mutta nälkäisemmät voivat keittää mukaan vaikka riisiä tai kasvismuusia.