Makeat herkut, Reseptit, TÄYSPALEO
Comment 1

Raakasuklaamousse

Äippä loihti eilen joulupöydän jälkkäriksi sitruunalla piristettyä ”luumuvaahtoa” rommivedessä keitetyistä kuivatuista luumuista, luonnonjogurtista ja liivatteesta. Näin Tapaninpäivän kunniaksi päätin kantaa oman korteni kekoon valmistamalla joulupöydän makeaksi minttuista ”raakasuklaamoussea”. Saas nährä kuinka mousse muille maistuu!

Raaka suklaamousse

Joulupöydän raakasuklaamousseen tuli…

  • 1 avokado
  • 1 pienehkö banaani
  • 1 dl kookoskermaa
  • ~3 rkl raakakaakaojauhetta
  • ~1 rkl lucumaa (makeutukseen)
  • tuoretta minttua pakastimesta
  • hieman kanelia

Kaikki ainekset vaan pilkottuna blenderiin ja napin painallus päälle. Hiukan harmittavasti kaupasta oli tuore minttu ennen joulua loppu eikä pakastimesta löytyneet jämät oikein riittäneet antamaan mousselle mielestäni riittävästi mintun makua. Tätä puutteellisuutta lähdin sitten paikkaamaan kanelilla. Lopputulos oli ihanan pehmeä ja sopivan suklainen, vaikka ei aivan sitä mitä piti. En itse välitä niin läpitunkevasta banaanin mausta ja minttu olisi ollut aivan loistava ”yrtti” peittämään banaanisuuden alleen.

Ideasta ja inspiraatiosta kiitos Lepantin kommenttiosaston vinkille!

1 kommentti

  1. Päivitysilmoitus: Lauantai: treenit, mousset ja koulutuspäivä 21.4! | kukkalaakso.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.