…puolukka, mustikka, mustaherukka. Noh, marja kun marja! Ja lempeä vanilja.
Pakastemarjoihin panostaminen on tuottanut tulosta. Kävipä nimittäin niin, että mustikat pääsivät pakastimesta loppumaan. Ensimmäisen kerran vuosiin. Paleokeittiön mustikkavarastot eivät ole isukin marjanpoimintainnostuksen vuoksi ihan pienet, mutta olen kuin olenkin saanut marjapirtelöiden myötä tuhottua tämän talven aikana ainakin 15 kiloa, ellei enemmänkin. Onneksi on vielä hippunen vadelmaa, puolukkaa ja jokunen sata grammaa mustaherukkaakin jäljellä. Niillä elää ehkä viikon tai kaksi. Sen jälkeen joudun lähtemään mustikkavarkaisiin. Äipän pakastimeen.
Kuvissa esiintyy muistaakseni valloittava villivadelma. Ihan varma en voi olla, sillä puolukkainen serkku näyttää jokseenkin samalta. Eikä muisti riitä.
Marjapirtelöiden perusresepti on vähitellen vakiintunut. Vain marjat vaihtuvat tilanteen mukaan.
VANILJAINEN MARJAPIRTELÖ
- ~2 dl vettä
- hippunen himalajaa
- ~1/2 tl jauhettua luomuvaniljaa
- 1 1/2 – 2 dl maustamatonta heraproteiinijauhetta
- ~1/2 dl kookoskermaa (Kara)
- 100-150 g marjoja maun mukaan
- makeutukseen luomuhunajaa (Voi hyvin)
- (mustikan kaveriksi vielä viipale sitruunaa)
Vaniljajauheen ja maustamattoman heraproteiinin voi korvata myös vaniljanmakuisella herajauheella. Tosin aidoista raaka-aineista saa aikaiseksi vähintäänkin yhtä maukkaan, ellei maukkaamman proteiinijuoman. Ilman keinotekoisia maku-, väri- ja makeutusaineita. Ja lisänä vielä aimoannos luonnollisia vitamiineja, antioksidantteja, kuitua ja muita aitojen ruoka-aineiden terveyttä vaalivia ainesosia. Eikä valmistaminenkaan niin kovin vaikeaa ole ;)
Aurinkoisia, lokoisia kevätpäiviä kaikille Paleokeittiön vierailijoille!