Kuumimpien kesäkelien jäähtyessä vähitellen kohti syksyä, taitaa myös jäätelökesä hiipua talviunille. Mutta ennen kuin vedät talviturkin niskaan, kokeile vielä tätä viileää herkkua. Kesä on auttamattomasti out, päärynäpehmis siitä huolimatta samettisen pehmeää!
Inspiraation päärynäpehmikseen tarjosi Hyvän aamun Kaisa. Hiukan vääntelin reseptiä paleoliittisempaan suuntaan.
VIILEÄN PEHMEÄ PÄÄRYNÄPEHMIS 3-4 annosta
- 3 kypsää luomupäärynää (hippasen ylikypsät toimivat mainiosti)
- 1 kypsä avokado
- ~1/2 dl kookosmaitoa tai -kermaa
- hieman himalajansuolaa
- mausteeksi ceyloninkanelia ja aitovaniljajauhetta maun mukaan
- (vaahterasiirappia)
Kaisa kuori päärynät, mä olen siihen liian laiska eli kuutioin vain luomupäärynät ja heitin pakastimeen. Jonne ne unohtuivatkin muutamiksi päiviksi. Ei haittaa! =D
Heitä kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sileäksi. Lisää tarvittaessa kookoskermaa. Vähän jouduin Wilfaa avustamaan painamalla massaa alas terien ulottuviin, mutta tulihan siitä lopulta sitä, mitä pitikin.
Lusikoi kitaan välittömästi valmistuksen jälkeen tai tuikkaa hetkeksi vielä pakastimeen. Itse söin yhden annoksen heti ja viritin loppumassan muumipuikkoihin. Toimii tikkujäätelönäkin, mutta pehmiksenä parasta!