Sunnuntai näyttää tänään harmaalta ja syksyiseltä, joten on taas aika kaivaa aurinkoa esiin jostain muualta.
Jos Karibialainen kanakeitto toi pilkahduksen aurinkoa ruokapöytään, niin tämä hunajainen ananaskakku se vasta paistaakin! Täydeltä terältä. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

Karibialaisesta kanakeitosta jäi puolikas (ja edelleen puoliraaka) ananas roikkumaan, joten päätin hyödyntää sen leipomuksessa. Hippasen helpommalla olisi päässyt, jos olisi popsinut ananaspalat sellaisenaan tai pistänyt pirtelön sekaan.
Joskaan ei tämäkään kakku kauheasti aikaa tai vaivaa vaatinut. Ananas on toki herkullista ihan sellaisenaankin. Jos se on kypsää. Ja tämä kaverihan tuntui kärsivän auringon puutteesta siinä missä emäntäkin. Joten kakkuun! Johon houkuttelin tähtipäästä makeutta esiin karamellisoimalla sen.

Kakku ON makea ja siihen tuli mun näkökulmasta annosteltua suhteellisen reippaalla otteella hunajaa, koska jo taikinan koostumus sitä vaatii (tosin vain noin teelusikallisen verran palaa kohden ;)). Siksi jouduinkin hieman pohtimaan, että sopiiko tämä nyt julkaistavaksi TehoPaleo -reseptivihkosessa.
Lopulta päädyin siihen, että sopii. Koska elämä jatkuu TehoPaleollakin tuoden eteen kaikenlaisia tilanteita. Ja hunaja sinänsä heiluu prosessoimattomana raaka-aineena siellä paleon harmaalla alueella. Joillekin se on ihan fine, ja mustakin se on jopa täys- tai tehopaleolla ihan ok silloin, kun sitä käytetään pienissä määrissä ja makeuttamisen sijaan ehkä enemmän maustamiseen tai makujen taittamiseen/täydentämiseen esim. salaatinkastikkeiden yhteydessä.
Jos toteutat kuurimaista TehoPaleo -puhdistusta esim. helpottaaksesi terveydellisiä ongelmia tai pyristelläksesi irti makeakoukusta, niin suosittelen sivuuttamaan ihan kaikki hyvätkin herkut hetken aikaa. Mutta muutoin ei hyvä herkku kerran viikossa kenenkään projektia tuhoa. Se saattaa jopa piristää sitä!
Itse ajattelisin ananaskakun olevan oiva vierasvara tai tuliainen. Etenkin silloin, kun ei halua tehdä omasta ruokakäyttäytymisestään numeroa. Kukaan ei nimittäin tätä popsiessa huomaa, että kyseessä on terveempi herkku, ja sitä voi nauttia hyvällä omatunnolla palasen muiden mukana.

Valitettavasti kakusta ei tullut ihan niin kaunista kuin kaavailin. Syynä se Karibialainen kanakeitto, johon upotin sen verran ananasta, ettei kakkuun enää ihan tarpeeksi riittänyt.
Mutta tehkää te kauniimpi! Kanakeittoon vähän vähemmän ananasta ja kakkuun vähän enemmän, jotta ei tarvitse alkaa kikkailemaan pienimällä ananas sen miljoonaan palaan, jotta sitä riittäisi edes vähän kaikkialle, hah hah!

AURINKOINEN ANANASKAKKU
Vain tilaajille
Avaa tilaamalla Paleokeittiön Parhaat -reseptit.
Aurinkoisia kakkuhetkiä Sinullekin!
