Avainsana: lime

  • Kaikkein yksinkertaisin ja helpoin terveysvinkki

    Kaikkein yksinkertaisin ja helpoin terveysvinkki

    Sitrusvesi   Sitrusvesi

    Puhdas vesi! Ei liene mikään salaisuus, että puhdas vesi on ihmiselle elinehto. Ilman ruokaa selviää sentään muutamia päiviä, ehkä viikkojakin, mutta ilman vettä ei pitkälle pötkitä. Siksi on melko kummallista, kuinka vaikeaa monille veden juonti on. Ja ei, hiilihapotettu makuvesi ei ole puhdasta vettä. Valitettavasti vain harvan kohdalla myös se vesihanasta tuleva vesi on puhdasta, elimistölle käyttökelpoista vettä. Kyllä vain, luit aivan oikein. Siitäkin huolimatta, että elämme Suomessa, tuhansien lätäkköjen maassa, jossa puhdas vesi tuntuu olevan itsestäänselvyys. No ei se ole. Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys edes suomalaiselle.

    Vaikka vesi on juomakelpoista, niin se ei automaattisesti tarkoita, että elimistö pystyy sitä optimaalisesti hyödyntämään. Sain jälleen kerran itse muistutuksen asiasta, kun yllättäen tiettyjen testien kautta valkeni, että mun keho tarvitsee muutamien muiden mikroravinteiden ohella vettä. Olin suoraan sanoen äimistynyt. Asiaa oli vaikea uskoa todeksi. Mähän juon sen parisen litraa päivässä puhdasta vettä! Pääsääntöisesti pullotettua, satunnaisesti hanasta laskettua. Hiukan siinä tuli pohdittua, että mistä on kyse. Lisätestien jälkeen olin viisaampi ja ymmärsin helpostikin mistä oli kyse; mun elimistö ei kyennyt käyttämään hyväksi sitä vettä, jota suusta alas kaadoin. Ei se, mikä menee suusta sisään, vaan se, minkä elimistö kykenee hyödyntämään (imeyttämään). Pätee yhtälailla muiden ravintoaineiden kohdalla.

    Oma keho ei reagoinut sen enempää vesijohtoveteen kuin pullotettuunkaan. Sen sijaan sitruunalla ja/tai limellä maustettu vesi teki ihmeitä. Myös omenaviinietikka, savi ja ruokasooda toimivat. Pelkällä himalajansuolalla terästettyä vettä en kokeillut, mutta sekin saattaisi toimia. Sitruunan ja suolan kombinaatio lienee kuitenkin varmempi vaihtoehto. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin.

    Tämä vesiasia tuli hiljattain ajankohtaiseksi paitsi itseni, niin myös useamman ravintovalmennettavan kohdalla. Vedenjuonti tuntuu olevan monelle äärettömän vaikeaa. Kuvitellaan, että puhtaan veden korvaa yhtälailla mehut, limut, happovedet, kahvi, oluet ja muut ”virkistysjuomat”. Vettä ei juoda, koska vesi on pahaa. Siis mitä?! Miten yksi meidän perustavimmista elinehdoista voi olla pahaa?! Samasta syystä kuin aito, oikea ruoka on pahaa. Kasvikset ovat karmeita! Ei niitä voi syödä. Tai voi, jos niiden luonnollinen maku peitetään jollain vähemmän luonnollisella. Kutsuisin ilmiötä vieraantumiseksi. Olemme niin tottuneita epäaitoihin makuihin, että aidot tuntuvat epäaidoilta. Ja maistuvat pahalta. Onneksi ihminen on oppivainen olento. Yhtälailla kun ollaan totuttu syömään roskaa, niin voidaan opetalla jälleen syömään ja juomaan luonnollisia ruoka-aineita. Tottumiseen menee vain hetki. Tosin se monesti vaatii myös vieroittautumisen niistä ruoankaltaisista valmisteista, joita meidät on erittäin tehokkaalla aivopesulla opetettu, joissain tapauksissa jopa pakotettu syömään.

    Lanka katosi, puro hävisi. Piti vaan muistuttaa, että ihminen tarvitsee puhdasta vettä. Sellaista vettä, jonka elimistö kykenee myös hyödyntämään. Jos vesi on pahaa, niin kokeile eri vaihtoehtoja. Ellei kraanavesi maistu, kokeile pullotettua. Ellei pullotettu maistu, mausta sitä. Luonnonantimilla. Jos olet onnekas, käytä parasta vettä ever; käy täyttämässä vesitonkat luonnonlähteellä. Ellei keho tunnu nesteytyvän, niin kiinnitä huomiota veden suoloihin ja happamuuteen.

    Oma vesiprotokollani vaihtelee hieman. Peruslähtökohtana on viiden litran tonkissa ostettu pullotettu vesi, johon lisään vaihtelevasti suolaa, savea, omenaviinietikkaa tai mintunlehtiä. Kehon kuivuusongelman paljastuttua mukana on vähintäänkin muutamia sitruunan ja/tai limen viipaleita. Yleensä ilman kuoria. Juon tätä maustettua vettä ~2 litraa päivässä. Määrästä on helppo pysyä kärryillä kun siirrän pullotetun veden sitrusviipaleineen pari kertaa päivässä jääkaappiin litran vetoiseen lasipulloon. Kiireessä lisään matkavesipulloon vain ruokasoodaa.

    Juo riittävästi ei riitä. Juo riittävästi puhdasta ja LAADUKASTA vettä. Vettä, jota kehosi kykenee hyödyntämään. Skål vedelle!!!


    P.S. Hyvä postaus kuplavesistä ja vähän muustakin RawQueenin blogissa!

  • Uusivuosi, uusi pirtelö

    Uusivuosi, uusi pirtelö

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Joulun ”tunkkaisten” makujen jälkeen keho kaipasi jotain ”pirteää”! Not really… Tai kyllä joo, mutta ensisijainen syypää tämän pirtelön syntyyn oli jääkaappiin nahistunut mango, josta piti kehittää jotain nopeaa. Melko tyhjän jääkaapin ehdoilla. Kaveriksi löytyi yhtä nahistunut pala inkivääriä, hieman paremmassa hapessa ollut lime ja pakastimesta minttua. Makuyhdistelmä on tuttu ja toimivaksi todettu aiemmista kokeiluista. Tosin ensimmäistä kertaa ever taisin lykätä mangon tehosekoittimeen.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    UUDENVUODEN PIRSKAHTELEVA MANGOPIRTELÖ

    • 1 (yli)kypsä mango
    • 1 lime
    • pala tuoretta inkivääriä
    • tuoretta minttua
    • chilijauhetta maun mukaan
    • pari desiä vettä

    Kuori ja paloittele mango, limetti ja inkivääri. Heitä tehosekoittimeen kera mintun ja pienen vesimäärän. Lisää vettä tai jääpaloja tarpeen mukaan. Mausta chilijauheella. Kumoa kurkkuun ja piristy!

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Jos jouluna maistui karpaloinen ja kanelinen appelsiinipirtelö, niin pirteä ja pirskahteleva mangopirtelö sopii aivan loistavasti uuttavuotta vastaanottamaan. Etenkin kylmänä ja vaikka jäillä terästettynä. Jotta pääsee paremmin juhlafiilikseen, niin tarjoilu kannattaa ehdottomasti suorittaa asiaankuuluvasta Finlandia vodka -lasista ;)

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA   OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Pikaruokaa kookos-limekastikkeessa

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Olen tämän nyt varmaankin jo viidessä viimeisessä postauksessa maininnut, mutta edelleen ei emäntää jaksa keittiössä hääräily kiinnostaa. Jotain pitää silti syödä. Jos muistaa. Viime viikkoina pikaruoka on ollut kova sana Paleokeittiössä. Niin eilenkin. Itsenäisyyspäivän pikaruokaa, johon nyt kuitenkin päätin juhlan kunniaksi väsätä vähän kastiketta ja kasvishöystöä.

    Tilanne on varmasti tuttu monelle. Mutta oli tilanne mikä tahansa, niin aina voi tehdä parempia tai huonompia valintoja. Itse olen muutaman kerran hyödyntänyt marketin lämminruokatiskiä. Mukaan on tarttunut lindströmin pihviä ja naudan ulkofilettä. Haaleana. Kuivana. Ja tönkkösuolattuna. Seuraavana aamuna on parempi väistellä peiliä. Mutta näin se menee. Ei kaikkea voi saada. Jostain joutuu aina luopumaan ja mä olen luopunut maukkaasta ruoasta. Ruoka on vain bensaa suonissa.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Tämän viikon olen elänyt savustetulla kalkkunan rintafileellä. Paljon proteiinia! Valitettavasti mukana myös muutamat E-aineet. Kaveriksi keitettyä munaa ja pari riisikakkua. Voilla. Eilen oli enemmän aikaa puuhastella, joten kyhäsin kalkkunan rinnalle lämmintä tomaatti-pinaattihöystöä ja eksoottista kookos-limekastiketta. Olen rakastunut tähän raikkaaseen kastikkeeseen! Ensi kertaa tein siitä oikean kastikkeen. Aiemmin samat ainekset olen tuupannut eksoottisen lohen kanssa uuniin. Mutta toimii aivan loistavasti näinkin. Jopa liian loistavasti; maistuu suoraan kattilasta suuhun lusikoiden. Ja mikä parasta! Täyspaleolla mennään! Ilman kermaa, voita ja vehnäjauhoja =)

    EKSOOTTINEN KOOKOS-LIMEKASTIKE

    • puolikas sipuli
    • kookosöljyä
    • kookoskermaa (Kara)
    • limetin mehua
    • hunajaa
    • mausteeksi suolaa, kurkumaa, chilijauhetta

    Kuullota sipulisilppu kookosöljyssä. Lisää kattilaan kookoskerma, limetin mehu, hunaja ja mausteet. Keittele hiljaisella tulella hetken aikaa kokoon. Melko helppoa! Aikaa koko annoksen kyhäämiseen meni alta puolisen tuntia. Tänään jämiä syödessä ei sitäkään. Kalkkuna kelpaa mulle kylmänä, mutta voihan sitä aikansa kuluksi lämmitelläkin. Jos aikaa on ja haluja riittää.

    Ainesten määristä en osaa sanoa, kun fiilispohjalta ja maistellen tuli edettyä. Pariin annokseen tosta riitti… Olisikohan ollut 1-1,5 dl kookoskermaa ja melkein kokonaisen limetin mehut. Muut suutuntumalla.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Uusi aurinko

    Uusi aurinko

    Resepti on jo tuttu juttu, satsi uusi. Tällä kertaa aurinkoista mangoa koristivat aiemmin kaavailemani kurkun sijaan pakasteesta kaivamani menneen kesän villit vadelmat.

    Minttukin oli tuoretta. Mango liiankin tuoretta; vähemmän mehua ja mössöä, mutta valitettavasti myös vähemmän auringon kultaa ja makeaa. Kaunista ennen kastikkeen kumoamista ja vadelmien vettymistä.

       

  • Aurinkoa elämään!

    Aurinkoa elämään!

    Missä olet armahin aurinko? Taivaalta etsin sua turhaan, joten tähän pimeään ja kosteaan vuodenaikaan aurinkoa elämään on parasta taikoa ihan itse. Tehtävään sopii mainiosti makeana hehkuva mango! Inspiraatiota kaivoin eksoottisesta katkarapucocktailista. Ihan hyvä vaihtoehto sekin, mutta sopii paremmin kuumaan ja kesään. Aurinkoinen mango puolestaan toimii loistavasti välipalana ja jälkiruokana talvisella säällä. Sekaan paljon chiliä ja inkivääriä, niin kylmä keltainen myös lämmittää mukavasti ;)

       

    AURINKOINEN MANGO 2 annosta

    • 1 mango (kypsä paree maun puolesta, vähemmän kypsä toimii esteettisesti paremmin)
    • puolikas avokado
    • tuoretta minttua (pakastimesta)
    • 1 limen mehu
    • siivu tuoretta inkivääriä
    • chiliä tai chilijauhetta

    Homma kannattaa aloittaa kastikkeesta, jotta se ehtii muhia ja maustua hetken. Lime mehuksi, sekaan silputtu inkivääri, chili sekä minttu. Tuoreet raaka-aineet kaunistavat. Vähemmän tuoreet toimivat ja helpottavat aurinkoista elämää. Tuoretta minttua ei tällä kertaa ollut ja myöskin chili tuli jauheena purkista. Pakastimesta sen sijaan löytyy melkeinpä aina myös minttua. Viherpirtelötarkoituksiin. Tuore inkivääri säilyy kivasti viileäkaapissakin.

    Kuori mango ja pilko palasiksi. Itse teen kuorimisen jälkeen kokonaiseen hedelmään ruutuviillot kiveen saakka, jonka jälkeen leikkaan palat irti lituskaista kiveä myöten. Kivi kannattaa imeskellä puhtaaksi. Näin tulee mangokin hyödynnettyä viimeiseen pisaraan saakka. Avokadon ruudutan kuoreen ja kaivan sieltä sopivan kokoisiksi pilkotut palat pois lusikalla. Melko kätsyä tätsyllekin!

    Mangot ja avokadot kuppiin sekaisin, pirtsakka limekastike päälle ja hetkeksi jääkaappiin maustumaan. Parasta päivänä seuraavana. Pakastetuksen jälkeen lötköksi sulaneet mintunlehdet toimivat huonosti koristeena, mutta tuore persilja paikkaa aivan loistavasti nääntyneen mintun virkaa =)

    Aurinkoinen mango toimii makeanystäville ihan sellaisenaankin ilman avokadon apua. Hieman kermavaahtoa tai smetanaa päälle ja jälkkäri on valmis. Itse käytän mielelläni avokadoa tasapainottamaan mangon makeutta ja tuomaan mukaan rasvaa pitkittämään kylläisyyttä sekä tasaamaan sokerin vaikutuksia kehoon ja mieleen.

    Uusi mango odottaa jo jääkaapissa. Tällä kertaa aion tyrkätä mukaan myös kurkkua raikastamaan mangon makeutta. Katkaravut jätän edelleen ensi kesään.

  • Eksoottinen lohi uunista ulos

    Tavallisesti uuniloheni saa purjolla, tillillä ja sitruunalla maustetun kerma-smetanahunnun. TehoPaleolla piti keksiä jotain muuta. Kookoskerma korvaa kätevästi lehmän kerman. Hieman googlausta ja siitä se ajatus sitten lähti! Muille maille lämpimille =)

    (lisää…)