Avainsana: Riedel

  • Lauhkeaa lammasta kera keväisten lisukkeiden

    Lauhkeaa lammasta kera keväisten lisukkeiden

    Paleokeittiön pääsiäispidot jatkuvat! Perinteisimmissä merkeissä.

    Kun aloin pääsiäisruokailuja pohtimaan, niin oli aika selvää, että pääosassa olisi lammas. Tai ei oikeastaan ollut. Selvää. Koska lammas on jäänyt emännälle valitettavan vieraaksi. Kerran olen karitsan sisäfileet pannulla paistanut ja yhden taginen tulille laittanut… Mutta noin yleisesti ottaen lammas taitaa olla kalan ohella se tunnetuin raaka-aine suomalaistenkin pääsiäispöydässä.

    Olen äärimmäisen onnellinen, että uskaltauduin karitsan takajalkaan tarttumaan. Sekään ei ollut aivan päivänselvää, sillä useimmiten valmistan lihat fileestä, paistista tai jauhetusta. Joskus muustakin, mutta nyt ensimmäistä kertaa luullisesta lihasta. Vaikka ravitsemuksellisesti ja maunkin puolesta lihat kannattaa kattilaan luiden kera heittää.

    Melkein tartuin tälläkin kertaa paistilihaan. Reinin Lihan ystävällinen ja avulias henkilökunta kuitenkin onnistui keikauttamaan emännän pään luomupotkan puolelle.

    Edelleen mielissä elää mielikuva villasukalle maistuvasta lampaanlihasta. Voin vakuuttaa, että nykylammas ei maistu villalle. Käsitys lienee peräisin jostain ammoisista ajoista, jolloin pataan joutuivat lähinnä vanhat lampaat. Nykyään myynnissä oleva lampaanliha on useimmiten karitsaa. Nuori, noin vuoden ikäinen villakerä on maultaan vanhaa lammasta miedompaa. Liha on pehmeämpää ja vähärasvaisempaa.

    Paleokeittiön potkat toimitti ainakin pääkaupunkiseudulla arvostettu ja laadukkaan lihan toimittajana tunnettu, pitkän linjan perheyritys Reinin Liha, jonka päätuote on juurikin kotimainen karitsa. Suurin osa Reinin karitsanlihasta kasvaa Ahvenanmaalla.

    Oli myös ilahduttavaa kuulla, että vaikka tehotuotetusta lampaasta ei Suomessa oikein voidakaan puhua, niin Reinin Lihan tuotannosta on peräti noin puolet luomutuotettua lihaa. Luomupotkaa päätyi emännänkin pöytään. Pehmeäksi haudutettu karitsanpotka oli kyllä parasta kasvatettua lihaa pitkään aikaan. Eikä näkynyt villasta vilaustakaan!

    Minä pääsin poimimaan potkat pikaisesti Sörkan Teurastamolta, Reinin Lihan kiireisestä lihaleikkaamosta. Pääsiäisen sesonkina kun pistetään lammasta paloiksi oikein olan takaa.

    Reinin Liha toimittaa kuitenkin lihaa ympäri Suomen maan, joten muutkin kuin pääkaupungin asukit pääsevät nauttimaan Reinin maukkaasta pääsiäislampaasta. Laajin valikoima löytynee yrityksen omasta myymälästä, Hakaniemen kauppahallista. Muualla maassa Reinin lihan perään kannattaa kysellä esim. K-ryhmän marketeista tai Stockmannin Herkuista.

    Pääsiäisen suosituimpia artikkeleita ovat potkan ohella lampaanviulu, -kare ja -paahtopaisti. Filettäkin menee. Eli jos potka ei oikein potki, niin valinnanvaraa löytyy. Jos helpolla haluaa päästä, niin kannattaa tsekata valmiiksi maustetut, vain kypsennystä vailla olevat vaihtoehdot.

    Vaikka suurin osa lampaasti nautitaan Suomessa pääsiäisenä, niin ei näin hyvää ja helppoa raaka-ainetta kannata vain pääsiäispöytään säästellä. Ravintolat tarjoavat lammasruokia jo aika mukavasti ympäri vuoden, mutta kyllä sitä sopii ihan arkipöytäänkin pistää. Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana kunnostautunut aika hyvin riistan osalta, mutta nyt lähtevät Paleokeittiössä myös lammasmarkkinat käyntiin! Monipuolisuus ei koske vain kasviksia ;)

    Pääsiäispotkat syntyvät helposti. Joskin kypsennys ottaa useamman tunnin, mutta kun lihat saa uuniin, niin siellä ne kypsyvät ihan itsekseen ja odotusajan voi käyttää muuhun puuhastelun.

    UUNISSA HAUDUTETTU KARITSANPOTKA

    4 annosta (1 potka/ruokailija)

    • 4 Reinin Lihan luomu karitsanpotkaa
    • suolaa ja mustapippurirouhetta
    • reilusti voita tai öljyä ruskistamiseen
    • 2 keskikokoista sipulia paloiteltuna
    • 4 porkkanaa paloiteltuna
    • 3 sellerinvartta paloiteltuna
    • 6 kokonaista valkosipulikynttä
    • 1 laakerinlehti
    • 1 rosmariininoksa
    • tuoretta timjamia
    • 3 rkl tomaattipyrettä
    • 1/ 2 l lihalientä (esim. Puljonki)
    • 2,5 dl Pares Baltan Savia Viva Familia Tinto A:ta tai muuta kuivaa punaviiniä
    1. Mausta karitsanpotkat suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Hiero mausteet potkien pintaan. Anna maustua sillä aikaa kun paloittelet kasvikset.
    2. Kuori ja paloittele kasvikset valmiiksi.
    3. Paista potkat kuumalla pannulla voissa tai öljyssä käännellen niin, että lihan pinta sulkeutuu ja potkat saavat hieman väriä.
    4. Siirrä potkat kannelliseen pataan. Lisää liemi, punaviini, kasvikset ja yrtit.
    5. Hauduta kypsiksi 175 asteisessa uunissa reilut 3 tuntia. Valele liemen yläpuolelle jääneitä potkanosia välillä ja käännä potkat kerran tai pari kypsennyksen aikana. Tarkista myös suolan ja pippurin määrä, ja lisää tarvittaessa.
    6. Siirrä valmiit potkat tarjoilulautaselle.

    Paistolientä voi tarvittaessa annostella lautaselle sellaisenaan tai siitä voi keitellä kokoon kastikkeen. Joskin mehevä liha ei mun mielestä kastiketta kaipaa.

    Nimesin pääsiäislampaan lauhkeaksi ja sitä se monessa mielessä olikin; tuttuja perusraaka-aineita, eikä yletöntä mausteilla kikkailua. Jos oli lauhkeaa maku, niin sitä oli myös liha; pehmeää, ihanan mehevää ja helposti luusta irtoavaa. Potkia voi halutessa siistiä esim. kalvojen osalta jo etukäteen. Helpoiten homma hoituu kuitenkin lautasella, jossa kypsästä lihasta on kätevä erotella osat, joita ei suuhun halua.

    Lampaan myötä vaihtui viinin väri valkoisesta punaiseen. Lasissa edelleen espanjalaisen Pares Baltan biodynaamista luomutuotantoa, nyt Savia Viva Familia Tinto A:n muodossa.

    Monikäyttöinen, maultaan pehmeä ja hedelmäinen sekä kevyesti mausteinen Tinto A passasi pitkään, pehmeäksi haudutetun karitsanpotkan kanssa mainiosti. Toimii myös muiden pitkään kypsytettyjen lihojen, esim. possun kaverina.

    Pullon takaetiketissä on muuten mukava, pieni tarina ”Special feelings for Finland”. Lukaisepa se!

    Riedelin kauniit Veritas -sarjan samppanjalasit oli korjattu jo aiemmin pois ja nyt saivat myös saman sarjan viognier/chardonnay -lasit väistyä isomman ja pikkaisen pulleamman Old World Syrah -lasien tieltä. Nämä lienevät ainakin emännän silmään muotoilultaan Veritas -sarjan näteimmät punaviinilasit.

    Lisukkeiden osalta lähti homma vähän lapasesta. Etukäteen tuntui hyvältä idealta laittaa useampaakin sorttia väreiltä keväistä kasvista pöytään, mutta jo pöydässä totesin, että yksinkertainen, kevyt ja raikkaan rapsakka ruusukaalinlehdistä koottu salaatti riittää mainiosti.

    RAIKAS RUUSUKAALINLEHTISALAATTI TIMJAMIVINAIGRETTELLA

    4 annosta

    • 600 g ruusukaaleja
    • 1 punasipuli ohueksi siivutettuna
    • 1½ – 2 rkl balsamiviinietikkaa
    • 3 rkl (saksan)pähkinäöljyä
    • 2 tl tuoreita timjaminlehtiä
    • suolaa ja rouhittua mustapippuria
    1. Sekoita öljy, viinietikka, timjaminlehdet, suola ja rouhittu mustapippuri vinaigrettiksi. Anna maustua sillä aikaa kun esivalmistelet salaatin.
    2. Leikkaa ruusukaalien tyvi ja irroita isommat lehdet. Säästä ”sydämet” muuta käyttöä varten, esim. voissa pannulla kypsennettäväksi.
    3. Siivuta punasipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Sekoita ruusukaalinlehtien sekaan.
    4. Kaada kastike salaatin joukkoon, sekoita kevyesti ja tarjoile.

    Ruusukaalinlehtisalaatin lisäksi paistoin potkien kylkeen hunajalla ja timjamilla maustetetut porkkanat sekä surautin sileäksi värinsä puolesta mainiosti pääsiäiseen sopivan keltajuurisoseen. Ehkä näitä vaihtoehtoja on kuitenkin hyvä juhlapöydässä olla. Joku saattaa kaivata hieman tuhdimpaakin lisuketta lautaselle. Etenkin, jos alla ei ole kahta alkuruokaa ;)

    SAMETTINEN KELTAJUURIPYREE

    4 annosta

    • ~500 g keltajuuria
    • 1 sipuli
    • 1 valkosipuli
    • kuohu- tai kookoskermaa
    • 1-2 rkl sitruunamehua
    • maun mukaan suolaa ja ripaus jauhettua valkopippuria sekä muskottipähkinää
    • tarvittaessa kurkumaa värjäykseen
    • kuullottamiseen kirkastettua voita tai kookosöljyä
    1. Kuori ja paloittele sipuli, valkosipuli ja keltajuuri. Kuullota sipuli sopivassa kattilassa. Lisää kattilaan valkosipuli, kun sipuli alkaa pehmenemään. Jatka kuullostusta hetken aikaa. Lisää lopuksi keltajuuret ja jatka kuullottamista sekoittaen.
    2. Lisää kattilaan vettä niin, että keltajuuret peittyvät juuri ja juuri. Mausta suolalla. Kiehauta ja jätä kannen alle kiehumaan miedolla lämmöllä, kunnes keltajuuret ovat pehmeitä.
    3. Kaada pois ylimääräinen neste. Siirrä keltajuuret ja sipulit tehosekoittimeen. Lisää hieman kermaa ja surauta sileäksi. Lisää kermaa sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi.
    4. Mausta suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä. Jos haluat pyreestä keltaisemman, niin lisää kurkumaa.

    HUNAJAISET TIMJAMIPORKKANAT

    4 annosta

    • ~400 g (eri värisiä) porkkanoita kuorittuna ja paloiteltuna
    • voita
    • 1 tl hunajaa
    • tuoretta timjamia
    • suolaa ja rouhittua mustapippuria maustamiseen
    1. Esikeitä paloitellut porkkanat vähäisessä, suolalla maustetussa vedessä reilut 5 minuuttia. Valuta ja siirrä porkkanat pannulle voin ja timjaminoksien kanssa. Uuden sadon porkkanat kypsyvät pikaisesti myös ilman esikeittämistä.
    2. Kypsennä porkkanoita pannulla kunnes ovat pehmenneet niin, että purutuntumaa on vielä jäljellä.
    3. Mausta hunajalla, suolalla ja mustapippurilla. Poista timjamin varret ja siirrä tarjoiluastiaan.

    Katso myös muut Paleokeittiön Hyvän mielen pääsiäispöydän reseptit!

    Lauhkeaa ja leppoisaa pääsiäisen odotusta Sinulle!

    Kaupallinen yhteistyö; liha Reinin Liha, viinit Norex Selected Brands, lasit Decanter,
    kukat Kirkkonummen Kukka. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Kuohuvan tuore hernesosekeitto ja kuha-mangoceviche kevääseen

    Kuohuvan tuore hernesosekeitto ja kuha-mangoceviche kevääseen

    Koukkunokkaiset noidat kiillottelevat jo luutiaan ja mustaturkkiset kissat pörhistelevät häntiään. Rairuoho kasvaa, pajut pukkaavat kissojaan ja pölyttyneet tiput ja puput kaivetaan kohta kaapeista, kun kevään suurin ruokajuhla koittaa. Pääsiäinen nököttää nurkan takana ja emäntäkin pääsee vihdoin itse asiaan viime viikolla julkaistun pääsiäispöydän osalta. Tarjolla on reippaasti raikkaita makuja joka lähtöön, joten eiköhän aloitella. Kuohujuomasta! ;)

    Voisi kai ajatella, että vauhtisokeus iski emäntään, kun pääsiäisen menua lähti laatimaan. Ehkä se vähän iskikin, mutta vasta pääruoan kohdalla. Vaikka tarjolla on nyt vähän kaikenlaista peräti neljän ruokalajin puitteissa, niin kevyellä ja raikkaalla linjalla pysytään. Voi syödä kerralla vähän vähemmän ja nauttia hippasen pidempään. Tai on varaa, josta valita oman maun mukaan. Jos kala ei nappaa, niin ehkä keitto kuitenkin uppoaa? Ja jos ei vielä pääsiäisenä, niin ehkä ennen juhannusta kumminkin. Vaikka rakensin menuun pääsiäisen ympärille, niin kyllä kuhaa ja karitsaa voi hyvin valmistaa muulloinkin.

    Aivan alkuun tekaisin kevyen keiton herneistä. Siis ihanko hernekeittoa pääsiäisen juhlapöytään?! Kyllä vaan, mutta ei ihan mitä tahansa hernerokkaa vaan ranskalaiset juuret omaavaa tuorehernekeittoa, jonka viimeistelee kuohuviini. Tai samppanja, jos ehtaa ranskalaista haluaa.

    Keväänvihreä keitto syntyy helposti parissakymmenessä minuutissa. Helppoutta huomattavampaa on maku! Täytyy sanoa, että on siinä hernesopalla ja tuoreella hernekeitolla eroa. Kuin yöllä ja päivällä. Tämä keitto nimittäin vie mukavasti kesäisiin tunnelmiin ja kesän ensimmäisten herneenpalkojen ääreen. Toimii hienosti kuohuviinillä, mutta yhtä hyvin myös ilman. Ihastuin!

    CREME NINON -TUOREHERNEKEITTO

    4 annosta

    • 2 salottisipulia silputtuna
    • 1 pienehkö palsternakka paloiteltuna (~100 g)
    • 2 rkl kirkastettua voita
    • 2½-3 dl kana- tai kasvislientä
    • 100 g ranskankermaa
    • ¾ dl kookoskermaa
    • 450 g pakasteherneitä sulatettuina
    • 1-2 rkl sitruunamehua
    • suolaa ja valkopippuria
    • 1 dl Pares Balta Brut ”B” cavaa tai muuta kuivaa kuohuviiniä
    • tarjoiluun notkistettua ranskankermaa (tai kookoskermaa)
    1.  Sulata sopivassa kattilassa voi. Lisää sipulit ja palsternakka. Kuullota kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi.
    2. Lisää liemi, ranskankerma ja kookoskerma. Kiehauta ja jätä kannen alle kiehumaan noin vartiksi tai kunnes palsternakka on pehmennyt.
    3. Lisää herneet kattilaan. Kiehauta ja anna kiehua muutamia minuutteja.
    4. Kaada keitto tehosekoittimeen, lisää sitruunamehu, suolaa ja jauhettua valkopippuria. Soseuta samettisen sileäksi. Voit käyttää soseuttamiseen myös sauvasekoitinta. Paseeraa soseutettu keitto tarvittaessa siivilän läpi.
    5. Kaada keitto takaisin kattilaan tarkista maku (etenkin suola!). Kaada keiton joukkoon lopuksi valkoviini. Hämmennä tasaiseksi ja tarjoile välittömästi kera notkistetun ranskankerman.

    Alkumaljaksi, keittoon ja keiton kanssa sopii mainiosti biodynaamisesti tuotettu Pares Baltan Brut ”B” luomukuohuva. Eli cava kun Espanjasta tullaan. Joku ehkä muistaakin emännän visiitin tämän kuplajuoman alkulähteille Katalonian rannikolle vain kivenheiton päähän upeasta Barcelonasta.

    Vaikka Brut B on nimensä mukaisesti kuiva, niin se ei ole kuitenkaan ”hapan” vaan mukavan pirteä ja vahvasti hedelmäinen. Olen tuolla viinimaailmassa seikkaillessani huomannut, että yllättävän moni haluaa yhä nauttia kuohujuomansa vähintään puolikuivana ja mieluiten makeana. Kannattaa kokeilla näitä kuivempiakin. Sillä maailma menee eteenpäin ja viinit siinä sivussa. Eikä ole muuten hinnalla pilattu tämä paleoystävällisempi juhlajuoma. Irtoaa Alkon vakiovalikoimasta karvan alta 11 euron. Iso suositus!

    Toivottavasti laitoit merkille myös etenkin ensimmäisessä kuvassa edukseen esiintyvän Riedelin uuden Veritas -sarjan superkauniin samppanjalasin (joka on muuten tarjouksessa huhtikuun ajan). Kuva kertoo ehkä enemmän kuin tuhat sanaa, mutta ei vastaa todellisuutta. Nämä Decanterin valikoimasta löytyvät Riedelin ohuen ohuet lasit ovat todellisuudessa häkellyttävän upeita!

    Samppanjalasi ajatellaan perinteisesti kapeaksi, mutta jos haluat tarjota kuohujuomasi trendikkäästi, niin kannattaa valita tällainen rungoltaan hieman pulleampi ja suuaukoltaan kapeampi lasi, joka korostaa viinin hedelmäisyyttä ja tasapainottaa hapokkuutta. Ja kyllä, lasilla ON väliä!

    Aion vielä uhmata kaikkia interwebin postaussääntöjä ja käydä samassa artikkelissa kuhan kimppuun. Ceviche, jostain muusta kuin katkaravuista, on ollut mielessä jo pitkään. Ja jotenkin cevichen raikkaat maut vaan passaavat mun mielestä pääsiäiseen. Eikä se herkullisen ruoanlaiton helppouskaan ole yhtään hullumpi juttu. Joten cevicheä pääsiäispöytään!

    Cevichen juonihan piilee usein sitruunalla tai limellä happokypsytetyssä kalassa. Ja nimenomaan TUOREESSA kalassa.

    Omani hain naapurikunnasta, kantatie 51:n varrella kaikenlaisia kala- ja muita merenelävistä valmistettuja herkkuja toimittavan Four Seasons Fishin myymälästä, joka meillä tuttavallisemmin tunnetaan Siuntion kalasavustamona. Nimensä mukaan kalasavustamossa savustetaan ja jatkojalostetaan kalaa, mutta löytyypä sieltä paljon muutakin, mm. kalaa tuoreena ja tällaisiakin merellisen herkkulautasen kokoamiseen sopivia aineksia.

    Nuo, ja monet muut laajan valikoiman herkut valmistetaan savustamossa paikan päällä ja ihan itse. Ovat kyllä niin maukkaita, että ei ihme, että tästä perheyrityksestä on tullut käsite sekä lähikuntien, että pidemmältä matkaavien keskuudessa. Myymälässä tuntuu olevan aina vipinää ja jutustelinkin omaa kalaa noutaessa hetken vantaalaisen rouvan kanssa, joka piipahti poimimaan matkan varrelta evästä mökkiviikonloppuun. Jouluna ja juhannuksena Four Seasons Fishin kalaherkkuja saa jonotella jokusen tunnin ja saattaapi niin käydä pääsiäisenäkin, joten kannattaa tsekata tuoreimmat kalauutiset savustamon facebookista ja suunnata ajoissa pyyntireissulle ;)

    Vinkiksi vielä muutama pääsiäiseen sopiva poiminta Four Seasons Fishin valikoimista niille, jotka eivät halua itse puljata tuoreen kalan kanssa. Lämminsavulohen ystävien pääsiäispöytään sopivat esim. sitruunan-, limen- ja appelsiininkuorella maustettu sitruslohi tai mintulla maustettu vastaava. Graavilohen puolesta peukuttajille suosittelen limellä ja inkiväärillä maustettua versiota.

    Halusin cevicheen jotain keväistä makua ja erityisesti näköä, joten täydensin kalaa eksoottisella, parhaillaan sesongissakin olevalla mangolla ja passionhedelmän siemenillä. Etenkin mango sopii tasapainottamaan makeudellaan sitruksisen kalan kirpeyttä. Kylkeen vielä viipaloitua avokadoa ja tuoreesta korianterista pyöräytettyä yrttiöljyä, niin johan oli annoksessa makua, näköä ja juhlan tuntua!

    Cevichessä kala monesti pilkotaan pieniksi kuutioiksi. Niinkin sopii tehdä, mutta itse halusin raaka-aineiden erottuvan kokonaisuudesta selvästi ominaan ja siksi käytinkin veistä vähän rouheammin. Toimii tuoreella kalalla hyvin, joskin vaatii vähän pidemmän kypsennysajan. Kalaa ei kuitenkaan kannata ylikypsyttää, sillä silloin siitä tulee vaan ”kuivaa” ja kalan luontainen ”mehevyys” menetetään.

     RAIKAS KUHACEVICHE MANGOLLA

    4 annosta

    • ¾ dl limenmehua + ¾ dl sitruunanmehua
    • 2-3 rkl oliiviöljyä
    • 1-2 valkosipulinkynttä rutistettuna
    • 2 keskikokoista jalopenoa pieneksi kuutioituna
    • suolaa ja rouhittua mustapippuria maustamiseen
    • ~400 g tuoretta kuhafilettä paloiteltuna
    • 1 vihreä paprika pieneksi kuutioituna
    • 1 pienehkö punasipuli puolitettuna ja ohueksi siivutettuna
    • 1 mango kuutioituna
    • tarjoiluun avokadoa, passionhedelmää ja korianteriöljyä (tuoretta korianteria + oliiviöljyä + ripaus suolaa tehosekoittimessa sekoitettuna)
    1. Suolaa kuhafileet kevyesti molemmin puolin. Anna maustua kymmenisen minuuttia kelmun alla.
    2. Sekoita sillä aikaa sitruunamehu, limenmehu, oliiviöljy, valkosipuli ja jalopenot liemeksi. Mausta kevyesti suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
    3. Leikkaa kuhafilee sopiviksi, ~1½ sentin levyisiksi paloiksi. Kaada liemi kuhapalojen päälle sopivaan kulhoon. Sekoita ja painele kalapaloja liemeen niin, että ne ovat jokseenkin liemen peitossa. Laita jääkaappiin maustumaan.
    4. Pilko paprika ja punasipuli. Sekoita kalan joukkoon ja jätä jääkaappiin.
    5. Pilko mango kun ceviche on maustunut puolisen tuntia. Sekoita joukkoon ja jätä maustumaan vielä noin puoleksi tunniksi.
    6. Sekoita, tarkista suola ja mustapippuri. Tarjoile kera siivutetun avokadon. Koristele annos passionhedelmän siemenillä ja korianteriöljyllä.

    Cevichen myötä vaihtui juoma kuplaisesta valkoiseen ja lasikin siinä samalla. Riedelin laseissahan eräänä kantavana ajatuksena on lasien muotoilu siten, että ne korostavat eri viinien ominaisuuksia. Siksipä Pares Baltan biodynaaminen luomuvalkkari Savia Viva Familia Xarel-lo sai lasikseen samppanjalasia suuremmalla suuaukolla varustetun Viognier/Chardonnay -lasin.

    Savia Viva Familia Xarel-lo sopi mainiosti kuhacevichen kaveriksi. Voin kertoa, että viini yllätti emännän. Positiivisesti. Sitä kyllä suositellaan vaaleille kaloille, mutta en ollut cevichen sitruksisuuden ja jalopenon hienoisen tulisuuden sopivuudesta aivan varma. Nyt olen. Kuivanakin ihanan raikas viini, joka sopii nautittavaksi myös seurustelujuomana ihan sellaisenaan. Hinta-laatusuhteeltaan ihan loistava valinta!

    Näillä korkattiin Paleokeittiön Hyvän mielen pääsiäispöytä. Seuraavaksi jatketaan hieman enemmän perinteitä kunnioittaen pääsiäiskaritsan ja vähän överiksi menneiden lisukkeiden kanssa. Noh, onpahan mistä valita! :D

    Katsasta myös muut Paleokeittiön Hyvän mielen pääsiäispöydän reseptit!

    Kevyen raikasta pääsiäisen odotusta!

    Kaupallinen yhteistyö; kala Four Seasons Fish, viinit Norex Selected Brands, lasit Decanter,
    kukat Kirkkonummen Kukka. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa