All posts tagged: Kananmuna

Hetken hitti – Insalata Parma

Sanoiko joku, ettei salaatilla lähde nälkä? Tällä lähtee. Ja tämä on vähitellen takaisin terveiden kirjoihin palaavan emännän tämän hetken ehdoton kesähitti ja -herkku. PARMAN SALAATTI puolikas iso tai yksi kokonainen pieni ruukkusalaatti kurkkua puolikas avokado puolikas luomupäärynä, nektariini tai luomurypäleitä (mansikkaa?) siemensekoitusta 3 viipaletta kevyesti paistettua parmankinkkua Manchego -lampaanmaitojuustoa (täyspaleoistit jättäköön tämän väliin) keitetty luomumuna tuoretta persiljaa kastikkeeksi luomuoliiviöljyä ja -balsamiviinietikkaa

Luomulaatikon lumoissa

Kaikin puolin ihan huikea viikko takana! Tuntuu, että talven kooma alkaa vihdoin taittumaan. Puuhaa piisaa, mutta onneksi myös energia virtaa. TehoPaleo30 on vienyt mukanaan ja pyörähtää parin päivän sisään käyntiin. Vaikka osallistujia vielä uupuu, niin olen luottavainen ja melkeinpä satavarma, että saamme kivan porukan koolle. Ihan mahtavaa! Ruoan osalta viikon paras päivä oli ehdottomasti perjantai. Tilasin ensimmäistä kertaa ever luomulaatikon täynnä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Ei tarvinnut pettyä! Valikoima oli monipuolinen, tavaraa enemmän kuin riittävästi ja hinta kohillaan. Vai mitä mieltä olet? Onko 15 € noin seitsemän kilon luomutuoreista liikaa? I don`t think so, dear! Etenkin kun laatu oli myöskin enemmän kuin kohillaan. En ole eläissäni syönyt yhtä hyvää avokadoa! Harmi, ettei niitä ja luomuparsaa voi tilata ihan itellään. Myös porkkanat ja banskut maistuivat. Melko eri kamaa kuin Cittarissa. Kesäkurpitsa ja munakoiso odottelevat vielä valmistusta. Kun vaan keksisi, jotta mitä niistä vääntäisi.. HUOMHUOM! EDIT 29.4.13: Sain Makumakulta tiedon, että kaikkia luomulaatikon sisältämiä hedelmiä ja kasviksia VOI TILATA MYÖS YKSITTÄIN! Myös avokadoja ja tankoparsaa. Puusilmä ei vaan heti löytänyt oikeaan osoitteeseen ;) Suosittelen kyllä lämpimästi Makumakun …

Voikakkua ja maksamakkaraa puutteeseen

Voikakkua pöytään! Joku voisi näitä myös voileiviksi kutsua, mutta koska perusraaka-aineina ovat riisikakku ja meijerivoi, niin voikakku lienee osuvampi. Riisikakku on paleoihmisen leipää. Yhtä helppo ja nopea välipala. Tai lounas, kuten tässä. Maksamakkara ei täysin uppoa paleoliittiseen viitekehykseen, mutta sillä mennään toistaiseksi. Satunnaisten jauhemaksapihvien ohella. Kävipä nimittäin niin, että kun kävin viime viikolla hoidattamassa yhteistyöhalutonta ja toimintakyvytöntä kehoani ”poppamiehen” vastaanotolla, niin siinä samalla paljastui muutama puutos. Nyt tarvitaan lisää A-, C- ja E-vitamiinia sekä vettä. A-vitamiinin puutosta hoitelen nyt toistaiseksi maksamakkaralla. C-vitamiini hoituu tyrnimarjoilla ja E:hen panostetaan mantelein ja avokadon avulla. Veden puutetta korjaan lisäämällä veteen hieman ruokasoodaa tai maustamalla veden laatusuolalla, sitruunalla ja mintulla. Kyllä kyllä, tulokset yllättivät. Koska syön monipuolisesti ja tämän lisäksi käytössä on vielä kasa nappuloita ravinteita täydentämään. Mutta ei se, mikä menee kurkusta alas vaan se, mitä sinne kroppaan jää. Veikkaan imeytymisongelmaa, jota sitäkin hoitelen tässä samalla. Olen täysin tietoinen, että masukka ei ole ollut ihan parhaassa vireessä sitten flunssaepisodin. Itseasiassa oireilua oli jo ennen flunssaa. Ja siinä myös yksi mahdollinen syy lisää sairastumiseen. Tai sitten ei. Monen tekijän summa. …

Pikaruoalla matkaan!

Joskus pitää selvitä matkaan pikaisesti. Niillä mitä on. Näillä se sujuu suhteellisen pitkään. Nälän pitäminen loitolla =) Lautasella… 2 edellispäivänä keitettyä luomumunaa puolikas avokado Päijät-Hämeen luomuhapankaalia mausteeksi luomumajoneesia Ei voi olla helpompaa! Ja nopeampaa! Vinkkinä vaan niille, jotka eivät koskaan ehdi syömään aamiaista ;)

Savuinen halloumi-munakas

Lähimarkettien hyllyt ovat tarjoilleet pelkkää tyhjää viikkokausia kohdassa luomupekoni. Kyselinkin jo pekonin perään, mutta ilmeisesti sitä ei nyt toistaiseksi ole, eikä tule, koska myyntierät ovat kuulemma niin suuria, että hävikkiä syntyy. Hmmm… Noh, näin se kauppias sanoi ja sitä on nyt uskominen. Menkää ihmiset kauppaan ja ostakaa luomupekonia! Jotta mäkin saan. Koska peruspekoni ei ole enää vaihtoehto, niin tilalle oli keksittävä jotain muuta arkipäivän brunssille. Keksin Someron aitopalvikinkun. Ihanan savuista ja mureaa, mutta hippasen suolaista mun makuun. Jep, mulla on ongelma; suola ja sokeri, jotka jollain tapaa taitavat korostua mun makunystyröissä. Muut kun tuntuvat olevan tyytyväisiä ja minä ainoana jaksan valittaa ruoan liiasta suolaisuudesta tai makeudesta. Muna-pekoni -brunssin korvikkeena toimii nyt toistaiseksi savuinen halloumi -munakas. noin sentin siivu halloumia kuutioituna sopivasti aitoa, somerolaista saunapalvikinkkua kuutioituna munakasmassa; 1 luomumuna + 2 valkuaista + luraus kookoskermaa (tai tavallista täyskermaa), mausteeksi rouhittua mustapippuria ja silputtua ruohosipulia Kuutioidut ruoka-aineet olen paistanut ensin pannulla. Tällä hetkellä meijerivoissa, koska kookosöljy seilaa par`aikaa jossain päin Atlanttia. Päälle munamassa. Annetaan hyytyä miedolla lämmöllä, taitellaan puolikuun muotoon ja kumotaan lautaselle. Sisuksen jätän mielellään hieman tytiseväksi. …

Päivän ateriat

Itseasiassa aika monenkin päivän ateriat ;). Lounas ja illallinen. Tai illallinen ja lounas. Päivästä riippuen järjestyksessä tai toisessa. En muista, eikä väliä. Ateria kuin ateria. puolikas avokado pari Pajuniemen luomunakkia parit Pajuniemen luomupekonit yksi luomumuna + valkuainen homemade coleslaw luomukaalista ja -porkkanasta tietenkin ;) kuvan ulkopuolelta lasillinen Biottan tai Edenin luomuvihannesmehua ja chlorellaa puolikas avokado keitetty luomumuna sitruunamehulla, smetanalla ja mustapippurilla maustettua tuoretta loimulohta kuvan ulkopuolelta jälleen mitä todennäköisimmin lasillinen kasvismehua ja ”kourallinen” chlorellaa Näillä sitä pärjää hyvin aamusta iltaan ja seuraavaan aamuun. Tai päivään, koska aterian numero 1 nautin tavallisesti joskus klo 14-15 välissä. Aterian numero 2 vuoro on 21-23 välissä riippuen kuinka pitkäksi päivä kentällä venyy. Tässäkö kaikki? No ei ihan, mutta melkein. Lisäksi pari kuppia kookoskermalla notkistettua luomupikakahvia, ehkä parit proteiini- ja/tai viherjuomat ja hedelmä. Viime aikoina treenikassissa on viihtynyt parhaiten banaani, kotioloissa appelsiini. Rasva ja proteiini naisen tiellä pitää! P.S. Tämä oli jälleen kerran vastaus siihe, että mitä mä oikein syön ;D

Kuvasatoa lautaselta osa 1/2

Operaatio kamerantyhjennys suoritettu. Pari kuvapostausta menneiden viikkojen lautasilta luvassa. Enemmän inspiraatiota(?) kuin reseptejä. Reseptejäkin saa. Kun vaan avaa suunsa! =) Aloitetaan! Kilosta riittää… useammaksikin päiväksi. Ja joka aterialle ;) Ei välttämättä maailman paras munakas, mutta tulipa tähteet käytettyä. Teemana illalliselta aamiaiselle! Ihan yhtä hyvää kuin villimpi serkkunsa! Ei mikään suosikki, mutta kokeiltava oli! Kerta riittänee… ;) Perussettiä! Yllä. Myöhäinen lounas ennemmin kuin aamiainen. Ehkä jollekin klo 14-15 käy aamustakin. Ilta- tai aamupalaksi. Välipalaksikin. Täyttää vatsan ja pitää nälkää =) Oma versio ”Hehkuvan vihreästä”. Litrasta loput kätevästi Edenin lasipulloon ja jääkaappiin. Hehkuu siinä parisen päivää.

Menneen päivän lounas

Löytyi kuva-arkistoista lauantain lounas. Onpa nättiä! Not! Noh, tuttua ainakin ;). Taidan tänään korvata lihapullat pekonilla. Ei ihan parasta TehoPaleota, mutta saa nyt paremman puutteessa kelvata. Ja joo, klo on 15:08 enkä ole vielä nauttinut lounasta. Kohta puoliin… jotta jaksaa illan työt ja treenit. Aamupalalla olen pärjännyt; puoli pulloa ”deittejä Jamien kanssa”, EB viherjuoma heralla ja BCAA:lla terästettynä, puolikas avokado ja pieni kourallinen pähkinöitä. Ravintolisiä unohtamatta ;)

Päivän lounas

En enää nykyään tuhlaa paljonkaan ajatustyötä aterioihin. Mutta periaatteessa ajatuskulku menee kaikessa yksinkertaisuudessaan näin… kasvikset –> hapankaali + avokado + kasvismehu + omena + chlorella proteiini –> kananmunan valkuaiset hyvät rasvat –> avokado + luomumunan keltuainen + kookosöly (paistamiseen) Kuvan ulkopuolelta siis aterian alkuun vielä 5 tabua (= 1g) chlorellaa ja  ~1,5 dl Edenin luomutuotettua ja maitohappokäytettyä kasvismehua. Jälkkäriksi pienehkö kotimainen omena. Tämä(kin) ateria menee kategoriaan ”ei jaksa nähdä vaivaa, mutta jotain on pakko syödä – nopeasti!” ;) Ja myönnän, että proteiinit jäivät tällä aterialla vähiin, mutta paikkailen sitä myöhemmin protskudrinkillä ja ehkä palasella pastöroimatonta tuhkajuustoa =)