Avainsana: minttu

  • Kesän makein mocktail ananaksesta

    Kesän makein mocktail ananaksesta

    Hei hou, emäntä on taas takasin Paleokeittiössä! Kaikin puolin ja monessa mielessä virkistävä, jopa syväpuhdistava loma oli ja meni. Nyt on aika tarttua varovasti kauhan varteen ja istahtaa takaisin koneen ääreen.

    Vaikka loma meni, niin kesä jatkuu. Jatkuuhan? Vähän on sellainen fiilis, että onko meillä tänä vuonna oikein kesää ollutkaan. Jotenkin odottelen sitä yhä vaan alkavaksi.

    No mutta, huomenissa otan ainakin askeleen eteläisempään ilmansuuntaan ja seilaan lahden yli takaisin aina aurinkoiseen Tallinnaan tsekkailemaan, mitä etelänaapurin monipuoliseen ravintolamaailmaan näin loppukesästä kuuluu. Parin päivän ”ruokaloma” onkin oikein sopiva tapa aloittaa työrupeama ;)

    Mutta niin on myös tämä, kesän kirjaimellisesti makein mocktail oikein sopiva tapa avata Paleokeittiö paussin jälkeen! Koska kesää on vielä jäljellä! Ainakin elokuun loppuun saakka. Ja vakaasti uskomme, että viilentävälle mocktailille on vielä tänä kesänä tilausta.

    Sitruunan ja mintun raikastama, tuorepuristettu ananasmehu on ollut mun tämän kesän ehdoton lempparijuoma. Olen koukussa! Ja mikäs on tässä koukussa ollessa. Mehu maistuu makialta ja on kohtuudella nautittuna hyväksi hyvinvoinnille.

    Ajatus heittää ananasmehun sekaan sitruunaa ja minttua lähti HeyDayn Sunbeam -mehusta, joka maun puolesta ajoi kohdallani muiden HeyDay -mehujen ohi. Oli aika kaivaa oma puristin naftaliinista ja pistää puristimen ruuvi pitkästä aikaa pyörimään. Ananakset ovatkin nyt olleet sesongissa, ja ainakin itse olen onnistunut poimimaan poikkeuksellisen makeita kruunupäitä.

    Testailin muutamia eri versioita, joista tämä, limellä täydennetty ja kurkulla laimennettu tuntuu maistuvan parhaiten. Kurkkua tosiaan lykkäsin sekaan toivoen sen taittavan mehun imelintä makeutta. Kurkku kyllä auttaa, mutta omaan makuun mehu on edelleen aika makeaa, joten olenkin päätynyt laimentamaan sitä vedellä.

    Laimentamisen hyvä puoli on, että yhdestä puristuskerrasta riittää juotavaa pidemmäksikin aikaa. Mutta toisaalta en oikein pidä tuorepuristettujen mehujen laimentamisesta, koska hommassa valitettavasti kärsii myös valmistustavalle tyypillinen intensiteetti.

    Mehujen puristaminen on aina yhtä helppoa. Kunnon välineet helpottavat myös hommaa, johon pätee sovellettuna vanha, kunnon neljän P:n sääntö. Ei sentään ”pitää pystyä puristamaan puhumaan puuskuttamatta” vaan ”poista kuoret, paloittele, purista, pullota”. Iisii! Ja niin hyvää!

    SITRUUNAINEN ANANASMEHU RIPAUKSELLA MINTTUA

    ~8 dl

    • 1 makea ananas
    • 1 keskikokoinen kurkku
    • 2 sitruunaa
    • 8-10 isoa vahvan mintun lehteä
    • ripaus suolaa
    • (1 lime)
    1. Kuori ananas ja sitrukset. Poista ananaksesta myös puumainen keskiosa.
    2. Paloittele kaikki kasvikset mehupuristimen mentäviksi paloiksi ja anna puristimen hoitaa loput. Pistä myös mintunlehdet puristimeen muiden ainesten mukana.
    3. Mausta valmis mehu ripauksella suolaa.
    4. Tarjoile sellaisenaan jääpalojen kanssa tai laimenna tarvittaessa mehua vedellä.

    Yksinkertaisimmillaan myös kombinaatio ananas, sitruuna ja minttu toimii vallan mainiosti

    Ja jos kuplista tykkää, niin joukkoon voi aina kaataa veden sijaan ja tilanteen mukaan kivennäisvettä tai jotain kivaa kuohuviiniä. Veikkaan, että kuivempi passaa paremmin ;)

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

  • Limenraikas, rapsakka kyssäkaali-retiisisalaatti

    Limenraikas, rapsakka kyssäkaali-retiisisalaatti

    Tervetuloa auvoisa(?) arki sekä kevään ja kesän raikkaat salaatit myös tänne blogin puolelle! Tässä on nyt juhlittu ja herkuteltu ihan riittämiin tälle keväälle. Juhannus tulee! Mutta ei ihan vielä. Onneksi. Koska se tarkoittaa, että koko kesä ja tuoreet kauden kasvikset ovat vielä edessä. Me likes!

    Avataanpa Paleokeittiön kesäsesonki raikkaalla ja ihanan rapsakalla kyssäkaalisalaatilla. Kyssäkaali on ollut yksi mun suosikkikasvis siitä lähtien, kun uskaltauduin sitä ensimmäistä kertaa jokunen vuosi sitten kokeilemaan. Hyvää sellaisenaan, mutta toimii mainiosti myös kypsennettynä.

    Täydensin tällä kertaa kyssäsalaattia keväisellä retiisillä sekä pirteällä vihreällä omenalla. Vihreän omenan lisäksi rapsakkuuteen raikkautta tuovat tuore minttu sekä lime salaatinkastikkeen muodossa. Ja hippasen lykkäsin mukaan myös lämpöä jalopenosta ;)

    Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta kerron saman toistamiseen; salaatinkastike tekee salaatin! Ilman makuja yhteen sitovaa kastiketta lautasella on vain eri tavoin pilkottuja kasviksia. Ei mikään huono vaihtoehto sekään, mutta kyllä kunnon salaattiannos kannattaa kastikkeessa uittaa. Kastikkeen sekoitteluun kun ei montaa minuttia mene.

    RAPSAKKA KYSSÄKAALI-RETIISISALAATTI LIMEKASTIKKEELLA

    3-4 annosta

    • 2 pienehköä kyssäkaalia (~400-500 g kuorittuna)
    • 1/2 punttia retiisejä (enemmänkin sopii laittaa, mulla oli vaan puolikas nippu jäljellä)
    • 1 vihreä omena (Granny Smith kuorittuna)
    • 1 pienehkö jalopeno
    • tuoretta minttua
    • luomulimen kuorta raastettuna

    Limettinen salaatinkastike

    • 3 rkl oliiviöljyä
    • 3 rkl limenmehua
    • 1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
    • 1 rkl hunajaa
    • hyppysellinen suolaa ja rouhittua mustapippuria
    1. Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki kastikeainekset keskenään esim. haarukalla.
    2. Kuori kyssäkaali ja omena. Suikaloi molemmat veitsellä tai vihannesleikkuria (mandoliini) apuna käyttäen. Pese retiisit ja siivuta ohuiksi viipaleiksi. Poista jalopenosta siemenet ja kuutioi minikuutioiksi. Hienonna minttu.
    3. Sekoita salaattiainekset keskenään, lisää salaatinkastike ja sekoita lisää.
    4. Annostele lautaselle, raasta päälle hieman limenkuorta ja koristele annos mintunlehdillä.

    Limellä raikastettu kyssäkaali-retiisisalaatti maistuu ihan sellaisenaan, vaikkapa kevyenä salaattilounaana. Kokeile myös lisukkeena!

    Ja juu, salaatista olisi saanut nätimpääkin, jos nälkä ei olisi jo kurninut vatsassa ja olisi ottanut hieman enemmän aikaa ja tarkkuutta pilkkomiseen. Mutta näin arkena tällainen rustiikkisempikin salaatti kelvannee.

    Minä pistin tällä(kin) kertaa salaatin päärooliin ja käytin annoksessa salaatin sijaan lisukkeena rasvaista ja mausteista, lisäaineetonta, pannulla paistettua chorizo -makkaraa. Helppoa, nopeeta ja aika kiva kombo, jossa salaatin raikkaus tasapainottaa mukavasti rasvaista makkaraa.

    Ja jottei tule väärinkäsityksiä, niin lienee paikallaan muistuttaa, että emännän maailmassa rasva ei ole kirosana. Niin kauan, kun on kyse luonnollisista eläin- ja kasvirasvoista. Rasva on kaveri, koska sen avulla jaksaa ja se pitää nälkää pidempään!

    Raikkaan rapsakkaa kevään jatkoa Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Hetivalmiit mango-limesorbetti ja kookoksinen mangojäätelö

    Hetivalmiit mango-limesorbetti ja kookoksinen mangojäätelö

    Pääsiäinen alkaa olla tältä vuodelta taputeltu ja takana päin, mutta vielä olisi yksi Paleokeittiön pääsiäisherkku esittelemättä. Nimittäin ihanan raikas, minttuinen mango-limesorbetti ja samasta aihiosta väännetty kermaisempi kookoksinen mangojäätelö.

    Eikä hätää, näiden herkkujen kanssa ei tarvitse odotella ensi pääsiäiseen vaan maistuvat varmasti vieläkin paremmin ihan kohta koittavilla kesähelteillä. Kannattaa siis laittaa pikainen ohje korvan taakse!

    Parasta tässä viileässä herkussa on etenkin sorbettiversion limenraikas maku sekä tietysti valmistuksen helppous ja nopeus. Aika mainio vaihtoehto tilanteisiin, jolloin jotain hyvää on saatava NYTHETI tai mieluiten jo viisitoista minuuttia sitten.

    Iso plussa on tietysti myös terveellisyys. Ei lisättyä sokeria tai muuta makeutusta vaan pelkkää, puhdasta hedelmää ja jätskiversiossa lisäksi ripaus kookoskermaa. Sopii nauttia niin yksin kuin yhdessäkin. Siis sorbetti ja/tai jätski. Mut kyllä kaverillekin varmasti kelpaa ;)

    Valmistin perusmassan tällä kertaa kätevästi mehupuristimessa, jossa mun mielestä syntyy erityisen silkkistä sorbettia. Hyvin helposti.

    Valmistukseen voi yhtä hyvin käyttää tehosekoitinta, mutta itse koen mehupuristimen mukavammaksi. Sillä tehosekoittimessa saattaa olla haasteellisempaa saada aikaiseksi tasaista massaa jäisten mangopalojen jäädessä pyörimään terien ulottumattomiin. Etenkin, jos käytössä ei ole tampperia, kuten itselläni ei ole vaan tampperin virkaa toimittaa lähinnä spatula.

    Tehosekoitinversioon ja samalla vähintäänkin yhtä maistuvaan Sitruunaiseen mango-lakritsipehmikseen löydät ohjeen täältä.

     

    MANGO-LIME -SORBETTI JA KOOKOKSINEN MANGOJÄÄTELÖ WITH A HINT OF MINT

    2 annosta

    • 300 g mangoa tuoreena tai pakasteena (kypsä ja tuoreena itse pakastettu maistuu paremmalta, mutta pakastepaloilla selviää pikaisemmin)
    • 1/2 limetin mehu
    • maun mukaan tuoretta minttua hienonnettuna (taisin käyttää kaikkiaan noin viitisen keskikokoista mintunlehteä)
    • jätskiversioon lisäksi 2-3 rkl kylmää kookoskermaa
    1. Ota mangopalat pakastimesta huoneenlämpöön ~15-20 minuuttia ennen valmistusta. Jos käytät tuoretta mangoa, niin kuori, pilko ja pakasta palat vuorokausi etukäteen.
    2. Purista limen mehu ja hienonna mintunlehdet.
    3. Syötä jäiset mangopalat mehupuristimeen. Muista käyttää kovien ja jäisten hedelmien puristamiseen sopivaa siivilää! Huomaa, että jäätelöstä suurin osa tulee ulos jämäaukosta. Jos osa jää mehupuristimen sisään pyörimään, niin kaavi puristimen purkuvaiheessa loput lusikalla kippoon.
    4. Lisää jäiseen ”mangososeeseen” hienonnettu minttu ja limen mehu. Sekoita lusikalla. Siirrä noin puolet sorbetista toiseen kulhoon ja laita pakastimeen siksi aikaa kun valmistat kookoksisen jäätelön.
    5. Lisää loppuosaan kookoskerma ja surauta sileäksi sauvasekoittimella. Jos jäätelö ehtii sulaa liikaa, niin anna jähmettyä pakastimessa ~15-30 minuuttia ennen tarjoilua.
    6. Annostele tarjoilulautaselle ja koristele esim. mehiläisen siitepölyrakein ja/tai raastetulla limenkuorella. Nauti välittömästi!

    Jos jotain jäljelle jää, niin säilytä suljetussa astiassa pakastimessa. Jämähtävät siellä kyllä kivikoviksi, mutta anna sulaa sopivasti huoneenlämmössä, riko lusikalla tai ruokaveitsellä ja surauta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessä sileäksi ennen tarjoilua.

    Raikkaita, viileän nautinnollisia ja nopeita jätskihetkiä Sinullekin!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Välimerellinen kvinoasalaatti – Raikas ja täyttävä!

    Välimerellinen kvinoasalaatti – Raikas ja täyttävä!

    Tässä on nyt emännän panos tämän vuoden pääsiäispöytään! Testattu ja erittäin maukkaaksi todettu! Oli niin hyvää, että tuli oikein vedettyä pienoiset salaattiöverit :D En tiedä, innostuinko vaan raikkaasta mausta vai pääsikö unohtumaan, kuinka ruokaisan kvinoa salaatista tekee. Vähempikin olisi riittänyt, mutta kerrankos sitä nyt salaattiöverit ihminen vetäisee.

    Tämä välimerellinen kvinoasalaatti sopii pääsiäiseen kuin suklaamuna rairuohoon. Mukana ovat niin pääsiäisen värit kuin mautkin. Raikkautta salaattiin tuovat sitruuna ja minttu, pääväreinä loistavat vihreä ja keltainen. Bingo! Eikä valmistaminenkaan vaikeaa ole; kvinoan kypsennys ja chop chop, veitsi vaan vinkumaan.

    Jos muuten muut paleoystävälliset pääsiäisreseptit kiinnostavat, niin vilasepas, mitä kaikkea tämän linkin takaa löytyy ;)

    Jos oikein pääsiäispöytää alkaa kattamaan ja tarkoitus on nauttia pääsiäisateria pidemmän kaavan kautta, niin itse pistäisin kvinoasalaatin hieman pienempänä annoksena alkuruoaksi. Sopii muuten mainiosti pääsiäisen jälkeen myös ruokaisaksi lounassalaatiksi. Ja mikä parasta, salaatin voi valmistaa jo päivää ennen, sillä maku vaan paranee vanhetessa.

    Ja kun pääsiäisestä päästään ja kohti kesää mennään, niin välimerellinen salaatti taipuu mukavan kesäiseksi korvaamalla keltaiset kirsikkatomaatit punaisilla tai sekoittamalla eri värisiä tomaatteja salaatin sekaan.

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Keväisen raikas smoothie bowl: Mango-lime-minttu

    Keväisen raikas smoothie bowl: Mango-lime-minttu

    Lots of going on! Ruokaa ei ole kerinnyt laittamaan, mutta onneksi on kananmunat, majoneesi ja pirtelökupit. Niillä elää yksi ihminen ihan hyvin, hah hah!

    Viime viikkoina on kulhosta lusikoitu ja lasista imetty tätä mangon, limen ja mintun ympärille kasattua keväisen raikasta pirtelöä. Mun suosikki! Just nyt! Olen totaalisen ihastunut ja jämähtänyt tähän smoothie bowliin. Hyvää ja helppoa. Nopeasti. Ravinteitakin ihan kivasti. Joten mikäs tässä mangoa maistellessa! Jatketaan, kunnes mangopuun lehdet alkavat kasvaa korvista ja mintunversoa pukkaa päälaelta.

    MINTUNRAIKAS MANGO-LIMEPIRTELÖ

    1 annos

    Pirtelöpohja

    • 150 g mangoa tuoreena tai pakasteena (vaikka tuore maistuu paremmalta, niin kiireessä pakastepalat ovat aivan loistava vaihtoehto!)
    • puolikas kuorittu lime
    • pieni kourallinen vahvaa minttua
    • 1/2 dl kookosmaitoa
    • 1-2 dl vettä
    • hippunen himalajansuolaa tasapainottamaan ja terävöittämään makua

    Täydennystä tarpeen mukaan…

    • proteiinia heraproteiinijauheesta
    • vihreää kourallisesta luomupinaattia
    • 2-3 rkl chiasiemeniä lusikoitavaa pirtelöä jämäköittämään
    • mausteeksi ja/tai terveydeksi kurkumaa tai matcha -jauhetta

    Smoothie bowliin päällisiksi vielä…

    • kuorittua ja viipaloitua kiiviä
    • kookoslastuja
    • mintunlehtiä
    • unikonsiemeniä, joihin olen ihastunut lähinnä niiden upean värin vuoksi (chiasiemenetkin käy)
    • karpalomarjajauhetta
    • sitruunan- ja limenkuorta raasteena tai suikaleina

    Pirtelöpurkkiin koristeeksi riittää mintunlehdykät sekä unikonsiemenet. Ja pilli!

    Suosittelen kokeilemaan sitruunan- ja tai limenkuorta mausteena. Antaa kivan lisän. Jotain sellaista makuhermoja kutkuttavaa ja kiusaavaa pientä kivaa ;)

    Keväisen kevyitä ja raikkaita pirtelöhetkiä myös Sinulle!

     

    Seuraa facebookissa!   Seuraa Twitterissä!   Seuraa Instagramissa!   Seuraa Pinterestissä!   Tilaa uutiskirje!

  • Keltajuuripyreellä kuorrutetut jauhelihamuffinssit

    Keltajuuripyreellä kuorrutetut jauhelihamuffinssit

    Paleokeittiön pääsiäisteema jatkuu pääruoalla! Menussa luki kauniisti, että tarjolla olisi ”mintulle ja fetalle maistuvia lammasmuffinsseja keltajuurikuorrutteella”. Täytyy myöntää, että ihan pikkusen huijasin. Suunnitelmissa oli kyllä, mutta aika monta asiaa meni tämän aterian kohdalla pieleen. Aloitetaan vaikka siitä, että lammasmuffinssit eivät ole karitsanjauhelihasta vaan ihan tavallista pakastimesta löytynyttä Herefordia. Jauhettua lammasta kun ei tähän hätään näiltä hoodeilta löytynyt.

    Seuraavaksi pieleen meni keltajuurisose. Juu, kauniita ovat kyllä paloitellut keltajuuret ja sipulit uunivuossa. Ennen kuin uuni astui mukaan kuvioihin. Ajatuksena oli kokkailla nimenomaan paahteista keltajuuripyrettä. Se ajatus ei kuitenkaan konkretisoitunut vaan paahteinen keltajuuripyree päätyi aika nopeasti viemäristä alas.

    Vaikka olin mielestäni pilkkonut juuret sopivan pieniksi paloiksi, niin niiden kypsyminen kesti forever and ever. Sitä ennen sipulit olivat palaneet karrelle ja keltajuuret muuttuneet keltaisista kullanruskeiksi. Lopputuloksena oli sakeaa kuravettä muistuttava rakeinen mössö! Joka paitsi näytti kamalalta, niin myös maistui hirveältä. Uusi päivä, uusi yritys! Ja siinä välissä uudet suunnitelmat kypsennyksen osalta.

    Sitten ne ”lammaspyörykät”. Niistä tuli kyllä ihan hyviä, mutta visio muffinssivuoissa kypsennetyistä pyöryköistä ei toiminut. Pyöryköistä irtosi sen verran nestettä, että siinä ei auttanut edes tuplavuoat. Lihapullat pelastin nesteestä, mutta läpimäriksi vettyneet paperivuoat lensivät roskiin (sen jälkeen kun olin kaatanut niissä puolilleen lilluneen nesteen pois). Onneksi tämä erehdys oli helposti korjattavissa. Vaihdoin vain vuoat kuiviin.

    Kypsät pyörykät vuoissa lupailivat mainiota lopputulosta. Kunnes menin kuorruttamaan ne liian löysäksi jääneellä keltajuurisoseella, hah hah! Nämä saivat kuitenkin kelvata. Ja kelpasivatkin! Ei kaikkein kauneimpia näkemiäni muffinsseja, mutta maut olivat kohdallaan. Kelpasivat hyvin kotipöytään, mutta ehkä emännän paleoravintolan avaus saa vielä odottaa. Todennäköisesti hautaan saakka.

    MINTUN- JA FETANMAKUISET LIHAPYÖRYKÄT

    6 isoa pullaa

    • ~400-500 g jauhelihaa (lammasta tai nautaa, ei niin nokonuukaa)
    • 1 sipuli
    • 1 kananmuna
    • 1 tl himalajansuolaa (muuta suolaa ehkä vähän vähemmän)
    • rouhittua mustapippuria
    • maun mukaan 1/2 – 1 tl juustokuminaa
    • maun mukaan tuoretta minttua (ulkolainen voimakkaampaa kuin kotimainen)
    • 1-2 puristettua valkosipulinkynttä
    • tuoretta lehtipersiljaa
    • maun mukaan murustettua fetajuustoa
    • luraus kookosmaitoa pehmentämään lihapullataikinaa ja pyöristämään vähän makuakin
    • kookosöljyä kuullottamiseen
    1. Silppua sipuli ja kuullota kookosöljyssä pannulla.
    2. Valmista lihapullataikina vaivaamalla jauheliha, kananmuna, kookosmaito/-kerma, mausteet ja silputut yrtit tasaiseksi taikinaksi.
    3. Lisää taikinan joukkoon jäähtynyt sipulisilppu sekä murustettu fetajuusto. Vaivaa taas tasaisesti sekaisin.
    4. Pyörittele lihapullataikinasta isoja pyöryköitä.
    5. Kypsennä 200 asteisessa uunissa, kunnes pullat ovat saaneet sopivasti väriä pintaan. Noin 20-30 minuuttia siihen menee.

    FETAJUUSTOLLA MAUSTETTU KELTAJUURISOSE

    Riittää kuorruttamaan 6 lihapullaa ja jää vielä vähän nälkäisemmillekin

    • ~600 g keltajuuria
    • 1 sipuli
    • ~60 g fetajuustoa
    • kuivattua timjamia
    • maun mukaan suolaa ja mustapippuria
    • tuoretta lehtipersiljaa
    • kuullottamiseen kookosöljyä
    1. Kuori ja paloittele keltajuuret sekä silpu karkeasti sipuli.
    2. Kuullota juuria ja sipulia parissa erässä pannulla kookosöljyssä, kunnes sipuli on kuullottunut ja keltajuurien väri muuttunut syvemmäksi. Lisää kuullotusvaiheessa mukaan myös timjami.
    3. Siirrä kaikki kattilaan, kiehauta ja jatka kypsennystä kannen alla miedolla lämmöllä vähäisessä vedessä (niin, että keltajuuripalat juuri ja juuri MELKEIN peittyvät), kunnes juurekset ovat haarukanmentävän pehmeitä. Mulla meni tähän vaivaiset puolisentoista tuntia…
    4. Kaada kaikki vesi pois ja siirrä kasvikset tehosekoittimeen. Lisää hieman suolaa ja surauta sileäksi. Lisää tarvittaessa nestettä (lientä tai kookosmaitoa/-kermaa).
    5. Lisää joukkoon fetajuusto, tehosekoita, maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Keltajuuri on aika makea, joten suolaa tarvitaan tasapainottamaan makua.
    6. Siirrä valmis pyree takaisin kattilaan. Mausta mustapippurirouheella sekä silputulla lehtipersiljalla.

    Mun sose jäi tosiaan hieman liian löysäksi, koska en kaatanut aivan kaikkea keitinlientä pois. Se kannattaa tehdä, sillä lientä on helpompi lisätä kuin ottaa pois ;). Löysempi pyreekin on ihan fine, mutta kuten kuvista näkyy, niin hankaloittaa pursottamista lihapullien päälle. Sose myös jämäköityy jäähtyessä.

    Olin valmistanut lihapullat (ja pieleen menneen soseen) jo edellisenä päivänä, joten kokoamisvaiheessa vain lämmitin pullat ensin mikrossa ja pursotin sen jälkeen päälle hiukan jäähtyneen pyreen. Ihan vaan vinkiksi, että kuuman pyreen pursottamisessa polttaa näpit ;)

    Koristele vielä valmiit muffinssit mustapippurirouheella ja lehtipersiljalla.

    Idean lihaisista muffinsseista bongasin muuten joskus pinterestistä. Katselin lähinnä kuvia, joten ei hajuakaan millaisista pullista ja soseesta olivat ne muffinssit kasattu. Googlella varmasti löytyy. Myös kuvia hieman kauniimmista aikaansaannoksista ;). Idea toimisi varmasti oikein kivasti myös cocktail -paloissa.

    Ja hei! Tänään viimeistä päivää Viljatonta kattausta ja TehoPaleo28 -reseptivihkosta Paleokaupasta!

    Jatketaan loskaisessa säässä pääsiäisen ja hunajaisen jälkkärin odottelua ;)

  • Kamppis – Yhteistyössä SSJ-import

    Kamppis – Yhteistyössä SSJ-import

    Oletko harkinnut laadukasta tehoblenderiä, mehupuristinta tai kasvikuivuria? Tämä postaus on juuri sinulle! Ja myös sinulle, jolle maistuu mintun säväyttämä mustaherukka =)

    Paleokeittiön vakituiset vierailijat ovat varmaankin huomanneet ihastukseni Hurmuriin ja tuorepuristettuihin täysmehuihin. Huromin mehupuristin on ollut emännän käytössä nyt nelisen kuukautta ja siitä on tullut ehdottomasti käytetyin kodinkoneeni. Heti sähköhammasharjan jälkeen ;). Tuoretta mehua tulee nautittua päivittäin, parhaina päivinä parikin kertaa. Koska se on hyvää, terveellistä ja Hurmurin kanssa vielä nopeaa ja helppoakin.

    Ja nyt mulla on ilouutisia sulle!

    Olemme nimittäin tässä hiljattain sopineet blogiyhteistyöstä mm. Huromin mehupuristimia maahantuovan SSJ-importin kanssa. Ja se tarkoittaa sitä, että nyt sullakin on mahdollisuus hankkia oma Hurmuri alennettuun hintaan! Eikä vain Hurmuria vaan myös itsellenikin viime viikolla koeajoon tullut Iso O eli Omegan kolmeheppainen tehosekoitin. Näiden lisäksi kaikki muutkin SSJ-importin edustamat laatulaitteet lähtevät koodilla paleokeittio seuraavien kahden viikon aikana 10% edullisemmin myös sun kotiin!

    Kerrataas vielä lyhyesti…

    • SSJ-importin edustamat laatulaitteet kampanjahintaan -10%
    • tutustu tuotteisiin ja tee tilaus kätevästi SSJ-importin verkkokaupassa
    • käytä tilauksen yhteydessä koodia paleokeittio(jos koodi ei heti toimi, niin kirjaudu ensin sivustolle)
    • kampanja on voimassa 11.5.14 saakka, joten toimi ennen sitä!

    Huomaathan, että Omegan tehoblenderin saat tällä hetkellä sellaiseen hintaan, että vastaavaa tarjousta ei taida tehoblenderien osalta tulla ihan heti vastaan. Hyödynnä tarjous ja Paleokeittiön alekoodi!

    Pistetääs uuden yhteistyöjulkkarin kunniaksi vielä uutta Hurmuri -reseptiä kehiin =)

    MINTTUINEN MUSTAHERUKKA

    1 annos

    • ~100 g mustaherukoita sulatettuna
    • 1 luomuomena
    • viipale kuorittua sitruuna
    • 2-3 oksaa vahvaa, tuoretta minttua
    • hippunen himalajansuolaa

    Pese, pilko ja pistä puristimeen! Kuori tarvittaessa. Itse en ole kuorinut luomuomenia, mutta tavalliset teho-omenat kylläkin.

    Lisää Paleokeittiön Hurmuri -reseptejä löydät täältä.

    Kattavampaa katsausta Hurmurin saloihin on kyllä tulossa tässä kevään mittaan, mutta sen verran voin kertoa jo nyt, että Huromilla onnistuvat myös terveemmät jäätelöt ja soseet sekä ainakin pähkinämaidot. Siemenmaidoista en tiedä, mutta mantelimaitoa olen valmistanut menestyksekkäästi. Myöskin ohranorasmehu pääsiäisruohosta onnistui nikottelematta.

    Myös Omegan tehoblenderistä on tulossa lisää juttua, kunhan ensin tulemme tutuiksi. Toistaiseksi olen pyöräyttänyt sillä silkkiset pirtelöt mm. porkkanasta ja mustakaalista ruotineen, paleoliittisten falafelien taikinan sekä parhaimman aamupuuroni ikinä! Kannattaa siis pysyä kuulolla ja tilata Paleokeittiön uutiskirje, josta voit lukea tulevista kampanjoista ensimmäisenä =)

    Nyt hopihopi terveemmän elämän välineostoksille!

    Paleokeittiön uutiskirje Paleokeittiö facebookissa
    Yhteistyössä SSJ-import.
  • Mehuviikko – Minty mojito

    Mehuviikko – Minty mojito

    Ei vielä viimeistä, mutta viidettä mehuviikon reseptiä viedään! Kyseessä onkin mun yksi tähänastisten kokeilujen suosikki juice, jota innoittamassa on ollut kuubalainen, rommipohjainen drinksu. Mo-hi-toooo! Lienee tuttu useimmille. Alkoholipitoinen mojito tosin ei ole mun suosikki. Olen tainut peräti yhden sellaisen jollain ulkomaanreissulla kumota. Otin, koska muutkin ottivat. Ei tehnyt vaikutusta. Ehkä se oli huonosti sekoitettu ;)

    Mutta tämä alkoholiton mojitodrinksu kelpaa ja maistuu oikein hyvin! Pääraaka-aineiksi nostaisin mintun ja limen. Limetin terveysvaikutukset vastaavat sitruuna, joten halutessa ne voi kerrata edellisestä shottipostauksestaMinttu puolestaan tukee monen muun yrtin tavoin ruoansulatusta ollen myös anti-imflammataarinen eli tulehdusta vähentävä. Myöskin syöpäkortti täytyy jälleen vetää esiin.

    Kurkusta ei ole vielä ollut juttua, joten josko muutama sananen sen terveyttä edistävistä ominaisuuksista vielä. Kurkku sisältää kaliumia ja fytosteroleita, joilla on osoitettu olevan kolesterolia alentavia vaikutuksia. Ne benecolit ja muut, you know…. Tosin ne vaikutukset eivät mielestäni ole juurikaan tärkeitä, kuten koko tämä hullu, mutta syvään istutettu kolesterolipelko ei ylipäätään. Ehkä vähän yllättäen kurkkukin sisältää hyödyllisiä antioksidantteja, flavonoideja ja lingnaaneja. Kurkullakin on tulehduksia vähentäviä ominaisuuksia ja se ehkäisee syöpää. Eat your veggies and minimize your risk of cancer! Tämä asia lienee jo käynyt selväksi. Kurkku on myös korkeasti alkalisoiva.

    MINTY MOJITO

    • 1 omena (Granny Smith paras!)
    • 1 lime kuorittuna
    • 10-15 cm:n pätkä kurkkua
    • 3-4 mintun oksaa
    • hieman himalajansuolaa
    • (1-2 sellerin vartta)

    Pese, pilko ja pistä puristimeen. Nauti! Varsisellerin voi hyvin jättää pois. Itse asiassa mehu maistuu paremmalle ilman sitä, mutta koska sitä nyt sattui olemaan, niin mukaan vaan! Selleri sopii hyvin joukkoon, eikä tuhoa ajatusta mojitosta.

    Ehkä pikkusananen vielä omenoista. Omenoiden, kuten tietysti kaikkien muidenkin raaka-aineiden kohdalla kannattaa suosia luomua. Luomuomenoille riittää pesu, mutta muut ja etenkin Granny smithit kannaattaa kuoria. Omenoista kannattaa myös ehdottomasti poistaa siemenkodat, sillä omenan siemenet sisältävät myrkyllisiä syanidiyhdisteitä.

  • Lauantain uhrilampaat

    Lauantain uhrilampaat

    Viikko sitten lauantaina oli aika tarttua TehoPaleo30 -ryhmän viimeisen viikon haastetehtävään. Mun kohdalla se tarkoitti lammasta pöytään!

    Lampaan- tai karitsanliha on mun suurta herkkua. Jos syön ravintolassa ja listalta jotain maukasta lammasta löytyy, niin valinta osuu mieluummin siihen kuin nautaan. Nauta is so normal! Mutta osin siis siksi, että pidän hyvin valmistetusta lampaasta ja koska en valmista ole valmistanut lammasta kotona.

    Meillä ei ole koskaan kotikotona syöty lammasta. Lampaanliha on purukumia, täynnä ikäviä yllätyksiä ja maistuu villasukilta. Sä olit niin väärässä, Äiti kulta! Jopa kotona valmistettu lammas voi olla täydellisen mureaa ja maistua maukkaalta =)

    Ennen kuin sain lammasta pöytään, piti se ensin metsästää. Lähdin metsälle kohti marketin tuorelihatiskiä. Ei tarttunut pässi pyydykseen siellä.

    Koska valmistin lammasta nyt ensimmäistä kertaa, niin halusin pelata varman päälle. Jotta voisin valmistaa sitä joskus toistekin. Jos eka kerta on karmea kokemus, niin samaan hommaan ei ihan heti lähde uudelleen. Siksipä valitsin uhriksi sisäfileen. Sen kanssa en vaan voisi epäonnistua! Tai ainakin se olisi hippasen hankalampaa ;)

    Marketin lihatiski tarjoili tuoreena vain ulkofilettä, joten se siitä. Ja koska ulkofileellä oli hintaa päälle neljäkymppiä kilolta, niin SE SIITÄ! Jatkoin jahtia pakastealtaalle ja sieltä sain kuin sainkin tähtäimeeni uusi-seelantilaisen lambin. Puoli kiloa sisäfilettä kolmenkymppiä kilolta, kiitos!

    Kotona kohmeinen lammas yön yli jääkaappiin sulattelemaan lihassäikeitä. Aamusta näkyvimpien kalvojen teurastus ja marinadin tekoon. Tuo kalvojen poisto taisi olla tämän keikan haasteellisin vaihe.

    Marinadin sovelsin pienestä, sievästä päästäni periaatteilla jotain happoa, jotain öljyä, vähän minttua ja valkosipulia, suolat ja pippurit siihen päälle. Tämä osio kaipaa hieman tuunausta; vähemmälläkin hapolla olisi selvitty. Fileet pussiin, marinadit sekaan ja taas odoteltiin ehkä 7-8 tuntia.

    MINTTU-VALKOSIPULIMARINADI LAMPAALLE

    • 1 dl oliiviöljyä
    • 1 dl sitruunamehua (ensi kerralla vähempikin riittää ;))
    • 3 mintunvarren lehdet silputtuna
    • 2 valkosipulinkynttä puristettuna
    • rouhittua mustapippuria
    • hippasen himalajan suolaa (varsinainen suolaus vasta paistamisen jälkeen Maldonilla)

    Loppu sujuikin leikiten. Ja valmisteluihin nähden nopsaan. Tuntia ennen h-hetkeä lammaspussi pois jääkaapista huoneenlämpöön lämmittelemään. Ylimääräisten marinadien poisto ja fileiden kuivatus, josta matka jatkui kuumana tirisevälle pannulle. Pari minuuttia paistoa puolin ja toisin, lihat hetkeksi folion alle lepäilemään ja lautaselle.

    I made it! Ylitin itseni ja odotukseni. Kaveriksi rapeita bataattiranskalaisia ja lammasta nassuun seuraavat kolme päivää. Kehtaisin tarjota muillekin =)

  • Kaikkein yksinkertaisin ja helpoin terveysvinkki

    Kaikkein yksinkertaisin ja helpoin terveysvinkki

    Sitrusvesi   Sitrusvesi

    Puhdas vesi! Ei liene mikään salaisuus, että puhdas vesi on ihmiselle elinehto. Ilman ruokaa selviää sentään muutamia päiviä, ehkä viikkojakin, mutta ilman vettä ei pitkälle pötkitä. Siksi on melko kummallista, kuinka vaikeaa monille veden juonti on. Ja ei, hiilihapotettu makuvesi ei ole puhdasta vettä. Valitettavasti vain harvan kohdalla myös se vesihanasta tuleva vesi on puhdasta, elimistölle käyttökelpoista vettä. Kyllä vain, luit aivan oikein. Siitäkin huolimatta, että elämme Suomessa, tuhansien lätäkköjen maassa, jossa puhdas vesi tuntuu olevan itsestäänselvyys. No ei se ole. Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys edes suomalaiselle.

    Vaikka vesi on juomakelpoista, niin se ei automaattisesti tarkoita, että elimistö pystyy sitä optimaalisesti hyödyntämään. Sain jälleen kerran itse muistutuksen asiasta, kun yllättäen tiettyjen testien kautta valkeni, että mun keho tarvitsee muutamien muiden mikroravinteiden ohella vettä. Olin suoraan sanoen äimistynyt. Asiaa oli vaikea uskoa todeksi. Mähän juon sen parisen litraa päivässä puhdasta vettä! Pääsääntöisesti pullotettua, satunnaisesti hanasta laskettua. Hiukan siinä tuli pohdittua, että mistä on kyse. Lisätestien jälkeen olin viisaampi ja ymmärsin helpostikin mistä oli kyse; mun elimistö ei kyennyt käyttämään hyväksi sitä vettä, jota suusta alas kaadoin. Ei se, mikä menee suusta sisään, vaan se, minkä elimistö kykenee hyödyntämään (imeyttämään). Pätee yhtälailla muiden ravintoaineiden kohdalla.

    Oma keho ei reagoinut sen enempää vesijohtoveteen kuin pullotettuunkaan. Sen sijaan sitruunalla ja/tai limellä maustettu vesi teki ihmeitä. Myös omenaviinietikka, savi ja ruokasooda toimivat. Pelkällä himalajansuolalla terästettyä vettä en kokeillut, mutta sekin saattaisi toimia. Sitruunan ja suolan kombinaatio lienee kuitenkin varmempi vaihtoehto. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin.

    Tämä vesiasia tuli hiljattain ajankohtaiseksi paitsi itseni, niin myös useamman ravintovalmennettavan kohdalla. Vedenjuonti tuntuu olevan monelle äärettömän vaikeaa. Kuvitellaan, että puhtaan veden korvaa yhtälailla mehut, limut, happovedet, kahvi, oluet ja muut ”virkistysjuomat”. Vettä ei juoda, koska vesi on pahaa. Siis mitä?! Miten yksi meidän perustavimmista elinehdoista voi olla pahaa?! Samasta syystä kuin aito, oikea ruoka on pahaa. Kasvikset ovat karmeita! Ei niitä voi syödä. Tai voi, jos niiden luonnollinen maku peitetään jollain vähemmän luonnollisella. Kutsuisin ilmiötä vieraantumiseksi. Olemme niin tottuneita epäaitoihin makuihin, että aidot tuntuvat epäaidoilta. Ja maistuvat pahalta. Onneksi ihminen on oppivainen olento. Yhtälailla kun ollaan totuttu syömään roskaa, niin voidaan opetalla jälleen syömään ja juomaan luonnollisia ruoka-aineita. Tottumiseen menee vain hetki. Tosin se monesti vaatii myös vieroittautumisen niistä ruoankaltaisista valmisteista, joita meidät on erittäin tehokkaalla aivopesulla opetettu, joissain tapauksissa jopa pakotettu syömään.

    Lanka katosi, puro hävisi. Piti vaan muistuttaa, että ihminen tarvitsee puhdasta vettä. Sellaista vettä, jonka elimistö kykenee myös hyödyntämään. Jos vesi on pahaa, niin kokeile eri vaihtoehtoja. Ellei kraanavesi maistu, kokeile pullotettua. Ellei pullotettu maistu, mausta sitä. Luonnonantimilla. Jos olet onnekas, käytä parasta vettä ever; käy täyttämässä vesitonkat luonnonlähteellä. Ellei keho tunnu nesteytyvän, niin kiinnitä huomiota veden suoloihin ja happamuuteen.

    Oma vesiprotokollani vaihtelee hieman. Peruslähtökohtana on viiden litran tonkissa ostettu pullotettu vesi, johon lisään vaihtelevasti suolaa, savea, omenaviinietikkaa tai mintunlehtiä. Kehon kuivuusongelman paljastuttua mukana on vähintäänkin muutamia sitruunan ja/tai limen viipaleita. Yleensä ilman kuoria. Juon tätä maustettua vettä ~2 litraa päivässä. Määrästä on helppo pysyä kärryillä kun siirrän pullotetun veden sitrusviipaleineen pari kertaa päivässä jääkaappiin litran vetoiseen lasipulloon. Kiireessä lisään matkavesipulloon vain ruokasoodaa.

    Juo riittävästi ei riitä. Juo riittävästi puhdasta ja LAADUKASTA vettä. Vettä, jota kehosi kykenee hyödyntämään. Skål vedelle!!!


    P.S. Hyvä postaus kuplavesistä ja vähän muustakin RawQueenin blogissa!