Made in heaven

Somethings are….

Kuten taivaallinen raakasuklaa. Ja tämä tuorepuristettu mehu; nimensä mukaisesti taivaallista alkuperää. Ananasta, porkkanaa ja säästeliäästi inkivääriä. Himalajansuolaa. Tietysti. Laitan hippusen himalajaa tai merisuolaa ihan joka paikkaan, joten tahtoo välistä itsestäänselvyys unohtua. Suola ei ole millään tavalla pakollinen komponentti. Käytän sitä maun vuoksi. Terästää makuja. Ilman suolaa… jotain vaan puuttuu.

Raakasuklaakokkailut olin jo unohtanut pitkäksi aikaa. Mutta kyllä suklaanhimo hiiren kotio ajaa! TehoPaleon myötä raakasuklaa on löytynyt uudelleen. Ei koukutukseen saakka. Vaan hetken hurmaan =)

Myös marjaisa puuro kolkuttelee taivaanportteja. Sopii aamuun ja iltaan. Avokadon korvikkeeksi edelleen. Entistä samettisempi, päivitetty versio venttailee julkaisua kamerassa. Palaamme puuroon vielä.

Sopii myös pohtia mikä vaikutus TehoPaleolla on ollut makuaistiin. Maistuuko moni asia taivaalliselta kun kaikki ylimääräinen on karsittu pois ja nautiskeltu vain ”puhtaita makuja”? Yksilöllistä. Ja riippuu lähtökohdista. Itseäni jaksaa kuitenkin aina yllättää, kuinka omat herkut eivät tahdo muille maistua. ”Made in heaven” -mehun luulisi maistuvan sokeriaddikteillekin. Sen verran makeaa on taivaanjuoma. Vesi helpottaa.


Kotiomenaa?

Asiasta kolmanteen. Jos jollakin tai jossakin on ylimääräistä kotiomenaa, niin tulen mielelläni poimimaan! Pistäkäähän vinkkiä! Mieluusti laitan omenat mehuksi ennen talvea =)

Comments

Vastaa

More posts

  • ☕️ Syksyn lohdulliset kahvihetket – nautinto vai näännyttäjä?

    ☕️ Syksyn lohdulliset kahvihetket – nautinto vai näännyttäjä?

  • Juhannuksen & koko kesän terveemmät tarjottavat – kesäperunoista hodariin

    Juhannuksen & koko kesän terveemmät tarjottavat – kesäperunoista hodariin

  • Varhaiskaali-jauhelihapaistos fenkolilla – Simppeli kausiherkku

    Varhaiskaali-jauhelihapaistos fenkolilla – Simppeli kausiherkku

Discover more from PALEOKEITTIÖ

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading