Ja niin joutui joulukuu jälleen pohjolaan ja masentava marraskuu jäi jonnekin unholaan. Itse asiassa marraskuu tuntui vilahtavan ohitse aika nopsaan. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin joulukuussa ei ehdi edes tonttua sanoa ennen kuin jo juhlistetaan uutta vuotta. No mutta, pieni katsaus vielä Paleokeittiön marraskuuhun =)
Menneen kuun suurin uutinen Paleokeittiössä oli ehdottomasti uuden TehoPaleo -reseptivihkosen julkaisu. Vaikka menekki yllätti emännän, niin vielä on muutama e-kirjanen varastossa ;) Tähän aikaan vuodesta tahtovat joulureseptit ajaa paleo-ohjeiden ohitse, mutta hei, kuten jo totesin, niin jouluherkut on syöty ihan justiinsa ja paluu (tai startti) parempien valintojen pariin odottaa ihan nurkan takana. Ehkä kannattaa olla kaukaa viisas ja tilata omat paleoreseptit jo nyt?
Alla muutama facesta poimittu Sanna Maaritin kommentti aiheeseen liittyen. (Reseptipostauksiin kommentteja klikkaamalla!)
No mutta, takaisin postauksen pääaiheeseen eli marraskuun Top Vitoseen! Mitkä olivat Paleokeittiön suosituimmat reseptit marraskuussa 2015?
Tällä kertaa mukana on vähän uusinta uutta, muutama kestosuosikki sekä yksi vanha nousija. Kokonaisuudessaan viiden parhaimman lista näyttää syys- ja lokakuuhun verrattuna kohtuullisen uudelta. Ja suklaakakkumaiselta ;). Tarkemmin resepteihin pääsee jälleen käsiksi klikkaamalla annoskuvia alla.
5. Uunibataatit nyhtökanatäytteellä
Listan viimeiseltä eli vitossijalta löytyy uutukainen TehoPaleo -resepteistä. Lempeästi kypsennettyä uunibataattia ja mausteista nyhtökanaa. Aika takuuvarmasti maistuvaa settiä ja aika arkistakin, vaikka kypsentäminen sen parisen tuntia ottaakin. Kypsennysajasta huolimatta aivan superhelppoa ja hyvää perusruokaa!
4. Parhaimmat paleobrowniet suklaakuorrutteella (+ paleomuru)
Suklaakakkuosaston korkkaa uusintapostaus Paleokeittiön kaikkien aikojen suosituimmasta herkusta eli bataattibrowniet uudella suklaakuorrutteella ja jouluisella vivahteella. Aina yhtä hyvä ja varma herkku, joka ehti vain yhdessä päivässä kiilata koko marraskuun neljänneksi suosituimmaksi reseptiksi. Yllätti! Tai ei oikeastaan. Sopii myös pullanpupeltajille!
3. Lusikoitava suklaakakkunen ja paleoliittinen mokkakastike
Kolmossijalla jatkuu suklaakakkujen voittoisa marraskuu! Eikä ihme, jouduinhan itsekin tekemään marraskuussa pienen ryhtiliikkeen ja vaihtamaan suklaan pupeltamisen ravinteikkaiden mehujen litkimiseen. Tämä projekti on muuten edelleen voimissaan ja voi hyvin =). Matskua tulossa! Mutta jos ja kun yllättävä suklaahimo iskee, niin helpotusta voi hakea pikaisesti tästä viiden minsan lusikoitavasta suklaakakkusesta. Luksusversioon voi vielä aika nopsaan hämmennellä paleoliittiset mokkakastikkeet päälle.
2. Fudgemainen suklaakakku
Marraskuun Top Femman kolmas suklaakakku löytyy sijalta kaksi. Fudgemainen suklaakakku ei aivan yllä Parhaiden paleobrownieiden tasolle, mutta kyllä tämäkin yksi Paleokeittiön suosituimmista resepteistä kautta aikojen on. Eikä syyttä suotta! Joskus täyteläistä ja syntisen suklaista kakkupalaa vaan tarvitaan, jotta elämä näyttää valoisammalta =)
1. Aasialainen kookos-kanakeitto
Viime kuun ykkönen ei liene kellekään yllätys! Täällä se taas on, kuten on ollut joka kuukausi niin kauan kuin olen näitä kuukauden parhaita blogipostauksiin koonnut. Jep jep, vanha tuttu Aasialainen kookos-kanakeittohan se täällä taas paistattelee ensimmäisellä sijalla. Lienee sekin paikkansa ansainnut, ja olen kuitenkin äärettömän iloinen, että ykkössijaa pitää hyvä ruoka, eikä hyvä herkku ;)
Lopuksi vielä pari joulukuun juttua. Joulukalenteria en tänä vuonna ehtinyt/jaksanut/viitsinyt väsätä, mutta joulutunnelmaan pääsee oikein mainiosti kurkistamalla viime vuotisen, mutta aina ajankohtaisen Paleokalenterin luukkuihin. Vaikka ihan vaan kertauksen vuoksi ;)
Ja Paleokaupasta voi omaan joulukonttiin käydä poimimassa jo postauksen alkuun mainitsemani TehoPaleo -reseptivihkoset yks ja kaks.
Jos mehustaminen laatulaitteella kiinnostaa, niin voin lämpimästi parin vuoden omakohtaisella kokemuksella suositella 21.12.15 saakka kamppiksessa olevaa Hurmuria, joka on muuten olennainen osa myös #juosateenkaari #kaamoksenkaatoon #mehuviikot -kamppista. Hurmurista voi halutessa lukea yksityiskohtaisemmin ja laajemmin täältä. Ja kyllä, onhan se hintava, mutta edelleen olen sitä mieltä, että jokaisen euron väärtti! Vaikka hankintahinta saattaa hiukan kirpaista, niin maksaa kyllä käytössä itsensä takaisin mm. rutistamalla enemmän mehua ja vähemmän jätettä kuin linkoamiseen perustuvat mallit.