Gluteeniton, Kananmunaton, Liha, Maidoton, Pähkinätön, Reseptit, Sokeriton, TÄYSPALEO, Viljaton
Jätä kommentti

Hyvää elämää ja bataattia pannuun!

”Mitä kuuluu Marja-Leena, I`m sorry…” En ole Marja-Leena, mutta Paleokeittiö on nyt ollut emännän elämässä niin paitsiossa, että tekee mieli lausua nuo Leevi & The Leavingsin klassikkobiisin sanat ihan itselleen. Emäntää taitaa vaivata paitsi bloggaus-, niin myös kokkauskammo…

Täytyy tunnustaa, että en ole sitten reissusta kotiutumisen käynyt kertaakaan marketissa. Saati kokannut ihan oikeaa ruokaa. Lähikaupasta, josta ei yleensä löydy mitään kelposyötävää tuntuu nyt löytyvän kaikki, mitä tällä hetkellä hengissä pysymiseen tarvitsen. Tosin tässä on myös ollut kaikenlaisia ”häppeninkejä”, joiden yhteydessä olen saanut nauttia niin hyvästä ruoasta kuin juomastakin. Näitä ”häppeninki -kuulumisia” päivittelen lähinnä instagramiin, joten sieltä voivat kiinnostuneet käydä vapaasti kurkistamassa keittiön ulkopuolisia kuulumisia.

Kuten kaikki tiedämme, niin elämässä on erilaisia vaiheita, ja vaiheesta toiseen siirtyminen vaatii monesti vähän pohdintaa ja vetäytymistä omiin ajatuksiin. Asiat täytyy laittaa päässä uuteen järjestykseen ennen kuin voi siirtyä täysillä eteenpäin elämään sitä elämää, joka juuri sillä hetkellä resonoi vahvimmin. Uskon, että en ole tällä hetkellä ajatusteni kanssa yksin. Maailma muuttuu vauhdilla, ja yksi jos toinenkin tuntuu nyt hakevan paikkaansa tässä maailmassa ja miettivän omaa osuuttaan siinä.

Omat ajatukseni ovat viime viikkoina pyörineet ”Hyvä elämä” -teeman ympärillä. Mitä on HYVÄ ELÄMÄ? Mitä se mulle tarkoittaa? Mitä se MUILLE tarkoittaa? Tarkoittaako se tänään, tässä ja nyt jotain muuta kuin aiemmin? Onko jokin muuttunut? Mikä? Mitä puuttuu, mitä on liikaa, mikä on ”vanhaa”? Mikä on asioiden tärkeysjärjestys? Toteutuuko mielen arvojärjestys myös käytännössä?

Joku varmasti miettii, että oh-hoh, nyt on emännälle iskenyt päälle oikein pahemman laatuinen ikäkriisi! :D On tai ei, niin muutos on mun mielestä aina hieno juttu, toivottavaa ja tervetullut. Ehkä tässä on vaan oltu liian pitkään paikoillaan… puuhailtu yhden ja saman viitekehyksen ympärillä?

Toisaalta myös elämällä on omat näppinsä pelissä. Eteen on tullut sellaisia muutokseen pakottavia asioita, joita en olisi koskaan osannut aavistaa, ja jotka eivät viisi- tai kymmenvuotissuunnitelmiini kuuluneet. Tuttua varmasti tämäkin; elämä osaa yllättää!

Tästähän saatiinkiin aika mukava aasinsilta ensi viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa järjestettäviin ”I love me” -messuihin, jonne tulen alkuviikosta facebookissa arpomaan The Ginger Peoplen Paleokeittiön vierailijoille tarjoamat vapaaliput. Jos sun kalenterissa lukee I LOVE ME, niin pidäpä Paleokeittiön facea silmällä! Sinne tai tännekin saa myös tulla pohtimaan, mitä ”hyvä elämä” ja ”I love me” sulle tarkoittavat :)

Inkivääri-ihmisten tuotteista vielä vinkiksi pieni ei-maksettu mainos. Valikoimista löytyy useampikin kiva tuote (luomua!), mutta mun suosikki on ehdottomasti Aasialaisesta lihapullasalaatistakin löytyvä Sushi-inkivääri! Maistuu ihan sellaisenaankin. Ainakin näin inkiväärin ystävälle :)

Jotta ei ihan menisi pelkäksi filosofoinniksi tämä postaus, niin kaivoinpa luonnoksista siellä jo kohta kuukauden päivät lojuneen, helpon ja hyvän arkiruokaohjeen. Kyseessä on jonkinlainen versio jo jokunen vuosi sitten enemmänkin harrastamistani paleopyttipannuista.

Pyttiksestähän tykkää kaikki ja sen pyöräyttäminenkin tapahtuu kädenkäänteessä jopa keskellä arkiviikkoa. Eli ensi viikolla vaan pyttistä pöytään! Tai tarkemmin bataatti-jauhelihapaistosta, johon tuikkasin mukaan hieman vihreää mustakaalin muodossa.

Pelkän suolan ja pippurin sijaan maustoin pyttiksen tällä kertaa todella mukavasti ”makean perunan” kylkeen sopivalla savuisella paprikajauheella. Tulisuuttakaan ei näillä keleillä sovi unohtaa! Sriracha toimii aina ja melkeinpä kaikkialla. Etenkin majoneesissa ;)

JAUHELIHA-BATAATTIPAISTOS MUSTAKAALILLA

3 annosta

  • ~400 g bataattia kuorittuna
  • ~400 g jauhelihaa
  • 1 iso sipuli
  • viitisen musta- tai lehtikaalin lehteä (~70-100 g)
  • savupaprikajauhetta maun mukaan
  • suolaa, rouhittua mustapippuria (+ ripaus caynnepippuria)
  • tarjoiluun srirachamajoneesia ja tuoretta persiljaa (+ paistettua kananmunaa)
  • paistamiseen kookosöljyä
  1. Esivalmistele; kuori ja kuutio bataatti, silppua sipuli, ruodi ja pilko musta-/lehtikaali.
  2. Kuullota sipulia hetki kasarissa. Lisää jauheliha. Ruskista, mausta ja siirrä sivuun.
  3. Paista bataattikuutioita hetki kookosöjyssä niin, että pinta hieman pehmenee ja kuutiot saavat vähän väriä.
  4. Lisää pannulle lehtikaali. Sekoita niin, että ”öljyyntyvät”. Lisää tilkka vettä ja jätä miedolla lämmöllä kannen alle kypsymään. Pehmenevät ”höyryssä” melko pikaseen, joten pidä silmällä, ettei tule muusia. Tarkista kypsyys haarukalla.
  5. Lisää lopuksi kasvisten joukkoon paistettu jauheliha, sekoita ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa mausteita. Etenkin suolaa saa laittaa melko reippaasti tasapainottamaan makeaa bataattia.
  6. Tarjoile kera sriracha -kastikkeella maustetun majoneesin ja tuoreen persiljan. Paista tarvittaessa kylkeen kananmunaa.

Tosiaan lehtikaali toimii siinä missä mustakaalikin, mutta itse pidän enemmän tummanvihreästä ja pehmeämmästä mustakaalista.

P.S. Pahoittelen blurria kuvamateriaalia. Kuvat tuli napsaistua hieman kiireessä ja siinä samassa unohtui kameran asetusten tarkistus. Mutta ei se näkö vaan se maku! Toivon, että vähän heikommatkin kuvat inspiroivat kokkailemaan ja kokeilemaan =)

Maukkaita ruokahetkiä Sinunkin arkeesi!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.