Kategoria: kesäherkku

  • Kuivakakkua kesäkurpitsasta (G, M)

    Kuivakakkua kesäkurpitsasta (G, M)

    Banaanikakku on hyvää, mutta kesäkurpitsakakku on vielä parempaa! Kesäkurpitsan työntäminen kakkuun tuntui yhtä hullulta kuin bataatin pistäminen browniesiin, mutta molemmat kannattivat.

    Monesti sitä tuomitsee jonkin raaka-aineen ihan syyttä suotta ennalta. Onneksi olen jo oppinut kokeilemaan vähän hassultakin tuntuvia juttuja, sillä lopputulos on monesti jotain ihan muuta kuin alkujaan kuvittelisi. Joskun menee metsään, mutta useimmiten yllätys on positiivinen. Joten rohkeutta keittiöön!

    Olen aiemmin pitänyt kesäkurpitsaa jotenkin mitättömänä kasviksena. Ja sitähän se tavallaan onkin; aika mauton, paljon vettä ja vähän energiaa (18 kcal/100 g) tai muitakaan makroravinteita. Jokunen hassu gramma hiilareita, kaliumia sentään jonkin verran. Mutta mukavan monipuolinen se on, kunhan sitä oppii hyödyntämään. Sopii syötäväksi raakana ja kypsennettynä. Voi raastaa, grillata, paistaa tai pistää uuniin. Ja käy aivan loistavasti myös kakkuun!

    Kesäkurpitsakakkua voinee pitää jonkinlaisena banaanikakun jatkojalostuksen lopputulemana. Vähän viilausta sieltä ja täältä, ja banaanin rinnalle raastettua kesäkurpitsaa.

    Kuten sanoin, niin banaanikakku on hyvää, mutta tämä vielä parempaa. Mun mielestä. Banaanikakku on sekä rakenteeltaan, että energiasisällöltään huomattavasti raskaampaa ja maultaan makeampaa. Toki kesäkurpitsakakustakin makeaa saa, kunhan lykkää sekaan riittävästi jotain makeuttajaa. Mutta rakenne on banaanikakkuun verrattuna ihanan kevyttä ja kuohkeaa. Kuivakakusta huolimatta kuitenkin mukavan kosteaa.

    Maustaa voi kukin tyylillään, mutta minä menin tuplakaakaolla, joka varmasti omalta osaltaan vaikutti myös kakun makeuteen. Kaakao tahtoo tarvita vähän enemmän makeuttajaa, jos sen haluaa maistuvan makealta..

    KUIVA KESÄKURPITSAKAKKU TUPLAKAAKAOLLA

    Kuiva-aineet

    Märkäaineet

    • 3 kananmunaa
    • 1 kypsä banaani (~150 g)
    • raastettua kesäkurpitsaa (~150 g)
    • ~2 rkl vaahterasiirappia

    Lisäksi

    • ~0,5 dl karkeasti rouhittua pähkinäsekoitusta kakun päälle ja esim. tuoreita mansikoita tarjoiluun
    1. Voitele ~20 x 10 cm:n kokoinen vuoka kookosöljyllä tai vuoraa leivinpaperilla ja laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
    2. Mittaa ja sekoita kaikki kuiva-aineet keskenään.
    3. Raasta kesäkurpitsa kuorineen valmiiksi. Laita ensin kaikki muut märkäaineet, paitsi kesäkurpitsa blenderiin ja sileäksi. Lisää lopuksi kesäkurpitsaraaste ja pulseta pari kertaa homma sekaisin.
    4. Yhdistä kuiva- ja märkäaineet käsin spatulalla käännellen niin, että taikinasta tulee tasaista. Älä vatkaa!
    5. Kaada taikina vuokaan ja ripottele päälle karkeasti veitsellä pienityt pähkinät.
    6. Kypsennä uunissa noin 45 minuuttia. Testaa kypsyys kakun keskeltä esim. hammastikulla.
    7. Anna jäähtyä ja poista kakku muotista. Viipaloi sopiviksi paloiksi ja tarjoa esim. tuoreiden mansikoiden kera.
    8. Säilytä ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa (tai pakasta paloina). Tämäkin kakku vaan paranee vanhetessa!

    Makeutukseen voinee käyttää myös pilkottuja taateleita tai muita kuivahedelmiä. Uskon, että toimii vallan mainiosti ja hieman harmitti, että ajatus putkahti päähän vasta valmista kakkua maistellessa. Noh, aina on se seuraava kerta :)

    Tsekkaa myös muita Paleokeittiön kesäkurpitsareseptejä!

    Kokeilevia loppukesän kakkuhetkiä Sinulle! ;)

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!

  • Nopea kesäkakku tuoreista marjoista (G, M)

    Nopea kesäkakku tuoreista marjoista (G, M)

    Kas vaan, näin vaihtui eilisen päähänpiston ansiosta päivän kesäkurpitsakakku kermaisaan ja marjaisaan kesäkakkuun! Kesäkurpitsakakkuun ehdimme palaamaan vielä, mutta tuoreista marjoista on syytä nauttia NYT! Ja kyllä niistä ollaan nautittukin. Tuntuu, että olen elänyt koko viikon pelkillä marjoilla. Syönyt niitä sellaisenaan, tunkenut pirtelöön, salaattiin ja… kakkuun! Ehkä tässä täytyisi vähitellen alkaa harkitsemaan taas jotain oikeaa ruokaa näiden herkkujen rinnalle…

    Mulla oli vino pino vastapoimittuja mustikoita ja oman maan mansikoita, tukko äipän kasvimaalta varastettua minttua ja sitruunamelissaa, ja pieni pussukka kirsikoita. Mietin, että mihinköhän kaikkialle näitä alkaisin lykkäämään. No kakkuun tietysti! Koska kesä ilman mansikka marjakakkua on vähän sama asia kuin kesä ilman aurinkoa. We all know, how it feels!

    Kermainen kesäkakku on sellainen pitkä perinne nimeltä ”kerran kesässä”. Tähän perinteeseen kuuluu myös lettukestit, jotka ovat kaikkea muuta kuin paleota. Kerran kesässä! Lettukestit odottavat vielä, mutta kesän marjaisa kermakakku on tältä kesältä jo historiaa. Se tehtiin eilen ja syötiin samantien. Minikakusta piisasi juuri sopivasti mielihyvää ja vatsantäytettä kolmelle. Taas jaksaa ensi kesään! Paitsi että tämä kakku oli niin pikainen, että saatanpa vielä jossain mielenhäiriössä pyöräyttää toisenkin ;)

    Kesäkakku ei oikeastaan ole kakku vaan ennemminkin kookoskermavaahdolla ja marjoilla kuorrutettu kesäkeksi. Pohjan pyöräytin ja paistoin vartissa paleomurun taikinasta, johon lisäsin vain hieman enemmän kookosöljyä saadakseni taikinan koostumuksen murua tiiviimmäksi.

    Tästä tuli nyt minikakku, koska kaapista ei löytynyt enempää mantelijauhoa isompaa pohjaa varten. Toisaalta tällainen minikakku on aivan mainio, koska sitä ei voi ahnehtia liikaa, eikä tarvitse säilyttää pidempään. Kesäkakku on parasta vastakasattuna. Seisoessa rapea pohja vettyy, kookoskermavaahto väljähtyy ja marjatkin lötkähtävät.

    PALEOYSTÄVÄN MARJAISA KESÄKEKSIKAKKU

    2-4 annosta (halkaisija ~13 cm)

    Pohja

    • 1 1/2 dl mantelijauhoa
    • ~2-3 rkl CocoVin kookosöljyä
    • hieman suolaa
    • (makeutukseen ~1 rkl vaahterasiirappia)

    Päälliset

    • 1 dl vaniljajauheella maustettua, vatkattua kookoskermaa
    • tuoreita marjoja oman maun mukaan (esim. mansikka, mustikka, kirsikka, vadelma, viinimarjat jne.)
    • mintun ja/tai sitruunamelissan lehtiä
    • CocoVin mehiläisen siitepölyrakeita
    • kookoslastuja
    • vaahterasiirappia tai juoksevaa hunajaa
    1. Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Onnistuu ihan käsipelillä. Aloita kookosöljyn lisääminen parista ruokalusikallisesta ja lisää tarvittaessa. Huomioi myös mahdollisen nestemäisen makeutuksen vaikutus taikinan koostumukseen ja öljyn määrään
    2. Puristele taikina palloksi. Painele pallo leivinpaperilla päällystetyn uunipellin päällä noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Paista kullanruskeaksi, rapeaksi keksiksi 190 asteisessa uunissa noin kymmenisen minuuttia.
    3. Anna jäähtyä kokonaan ennen kookoskermavaahdon levittämistä! Keksi on lämpimänä vielä hieman pehmeä, mutta kovettuu jäähtyessä.
    4. Levitä jäähtyneen keksin päälle kerros kookoskermavaahtoa ja kasaa päälle marjat. Valuta päälle hieman vaahterasiirappia, joka antaa marjoille kivan kiillon ja tuo hieman makeutta (varsinkin, jos et käytä pohjaan makeutusta).
    5. Koristele esim. kookoslastuin, mehiläisen siitepölyrakeilla, mintun ja/tai sitruunamelissän lehdillä ja kesäkukkasin.
    6. Leikkaa terävällä veitsellä lohkoiksi ja syö käsin. Suosittelen pitämään lautasta alla ;)

    Marjaisaa kesän jatkoa kaikille!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!

  • Banaanikakku kaakaorouheella (Gluteeniton, Maidoton, Sokeriton)

    Banaanikakku kaakaorouheella (Gluteeniton, Maidoton, Sokeriton)

    Jo pitkään on pitänyt banaanikakkua leipasta. Tai banana breadia, kuten tuolla kaukana ison meren takana tätä makeaa ”leipää” on tapana kutsua. Mutta eipä ole emäntä saanut aikaiseksi. Ennen kuin viime viikon sateisena perjantaina, kun olin jokseenkin turhautunut aurinkoisen päivän puutteeseen. Jos jotain hyvää pitäisi näistä sadepäivistä keksiä, niin ainakin ne ovat omiaan keittiössä puuhailuun. Ilman sadepäivää olisi tämäkin hyvä kakku jäänyt edelleen odottelemaan aikoja… sateisimpia?

    Banaanikakku on mun mielestä ehdottomasti eräs paleoleivonnaisten klassikko, ja siksikin hieman hävettää, että en ole banaaniin aiemmin tarttunut. Mulla on vaan banaanin kanssa pieni ongelma. Banaani on kelpo hedelmä. Sellaisenaan. Mutta kun sitä lykkää muihin keitoksiin, niin tahtoo se mun suussa varastaa koko shown. Joten mieluummin makeutan pirtelöt, leivonnaiset ja muut jollain muulla kuin banskulla. Vaikka sitten taateleilla tai muilla paleoystävällisillä makeuttajilla vaahterasiirapista kookossokeriin.

    Mutta banaanikakku, senhän kuuluukin maistua banaanille, right?! Ja banaanille se maistui. Mutta hyvästipä maistuikin! Ja kaakaorouhe oli kyllä nappivalinta taikinaan tasoittamaan banaanin makeutta. Alkujaan ajattelin piristää kakkua tummasuklaahippusilla, mutta onneksi en suklaaholistina siihen sortunut. Olisi saattanut äityä äiteläksi. Tai ehkä ei, jos prosentteja olisi korottanut riittävästi. Mutta mitäpä sitä miettimään! Koska tästä tuli kaikin puolin hirmu hyvä kakku. Niin maullisesti kuin paleollisestikin. Kiitos vaan sinne Ukko Ylijumalalle ;)

    Banaanikakku on helppo ja nopea valmistaa. Uunissa se tietysti viihtyy jonkun tovin, mutta itse tekemisessä ei kauan nokka tuhise. Positiivista on myös se, että tänne saa tuupattua ne tummuneet banaanit, joihin kukaan ei enää halua koskea. Toimii mainiosti kahvikakkuna tai iltapalana. Ja tästä riittää yhdelle ihmiselle mukavasti koko viikoksi.

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Mausteinen kirsikkajäätelö (G, M, S)

    Mausteinen kirsikkajäätelö (G, M, S)

    Jäätelökesä ei kyllä nyt helli meitä suomalaisia. Nytkin ulkona sataa ja lämpöasteita taitaa olla se jo tutuksi tullut viitisentoista astetta. Mutta viime viikonloppuna oli kelit kohillaan ja kelpasi testailla mustikkapiirakalle maistuvan pehmiksen jälkimainingeissa kirsikkajäätelöä! Kyllä tätä oli ilo hellepäivinä lipoa vaikka valmistukseen 29 asteen sisälämpötila toi omat, pienet haasteensa. Mutta niistä selvittiin! Koska Paleokeittiöstä löytyy pakastin ;)

    Tietysti sitä olisi voinut valmistaa ihan pelkkää kirsikkajädeä, mutta inspiroiduin tuosta mustikkapiirakkaisesta pehmytjäätelöstä sen verran, että jotain ekstraa oli kirsikoiden sekaan lykättävä. Maustehyllystä löytyikin sellainen oiva mausteseos kuin omenapiirakkamauste, joka toimikin aivan loistavasti kirsikan kaverina. Huudelkaa facessa, jos haluatte linkattavan tuohon ison meren takaa saatavaan luomumausteeseen. Purkki näyttäisi etiketin mukaan sisältävän kanelia, sarviapilaa, sitruunankuorta, inkivääriä, neilikkaa ja muskottipähkinää. Ja sitten ei tarvita kuin hieman rouhittua tummasuklaata, niin johan maistuu jäätelössä kirsikkapiirakka! Tosin en ole tainut koskaan maistaa kirsikkapiirakkaa…

    Tosiaan tarkoitus oli pyöräyttää ns. instant eli hetivalmista jäätelöä edellisenä iltana peratuista ja pakastetuista, tuoreista kirsikoista. Mutta koska oli niin jumalattoman lämmintä, niin jäätelöstä tulikin valmistusvaiheessa makeaa kirsikkapirtelöä. Noh, koko komeus tehosekoittimesta pakastimeen ja parin tunnin päästä oli kipossa viileää, mutta edelleen lusikoitavaa jäätelöä. Muutaman kerran kävin siinä välissä jähmettyvää massaa sekoittelemassa.

    MAUSTEINEN KIRSIKKAJÄÄTELÖ

    2-3 annosta

    • ~350 g pestyjä ja perattuja kirsikoita (olisi saanut olla enemmänkin, mutta joku oli syönyt kuormasta ;))
    • 2 dl kylmää kookoskermaa
    • 1 tl omenapiirakkamaustetta
    • (2-3 kuivattua taatelia)
    • tarjoiluun rouhittua tummasuklaata
    1. Pese tuoreet kirsikat, poista kivet ja pakasta.
    2. Surauta kylmä kookoskerma ja omenapiirakkamauste tehosekoittimessa sekaisin. Kirsikat ovat aika makeita, mutta jos haluat lisämakeutta, niin lisää myös kivettömät taatelit tässä vaiheessa ja sekoita niin, että ne hajoavat kookoskerman joukkoon.
    3. Lisää jäiset kirsikat täyttöaukosta vähitellen sekaan tehosekoittimen käydessä. Sekoita, kunnes syntyy tasainen jäätelömassa. Muutaman kerran saattaa joutua koneen pysäyttämään ja pyöräyttämään massaa lusikalla terien ulottuville.
    4. Tarjoile välittömästi tummasuklaarouheen kera. Suklaapaloja voi halutessa sekoittaa käsin myös valmiin jäätelömassan joukkoon.

    Jos käy, kuten mulle kävi eli jäätelöstä tulee pirtelöä, niin ei muuta kuin purkkiin ja pakastimeen. Ja jos ei ole tarkoitus valmistaa instant -jätskiä, niin voi käyttää myös pakastamattomia kirsikoita ja lykätä valmiin ”pirtelön” pakastimeen jähmettymään. Jos massa ehtii jäätyä kivikovaksi, niin ei muuta kuin huoneenlämpöön hieman sulamaan ja pikainen pyöräytys tehosekoittimessa juuri ennen tarjoilua.

    Kirsikkaista kesän jatkoa Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Tilaa uutiskirje!

  • Lämmin hedelmäherkku

    Lämmin hedelmäherkku

    Hei helteiden jälkeinen elämä! Tai no, kyllähän sitä lämmintä piisaa edelleen. Hyvä niin ja niin pitääkin! Kyllä tätä kesää sai taas odotella ihan liian pitkään, joten nyt nautiskellaan kukoistavasta luonnosta, hellivistä helteistä ja kauden kasviksista!

    Tämä ei ehkä ole se kaikkein helteisimpien päivien herkku, mutta onneksi Suomen kesään voi aina luottaa – viileämpiä säitä lienee jo matkalla. Ja mikäs sadepäivänä sen parempaa kuin nautiskella aurinkoisista hedelmistä. Lämpimänä. Tai viilentävän jäätelön kera. Pelkästään kuvia katsomalla alkaa sisäinen aurinko paistaa! Onneksi kyseessä on myös hirmu hyvä ja helppo herkku, jonka taikoo lautaselle hyvinkin pikaseen, jos vaan raaka-aineet ovat käden ulottuvilla.

     

    Ennen kuin paljastan lämpimän hedelmäherkun tai hedelmäsalaatin salat, niin pikainen ilmoitus huomista koskien. Lupasin dokumentoida yhden päivän ajan kaiken, mitä suuhun ja sieltä alas menee, ja ajattelin josko se päivä olisi heti huomenna, heinäkuun kuudentena päivänä! Jos sinua kiinnostaa, mitä paleovalmentaja arkisena kesäpäivänä syö, niin hopshops huomenna tai jo tänään nokka kohti osoitetta @paleokeittio tai naputtamaan hakusanaa…

    #paleoheinälautasella

    Yllä olevissa kuvissa hedelmäherkku kylmänä eli ennen uunia, ja tästä eteen- ja alaspäin uunin jälkeen lämpimänä. Toki kesäinen hedelmäsalaatti maistuu myös sellaisenaan, mutta lämmittäminen jeesaa hieman, jos ja KUN kivihedelmien lihakin on yhtä kovaa kuin sisältä löytyvä siemenkivi. Harmittavan usein meillä Suomessa näin on, ja toivoisin kyllä kovasti, että kauppa kiinnittäisi huomiota näiden umpiraakojen hedelmien tarjontaan. Niitä ei ole kiva syödä, eivätkä ne edes maistu miltään!

    Ja turha sanoa, että kyllä ne siellä kotona kypsyy. Ehkä kypsyy, ehkä ei! Näistä hedelmistä luumut ja nektariinit kypsyttelivät viisi päivää pöydällä. Ulkoa alkoivat jo tuntumaan ja näyttämään kypsiltä, mutta sisällä odotti karvas yllätys. Voi sitä kivien irrottamisen tuskaa! Onneksi pehmenivät uunissa syömäkelpoisiksi, mutta kyllähän se näille hedelmille ominainen makeus jäi uupumaan. Noh, hunaja, kypsät kirsikat ja mansikat toivat onneksi kaivattua makeutta.

    LÄMMIN HEDELMÄSALAATTI

    3-4 annosta

    • 2-3 nektariinia
    • 3 luumua
    • 3 aprikoosia
    • kymmenkunta kirsikkaa
    • kymmenkunta mansikkaa
    • CocoVin kookosöljyä
    • juoksevaa hunajaa
    • kookoslastuja (tai kookoshiutaleita, pähkinä- tai mantelirouhetta tms.)
    • tarjoiluun paleomurua ja kookosmaitoa/-kermaa
    • (mahdollisesti myös mausteita, esim. kanelia)
    1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
    2. Pese ja paloittele hedelmät uunivuokaan, poista kivet.
    3. Lurauta päälle kookosöljyä ja hunajaa. Ripottele kookoslastut.
    4. Kypsennä uunissa ~10 minuuttia.
    5. Tarjoile lämpimänä sellaisenaan tai esim. paleomurun, vaniljajäätelön tai kookoskerman kera. Letutkaan eivät ole yhtään huono idea ;)

    Minä raastoin paleomurun ja kookosmaidon lisäksi lämpimien hedelmäpalojen päälle vielä 86 %:sta tummasuklaata, mutta se ei ollut niin hyvä idea kuin ajattelin. Ehkä vähemmän tumma suklaa olisi toiminut paremmin, mutta nyt kitkerä suklaa jäi kyllä riitelmään vähän ikävästi makeiden hedelmien kanssa.

    Herkkujen heinäkuuta ja muista #paleoheinälautasella!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Tilaa uutiskirje!

  • Mustikkapiirakan makuinen jäätelö (G, M, S)

    Mustikkapiirakan makuinen jäätelö (G, M, S)

    Kesä ilman jäätelöä on kuin mustikkapiirakka ilman mustikoita! Vai onko? Mun täytyy kyllä myöntää, että olen melko huono jäätelönsyöjä. Liekö syynä puhdas laiskuus vai mikä. Useimmat markettijäätelöt ovat kyllästettyjä jos jonkinlaisilla kummallisilla ainesosilla, eikä kotijäätelön valmistukseen tule lähdettyä. Paitsi nyt! Jäätelökesä on täällä!

    Vilkaisu pakastimen uumeniin osoitti, että emäntä on syönyt talvipakkasilla mustikkaa harvinaisen heikosti ja asialle täytyi tietysti tehdä jotain NYT ennen kuin uusi mustikkasato poimitaan pakkaseen.

    Pirtelöt ovat nopea tapa hankkiutua marjavarastoista eroon, mutta jotenkin ei vaan ole pirtelöt viime aikoina hotsittaneet. Piti keksiä jotain muuta. Jäätelöä? Kun on kerta kesä ja kuuma ;). Nyt syntyikin niin hyvä ja helppo jätskinkorvike, että tässä on taidettu jo viikon verran viettää joka päivä jäätelöpäivää. Mikäs siinä! Kyllä tällä herkulla kelpaakin herkutella koko kesän ja vaikka joka päivä!

    Mustikkapiirakalle maistuva jäätelö putoaa kivasti myös paleokategoriaan. Ei maitoa, eikä sokeria. Ei edes paleoystävällisiä makeutusvaihtoehtoja vaan ehtaa marjaa ja kuivattua hedelmää. Sopii mainiosti myös vegaanista linjaa noudattaville. Ja esteetikoille ;)

    MUSTIKKAPIIRAKKAJÄÄTELÖ PALEOTYYLIIN

    2 annosta

    • ~5 dl pakastemustikoita
    • 2 dl kookoskermaa
    • 5 kuivattua taatelia
    • maun mukaan jauhettua kardemummaa (~1/4 – 1/2 tl)
    • viimeistelyyn paleomurua ja lisää mustikoita tuoreena tai pakastettuna
    1. Surauta kylmä kookoskerma, kivettömät taatelit ja kardemumma tehosekoittimessa tasaiseksi. Liota taateleita tarvittaessa (tai käytä tuoreita).
    2. Lisää jäiset mustikat täyttöaukosta vähitellen sekaan tehosekoittimen käydessä. Sekoita, kunnes syntyy tasainen jäätelömassa. Muutaman kerran saattaa joutua koneen pysäyttämään ja pyöräyttämään massaa lusikalla terien ulottuville.
    3. Tarjoile välittömästi paleomurun ja mustikoiden kera.

    Superhelppoa! Ja aika vikkelääkin. Olen syönyt yhden annoksen heti ja säästänyt toisen seuraavaan päivään pakastimessa. Pakastettaessa massa muuttuu kivisen kovaksi, mutta kun antaa noin puolisen tuntia sulaa lämpimässä, sörkkii lusikalla hieman rakennetta rikki ja käyttää jäisen massan pikaisesti tehosekoittimessa, niin on taas syömäkelpoinen jätskiannos valmis.

    Jos massa ehtii valmistusvaiheessa sulaa liian löysäksi, niin ei muuta kuin purkkiin ja hetkeksi pakastimeen jäähtymään. Hieman sekoittelua käsipelillä ja jäätelömäinen koostumus on taas tallella.

    Kardemumma ja paleomuru antavat mustikkajäätelölle piirakan makua ja tuntua, mutta kannattaa kokeilla myös vaniljalla tai sitruunamehulla maustettua mustikkajädeä!

    Terveempää jäätelökesää Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Tilaa uutiskirje!

  • Mainio mansikka-raparperikerrosvanukas

    Mainio mansikka-raparperikerrosvanukas

    Kesä ja kerrosvanukas ovat molemmat vihdoin täällä! Alunperin ajattelin valmistaa kerrosvanukasta raparperiviikolle, mutta äänestyksessä voiton vei vispipuuro. Sitten se oli ehdokkaana juhannusjälkkäriksi, mutta juhannuksena tuli vatsa täyteen hodareista, joten jälkkäriä ei enää jaksanutkaan.

    Tämä helppo chiavanukas jäi kuitenkin kaivelemaan, joten viime viikolla tartuin taas raparperinvarteen, jotta pääsin testaamaan, kuinka eräs makujen match made in heaven eli raparperi ja mansikka soittelisivat yhdessä sulosäveliä näin vanukkaan muodossa. Ja kyllähän ne ihan mahottoman hyvin toisiaan säestävät vaniljaisen pohjakerroksen kera!

    MANSIKKA-RAPARPERIKERROSVANUKAS VANILJAPOHJALLA

    2-4 annosta

    Vaniljainen chia-kookoskerros

    • 2 dl kookosmaitoa
    • 1/2 banaani
    • 3 rkl eli ~1/2 dl CocoVin chia -siemeniä
    • 1/2 -1 tl aitovaniljajauhetta
    • hieman himalajansuolaa
    1. Blendaa kuorittu banaani, kookosmaito, vaniljajauhe sekä himalajansuola pirtelöksi tehosekoittimessa.
    2. Lisää banaani-kookospirtelöön chia -siemenet ja anna geeliytyä välillä sekoittaen ~15-20 minuuttia.
    3. Siirrä kookosvanukas tarjoiluastioihin ja jääkaappiin jähmettymään kun seos on geeliytynyt niin, etteivät chia ja pirtelö enää erotu omiksi kerroksikseen.

    Makea mansikkakerros

    • ~200 g tuoreita mansikoita
    • 2-3 rkl chia -siemeniä
    • hieman sitruuna- tai limemehua
    1. Soseuta mansikat kevyesti tehosekoittimessa tai muussaa haarukalla siten, että joukkoon jää sopivasti sattumia.
    2. Lisää mansikkasoseeseen chia -siemenet sekä hieman sitruunamehua. Anna geeliytyä välillä sekoittaen.
    3. Lisää geeliytynyt kerros jääkaapissa jähmettyneen kookoskerroksen päälle ja laita takaisin jääkaappiin.

    Hunajainen raparperihilloke

    1. Kuori ja pilko raparperi.
    2. Lämmitä pannulla kookosöljy, lisää hunaja ja raparperit kun hunaja on liuennut kookosöljyyn ja seos alkaa kuplia. Vähennä lämpöä, ettei hunaja pala ja kypsennä raparperit niin pehmeiksi, että voit haarukoida ne hillokkeeksi. Mitä pienemmät palat, sitä nopeammin pehmiävät.
    3. Anna jäähtyä ja lusikoi raparperihilloke tarjoiluvaiheessa mansikkakerroksen päälle.

    Koristele raparperipiirakan tuntua tuovalla paleomurulla, tuoreilla mansikoilla ja pikaisesti kookosöljy-hunajaseoksessa kypsytetyillä raparperitikuilla. Raparperitikut kannattaa käyttää pikaisesti pannulla ennen raparperihillokkeen valmistamista.

    Toimii parhaiten kun kuopaisee lusikalla kaikkia kolmea kerrosta yhtä aikaa ja vähän paleomurua päälle! Sopii hieman isompana annoksena täyttäväksi välipalaksi ja pienempänä vaikka kesäisen grilliaterian jälkeen jälkkäriksi.

    Kepeitä kesäpäiviä Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Tilaa uutiskirje!

  • Paleohodari, tomaattirelissiä ja guacamolea

    Paleohodari, tomaattirelissiä ja guacamolea

    Juhannus oli ja meni, mutta kesän ruokajuhlat ovat vasta aluillaan, right? Uhkasin taikoa juhannuksena paleohodareita ja sen tein. Parhaat hodarit ikinä! Niin namia, että jäivät juhannuksen perinteinen perunasalaatti ja jälkkärikin tänä vuonna väliin. Mutta kuten todettua, niin ehtiihän tässä. Vielä on kesää jäljellä! Eihän se ole oikeastaan vielä alkanutkaan. Hellekelejä odotellessa…

    Muistaakseni sanoin tämän aikanaan jo bataattiburgereiden kohdalla ja olen samaa mieltä edelleen; täytteet tekevät burgerin. Täytteet tekevät myös hodarin! Ei se mauton vehnäsämpylä. Jos paleoburgerit ladottiin bataattikiekkojen väliin, niin paleohodari kääräistään salaatinlehtiin. How does it get more paleo than that?! Tosin siitä paleomakkarasta voi olla montaa mieltä, mutta markkinoilta löytyy kyllä jo ihan hyviä vaihtoehtoja ellei välttämättä halua itse lähteä suolta venyttämään.

    Ensimmäinen vaihe aika kuuman ”kuuman koiran” valmistuksessa on hapanimelän tomaattirelissin keittelyssä. Hyvin helppoa ja mielettömän hyvää! Valmistuu puolessa tunnissa ja riittää useampaankin hodariin, vaikka reippaalla kädellä annostelisi.

    TOMAATTIRELISSI

    • 4-5 kypsää luomutomaatti (~300 g)
    • ~1,5 cm:n pala inkivääriä
    • 2 valkosipulikynttä
    • 0,5 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
    • 35 g CocoVin kookossokeria
    • mausteeksi suolaa ja rouhittua mustapippuria
    1. Pese ja pilko tomaatit. Jos kuoret eivät valmiissa relississä miellytä, niin ne voi poistaa tai pilkkoa tomaatit hieman pienemmiksi.
    2. Kuori ja pilko inkivääri sekä valkosipulinkynnet.
    3. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua hiljalleen 20-30 minuuttia välillä sekoitellen.
    4. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurirouheella.
    5. Anna jäähtyä ja säilytä tiiviissä lasipurkissa jääkaapissa.

    Seuraavaksi vuorossa on guacamolen eli avokadotahnan valmistus. Guacamolea on nähty Paleokeittiössä aiemminkin, mutta tällä kertaa mentiin hieman erilaisella, voisiko sanoa, että autenttisemmalla versiolla, jossa persiljan korvasi korianteri ja sitruunan tilalle puristin limeä.

    GUACAMOLE

    • 1 iso tai 1 1/2 avokadoa
    • 1/2 punasipuli pilkottuna
    • pieni luomutomaatti pilkottuna
    • 1/2 jalopeno pilkottuna
    • 1 limen mehu
    • kourallinen silputtua korianteria
    • hieman suolaa ja mustapippurirouhetta
    1. Muussaa avokado karkeasti haarukalla ja sekoita joukkoon kaikki muut ainekset.

    Tomaattirelissin ja guacamolen lisäksi hodariin tarvitaan tietysti jotain laadukasta nakkia tai makkaraa. Lisäksi paistoin mukaan makeat kermasipulit ja sekoittelin srirachamajoneesit lisäämällä valmismajooneesin joukkoon valmista srirachakastiketta.

    Sitten ei muuta kuin hodaritehdas pystyyn ja kokoamishommiin! Alle pari jämäkkää Cosmopolitan -salaatinlehdykkää, päälle grillatut makkarat, sipulit, guacamolea, tomaattirelissiä ja srirachamajoneesia. Sillai sopivan runsaalla kädellä ;)

    Kääräistään koko komeus käteen ja nautiskellaan. Mitään siistiä hommaa tämä ei ole, mutta eikö hodarin luonteeseen kuulu, että majoneesit valuvat pitkin leukaperiä ja kädet ovat täytteistä tahmaiset? Suosittelen nauttimaan pihalla tai pitämään alla edes lautasta ja runsaasti talouspaperia tai servettejä lähistöllä. Ei ehkä kaikkein kauneinta ruokaa tai ensitreffeille sopivinta, mutta se maku! Se korvaa kyllä kaiken sottaisuuden. Ja onhan siinä sormien nuolemisessakin oma viehätyksensä ;)

    Vaikka juhannus sujui tänäkin vuonna hieman sateisissa merkeissä, niin tarjosivatpa sääjumalat sentään sen verran auringonpaistetta, että edes yhdet hodarit saatiin nautiskella kauniissa ilta-auringossa. Ihan parasta!

    Ja ne juhannusruusutkin löytyivät lopulta! Voisi kai sanoa, että ihan passeli ja perinteinen juhannus tuli vietettyä. Grillimakkaroineen. Suosittelen tsekkaamaan myös melko mainiot vuohenjuusto-mansikka -bruschetat, jos sattuivat juhannuspyhinä menemään ohi silmien ;)

    Kaunista ja ”kuumaa” hodarikesää kaikille!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Tilaa uutiskirje!

  • Paleoystävän ”bruschetta”

    Paleoystävän ”bruschetta”

    Juhannusjuhlat jatkuu! Vesisateessa. Oli tarkoitus vietellä rauhassa juhannusvapaita ja postailla juhannusjuttuja vasta ensi viikolla. Mutta koska sade. Ja tylsyys. Joten miksipä ei käyttäisi tätäkin aikaa hyvin hyödyksi.

    On muuten melkoisen ihmeellinen juttu, että sitä ei oikein koskaan ole tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin. En puhu nyt sateesta tai auringosta. Koko kevät ja alkukesä on painettu tukka putkella, ja toivottu sitä hetkeä, jolloin muksuna sai narista, että ”Ääääiiii-tiii, mul ei oo mitää tekemistä… Mitä mä oikein tekisin?”. Ja äippä siinä sitten yritti keksiä tylsistyneelle naperolle jotain puuhaa tyyliin…

    – Mee vaikka värittämään värityskirjaa.

    – Emmä. Mä väritin jo. Jne.

    Noh, nyt tuli se hetki, että olisi voinut vain olla. Mutta kun ei oikein osaa. Rauhoittua. Paradoksaalisesti aivot kaipaavat stimulaatiota, vaikka eivät kaipaa. Ehkä ne tässä kesän edetessä taas oppivat ottamaan iisimmin, mutta tällainen yhtäkkinen toimeettomuus ei oikein luonnistu. Onneksi on blogi! Ei tarvitse mennä värittämään värityskirjaa. Vaikka sekin on jälleen kovin muodikasta ja varmasti aika rentouttavaa puuhaa aikuisellekin.

    Ehkä pitäisi elvyttää tuo lapsuuden rakas harrastus. Tai alkaa jälleen latomaan pikkuisia muovieläimiä jonoon, joka sekin oli eräs varhaislapsuuden lempipuuha. Enää en osaa sanoa, mikä siinä niin kovasti tylleröistä viehätti. Ehkä ne eläimet? Josko koittaisin laitella näitä työpöydällä lojuvia, metrisiä karvanaamoja riviin? Siinä olisi sentään jo vähän enemmän haastetta kuin muovinorsuissa! ;)

    Taidan kuitenkin tyytyä raapustamaan blogiin juhannusaaton alkuruokaa eli paleotyylistä bruschettaa olisi tarjolla. Ja aivan järkyttävän hyviä olivatkin. Yksinkertaisia ja helppoja, mutta mukavan näyttäviä minikoosta huolimatta.

    MANSIKKAISET VUOHENJUUSTO -BRUSCHETAT

    • vuohenjuustoa
    • tuoretta mansikkaa
    • tuoretta basilikaa
    • hunajaa
    • balsamisiirappia
    • saksanpähkinää
    • CocoVin kookosöljyä paistamiseen
    1. Viipaloi valmiiksi mansikat ja nypi sopivia lehtiä basilikasta.
    2. Leikkaa vuohenjuustopötköstä noin sentin paksuisia viipaleita, ja paista ne molemmin puolin päältä kullanruskeaksi ja rapeaksi runsaassa öljyssä, kuumalla pannulla.
    3. Nosta tarjoilulautaselle ja anna jäähtyä ihan hetkinen. Sivele tai pursota rennosti päälle juoksevaa hunajaa. Nosta päälle viipaloitu mansikka. Raidoita mansikat balsamiviinietikalla, koristele koko komeus basilikanlehdillä ja viimeistele murustetulla saksanpähkinällä.
    4. Parasta suht sukkelaan lämpimänä nautittuna!

    Minä keittelin kokoon omat balsamisiirapit, mutta helpommalla pääsee, jos pursottaa suoraan purkista. Jos joku haluaa kuitenkin kokeilla oman balsamisiirapin valmistusta, niin se on ihan helppoa. Eli keitellään vaan kokoon esim. 1 dl balsamiviinietikkaa ja lisätään lopuksi joukkoon pari teelusikallista tai enemmän hunajaa. Noin 15-20 minuutin hiljainen keittoaikaa riittää. Itselläni meni hieman yli, jolloin siirapista tuli jäähtyessä jähmeää ja hieman hankalasti käsiteltävää. Sopii hyvin kaveriksi kesän salaatteihin!

    Eipä tässä muuta. Emäntä lähtee viihdyttämään itseään takaisin lieden ääreen. Ois paleohodaria tuloillaan. Tai ainakin suunnitelmissa. Saas nährä kuin käy! Saadaanko tänä juhannuksena vielä makkarat pöytään vai ei ;)

    Jaa niin, sellaista asiaa tai vähän asian vierestä olisi vielä, että hipshops follaamaan emännän instatiliä! Sinne on nimittäin suunnitteilla paljon toivottua ”Mitä syön juuri nyt” -päivää ;)

    Rentoa juhannuspäivän jatkoa Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Tilaa uutiskirje!

  • Kesäinen Key lime pie -mousse avokadosta (G, M, V)

    Kesäinen Key lime pie -mousse avokadosta (G, M, V)

    Kesä ja Key lime pie! Kuulostaa aika passelilta yhdistelmältä. Raikas lime ja kuuma kesä! Raikas lime on jo täällä, mutta missä se kuuma kesä oikein viipyy?!

    Oli kesä tai ei, niin pistinpä pienen koekeittiön viime viikonloppuna pystyyn erästä pientä jätskiprojektia silmällä pitäen ja lähdin kokeilemaan avokadopohjaista Key lime pie -moussea. Näitä avokadomoussejahan on Paleokeittiössä nähty aiemminkin. Tsekkaa vaikka se ensimmäinen, aito ja alkuperäinen raakasuklaamousse, aurinkoinen appelsiini-suklaa mousse tai persimonilla piristetty suklaamousse.

    Kaakao toimii mukavasti avokadon aisaparina, mutta mites limetti? Onko siinä riittävästi potkua peittämään moussen avokadomaista makua? No onhan siinä! Kirpeän limetin ja makean, kondensoidun kookoskerman makuliitto toimii vallan mainiosti. Ja kun heitin päälle vielä hieman kookoskermavaahtoa sekä paleomurua pureskeltavaa ja lisämakeutta tuomaan, niin setti alkoi jo hipoa makutaivaita.

    Eli limestä, paleomurusta ja kookosnektarilla makeutetusta, kondensoidusta kookoskermasta on tämä hyvä kesäherkku tehty!

    Kokeilin ensimmäistä kertaa ever makeutukseen kookospalmujen kukinnoista saatavaa kookosnektaria. Ensin tuota tummempaa versiota ja sittemmin vaaleaa. Kookosnektari on kelpo luonnollinen makeuttaja, mutta ei valitettavasti toiminut aivan täydellisesti tässä kombinaatiossa hienoisen kitkeryyden vuoksi. Mutta jatketaan testailuja vielä toisaalla. Vaahterasiirappi tai hunaja olisivat todennäköisesti toimineet tähän tarkoitukseen paremmin. Mutta ei tämä huono vaihtoehto ollut! Moussen vanhetessa kitkeryyskin tuntui häviävän. Tai ehkä uuteen makuun totuttelu vaan vaatii aikansa.

    Koko koreuteen tarvitsee kokata oikeastaan kolme eri komponenttia; avokadopohjaista lime”tahnaa”, kondensoitua kookoskermaa sekä mantelijauhoista valmistettua paleomurua.

    KONDENSOITU KOOKOSKERMA

    ~3,5 dl

    • 4 dl kookoskermaa
    • 0,5 dl kookosnektaria, vaahterasiirappia tai hunajaa
    1. Lämmitä kookoskerma kattilassa kiehuvaksi. Ole varovainen! Kookoskerma kiehuu aika ärhäkästi ja roiskauttaa helposti yli kattilan laitojen. Suosittelen käyttämään hieman miedompia kuumennuslämpötiloja.
    2. Lisää kiehuvaan kookoskermaan makeutus ja anna kiehua miedolla lämmöllä, hiljalleen kokoon noin puolisen tuntia välillä sekoittaen. Älä jätä ilman valvontaa liedelle! Kondensoitu kookoskerma on valmista kun seos on paksuuntunut ja sitä on kattilassa ~1/3 vähemmän kuin alkutilanteessa.
    3. Jäähdytä hyvin esim. jääkaapissa.

    PALEOMURU

    1. Sekoita kaikki ainekset keskenään niin, että koostumuksesta tulee murumainen. Lisää tarvittaessa mantelijauhoja tai kookosöljyä halutun koostumuksen aikaansaamiseksi.
    2. Kypsennä kullanruskeaksi ja ”rapeaksi” kuivalla pannulla tai uunissa. Varo polttamasta. Palanut paleomuru ei maistu hyvältä ja kun kypsyminen alkaa, niin se voi tapahtua yllättävänkin nopeasti.
    3. Säilytä tarvittaessa huoneenlämmössä, tiiviissä lasiastiassa.

    KEY LIME PIE -MOUSSE

    3-4 annosta

    • 1 kypsä avokado
    • ~2,5 dl kondensoitua kookoskermaa kylmänä (voi laittaa enemmänkin, jos haluaa makeamman version)
    • ~0,5 dl limen mehua
    • yhden limen kuori raastettuna
    • 1/2 – 1 tl vanijajauhetta
    • hyppysellinen himalajansuolaa
    1. Pese luomuttomat limet esim. ruokasoodalla, raasta kuori ja purista mehut.
    2. Mittaa kaikki muut ainekset paitsi limen kuori tehosekoittimeen ja surauta sileäksi mousseksi.
    3. Sekoita limen kuoriraaste lopuksi manuaalisesti moussen joukkoon.
    4. Tarjoile heti tai seuraavana päivänä jääkaapissa yön yli seisseenä vaahdotetun kookoskerman ja paleomurun kera. Koristele annos rouhituilla pistaasipähkinöillä ja limenkuorisuikalein.

    Kun tuota kondensoitua kookoskermaa jäi hiukan ylitse, niin laitoin sitä vielä hieman valmiiseen annokseen moussen päälle ja pyöräytin muutaman kerran hammastikulla. Näkyy kuvissa vaaleanruskeina kohtina.

    Sen verran vielä vinkkiä makeutuspuoleen, että valittu makeutusaine vaikuttaa valmiin moussen väriin. Jos mielii kivemman vihreää moussea, niin kannattanee käyttää makeutukseen värittömämpää hunajaa.

    Oli oikein hyvää moussena, mutta ehkä vielä parempaa viileänä jäätelönä. Tämä jäätelö syntyi kätevästi nestetypen avulla. Resepti tosin oli hieman eri kondensoidun kookoskerman puuttuessa. Musta Key lime pien tekee nimenomaan kondensoitu lehmän tai kookospähkinän maito/kerma, joten ehkä tämä aivan loistava jäätelö olisi lähempänä limejädeä. Mukana myös ehkä hieman yllättävä avokado =)

    Helteisiä juhannuspäiviä lienee turha toivotella, joten josko toivottaisin sen sijaan vaikka…

    Valoisia ja raikkaita keskikesän öitä!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Tilaa uutiskirje!

    Kookosnektareista kiitos Green Roomille, kookosöljystä CocoVille ja jätskitestailuista Food Labille.