Year: 2016

Pares Balta viinitila Espanjan Penedesissä | paleokeittio.fi

Oon mä juonu viinii Penedesissä – Viini-illasta espanjalaiselle viinitilalle

Olen tainut joskus kumota lasillisen Wienissäkin, mutta yhtään pitkää, kylmää en sen enempää Lyypekissä kuin missään muuallakaan. Koska olut ei vaan ole mun juttu. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan.

Paitsi että never say never; ei viinikään vielä viisi vuotta sitten ollut yhtään mun juttu. Enkä olisi kuuna päivänä osannut kuvitellakaan vierailevani vuonna 2016 oma-aloitteisesti viinitilalla. Näin nyt pääsi kuitenkin käymään ja Espanjan loman yhteydessä toteutunut vierailu suosikkiviinitaloni, Pares Baltan biodynaamisella viinitilalla oli ihan huippu!

Syksyn punainen juurespirtelö | paleokeittio.fi

Syksyn punainen juurespirtelö (+kuulumisia)

En tiedä, kuinka tottuneita olette sujauttamaan juureksia pirtelön sekaan, mutta itse en ole sitä ihan hirveästi joitakin porkkanoita lukuunottamatta harrastanut. Olen tuupannut juurekset mieluummin mehupuristimeen kuin tehosekoittimeen. Mutta nepä sopivat oikein mainiosti lmyös pirtelöön! Aloitetaanpa emännän suosikista; punajuuren, porkkanan ja appelsiinin harmonisesta liitosta.

Makoisa ja ravinteikas pirtelö aroniasta | paleokeittio.fi

Makoisa ja ravinteikas pirtelö aroniasta

Aronia on mitä mainioin marja ja sen aika on NYT! Hyödyntäkää ihmeessä nämä superfood -tasoiset marjat pois pensaista roikkumasta. Ovat sellaisenaan hieman happamia, mutta toimivat kermaisessa pirtelössä äärettömän hyvin. Ja sisältävät paaaaaljon kaikenlaista terveystekijää. Aronia + persikka + ripaus kanelia → TOIMII!

Elokuun suosituimmat reseptit | paleokeittio.fi

Elokuun suosituimmat

Niin se vaan saapui taas syksy Suomeen. Mutta tehdäänpä vielä pikainen vilkaisu loppukesään ja elokuuhun ennen kuin uppoudutaan sen syvemmälle syksyyn. Vaikka syyskuu vei kesän mennessään niin elonkorjuuale jatkuu Paleokaupassa vielä viikon verran. Eli hops hops kaupoille, ellet ole vielä käynyt poimimassa jompaa kumpaa tai kumpaakin reseptivihkosta ostoskoriin Elokuussa kaiveltiin arkistoista kaikenlaisia kaalireseptejä, mutta mahtui mukaan jokunen uusikin tuttavuus. Povasin kesäkurpitsapappardellelle ykköspaikkaa elokuun viiden suosituimman reseptin listalla, mutta kuinkas kävikään? Seisooko korkeimmalla pallilla kesäkurpitsapasta vai joku muu? Se selviää postausta alaspäin selaamalla ;) Täytyy kyllä sanoa, että vähän yksitoikkoiselta näyttää elokuun lista. Pari uutta juttua, mutta muuten vanhaa tuttua huttua. Kesäkurpitsasta ja marjapuurosta on Paleokeittiön elokuu tänä vuonna tehty! Ohjeisiin jälleen otsaketta klikkaamalla. 5. Gluteeniton vispipuuro punaherukoista Viimoselta listan sijalta löytyy jo heinäkuun listalta tuttu punaherukoista ja kvinoasta keitelty, gluteeniton marjapuuro. Hienoa, että jaksoi sinnitellä listalla vielä toisenkin kesäkuukauden, sillä tämä jos jokin on oiva (ja lempeä ;)) tapa nauttia kirpsakoita punaviinimarjoja. 4. Kesäkurpitsapappardelle tomaattikastikkeessa Täältähän tämä, mun mielestä ihan huippu arkiruoka eli kesäkurpitsapappardelle löytyy! Ei ihan ykköseksi yltänyt, mutta listalla sentään keikutaan. Täytyy kyllä myöntää, että hieman …

Italialainen lounaslautanen | paleokeittio.fi

Jäähyväiset kesälle – Italialainen lounaslautanen

Se oli sit siinä. Kesä 2016 ja viimeinen kesälautanen! Aika maukas olikin, koko kesä ja tämä jämistä koottu italialainen lounaslautanen. Yllättäen samassa hengessä lopetettiin kuin aloiteltiinkin; välimerellisissä tunnelmissa ilmakuivattua lihalla, mozzarella -juustolla, tomaattilla ja basilikalla.

Mausteinen punakaalipaistos vuohenjuustolla | paleokeittio.fi

Mausteinen punakaalipaistos vuohenjuustolla

Mitä jos vaihtaisit välillä valkoisen punaiseen? Koska purppurainen punakaali on vaan niin nättiä! Raakana ja kypsennettynä. Helppoa ja ravinteikasta. Sellaisenaan tai lisukkeeksi lihalle tai lihaisalle makkaralle. Täynnä antioksidantteja! Minäpä tekaisin viikonloppuna Paleokeittiön viimeisille kaaliviikoille tämän Savuisen kaalipedin kadonneeksi serkuksi osoittautuneen mausteisen punakaalipaistoksen. Same old same, mutta kuitenkin jotain ihan erilaista. Koska eri mausteet ja makkaran tilalla suolaista vuohenjuustoa. Hyvää ja terveellistä nopeasti! Testaa!

Kaikkea kaalista! – Paleokeittiön viimeinen kaaliviikko

Tervetuloa Paleokeittiön viimeiselle kaaliviikolle! Tällä kertaa on arkistoista kaivettu esiin niin Kolmen kaalin syyssalaattia kuin lehtikaalista ja pekonista valmistettua ”Luolamiehen hernesoppaakin”. Mukana myös takuuvarmat kaalihitit Tahmainen ruusukaali-pekonipannu sekä paleoystävän kukkakaalipohjainen pizza!

Rakkautta ravintola Tocassa | paleokeittio.fi

Rakkautta ravintola Tocassa

Onko rakkautta ilmassa…? ON, ja tällä kertaa minä aion kirjoittaa enemmän rakkaudesta kuin ruoasta. Aion kertoa teille rakkaudesta italialaisessa ravintola Tocassa! Tämä rakkaustarina sai alkunsa alkukesän Taste of Helsinki -tapahtumasta. Siellä hymyilevistä italiaanoista ja joukkoa johdattaneesta suomalaiskaunottaresta. Arancini -pallosta ja Ahvenanmaan karitsasta. Mistä on Tocan mainio ruoka tehty?Se on tehty rakkaudesta ruokaan, kunnioituksesta paikallisiin raaka-aineisiin, Michelin -tason ammattitaidosta, parinkymmenen vuoden kokemuksesta, intohimosta ja italialaisesta verenperinnöstä… Se on valmistettu tinkimättömällä laadulla, asiakasta unohtamatta, mutta ennen kaikkea vankkumattomalla itseluottamuksella, selkeillä päämäärillä ja kunnianhimolla. Toca tarjoaa suomalaista ruokaa italialaisittain. Tai italialaista suomalaisittain. Tämä kaikki näkyy lautasella ja maistuu makunystyröissä. Se täyttää vatsan ja lämmittää rintalastan takana. Se kuuluu Gennaron puheessa. Mutta puheesta ja miehen olemuksesta välittyy myös nöyryys, aitous ja itsetuntemus. Tocan sielusta paistaa mielenkiintoinen ja jännittävä cocktail toisiaan täydentävää ristiriitaisuutta. Sieltä paistaa ainutlaatuinen persoonallisuus.

Kaikkea kaalista! – Paleokeittiön kaaliviikot jatkuvat

Kaaliviikot jatkuvat Paleokeittiössä! Tällä viikolla muistutellaan mieliin kaaliruokia mm. kukkakaalista, lehtikaalista ja ehkä vähän vähemmän käytetystä kyssäkaalista. Kokeile eksootista kukkakaalisosekeittoa tai pyöräytä terveellisemmät lehtikaalisipsit leffailtaan!