Kategoria: Maidoton

  • Palsternakkaa pirtelöön!

    Palsternakkaa pirtelöön!

    Syksy ja tuoreet juurekset! Molemmat ovat täällä, ja juurekset ovat ehkä se ainoa aidosti positiivinen asia, jonka saan syksystä puristettua esiin. Nojoo, onhan tuolla pihalla puissa ihan kivasti väriä ja nättiä… mutta ei kauhean kauan kuitenkaan ;)

    Sesongissa parhaillaan olevaa palsternakkaa, kuten muitakin mainioita juureksia tulee hyödynnettyä eniten kypsennettyinä; uuniruoissa, keitoissa ja soseissa. Esimerkiksi porkkana uppoaa hyvin ihan sellaisenaankin tai raastesalaatissa, mutta muitakin tuorejuureksia voi käyttää kätevästi myös mehuissa ja pirtelöissä! Jos haluaa kasviksista ns. kaiken irti nopeasti ja helposti nautittavassa muodossa.

    Jokunen viikko sitten pistettiin Paleokeittiössä pirtelöksi punajuurta ja porkkanaa. Nyt nakkasin tehosekoittimeen palan palsternakkaa. Ensisijaisesti kokeilumielessä, mutta myös vaihtelun kaipuussa.

    Epäilyistä huolimatta sanoisin, että tästähän tuli ihan kelpo settiä! Päärynästä vähän makeutta, sitruunasta raikkautta ja inkivääristä ripaus tulisieluisuutta vaan mukaan, niin johan maistuu palsternakkakin pirtelössä.

    Miksi palsternakkaa kannattaisi hyödyntää myös raakana? Ihan siksi miksi muitakin kasviksia kannattaa pistää tuoreena poskeen. On kuitua, kivennäisaineita ja vitamiineja eli niitä pieniä juttuja, joista keho tykkää.

    Palsternakan osalta keskeisimmässä roolissa ovat sellaiset vitskut kuin K, C, E ja folaatti, kivennäisaineista mangaani (jonka puute on käsittääkseni melko yleistä, ja jonka suhteen olen itsekin testien perusteella joutunut joskus turvautumaan pilleripurkkiin), kalium, magnesium ja fosfori.

    Päärynöitäkin taitaa olla nyt tarjolla kivasti. Ehkä jopa kotimaisia? Toivottavasti muitakin kuin umpiraakoja, joita marketit useimmiten tuputtavat. Jos ei sopivaa päärynää jostain syystä löydy, niin omena toiminee aika kivasti korvikkeena.

    PALSTERNAKKA-PÄÄRYNÄPIRTELÖ

    1 annos

    • ~150 g palsternakkaa
    • 1 päärynä
    • vajaa ½ sitruuna
    • pieni pala inkivääriä
    • ~¼ tl suolaa
    • ~2 ½ dl vettä
    • (kollageeni- tai gelatiinijauhetta)

    Jos joku vielä ihmettelee, että miksi työnnän pirtelöihin gelatiinia tai kollageenivalmistetta, niin ihan vaan sellaisesta västämättömästä syystä kuin että vanhuus ei tule yksin. Ja koska liharuokia tulee nykyään nautittua vähän luvattomankin harvakseltaan, niin täydennetään ruokavaliota helppokäyttöisillä jauheilla silloin, kun luu-/lihaliemiin valmistettua kasvissoppaa ei lautasella lepää.

    P.S. Olethan jo käynyt osallistumassa I LOVE ME -messulippujen arvontaan?! 

    Valloittavan valkoisia pirtelöelämyksiä Sinunkin syksyysi!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Hyvää elämää ja bataattia pannuun!

    Hyvää elämää ja bataattia pannuun!

    ”Mitä kuuluu Marja-Leena, I`m sorry…” En ole Marja-Leena, mutta Paleokeittiö on nyt ollut emännän elämässä niin paitsiossa, että tekee mieli lausua nuo Leevi & The Leavingsin klassikkobiisin sanat ihan itselleen. Emäntää taitaa vaivata paitsi bloggaus-, niin myös kokkauskammo…

    Täytyy tunnustaa, että en ole sitten reissusta kotiutumisen käynyt kertaakaan marketissa. Saati kokannut ihan oikeaa ruokaa. Lähikaupasta, josta ei yleensä löydy mitään kelposyötävää tuntuu nyt löytyvän kaikki, mitä tällä hetkellä hengissä pysymiseen tarvitsen. Tosin tässä on myös ollut kaikenlaisia ”häppeninkejä”, joiden yhteydessä olen saanut nauttia niin hyvästä ruoasta kuin juomastakin. Näitä ”häppeninki -kuulumisia” päivittelen lähinnä instagramiin, joten sieltä voivat kiinnostuneet käydä vapaasti kurkistamassa keittiön ulkopuolisia kuulumisia.

    Kuten kaikki tiedämme, niin elämässä on erilaisia vaiheita, ja vaiheesta toiseen siirtyminen vaatii monesti vähän pohdintaa ja vetäytymistä omiin ajatuksiin. Asiat täytyy laittaa päässä uuteen järjestykseen ennen kuin voi siirtyä täysillä eteenpäin elämään sitä elämää, joka juuri sillä hetkellä resonoi vahvimmin. Uskon, että en ole tällä hetkellä ajatusteni kanssa yksin. Maailma muuttuu vauhdilla, ja yksi jos toinenkin tuntuu nyt hakevan paikkaansa tässä maailmassa ja miettivän omaa osuuttaan siinä.

    Omat ajatukseni ovat viime viikkoina pyörineet ”Hyvä elämä” -teeman ympärillä. Mitä on HYVÄ ELÄMÄ? Mitä se mulle tarkoittaa? Mitä se MUILLE tarkoittaa? Tarkoittaako se tänään, tässä ja nyt jotain muuta kuin aiemmin? Onko jokin muuttunut? Mikä? Mitä puuttuu, mitä on liikaa, mikä on ”vanhaa”? Mikä on asioiden tärkeysjärjestys? Toteutuuko mielen arvojärjestys myös käytännössä?

    Joku varmasti miettii, että oh-hoh, nyt on emännälle iskenyt päälle oikein pahemman laatuinen ikäkriisi! :D On tai ei, niin muutos on mun mielestä aina hieno juttu, toivottavaa ja tervetullut. Ehkä tässä on vaan oltu liian pitkään paikoillaan… puuhailtu yhden ja saman viitekehyksen ympärillä?

    Toisaalta myös elämällä on omat näppinsä pelissä. Eteen on tullut sellaisia muutokseen pakottavia asioita, joita en olisi koskaan osannut aavistaa, ja jotka eivät viisi- tai kymmenvuotissuunnitelmiini kuuluneet. Tuttua varmasti tämäkin; elämä osaa yllättää!

    Tästähän saatiinkiin aika mukava aasinsilta ensi viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa järjestettäviin ”I love me” -messuihin, jonne tulen alkuviikosta facebookissa arpomaan The Ginger Peoplen Paleokeittiön vierailijoille tarjoamat vapaaliput. Jos sun kalenterissa lukee I LOVE ME, niin pidäpä Paleokeittiön facea silmällä! Sinne tai tännekin saa myös tulla pohtimaan, mitä ”hyvä elämä” ja ”I love me” sulle tarkoittavat :)

    Inkivääri-ihmisten tuotteista vielä vinkiksi pieni ei-maksettu mainos. Valikoimista löytyy useampikin kiva tuote (luomua!), mutta mun suosikki on ehdottomasti Aasialaisesta lihapullasalaatistakin löytyvä Sushi-inkivääri! Maistuu ihan sellaisenaankin. Ainakin näin inkiväärin ystävälle :)

    Jotta ei ihan menisi pelkäksi filosofoinniksi tämä postaus, niin kaivoinpa luonnoksista siellä jo kohta kuukauden päivät lojuneen, helpon ja hyvän arkiruokaohjeen. Kyseessä on jonkinlainen versio jo jokunen vuosi sitten enemmänkin harrastamistani paleopyttipannuista.

    Pyttiksestähän tykkää kaikki ja sen pyöräyttäminenkin tapahtuu kädenkäänteessä jopa keskellä arkiviikkoa. Eli ensi viikolla vaan pyttistä pöytään! Tai tarkemmin bataatti-jauhelihapaistosta, johon tuikkasin mukaan hieman vihreää mustakaalin muodossa.

    Pelkän suolan ja pippurin sijaan maustoin pyttiksen tällä kertaa todella mukavasti ”makean perunan” kylkeen sopivalla savuisella paprikajauheella. Tulisuuttakaan ei näillä keleillä sovi unohtaa! Sriracha toimii aina ja melkeinpä kaikkialla. Etenkin majoneesissa ;)

    JAUHELIHA-BATAATTIPAISTOS MUSTAKAALILLA

    3 annosta

    • ~400 g bataattia kuorittuna
    • ~400 g jauhelihaa
    • 1 iso sipuli
    • viitisen musta- tai lehtikaalin lehteä (~70-100 g)
    • savupaprikajauhetta maun mukaan
    • suolaa, rouhittua mustapippuria (+ ripaus caynnepippuria)
    • tarjoiluun srirachamajoneesia ja tuoretta persiljaa (+ paistettua kananmunaa)
    • paistamiseen kookosöljyä
    1. Esivalmistele; kuori ja kuutio bataatti, silppua sipuli, ruodi ja pilko musta-/lehtikaali.
    2. Kuullota sipulia hetki kasarissa. Lisää jauheliha. Ruskista, mausta ja siirrä sivuun.
    3. Paista bataattikuutioita hetki kookosöjyssä niin, että pinta hieman pehmenee ja kuutiot saavat vähän väriä.
    4. Lisää pannulle lehtikaali. Sekoita niin, että ”öljyyntyvät”. Lisää tilkka vettä ja jätä miedolla lämmöllä kannen alle kypsymään. Pehmenevät ”höyryssä” melko pikaseen, joten pidä silmällä, ettei tule muusia. Tarkista kypsyys haarukalla.
    5. Lisää lopuksi kasvisten joukkoon paistettu jauheliha, sekoita ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa mausteita. Etenkin suolaa saa laittaa melko reippaasti tasapainottamaan makeaa bataattia.
    6. Tarjoile kera sriracha -kastikkeella maustetun majoneesin ja tuoreen persiljan. Paista tarvittaessa kylkeen kananmunaa.

    Tosiaan lehtikaali toimii siinä missä mustakaalikin, mutta itse pidän enemmän tummanvihreästä ja pehmeämmästä mustakaalista.

    P.S. Pahoittelen blurria kuvamateriaalia. Kuvat tuli napsaistua hieman kiireessä ja siinä samassa unohtui kameran asetusten tarkistus. Mutta ei se näkö vaan se maku! Toivon, että vähän heikommatkin kuvat inspiroivat kokkailemaan ja kokeilemaan =)

    Maukkaita ruokahetkiä Sinunkin arkeesi!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Syksyn punainen juurespirtelö (+kuulumisia)

    Syksyn punainen juurespirtelö (+kuulumisia)

    Hola Allihuuppa! Emäntä on valitettavasti kotiutunut Espanjan auringon alta jo viikko sitten, mutta tässä on nyt taas ollut vähän kaikenlaista…

    Äääääh, mitä ja ketä mä oikein huijaan? Noh, on kyllä ollut kaikenlaistakin, mutta blogihiljaisuuteen suurin syy taitaa kuitenkin rehellisesti olla aloittamisen vaikeus. Oli upea reissu, ja nyt on ollut hieman hankaluuksia päästä kiinni tuiki tavalliseen ja vähän tylsäänkin arkeen.

    Ehkä sitä on täytynyt vielä hieman pureskella kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa. Some -blokista olen jo aika hyvin päässyt eli jokusen jutun saanut faceen ja jo useamman kuvan instagramin puolelle, mutta kokkaus- ja bloggausblokki vielä vähän vaivaa. Mutta kaipa se tästä, kaipa se tästä… Mihkä meillä tässä elämässä niin kiire olisi, etteikö ehtisi myöhemminkin ;)

    Ennen reissua pääsin jo hyvään vauhtiin pirtelökauden kanssa, ja tässä olisi nyt muutamia vähän jämäkämpiä pirtelöpostauksia tulossa. Mennään ihan kohta syksyn punaiseen juurespirtelöön, mutta palataanpa vielä ihan tosi lyhyesti viime viikkojen tapahtumiin.

    Lähtö Espanjaan tapahtui hyvin nopealla aikataululla; tiistaina varasin matkan ja jo lauantaina puolenpäivän maissa nautiskelin miltei 30 asteen lämmöstä. Siinä samalla toteutui ihan sattumalta pari unelmaa.

    Matkojen suhteen ei kauheasti ollut valinnanvaraa (koska en juuri nyt halunnut Turkkiin), joten päädyin bilemesta Salouhun. Siellä onneksi kuitenkin rauhallisemmalle La Pinedan laitamaille.

    Olen jo ammoisista arkkitehtiopintojen ajoista saakka haaveillut vierailusta Barcelonaan. Barnaan on Saloun seudulta vain noin 100 kilometrin matka, joten tuossa kauniissa kaupungissa tulikin vietettyä yksi hieno lomapäivä kaupunkiin tutustuen ja sen ainutlaatuisesta tunnelmasta nauttien.

    Keväällä aloitin oman matkani viinimaailmaan. Matkan varrella suosikkiviinitaloksi on noussut Katalonian Penedesissä sijaitseva, biodynaamisesti rypäleitä viljelevä Pares Baltan viinitila.

    Jo keväällä aloin haaveilla myös reissusta sinne ja nyt olinkin yhtäkkiä vain 70 kilometrin päässä tilalta. Olin yhteydessä Pares Baltaan ja he toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan tilaan. Siellä viinitilan tiluksia kierrellessä ja tuotoksia maistellessa sujahti toinen päivä sukkelaan. Ehdottomasti koko loman kohokohta, johon palaan vielä kuvien kera omassa postauksessa.

    Myös läheinen Unescon maailmanperintölistalle kuuluva, historiallinen Tarragonan kaupunki tuli loman aikana muutamien juna-asemien ohella koettua. Suosittelen, jos muinaiset kaupungit ja historialliset kohteet vaan kiinnostavat.

    Loma oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut, ja olen onnellinen, että vaikka ajatuksena oli vain lähteä rannalle lököttelemään ja tankkaamaan d-vitskua talven varalle, niin sain itseni useampana päivänä pois aurinkotuolista.

    Vaikka La Pinedalla ei sinänsä ollut mitään kovin kummoista tarjottavaa, niin siellä oli aivan upea, hienohiekkainen, yli 2 km suuntaansa pitkä ja useamman kymmenen metrin levyinen, siisti ranta. Parhaat hetket La Pinedassa tulikin koettua aamuvarhaisella auringon noustessa, paljain jaloin pitkin rantaviivaa kamera kaulassa tallustellessa ja paikallisten kalastajien touhuja ihmetellessä.

    Siinäpä ne, tärkeimmät reissukuulumiset lyhyesti. Kuvia löytyy joitakin jo instasta häsärillä #emäntäepsanjassa. Laittelen niitä lisää sitä mukaan kun kerkiän. Kuvia tuli napsittua toista tuhatta, joten niiden läpikäymisessä riittää vielä puuhaa.

    Noh, tällä viikolla emännän matka viinimaailmaan jatkui oikein rytinällä kun osallistuin Norexin järjestämään Grand Open Tasting -tapahtumaan ja kävin juhlistamassa 115-vuotisjuhlavuotta ”pienten” bileiden merkeissä. Paleokeittiön insta on nyt pullollaan pullokuvia ja jokunen varmasti siellä miettiikin, että onko ruoka- ja hyvinvointiblogi muuttumassa viiniblogiksi. Ei ole. Palaan tähänkin aiheeseen syvällisemmin vielä myöhemmin.

    Oiskohan ne tärkeimmät kuulumiset siinä, jotta voidaan siirtyä postauksen pääaiheeseen eli juurespirtelöön!

    En tiedä, kuinka tottuneita olette sujauttamaan juureksia pirtelön sekaan, mutta itse en ole sitä ihan hirveästi joitakin porkkanoita lukuunottamatta harrastanut. Olen tuupannut juurekset mieluummin mehupuristimeen kuin tehosekoittimeen. Mutta nepä sopivat oikein mainiosti laajemminkin pirtelöön pureskeltavaksi.

    Eivät ole ehkä ihan smoothie newbien heiniä, mutta mukavaa vaihtelua jo pidempään pirtelöiden parissa puuhanneille. Tietysti vaatii jonkin verran tehokkaamman tehosekoittimen, jotta juurespirtelöstä saa rakeisen sijaan samettisen pehmeää. Mutta eivätköhän nämä tehokkaammat sekoittimet ole jo vähitellen vallanneet tai ainakin valtaamassa suomalaiskotejakin.

    Näitä on nyt muutama tässä tulossa, mutta aloitetaan mun lempparista; punajuuren, porkkanan ja appelsiinin harmonisesta liitosta.

    PUNAINEN JUURESPIRTELÖ

    2 annosta

    • 2 punajuurta
    • 2 appelsiinia
    • 4 porkkanaa
    • ½ sitruuna
    • 1 rkl kookosöljyä
    • ½ tl suolaa
    • 3-4 dl vettä
    • (kollageeni- tai gelatiinijauhetta meille vähän iäkkäämmille ihmisille ;))
    1. Kuori ja paloittele kasvikset.
    2. Heitä kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta sileäksi.
    3. Säilytä toinen annos sopivaa hetkeä varten jääkaapissa, mieluiten suljetussa lasiastiassa.

    Jeps, minä nautiskelin näitä pirtelöitä pari kertaa päivässä, joten surautin vähän isomman satsin yhdellä kertaa. Jos vähemmän riittää, niin ainekset kannattaa puolittaa. Säilyy kylmässä hyvin myös seuraavaan päivään, vaikka maku saattaa seistessä hieman kärsiä. Tahtovat monesti kitkeröityä.

    Yhdistelmä toimii mainiosti myös mehuna eli ellei juurespirtelö nappaa, niin pistä pirtelön sijaan mehuksi.

    Ei muuta kuin pirtelöä purkkiin ja…

    Aurinkoisia syyspäiviä Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Marja-aronia smoothie – Superterveellinen ja herkullinen!

    Marja-aronia smoothie – Superterveellinen ja herkullinen!

    Hola mi Amigos y Amigas! Hyvää sunnuntai -iltaa ja terveiset Epsanjasta, Katalonian auringon alta, jossa emäntä todennäköisesti parhaillaan nauttii Katalonian keittiön merellisistä antimista ja paikallisen Pares Baltan biodynaamisesti tuotetuista viineistä.

    Olen nyt reilun viikon verran painiskellut kaikenlaisten nettiin ja meileihin liittyvien teknisten haasteiden parissa. Sain hommasta tarpeekseni, joten päätin heittää hanskat hetkeksi heinikkoon ja lähteä yhtäkkiä yllättäen katselemaan Välimeren aurinkoa.

    Tämä postaus on siis ajastettu ja Paleokeittiön kanavilla vallitsee viikon verran radiohiljaisuus. Jos totaalinen tylsyys aurinkotuolissa iskee, niin saatan jokusen kuvan instaan laittaa. Mutta that`s it!

    Kamera on kyllä mukana ja todennäköisesti hyvinkin aktiivisessa käytössä, mutta muihin teknisiin laitteisiin en aio koskea. Josko ne tekniset ongelmat vaikka sillä aikaa katoaisivat ihan itsekseen… Epäilen, mutta aina voi toivoa.

    Julkaisemattomia reseptejä roikkuu koneella taas jonkin verran (etenkin vähän stydimpiä pirtelöitä ;)), mutta eiköhän niihin ehditä palaamaan myöhemminkin.

    Tämän maistuvan aroniapirtelön halusin laittaa vielä ennen reissua valmiiksi. Koska aronia on mitä mainioin marja ja sen aika on NYT! Hyödyntäkää ihmeessä nämä superfood -tasoiset marjat pois pensaista roikkumasta.

    Ovat sellaisenaan hieman happamia, mutta toimivat pikaisessa pirtelössä äärettömän hyvin. Ja sisältävät paaaaaljon kaikenlaista terveystekijää. Niin kuin nämä tummat marjat tuppaavat tekemään. Ovat vieläpä helppoja poimia ja käsitellä. Jos vaikka mustikan- tai puolukanpoimintaan ja putsaamiseen vertaa.

    Täytyy kyllä sanoa, että tämän aroniapirtelön maku yllätti. Positiivisesti! Jos en olisi omin kätösin marjoja pirtelöön pistänyt, niin olisin voinut hyvinkin kuvitella nauttivani kirsikkapirtelöstä. Aronia + persikka + ripaus kanelia → TOIMII! Kuten cashewpähkinöiden tuoma kermaisuuskin.

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Kermainen kanawokki – Helppo ja nopea resepti!

    Kermainen kanawokki – Helppo ja nopea resepti!

    Se tavallinen sunnuntai. Jääkaappi tyhjä, eikä markettiin tee mieli lähteä, mutta jotain pitäisi syödä. Jotta hengissä pysyy. Mielellään myös jotain hyvää ;)

    Vilkaisu pakastimeen, josta löytyi pussillinen wokkivihanneksia päivämäärällä 9/2016. No niin, eipä siinä sen enempää tarvinnut päätä vaivata.

    Pelkillä wokkivihanneksilla ei edes emäntä päivää elä, joten suunta rajallisen valikoiman lähikauppaan, josta kaveriksi tarttui rasia broilerin fileesuikaleita. Ei kuulosta gourmeelta, mutta yllätys, yllätys! Vain vartissa oli lautasella aika arkinen, mutta maistuva annos. Ja vatsakin saatiin juuri sopivasti täyteen.

    En juurikaan käytä enää pakastevihanneksia tai valmiiksi suikaloitua broileria, mutta tämän aterian jälkeen ymmärrän hyvin, että niillekin saattaa olla aikansa ja paikkansa. Etenkin kiireisessä arkikokkauksessa. Helppoa, nopeaa ja hyvää. Kun vähän viilaa ;)

    Onneksi sopivat viilausvälineet löytyivät valmiina kaapista. Sekaan vähän kookoskermaa ja nippu aasialaisia mausteaineksia liftaamaan annosta.

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Mausteinen punakaalipaistos vuohenjuustolla – Helppo ja gluteeniton resepti!

    Mausteinen punakaalipaistos vuohenjuustolla – Helppo ja gluteeniton resepti!

    Mitä jos vaihtaisit välillä valkoisen punaiseen? Koska purppurainen punakaali on vaan niin nättiä! Raakana ja kypsennettynä. Helppoa ja ravinteikasta. Sellaisenaan tai lisukkeeksi lihalle tai lihaisalle makkaralle. Täynnä antioksidantteja; K- ja C-vitamiinia, B-kutosta ja mangaania. Ja vuohenjuustokin toimii. Ainakin tässä pikaisessa paistoksessa.

    Minäpä tekaisin viikonloppuna Paleokeittiön viimeisille kaaliviikoille tämän Savuisen kaalipedin kadonneeksi serkuksi osoittautuneen mausteisen punakaalipaistoksen.

    Same old same, mutta kuitenkin jotain ihan erilaista. Koska eri mausteet ja makkaran tilalla suolaista vuohenjuustoa tasapainottamassa paistoksen makeutta. Päälle vähän pähkinää, kuivattua karpaloa ja tuoretta basilikaa, niin hyvänmakuinen ja myös aika kivannäköinen annos valmistui kädenkäänteessä.

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Raikas ja rapsakka lihapullasalaatti aasialaisittain

    Raikas ja rapsakka lihapullasalaatti aasialaisittain

    Tämä kesä alkaa tosiaan olla vähitellen jo viime metreillä. Heitettäessä hyvästit kesälle joudumme valitettavasti sanomaan hei hei myös kotimaisille avomaan salaateille.

    Vaikka salaattia saa Suomessa ympäri vuoden, niin parhaimmillaanhan ne ovat kotimaassa, mullassa ja auringonvalossa kasvaneena. Joten eiköhän hyödynnetä avomaan antimia täysillä vielä niin kauan kun niitä riittää! Ja siirrytään vasta pakon edessä pupeltamaan kasvihuoneissa kasvatettuja ja ulkomailla tuotettuja kasviksia.

    https://c1.staticflickr.com/9/8017/28966583321_7d79cfe4ba_b.jpg

    Emännän kesä on ollut täynnä erilaisia raikkaita ja kevyitä salaatteja, mutta ilmojen viiletessä alkaa keho ja mielikin kaivata jotain tuhdimpaa. Siitähän se ajatus aasialaisittain maustetusta, lihaisasta, tai pitäisikö sanoa lihapullaisesta salaatista lähti.

    Ennen kuin mennään resepteihin, niin muistuttaisin vielä aika kivasta kilpailusta Cosmopolitan -salaattiin liittyen.

    Kuva: cosmopolitansalaatti.fi

    Cosmon sivuilla käytävän kilpailun osallistumisaika nimittäin umpeutuu kuluvan kuun lopussa, joten jos et ole vielä käynyt kertomassa mitä kivaa haluaisit kavereiden kanssa tehdä syksymmällä New Yorkissa, niin tee se NYT! Sulla on nimittäin mahdollisuus voittaa makumatka Isoon Omenaan neljälle sisältäen lennot, majoitukset sekä gourmet -illallisen. Ei huono!

    https://c1.staticflickr.com/9/8441/28424907793_4db81f92d7_o.jpg

    Takaisin postauksen pääaiheeseen. Olin aasialaisen lihapullasalaatin kanssa alkuun hieman epäileväinen, ja vielä kokatessakin mietin, että mitähän tästä sopasta tulee. Etenkin, kun en ole mikään aasialaisten makujen mestari vaan vasta alkumetreillä.

    Mutta siitähän tuli kertaheitolla yksi ihan lempparisalaateista! Kyllä aasialaiset maut mahtuvat mainiosti paitsi raikkaaseen salaattiin, niin myös skandinaavisempiin lihapulliin. Ja yhdessä… noh, joskus 1+1 vaan on aika paljon enemmän kuin kaksi =)

    https://c1.staticflickr.com/9/8176/28966583091_f43f960627_b.jpg

    Lopputuloksena kokeilevasta kokkailusta syntyi limettisen raikas, rapsakka ja mukavan ruokaisa salaatti. Helppokin vielä ja syntyy isompikin annos kerralla suhteellisen pikaseen. Pääosassa rouskuva ja hyvin säilyvä Cosmopolitan -salaatti, raikkaan limettinen salaatinkastike ja tietysti ne lempeän mausteiset ja ihanan pehmeät lihapullat! Ilman korppujauhoja.

    AASIALAINEN LIHAPULLASALAATTI

    3-4 annosta

    • 1 Cosmopolitan -salaatti
    • 2 porkkanaa
    • 1 kurkku
    • 1/2 punasipuli
    • kourallinen karkeasti hienonnettua tuoretta korianteria
    • kourallinen tuoretta minttua hienonnettuna
    • aasialaisia lihapullia (ohje jäljempänä)
    • marinoituja inkiväärilastuja (sushi-inkivääriä)
    • kourallinen paahdettuja cashew -pähkinöitä
    • limettistä salaatinkastiketta (ohje jäljempänä)
    1. Aloita salaatin valmisteleminen lihapullista ja salaatinkastikkeesta. Ohjeet jäljempänä. Lihapullat voi valmistaa jo etukäteen, esim. edellisenä päivänä.
    2. Revi tai pilko Cosmopolitan -salaatti isohkoon kulhoon. Tikuta tai veistele porkkanat ja kurkku nauhoiksi esim. juustohöylällä. Siivuta punasipuli ohuiksi siivuiksi. Hienonna korianteri ja minttu. Sekoita kasvikset hyvin keskenään.
    3. Laita salaatti tarjoiluastiaan tai annostele valmiiksi lautaselle. Säilytä tarvittaessa kylmässä, suljetussa astiassa.
    4. Tarjoile raikkaan salaattikastikkeen, aasialaisten lihapullien, marinoitujen inkiväärilastujen ja paahdettujen cashew -pähkinöiden kera.

    https://c2.staticflickr.com/8/7762/29042526555_3553779f18_b.jpg

    AASIALAISET LIHAPULLAT

    ~16 keskikokoista lihapullaa

    • 1 sipuli
    • 2-3 valkosipulinkynttä
    • 450 g jauhelihaa (nautaa, possua, kanaa, kalkkunaa… itse käytin Herefordia)
    • 1 kananmuna
    • 1/2 – 1 tl suolaa
    • 1 -2 tl raastettua inkivääriä
    • reilu 1 rkl sitruunanruohotahnaa
    • 1 rkl hunajaa
    • 2 rkl kalakastiketta
    • 3-4 tl makeaa chilikastiketta tai 1-2 tl srirachakastiketta
    • kourallinen tuoretta korianteria
    • kookosöljyä paistamiseen
    1. Silppua sipuli. Kuullota pannulla kookosöljyssä. Lisää loppuvaiheessa pannulle myös puristetut valkosipulinkynnet. Ota pannu pois liedeltä ja anna jäähtyä hieman.
    2. Vaivaa sillä aikaa jauheliha ja kananmuna taikinaksi. Mausta taikina ripauksella suolaa.
    3. Lisää muut ainekset jäähtyneiden sipulien joukkoon pannulle. Sekoita hyvin. Kaada seos lihapullataikinan joukkoon ja vaivaa taikina tasaiseksi. Lisää taikinan joukkoon lopuksi vielä silputtu korianteri. Sekoita.
    4. Pyöritä taikina lihapulliksi ja paista pannulla (parissa erässä) kypsiksi ja kauniin ruskeiksi noin kymmenisen minuuttia.
    5. Tarjoile salaatin kanssa heti tai säilytä jääkaapissa ja lämmitä ennen tarjoilua.

    https://c1.staticflickr.com/9/8225/28937072102_e7d29d36ce_b.jpg

    LIMETTINEN SALAATINKASTIKE AASIALAISITTAIN

    • 1 limen mehu
    • 3 rkl seesamiöljyä
    • 1 rkl kalakastiketta
    • 3 tl hunajaa
    • 3 tl makeaa chilikastiketta
    • 1 valkosipulinkynsi puristettuna
    • ripaus suolaa
    • (1/4 tl sitruunanruohotahnaa)
    1. Mittaa kaikki ainekset sopivaan sekoituskulhoon. Sekoita tasaiseksi. Anna tekeytyä sillä aikaa kun valmistelet salaatin muut ainesosat. Sekoita vielä ennen tarjoilua.
    2. Tarjoile erillisestä tajoiluastiasta tai sekoita salaatin joukkoon.

    https://c1.staticflickr.com/9/8455/28424907633_4fc1f84e41_o.jpg

    Tsekkaa myös Paleokeittiön muut monipuolista, makeaa ja rapeaa, raikasta ja kestävää Cosmopolitan -salaattia hyödyntävät reseptit!

    Rapsakoita salaattihetkiä Sinunkin loppukesääsi!

    Kaupallinen yhteistyö Cosmopolitan™ -salaatin kanssa. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Gluteeniton marjapuuro mustaherukoista

    Gluteeniton marjapuuro mustaherukoista

    https://c1.staticflickr.com/9/8754/28825119825_acfb49d706_b.jpg

    Punaherukkaista vispi- tai marjapuuroa olenkin jo hehkutellut kaikilla kanavilla, mutta pakkohan sitä oli mustaherukkainenkin testata kun äippä kantoi puutarhasta kipollisen tuoretta puutarhan mustaa kultaa tuhottavaksi.

    Onneksi testasin, sillä aivan yhtä mainio marjapuuro syntyi mustasta kuin punaisestakin marjasta! Kuten joku ystävällinen taisi jo viime vuonna Paleokeittiön facessa vihjaista =)

    https://c1.staticflickr.com/9/8633/28540815940_c61a50d6ce_b.jpg

    Tyydynpä nyt pitämään kirjoitukset lyhyinä ja toteamaan vaan, että samalla vanhalla kaavalla mentiin ja lisättiin mausteeksi vain vähän kardemummaa.

    Sattuipa nimittäin niin, että jouduin vähän niinkuin yht`äkkiä yllättäen ”sairaslomalle”, eikä yksikätisenä kirjoittaminen ole kovin kivaa. Saati nopeaa. Harmillisesti ovat nyt myös kokkaushommat (ja moni muukin asia) toistaiseksi vähän jäähyllä, kunnes tästä tallotaan takaisin täysraajaisten kirjoihin.

    https://c1.staticflickr.com/9/8880/28720135062_fedbe9f422_o.jpg

    GLUTEENITON VISPIPUURO MUSTAHERUKASTA

    3-4 annosta

    • 250 g perattuja, tuoreita mustaherukoita (pakastetutkin käynee)
    • 5 dl vettä
    • 1,25 dl kvinoaa
    • 3-4 rkl hunajaa
    • hieman suolaa
    • mausteeksi ripaus jauhettua kardemummaa
    • tarjoiluun tuoreita marjoja, mehiläisen siitepölyrakeita ja kookosmaitoa (+ mintunlehtiä olisin laittanut, jos olisi ollut)
    1. Lisää vesi ja herukat kattilaan. Kiehauta ja keitä noin viitisen minuutta.
    2. Huuhtele kvinoa huolellisesti, useampaan kertaan lämpimällä vedellä. Lisää kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä välillä hämmentäen (etenkin loppuvaiheessa), kunnes kattilassa alkaa näkyä ”häntiä” ja seos on puuroutunut.
    3. Mausta suolalla, kardemummalla ja hunajalla. Anna jäähtyä.
    4. Surauta silkkisen sileäksi tehosekoittimella.
    5. Nauti tuoreiden marjojen sekä kookosmaidon kera. Säilytä jääkaapissa.

    https://c1.staticflickr.com/9/8679/28793668286_10ca2508e4_b.jpg

    Tsekkaa myös nämä maistuvat marjapuurot!

    Marjaisia puurohetkiä Sinullekin!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Helppo paleoarki – Kesäkurpitsapappardellea tomaattikastikkeessa

    Helppo paleoarki – Kesäkurpitsapappardellea tomaattikastikkeessa

    Elokuun ensimmäinen resepti! On kyllä niin hyvää ja helppoa, että taidanpa povata tälle kesäkurpitsapastalle paikkaa elokuun Top Femmassa ;). Ja ajankohtainenkin vielä. Sillä kotimaisen kesäkurpitsan aika on nyt!

    https://c1.staticflickr.com/9/8813/28144858834_6efc64a6f7_b.jpg

    Yksinkertaista, maistuvaa, helppoa, nopea valmistaa ja maistuu lämmitettynäkin – täyttää mun mielestä helpon paleoarjen kriteerit mennen tullen. Mukana myös iki-ihana Italia. Koska Mutti -tomaattimurska ja basilika.

    Heitinpä lautaselle myös palan Kreikkaa fetajuuston muodossa, mutta jos italialaisessa haluaa pysyä, niin parmesaanilastutkin käyvät. Mainio kasvisruoka ihan sellaisenaankin, kunhan muistaa mausteet. Etenkin suolaa saa olla, jos suolainen feta uupuu.

    Ja ellei pelkkä pupunruoka riitä, eivätkä utareiden antimet käy, niin ei mikään estä heittämästä sekaan hieman jauhelihaa, savuista pekonia tai possunkylkeä. Jauhelihan kanssa aletaan lähestyä Tajuttoman kesäkurpitsavuoan makumaailmaa, mutta sehän ei ole ollenkaan huono juttu.

    https://c1.staticflickr.com/9/8836/28147355573_df71361fef_b.jpg

    Monipuolisesta kesäkurpitsasta näyttää vahvasti tulleen emännän suosikkikasvis. Toimii raakana ja kevyesti kypsytettynä, pannulla ja keitossa, mutta myös kakussa, jos toisessakin. Hassua sinänsä, koska ei siitä montaa vuotta ole kun kesäkurpitsa ei ollut yhtään mun juttu. Munakoisoa työstän edelleen.

    https://c1.staticflickr.com/9/8839/28478280800_030dd24aa0_o.jpg

    Jos joku ihmettelee, että mitä ihmettä on pappardelle, niin eihän se sen kummoisempaa tarkoita kuin leveää, lituskaista nauhapastaa samaan tapaan kuin ehkä tutummat fettuccine tai tagliatelle.

    https://c1.staticflickr.com/9/8884/28478281190_e596a89134_b.jpg

    Aineksia voi aina tuuppia sekaan mielensä mukaan, mutta perussettiin ei tarvita kuin kesäkurpitsaa, sipulia ja tomaattimurskaa. Ja hieman mausteita. Hätätilassa pärjää ilman sipuliakin.

    KESÄKURPITSAA TOMAATTISOOSISSA

    2-3 annosta

    • 1 pieni sipuli
    • 1-2 valkosipulinkynttä
    • ~500 g kesäkurpitsaa höylättynä
    • 1 prk tomaattimurskaa (maustamatonta tai basilikalla maustettua)
    • mausteeksi melko avokätisesti suolaa, mustapippurirouhetta sekä ripaus cayennepippuria
    • tarjoiluun fetaa tai parmesaania, luraus oliiviöljyä sekä tuoretta basilikaa
    • 2-3 rkl kookosöljyä kuullottamiseen
    1. Esivalmistele; silppua sipuli ja valkosipulinkynnet, höylää kesäkurpitsasta siemenkeskustaa lukuunottamatta leveitä, ohuita nauhoja esim. juustohöylällä tai mandoliinilla.
    2. Kuullota sipuli kookosöljyssä. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista hetken aikaa. Lisää kesäkurpitsa. Kääntele pannulla öljyisiksi sen minkä pystyt. Ei ole välttämättä aivan helppoa ennen kuin kesäkurpitsa pehmenee.
    3. Kaada päälle tomaattimurska, sekoita hieman ja jätä kannen alle pehmenemään välillä sekoittaen.
    4. Mausta suolalla, mustapippurirouheella ja cayennepippurilla.
    5. Syö sellaisenaan tai tarjoile esim. murustetun fetajuuston tai parmesaanin kera. Lurauta päälle hieman oliiviöljyä ja koristele annos tuorein basilikalehdin. Jos tomaattimurska ei sisällä basilikaa, niin hienonna sitä hieman mukaan.
    6. Syö heti ja lämmitä seuraavana päivänä pannulla! Jos lämmitettävää jää ;)

    https://c1.staticflickr.com/9/8742/28478281250_7859fce9bd_b.jpg

    Annoskoosta vielä sen verran, että ajattelin satsin riittävän alunperin kolmeen annokseen, mutta toisin kävi. Koska oli vaan ihan pakko ottaa lisää! Sillä ihan järettömän hyvää! Yksinkertainen on – hyvää.

    https://c1.staticflickr.com/9/8757/28478281080_f9f1ecff20_b.jpg

    Helppoa ja herkullista alkavaa arkea Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Paleokeittiön viimeiset kesäherkut – Mukana myös MUSTIKKA!

    Paleokeittiön viimeiset kesäherkut – Mukana myös MUSTIKKA!

    Heinäkuu lähenee loppuaan ja parit Paleokeittiön kesäkampanjat siinä samalla. Tämä on nyt tällä erää viimeinen postaus Herkkujen heinäkuu -postaussarjaan. Mutta tässäpä sitä onkin vielä montaa hyvää ja terveempää herkkua vielä elokuun ensimmäisille viikoille! Sillä kesä ei ole vielä ohi! Eihän? Vastahan tässä tällä viikolla on varsinaisesti päästy kesän makuun ;)

    Viimeistä viedään myös KESÄKISA -arvontojen osalta. Joko olet käynyt kertomassa, mikä on sun mielestä VIILEIN KESÄJUOMA?! Sunnuntaihin saakka ehtii vielä osallistua mielenkiintoisen juomapaketin arvontaan.

    Sit viimeistä kertaa heinäkuun herkkuhetkien pariin!

    Lämmin hedelmäherkku

    En tiedä, mikä on mansikoiden ja kirsikoiden tilanne tällä hetkellä, mutta muita kivihedelmiä vielä lämpimään hedelmäsalaattiin piisaa. Ja ainahan voi soveltaa; korvata, lisätä tai jättää pois. Sen mukaan, mitä luontoäiti tarjoaa ja mitä varastoista löytyy. Lämmin hedelmäherkku on kuitenkin helppo ja aika hyvä tapa herkutella =)

    Sandron inspiroimat, mehevät mustikkamuffinssit

    Mustikkaa sen sijaan ovat metsät pullollaan edelleen. Ja mustikkaa on emäntä syönyt viime viikkoina niin paljon, että alkaa vähitellen jo riittämään =D. Mutta kyllä vielä nämä mehevät, mausteiset mustikkamuffinssit maittaisivat. Hyvä vaihtoehto perinteisemmälle mustikkapiirakalle. Ja toi cashew -kerma! Se kyllä kruunaa koko kokonaisuuden. Kokeile!

    Omenaiset ohukaiset

    Meillä vieteltiin ihan perinteisiä lettukestejä lettukakun kera jo jokunen viikko sitten. Jos perinteisten vehnälättyjen sijaan kaipaat gluteenitonta vaihtoehtoa, niin ei muuta kuin omenaisia ohukaisia paistelemaan.

    Paleo Cake Pops (G, L, S, raw)

    Cake Popsien kulta-aika lienee jo ohitse, mutta kyllähän nämä ”kakkupallerot” edelleen herkullisia ovat. Tikulla tai ilman. Vähän enemmän vaativat väkertämistä eli eivät ehkä ole arkiherkkuja nopeimmasta päästä, mutta aika kivat juhlavampiin hetkiin.

    Tuoremustikka -raakasuklaa

    Loppuun vielä vähän mustikkaa! Jos mustikkamuffinssien leipaiseminen ei innosta, niin tuoreet mustikat voi piilottaa myös suklaan sekaan. Toimii aivan älyttömän hyvin! Ja tässä helpossa herkussa, jos jossain, ovat myös ravinteet kohdallaan. Mieli ja keho kiittää!

    Nautinnollisia heinäkuun viimoista viikonloppua Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa