Avainsana: kesäkurpitsavuoka

  • Hei, hei heinäkuu 2020 – Paleokeittiön eniten etsityt reseptit

    Niin hävisi herkullinen heinäkuu että helähti! Onneksi lämpöä, valoa ja tuoretta herkkua piisaa kivasti vielä kuussa alkaneessakin.

    Muistellaanpa muutama minuutti mennyttä ennen kuin käännetään katseet kokonaan kohti viimeistä kesäkuukautta. Heinäkuun suosikit ja uudet reseptit, olkaapa hyvät!

    Viimeisimmästä viiden suosituimman listauksesta on ehtinyt vierähtää kokonaiset kaksi ja puoli vuotta. Niin se aika kulkee – nopeammin taakse- kuin eteenpäin… kai?

    Heinäkuun upein uutinen oli tietysti emännän paluu puolentoista vuoden taukoilun jälkeen Paleokeittiöön. Woop woop! 🥳 Ihan himputin hienoa ja hauskaa on taas Paleokeittiön kauhaa hetken hengähdystauon jälkeen heilutella.

    Sivuston lisäksi olen aktivoitunut myös somessa – Instagramissa ehkä eniten, mutta myös Pinterestissä, Facebookissa ja Paleokokeissa. Uusi uutiskirjekin odottanee koostamista.

    Höpinät sikseen ja artikkelin asiaan!

    Suosituimmat reseptit | Heinäkuu 2020 | paleokeittio.fi

    Täytyy myöntää, että heinäkuun listaus yllätti – ja ei yllättänyt. Tajuttoman kesäkurpitsavuoan ja Aasialaisen kanakeiton jotenkin osasin odottaa viiden eniten etsityn reseptin joukkoon yltävän – ehkä vielä Murean intialaisen voikanankin.

    Suurimman yllätyksen tarjosi miltei kahdeksan vuoden takainen Moskovan pata. Eikä vain ikänsä puolesta – tuhti talviruoka keskellä kesää ei tahdo mahtua omaan sesonkiruokailua suosivaan ajatusmaailmaan. Ehkä ohje tallennettiin talven varalle?

    Loppujen lopuksi vain yksi oikea kesäruoka listalla loistaa. Se loistaakin kirkkaammin kuin mikään muu – kaikki kunnia ykköspallin tajuttoman maukkaalle kesäkurpitsavuoalle!

    Listaus aiemmista poiketen suosituimmasta viitoseen.

    TOP 5 heinäkuussa 2020

    Tajuton kesäkurpitsavuoka 2.0 – Entistäkin parempi!

    Paleokeittiön suosittu kesäkurpitsavuoka on täällä, päivitettynä ja täynnä entistäkin enemmän makua! Tämä helppo ja herkullinen vuoka on gluteeniton ja maidoton, ja sopii täydellisesti niin arkeen kuin juhlaan. Kokeile tätä reseptiä, johon jo tuhannet ovat ihastuneet!

    Aurinkoinen kukkakaalisosekeitto – Piristystä päivään!

    Kaipaatko lämpöä ja väriä lautaselle? Aurinkoinen kukkakaalisosekeitto on täynnä makua ja iloa! Kukkakaali ja porkkana luovat täydellisen yhdistelmän, joka hellii makuaisteja. Nauti sellaisenaan tai paahdettujen siementen kera!


    Kukkakaalia, tomaattia ja kyssäkaalia – Kokkaa heinäkuun helpot uutuudet!

    Heinäkuussa mutustelin ihan mielettömät määrät marjoja – kirsikkaa ja nektariiniakin. Uusia ruokaohjeita niistä ei kuitenkaan irronnut. Koska parhaita sellaisenaan.

    Marjatrendi jatkunee vahvana vielä elokuussa – Instagramista voipi inspiraatiota vilkuilla.

    Ruokapuolella heinäkuun suosikkiraaka-aineiksi nousivat tuoreet tomaatit, kukkakaali ja kyssäkaali, jonka reseptistä olen erityisen ylpeä – nopeaa, helppoa ja herkullista ruokaa jääkaapin jämistä.

    Kyssäkaali on Paleokeittiön uusi peruna!

    Jota sitäkin kohtuudella kokkasin. Ihan huippu kesäperunoiden resepti on vielä tuloillaan. Kuten myös muutamat fenkoli-ihanuudet. Ja ei, näitä pottuja tulevia ei ole hölskytetty eikä hyrskytetty ranskankermassa.

    Paleokeittiö - Terveempää ruokaa hyvällä maulla

    Seurustellaan somessa!

  • Paleokeittiön maistuvimmat reseptit 2017

    Paleokeittiön maistuvimmat reseptit 2017

    Taas on vuosiluvun viimeinen numero vaihtunut. Kasilla mennään seuraava vuosi. Sitä ennen kuitenkin vielä pikainen vilkaisu peräpeiliin. Mitkä olivatkaan Paleokeittiön suosituimmat reseptit vuonna 2017?

    No nämähän ne! Käänteisessä järjestyksessä tietysti eli kympistä lähdetään ja kohti ykköspallia mennään. Vanhat tutut jutut tuntuivat edelleen pitävän pintansa viime vuonnakin, mutta mahtuipa joukkoon myös muutama uusi tulokas.

    Terveemmät makeat ovat perinteisesti olleet suosittuja. Tällä kertaa ne kuitenkin hävisivät pisteellä ns. oikealle ruoalle. Ja siitähän emäntä on aina hyvin iloinen. Herkut ovat hyviä, mutta jollain muulla on lähtökohtaisesti hyvä elää.

    RESEPTEIHIN OTSIKKOA KLIKKAAMALLA!

    10. Suklaiset banaanimuffinssit

    Kymmenettä sijaa pitää listan ensimmäinen viime vuoden uusi tulokas. Kyseessä onkin hyvä ja helppo herkku, johon voi tuupata paitsi jämäbanskut, niin vähän tuoreemmatkin. Suklaiset banaanimuffinssit kelpaavat kaikillle ja sopivat pikkupalaksi mihin vuorokauden aikaan tahansa. Pistä vaikka aamukahveen kylkeen.

    9. Uusintana Parhaimmat paleobrowniet

    Paleobrownieden salaisuus piilee kuohkeassa bataatissa. Päälle suklaista kuorrutetta ja hyvä herkkuhetki on taattu. Yhdeksännellä sijalla Parhaimpien paleobrownieden tuoreempi versio. Parempi kuin vanha? Mun mielestä kyllä joo.

    8. Paleoliittinen aamiaispannu

    Kahdeksantena aina yhtä maukas ja ruokaisa aamun aloittaja Lähi-Idästä eli Paleoliittinen aamiaispannu, joka maailmalla shakshukan nimellä yleisemmin tunnetaan. Aivan mainio vaihtoehto viikonlopun hitaampiin aamuihin. Ei tarvetta lunssille kun vaihtaa lunssin brunssille!

    7. Esivalmisteltu kana-nuudeliwokki

    Sijalta seitsemän löytyy se toinen tuore tulokas eli paitsi hyvä ja helppo, niin myös terveellinen pikaruoka aasialaiseen tapaan. Tämän kana-nuudeliwokin nopeus piilee esivalmistelussa. Chop chop, useamman annoksen kasvikset kerralla pieniksi, kana pannuun ja kastike valmiiksi. Loppu sujuukin kuin leikkiä vaan! Ihan mahottoman hyvä vaihtoehto terveempään kiirearkeen.

    6. Parhaimmat paleobrowniet

    Kutosena sitten ne alkuperäiset paleobrowniet. Mitä tästä pitäisi päätellä? Vaikka emäntä tykkää enemmän uudemmista, niin paleokansa pitää edelleen alkuperäisiä arvossa suuremmassa. Noh, se kai on koko paleon kantava idea; aito ja alkuperäinen ;)

    5. Paleoystävän jouluinen bataattilaatikko

    Tuli joulukuu ja hops vaan, Paleoystävän jouluinen bataattilaatikko kiilasi kuukaudessa sijalle viisi. En sinänsä ihmettele, koska on parempaa kuin perinteinen bataattiloota. Koska enemmän makua. Kiitos inkiväärin ja kanelin.

    4. Fudgemainen suklaakakku

    Nelossijalta pukkaa taas jotain tervettä makeaa väliin. Suklaakakkua on aina vaikea vastustaa ja vielä vaikeampaa se on, jos otsakkeessa mainitaan sana ”fudge”. Fudgemaisen koostumuksen taustalta löytyy niinkin eksoottinen kakkuaines kuin avokado. Kuulostaa kummallisesta, mutta toimii!

    3. Uusintana tajuton kesäkurpitsavuoka 

    Kärkikolmikossa jyräävät vuosi toisensa jälkeen vanhat hittireseptit. Tajuton kesäkurpitsavuoka maistuu kansalle aina vaan. Ja vaikka itse pidän kurpitsavuokaa ennen kaikkea keski- ja loppukesän herkullisena arkiruokana, niin sitä kyllä klikkaillaan tasaiseen tahtiin ympäri vuoden. Pitäisiköhän päivittää omat asenteet..?

    2. Murea intialainen voikana

    Ei ole Intialaisen voikanan voittanutta! Tai on, mutta hopee ei oo häpee. Pehmeäksi haudutettu kana mausteisessa, kiiltävässä kastikkeessa ON herkkua. Ja sopii paremmin kuin hyvin tuomaan hieman lämpöä ja valoa tälläkin hetkellä ulkona vallitseviin olosuhteisiin.

    1. Aasialainen kookos-kanakeitto

    Ja se ykkönen… se on Aasialainen kookos-kanakeitto! Edelleen. Tämä, kohta jo kolme vuotta sitten julkaistu resepti on julkaisustaan lähtien ollut Paleokeittiön kaikkien aikojen ylivoimaisesti suosituin resepti. Mutta vink vink, jos tykkäät tästä, niin testaa myös Thaimaalainen kookos-kanakeitto. On aivan yhtä hyvää, mutta helpompaa.

    Näillä mentiin viime vuosi. Mitä juuri ja juuri alkanut uusi vuosi tuo tullessaan? God only knows, mutta ainakin muutama hyvä resepti on emännällä jo takataskussa ;)

    Herkullisen hyvää alkanutta vuotta 2018 Sinulle!

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

  • Lokakuun parhaat palat Paleokeittiössä

    Lokakuun parhaat palat Paleokeittiössä

    Niin se taas loppui lokakuu ja marraskuu toi tullessaan valkean maan. Katsotaan, kuinka kauan saamme ihailla valkoista talvimaisemaa. Onhan se vähän etuajassa, sillä emännän kalenterissa lukee ”talvi alkaa” vasta kuukauden päästä. Voiko loppusyksy olla liukas ja luminen? Kai se voi. Hetken verran.

    Käännetäänpä katseet lumimaisemasta vielä hetkeksi jo muistoihin jääneeseen lokakuuhun!

    Lokakuun oli Paleokeittiössä arjen, vanhojen suosikkien ja bataatin juhlaa. Listan ainoa uutukainen löytyy viimoiselta sijalta aasialaisten vakiomakujen killuessa kärkipaikoilla. Yllätyksekseni listalta ei löydy yhtään makeaa herkkua vaan pelkkää kunnon ruokaa. Hyvä niin, sillä joulu on jo ovella ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin joulukuussa maistuu makea.

    Ohjeet löytyvät otsikon alta!

    5. Jauheliha-bataattipaistos mustakaalilla

    Arkena maistuu hyvä ja helppo arkiruoka. Sitä tämä pannulla pikaiseen kypsyvä bataatti-jauhelihapaistos todellakin on! Ruoka-arkea parhaimmillaan. Vatsa täyttyy mukavasti ja mukana on myös vähän vihreää. Juuri sitä, mitä tavallinen ruokapäivä tarvitsee.

    4. Jauheliha-bataattivuoka

    Bataattia löytyy myös lokakuun listan neljänneltä sijalta. Jauheliha-bataattivuokaa voisi kai luonnehtia jo klassikoksi, joka nousee säännöllisen epäsäännöllisesti suosikkien sekaan. Taas hyvä, helppo ja täyttävä arkiruoka, joka sopii mun mielestä mainiosti syksyn ja talven tuhdimmalle ruokalistalle.

    3. Uusintana tajuton kesäkurpitsavuoka

    Syyskuun kakkonen, lokakuun kolmonen! Viime kuussa mietin, jotta jaksaako tämä kesältä kuulostava kurpitsavuoka enää lokakuussa kivuta listalle. Ja jaksoihan se! Aika kivastikin – pronssisijalle. Noh, tämähän on taas taattua arkiruokaa, joten mikäs siinä. Vaikka itse kaipailen jo vähän raskaampaa lapattavaa lautaselle.

    2. Intialainen voikana

    Vain vartin kanawokki vaihtui lokakuussa mureaan voikanaan! Murean lisäksi aivan supermaukas, mausteinen voikana teki jälleen paluun listalle. Täydellistä! Tämä, jos jokin sopii tällä hetkellä vallitseviin olosuhteisiin! #comfortfood

    1. Aasialainen kookoskanakeitto

    Ykkössijalle ei majaile yllätys vaan tuttu juttu puolentoista vuoden takaa. Rakas kookos-kanakeitto, sinuun voi aina luottaa… ;)

    Sellaista settiä lokakuussa. Mielenkiinnolla odottelen, mitä marraskuu tuo kuluessaan. Toivottavasti monta uutta, maukasta ruokaohjetta! #laiskaemäntä

    Mehevää ja maukasta marraskuuta Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Syyskuun suosituimmat reseptit

    Syyskuun suosituimmat reseptit

    Syyskuu sujahti taas jonnekin ennen kuin ehti kattia kahtoa! Jos aiemmin päivät tuntuivat vain vilahtavan ohi silmien, niin nyt näyttää kuukausien kohdalla käyvän samoin. Seuraavaksi selataan kai jo vuosia samaan tahtiin kuin iltapäivälehtien sisällöttömiä sivuja. Joku sanoo sitä vanhenemiseksi. En tunnusta.

    Vaikka vallalla olevan gregoriaanisen kalenterin mukaan toinen syyskuukausi on jo täydessä vauhdissa, niin sisäinen kalenterini ei ole ollenkaan samaa mieltä. Tunnen edelleen eläväni vahvasti syyskuuta, syyskuussa. Ehkä lomailu vei henkilökohtaisesta kalenteristani muutaman viikon. Tai ehkä yritän vaan parhaani mukaan vältellä kohta ovella kolkuttelevaa talvea…

    Niin tai näin, ei kai tässä auta muu kuin mennä muiden mukana eteenpäin kuin siili lehtikasassa. Vaikka olenkin muinaisia Suurlähettiläitä vapaasti mukaillen sitä mieltä, että joku voisi kellot seisauttaa, ja ajan pysäyttää, kun maailmaa lainaa kaikkein parastaan…

    Myös Paleokeittiössä syyskuu jatkuu sikäli, että luonnoksissa odottelee vielä jokunen viime kuun puolella aloitettu postaus. Yritetään nyt kuitenkin pysyä muiden tahdissa ja tehdään tähän väliin pikainen välitilinpäätös syyskuun suosituimpien reseptien muodossa.

    Uusia reseptejä tuli syyskuussa tehtailtua tavallista vähemmän. Ilokseni sentään yksi niistä nousi viiden katsotuimman kaartiin. Mikä, missä?! Check out! Itse reseptit löytyvät jälleen otsikoita klikkaamalla.

    5. Uusintana parhaimmat paleobrowniet suklaakuorrutteella

    Look who`s back! Suklaiset paleobrowniethan ne täältä löytyvät. Aina yhtä hyvää! Myös helppo herkku piristämään ja lämmittämään syksyn vauhdilla pimeneviä ja koko ajan koleammaksi käyviä iltoja. Ehkä kylkeen vielä tilkka jotain punaista ;)

    4. Paleokeittiön omppupiirakka

    Nelosena listan toinen makea, jonka nousua osasin vähän odottaakin. Tässä on elelty omenoiden kulta-aikaa ja mikäs sen parempi tapa tarjota omppua kuin tehdä siitä gluteenitonta ja maidotonta terveyspiirakkaa.

    3. Vartin kermainen kanawokki

    Kaiken keskellä kolmossijaa koristaa jo mainitsemani uusi resepti viime kuulta eli aasialaisvivahteinen, vain vartissa valmistuva kanawokki. Erittäin passeli ja maistuva arkiruoka syntyy helposti silloinkin kun on ”vähän kiirettä”. Kompromisseilla.

    2. Uusintana tajuton kesäkurpitsavuoka

    Edellisen kuun ykkönen, syyskuun kakkonen! Helppoa ja maistuvaa arkiruokaa tämäkin kesäkurpitsainen uuniruoka. Kesäkurpitsan aika alkaa olla mun mielestä jo ohitse, mutta mites muiden mielestä? Vieläkö lokakuussa jaksaa tämä Paleokeittiön kestosuosikki kivuta listoille? We`ll see! Itse povasin putoamista jo tälle kierrokselle, mutta yleisö oli asiasta eri mieltä.

    1. Aasialainen kookoskanakeitto

    Ykköspaikka meni taas syyskuussa vanhaan, tuttuun osoitteeseen. Ei vaikuta vuodenajat tai taloussuhdanteet, aasialainen kookoskanakeitto se on ja pysyy listalla aina vaan!

    Loistavaa lokakuuta Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Elokuun suosituimmat

    Elokuun suosituimmat

    Niin se vaan saapui taas syksy Suomeen. Mutta tehdäänpä vielä pikainen vilkaisu loppukesään ja elokuuhun ennen kuin uppoudutaan sen syvemmälle syksyyn.

    Vaikka syyskuu vei kesän mennessään niin elonkorjuuale jatkuu Paleokaupassa vielä viikon verran. Eli hops hops kaupoille, ellet ole vielä käynyt poimimassa jompaa kumpaa tai kumpaakin reseptivihkosta ostoskoriin

    Elokuussa kaiveltiin arkistoista kaikenlaisia kaalireseptejä, mutta mahtui mukaan jokunen uusikin tuttavuus. Povasin kesäkurpitsapappardellelle ykköspaikkaa elokuun viiden suosituimman reseptin listalla, mutta kuinkas kävikään? Seisooko korkeimmalla pallilla kesäkurpitsapasta vai joku muu? Se selviää postausta alaspäin selaamalla ;)

    https://c1.staticflickr.com/9/8221/29391443236_c24eaf32eb_b.jpg

    Täytyy kyllä sanoa, että vähän yksitoikkoiselta näyttää elokuun lista. Pari uutta juttua, mutta muuten vanhaa tuttua huttua. Kesäkurpitsasta ja marjapuurosta on Paleokeittiön elokuu tänä vuonna tehty! Ohjeisiin jälleen otsaketta klikkaamalla.

    5. Gluteeniton vispipuuro punaherukoista

    Viimoselta listan sijalta löytyy jo heinäkuun listalta tuttu punaherukoista ja kvinoasta keitelty, gluteeniton marjapuuro. Hienoa, että jaksoi sinnitellä listalla vielä toisenkin kesäkuukauden, sillä tämä jos jokin on oiva (ja lempeä ;)) tapa nauttia kirpsakoita punaviinimarjoja.

    4. Kesäkurpitsapappardelle tomaattikastikkeessa

    https://c1.staticflickr.com/9/8813/28144858834_6efc64a6f7_b.jpg

    Täältähän tämä, mun mielestä ihan huippu arkiruoka eli kesäkurpitsapappardelle löytyy! Ei ihan ykköseksi yltänyt, mutta listalla sentään keikutaan. Täytyy kyllä myöntää, että hieman olen sijoitukseen pettynyt. Olisi ehdottomasti ansainnut paikan korkeammalla. Koska niin helppoa ja hyvää! Kevyttäkin, jos joku muukin kuin emäntä on aloittanut pienen kesän jälkeisen kehon ja ruokavalion puhdistuksen ;)

    3. Gluteeniton marjapuuro mustaherukoista

    https://c1.staticflickr.com/9/8754/28825119825_acfb49d706_b.jpg

    Kolmossijalla killuu uutukainen ja se toinen mainio marjapuuro, joka on valmistettu vanhalla gluteenittomalla kaavalla, mutta tällä kertaa punaherukoiden sijaan mustaherukoista. Mustaherukkapuurokin on ihan superhyvää! Enkä itse asiassa osannut päättää, jotta kumpi näistä herukkavispiksista on oma suosikkini. Tosin mustaherukoita on mukava popsia tuoreeltaan ihan sellaisenaankin. Punaisten kanssa joutuu välillä vähän irvistelemään ;)

    2. Aasialainen kookoskanakeitto

    Listan loppu noudattaakin jo heinäkuulta tuttua kaavaa. Toisena keikkuu edelleen kestosuosikki Aasialainen kookos-kanakeitto, joka lienee roikkunut listalla jo kokonaisen vuoden verran! Noh, eipä siinä mitään, hyvää on aasialainen soppa ja syksyn myötä alkaa emäntääkin tämä taas houkuttaa ;)

    1. Uusintana tajuton kesäkurpitsavuoka

    Ykkösenä tämän kesän uusintapainos toisesta Paleokeittiön ikisuosikista Tajuttomasta kesäkurpitsavuoasta. Päivitetty versio valtasi ensimmäisen sijan jo heinäkuussa, ja täällähän tämä maistuva uuniruoka killuu edelleen. Saapi nähdä viekö syksy kesäkurpitsan vai vieläkö jaksaa läpi syyskuun yleisön suosikkina sinnitellä.


    Katso myös muut elokuun uudet ohjeet!

    https://c1.staticflickr.com/9/8148/29317896812_9364d1428a_b.jpg

    Simpsakkaa alkusyksyä Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Heinäkuun suosituimmat

    Heinäkuun suosituimmat

    Hei hei, heinäkuu ja tervetuloa elokuu! Not really. En olisi vielä millään valmis jättämään heinäkuuta taakseni ja heittäytymään elokuun pimeneviin ja viileneviin iltoihin. Jos nyt ei heinäkuussakaan helteillä juhlittu, mutta valoa on sentään piisannut. Ja muutama todella nätti päiväkin.

    Vaikka sitä yrittää kynsin hampain pitää kiinni kesäisistä fiiliksistä, niin kyllä elokuu vaan näillä leveyspiireillä aina nostaa esiin tietoisuuden lähestyvästä syksystä. Onneksi sentään satokausi on parhaimmillaan! Eli eiköhän nautita laadukkaasta ja maukkaasta ruoasta elokuussakin!

    Heinäkuu oli Paleokeittiössä ja emännän elämässä herkkujen täyttämää. Ehkä enemmän kuin koskaan tuli herkuteltua terveemmillä ja vähemmänkin terveillä annoksilla. Ruokaa tuli väännettyä vähemmän ja nautittua ammattilaisten valmistamasta ruoasta vähän enemmän. Viiniäkin on otettu lasillinen siellä ja toinen täällä. Ehkä heinäkuu olisikin pitänyt nimetä herkkujen heinäkuun sijasta hemmottelun heinäkuuksi.

    Mutta nyt pitäisi alkaa emännänkin vähitellen terästäytymään. Keho terästäytymistä kaipaa jo. Mieli ei vielä. Ehkä otetaan elokuussa pehmeä lasku kohti arkea ja arjen ruokarealismia.

    Suunnitelmia ei ole, fiiliksellä mennään ja aika paljastakoon loput. Jokin teema syksylle olisi kiva, mutta sellaista ei ole vielä tajuntaan iskostunut. Saa auttaa! Jos sulla on jotain toiveita ja ajatuksia syksyn ruokateemaksi tai -teemoiksi, niin avaapa sanainen arkkusi kommenteissa, facessa tai yksityisesti. Kaikki ajatukset ovat enemmän kuin tervetulleita!

    https://c1.staticflickr.com/9/8861/28075934394_e6f66c70c3_b.jpg

    Mutta niin, ainakin hetkeksi katseet vielä menneeseen, ihanaan heinäkuuhun ja Paleokeittiön viiteen suosituimpaan ruokaohjeeseen! Resepteihin otsaketta klikkaamalla.

    5. Sitruunainen kesäkurpitsakakku voikreemillä ja tuoreilla mustikoilla

    https://paleokeittio.fi/wp-content/uploads/2016/07/p71127691.jpg?w=840

    Vitossijalta löytyy kesän paras kakku, jossa raaka-aineena kakuissa hieman eksoottisempi kesäkurpitsa. Kesäkurpitsaa, sitruunaa, hunajaa ja tuoreita mustikoita – selkeästi ainekset terveyskakkuun! Jotta ei nyt ihan vedetty terveysövereitä, niin päällystin kakun kuitenkin voikreemillä. Ja täytyy sanoa, että kokonaisuus hipoi täydellisyyttä. Ei ollenkaan vaikea kakku ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

    4. Gluteeniton vispipuuro punaherukoista

    https://paleokeittio.fi/wp-content/uploads/2015/08/p80817131.jpg?w=840

    Punaherukoista ja kvinoasta valmistettu vispipuuro on herkku viime kesältä. Jos mietit, että mihin näitä kirpeitä marjoja oikein lykkäis, niin pistä puuroon! Mun mielestä punaherukoista tulee parasta vispipuuroa, parempaa kuin puolukoista. Ja onpa tämä maistuva marjapuuro nähty emännän lautasella myös tänä kesänä. Niin hyvää! Ja aika täyttävääkin. Koska kvinoa.

    3. Klassinen Cobb -salaatti

    https://paleokeittio.fi/wp-content/uploads/2016/07/p70323771.jpg?w=840

    Kolmannelle sijalle heinäkuussa kohosi klassinen jenkkisalaatti eli Cobb. Todella mainio vaihtoehto silloin, kun haluaa, että salaatti nälkä lähtee ja pysyy myös poissa. Kivan monipuolinen myös. Ja yksi kolmesta heinäkuun uudesta reseptistä sitruunakakun ja kesäkurpitsavuoan rinnalla. Kiva, että uudemmatkin maistuu!

    2. Aasialainen kookoskanakeitto

    Aasialainen kookos-kanakeitto on ja pysyy listalla edelleen. Ilmeisesti lempeän tulinen soppa maistuu myös keskikesällä. Oli kakkossijalla kesäkuussa ja on siellä myös heinäkuussa. Miksi näitä tällaisia listaveteraaneja kutsutaankaan? En nyt saa päähäni, mutta oli nimitys mikä oli, niin kookos-kanakeitto on ehdottomasti sellainen – veteraani.

    1. Uusintana tajuton kesäkurpitsavuoka

    https://paleokeittio.fi/wp-content/uploads/2016/07/p70925551.jpg?w=840

    Ykkösenä heinäkuussa Tajuttoman kesäkurpitsavuoan uusintapainos! Tästä mä olen niin iloinen. Vanha on hyvä, mutta uusi on vielä parempi! Ihanasti tulee Italia mieleen ja tämä on mun mielestä jotenkin sellaista reilua ja rehtiä, mutta samalla maistuvaa arkiruokaa. Ja reippaasti kasviksia! Ihan supervahva suositus, jos et ole vielä ehtinyt testaamaan.

    Jos kesäkurpitsa maistuu, niin tsekkaa myös Arkinen kesäkurpitsa-jauhelihapaistos!

    Näin! Ja sitten vaan elokuuta eteenpäin!


    Kattoos myös muut Paleokeittiön viime kuun uutukaiset!

    https://c1.staticflickr.com/9/8400/28101109914_b568b032eb_b.jpg

    Eloisaa elokuuta Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Kesäkuun suosituimmat (+ uusi KESÄKISA -arvonta!)

    Kesäkuun suosituimmat (+ uusi KESÄKISA -arvonta!)

    Heinäkuu on jo täydessä vauhdissa, mutta luodaanpa vielä pikainen katsaus kesäkuuhun. Mitkä olivat Paleokeittiön kiinnostavimmat reseptit kesäkuussa? Ainakin voin heti kärkeen ilokseni todeta, että ykköspaikalla on vihdoin uusi tulokas! Arvaatko mikä?!

    Ennen kuin käydään Top Femman kimppuun, niin muistutus kesäkisa -arvonnasta!

    Viime viikon voittajat on arvottu ja uusi arvonta on käynnissä! Tällä kertaa arvonta suoritetaan facebookissa, jossa etsin HOTEINTA KESÄHERKKUA! Käy kertomassa kesän suosikkiherkkusi ja osallistut samalla Helsinki Wildfoodsin tuotepaketin arvontaan.

    Kesäkuun suosituimpien reseptien joukossa keikkuu edelleen pari vanhaa, varmaa hittiä. Mutta uutukaisuuksiakin löytyy – peräti kolme kappaletta! Hieno homma! Ohjeisiin otsaketta klikkaamalla.

    5. Tuhti saksalainen perunasalaatti salaatinlehdeltä

    https://c2.staticflickr.com/8/7242/27496302342_73c23dcc46_b.jpg

    Pekonilla ja makkaralla ryyditetty, helposti salaatinlehdeltä nautittava saksalainen perunasalaatti löytyi Paleokeittiön juhannusmenuusta ja löytyy nyt viiden listan viimoiselta sijalta.

    Jos viime viikolla etsiskelin kesäkisassa maistuvinta kesäruokaa, niin tämä on mun valintani. Koska siinä on vähän niinkuin kaikki. Mansikoita lukuunottamatta ;). Löytyy uutta perunaa, makkaraa, paleodiggarin pekonia, dijoneesia ja rapsakkaa salaattia. Suosittelen testaamaan! Jos et ole vielä sitä tehnyt. Maistuu kesältä ja tulee masu täyteen! Helposti.

    4. Tajuton kesäkurpitsavuoka

    http://farm8.staticflickr.com/7455/10112575714_724608c25f_o.jpg

    Nelosena vanha tuttu ja toukokuun kakkonen eli Tajuton kesäkurpitsavuoka, joka sekin on helppoa ja aika mainiota kesäruokaa. Maistunee myös mukuloille.

    3. Kardemummalla maustettu hunajainen raparperikakku

    https://c2.staticflickr.com/8/7460/27390455345_3e446fd933_b.jpg

    Kardemummalle maistuva hunajainen raparperikakku on myöskin viime kuun uusia reseptejä ja singahti samantien kolmossijalle. Eikä ihme! Raparperi kuuluu alkukesään ja tämä mehevä, gluteeniton kakku syntyy pienellä vaivalla. Vielä ehtii! Leipaista maukasta raparperikakkua! Tätäkin suosittelen testaamaan vielä tänä kesänä =)

    2. Aasialainen kookoskanakeitto

    https://farm9.staticflickr.com/8657/16477242027_8fcdebd57d_b.jpg

    Ikisuosikki, aasialainen kookoskanakeitto joutui kesäkuussa taipumaan kakkossijalle! Hyvää on, mutta silti sanoisin, että oli jo aikakin antaa tilaa muille. Jos vaikka kesäkuukaudet huilailisi alemmilla sijoilla, ja palaisi viilenevien syyskelien ja pimenevien päivien myötä takaisin tuomaan häivähdyksen aurinkoa ja pikkasen sisäistä lämmikettä Suomen talvikauteen.

    1. Kolmen aineksen suklaaton valkosuklaa

    https://c2.staticflickr.com/8/7498/27051773114_83d1b51801_b.jpg

    Ykköseksi ylsi kesäkuussa ihan superhelppo ja nautinnollinen nami, jota itse kutsuin suklaattomaksi valkosuklaaksi, mutta joka oikeammin lienee lähempänä vaaleaa raakafudgea. Mainio makea välipala tai pikkujälkkäri, joka toimii ympäri vuoden! Kun vaan vähän vaihtaa makumaailmaa kesäisestä raparperista sopivampaan =)

    Sellaisella kattauksella mentiin kesäkuu. Saapi nähdä, mitä lomalaisten heinäkuu tuo tullessaan!


    Tsekkaa myös muut kesäkuun upouudet reseptit!

    Nautinnollista kesän jatkoa Sinulle! Muista kesäarvonnat! =)

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Toukokuun suosituimmat

    Toukokuun suosituimmat

    Niin se vaan kääntyi taas kevät kesään. Lovely! Mutta ennen kuin käännetään katseet täysillä kohti kesää, niin vilkaistaanpa vielä viimeisen kevätkuukauden suosikkireseptejä.

    Muutama ajankohtainen uutinen ennen toukokuun Top Femmaa. Ensinnäkin Soppa&Salaatti -reseptivihkosta saa vielä Paleokaupasta. Mukana myös 10 päivän ateriasuunnitelma, jos vaikka haluaa vielä ennen juhannusta tempaista pienellä kasviskuurilla ;)

    Kesäkuun uutiskirje on parhaillaan työn alla ja ilmestynee ihan lähipäivinä. Uutiskirjeen tilaajille on myös pientä etua tuloillaan. Joko olet liittynyt postituslistalle?! Ja huom huom! Kyseessä on siis eri uutiskirje kuin wordpressin toiminto, joka lähettää blogissa julkaistut reseptit sähköpostiin.

    Siinäpä ne tärkeimmät! Lisää uutisia uutiskirjeessä ;)

    Toukokuussa ihmisiä kiinnosti moni vanha tuttu resepti, mutta muutama viime kuun uutukainenkin pääsi listoille. Top Femman ulkoasu on kokenut pienen päivityksen, jonka myötä linkit resepteihin löytyvät nyt kuvien sijaan otsikoista. Klik klik!

    5. Murea intialainen voikana

    Intialainen voikana pysyi vielä toukokuun listoilla, vaikka sijoitus tipahti parilla pykälällä alaspäin. Taattua tavaraa, mutta joko kesäkuun kevyemmät vaihtoehdot onnistuvat pudottamaan tämän kestoherkun pois listoilta?

    4. Lakritsaiset suklaakakkuset

    Lakritsaisia suklaakakkusia leipaisin pikapikaa Raw Chef Viktorin innoittamana äitienpäiväksi. Ja olivat kyllä hyviä nämä raakasuklaiset herkut! Ovat myös äärettömän helppoja tehdä! Sopivat mun mielestä mainiosti myös terveemmäksi kesäherkuksi. Kunhan ei jätä aurinkoon lojumaan ;)

    3. Kolmen aineksen hetivalmis kotijäätelö

    Helpolla ja nopella herkulla jatketaan! Sijalla kolme toinen toukokuun uutukainen – hetivalmis, maidoton vadelmajäätelö, jossa pohjana cashewkerma. Raaka-aineitakaan ei tarvita kolmea kummoisempaa. Eiks oo helppoa?! Ja tämä, jos jokin on ehdoton kesäherkku! Jäätelöt on! Mukavan viileitä. Makuakin on helppo vaihtaa omien mieltymysten ja varastojen mukaan.

    2. Tajuton kesäkurpitsavuoka

    Toisella sijalla viime kuun nelonen eli aivan tajuttoman maukas kesäkurpitsavuoka! Maistuu myös kesällä. Vaikka lasagnen korvikkeena ;) Tätä taidan itsekin pyöräyttää pitkästä aikaa, kunhan juhannuksen lihalasti saapuu Paleokeittiöön.

    1. Aasialainen koooooookos-kanakeitto

    Kerran ykkönen, aina ykkönen?! Aasialaisen kookos-kanakeiton voittokulku sen kun jatkuu. Ei ole väliä, onko kesä tai talvi, niin kookoksinen kanakeitto tuntuu maistuvan aina vaan. Edelleen suosittelen kesäisemmäksi vaihtoehdoksi mukavan hedelmäistä mango-kanacurrya. Kannattaa ainakin kokeilla! Siitä nimittäin saattaa helposti tulla sunkin uusi suosikkisoppa ;)


    Tsekkaa myös muut toukokuun uudet, värikkäät reseptit!

    Ihan superherkullista ja aurinkoista kesäkuuta Sinulle! Pysy Paleokeittiössä – kesälläkin!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Huhtikuun suosituimmat

    Huhtikuun suosituimmat

    Jippiai jei! Huhtikuu jäi taakse ja taas ollaan yhtä kuukautta lähempänä KESÄÄ! Mutta mitkä olivatkaan Paleokeittiön katsotuimmat reseptit huhtikuussa 2016? Se selviää ihan justiinsa =)

    Viime kuu oli Paleokeittiössä hieman poikkeuksellinen. Huhtikuulle osui tavallista enemmän tapahtumia, joista tuli raportoitua reseptien sijaan. Mutta mikään kokkausvapaa ei huhtikuu emännälle tosiaankaan ollut! Itse asiassa kokkailin ja dokumentoin reseptejä tavallista enemmän. Koska Soppa&Salaatti!

    Kevään kivoimpaan kasvispainoitteeseen kokkaus-/valmennusryhmään tuli tehtailtua kaikkiaan 15 Paleokeittiössä ennenjulkaisematonta reseptiä; maukkaita keittoja, raikkaita ja ruokaisia salaatteja sekä pehmeitä pirtelöitä.

    Vaikka huhtikuu oli kiireinen, niin olen kuitenkin äärettömän iloinen, että Soppa&Salaatti -kokkaukset osuivat samaan syssyyn kaikkien tapahtumien kanssa. Paleopipoa piti ottaa päästä pois vähän väliä, joten kasvispainoitteisen syömisen myötä hommassa säilyi tasapaino ja energiaa piisasi rientoihin mukavasti.

    Jos sustakin tuntuu, että vapun jälkeen on pieni ruokaremontti paikallaan, niin Soppa&Salaatti -ryhmään ehtii mukaan vielä tänään maanantaina. (Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa myös käydä lukaisemassa viimeisin uutiskirje ;)). Huomenna jatkamme hyvään oloon panostamista rennoissa merkeissä suljettujen ovien takana.

    Huhtikuussa Paleokeittiössä saivat jälleen vanhat, tutut jutut loistaa! Ei montaa muutosta edelliseen kuukauteen nähden; yksi paluu takaisin Top Vitoseen ja yksi uusi resepti yli muiden. Reseptisivuille kuvia klikkaamalla!

    Parhaimmat paleobrowniet_opt

    5. Parhaimmat paleobrowniet

    Kestosuosikki paleobrowniet jatkoivat jo viime kuusta tutulla viimeisellä listapaikalla. Hyvää, helppoa ja tervettä herkkua! Suklaata unohtamatta ;)

    4. Tajuton kesäkurpitsa vuokaan

    Tajuton kesäkurpitsavuoka palasi hetken tauon jälkeen takaisin listalle. Tämäkin on eräs Paleokeittiön kestosuosikeista, joka välillä katoaa kärjestä, mutta vain palatakseen sinne taas hetken päästä uudelleen.

    Murea intialainen voikana_opt

    3. Murea intialainen voikana

    Intialainen voikana on nököttänut kolmossijalla jo useamman kuukauden peräjälkeen. Mikäs siinä on herkullisen arkiruoan tutulla ja turvallisella paikalla pönöttäessä! Mutta saapi nähdä pysyykö paikka vielä toukokuussa vai onko vihdoin aika siirtää mausteisemmat ruoat kesän tieltä hetkeksi sivuun.

    Suklaiset pähkinävoikipposet (+ manteli-saksanpähkinä-kookosvoi)

    2. Suklaiset pähkinävoikipposet (+manteli-saksanpähkinä-kookosvoi)

    Listan ainoa uusi tulokas kipusikin samantien peräti kakkossijalle! Suklaisten pähkinävoikipposten resepti ei ole omani vaan @sanrines kävi emännän pyynnöstä instagramin puolelta vierailemassa ja ilahduttamassa tällä herkkureseptillä. Oletko jo kokeillut? Minä en ole vielä, mutta suunnitelmissa on tämäkin heti kun hetkeksi hellittää.

    Aasialainen kookos-kanakeitto_opt

    1. Aasialainen kookos-kanakeitto

    Heh, ykkössija ei enää yllätä… Aasialainen kookos-kanakeitto se jaksaa painaa aina vaan! Jos kookos-kanakeitto on sunkin suosikki, niin suosittelen testaamaan myös keväistä mango-kanacurrya (linkki reseptiin alla). Mun listalla se kyllä kiipesi aasialaisen ohi – kevyesti!


    Tsekkaa myös muut huhtikuun uudet ateriavinkit ja ruokareseptit!

    Vihreää, vehreää ja kaikin puolin nautinnollista toukokuuta Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Tammikuun suosituimmat (+ Froosh -arvonta!)

    Tammikuun suosituimmat (+ Froosh -arvonta!)

    Tammikuu on tältä vuodelta taputeltu, joten eiköhän vilkaista mitkä olivatkaan Paleokeittiön suosituimmat reseptit tammikuussa 2016!

    Ennen tammikuun kärkeä jälleen yksi iloinen, ilmoitusluontoinen asia. Paleokeittiön facebookissa nimittäin jatkuvat viiden tonnin bileet! Tällä kertaa arvonnan kohteena on aimo annos hedelmää jos jonkinmoista! Helposti nautittavassa nestemmäisessä muodossa. Arvontakoneen suosikille lähtee nimittäin koko korillinen lisäaineettomia ja makeuttamattomia Froosh -smoothieta!

    Jos hedelmätankkaus keskellä kauneinta(?) talvea kiinnostaa, niin käypä nostamassa peukku pystyyn! Ja kiva olisi myös tietää, että mikä Froosh -tuoteperheen jäsenistä on susta kaikkein jännittävin. Oman valintani olen paljastanut arvontapostauksessa ;)

    Jos kaikki Frooshin tuotteet eivät ole sulle vielä tuttuja, niin käypä kurkistamassa koko valikoima vaikkapa täältä. Sieltä nimittäin löytyy smoothiemakuja monen monituiseen lähtöön. Vähän eksoottisempiakin. Ja lisää frooshmaisen hedelmäistä menoa pääsee tietysti seuraamaan Frooshin facebookissa ja instagramissa. Emäntä tykkää ja follaa jo, tykkäätkö sä?

    Hedelmäisistä tunnelmista takaisin paleomaailmaan. Joulukuu jäi koko vuoden tilastojen jalkoihin, mutta marraskuussa lautaset täyttyivät aika erilaisista herkuista kuin tammikuussa. Taisi timmi tammikuu iskeä tänäkin vuonna, sillä yllättäen topfemmassa ei ole ainuttakaan ”makeiden herkkujen” -kategoriaan kuuluvaa edustajaa. Marraskuussa niitä sentään oli vielä kolme viidestä. Ja perinteisesti juurikin ”makeat herkut” on kautta aikojen ollut Paleokeittiön suosituin kategoria. Wonder why? ;) Taitavat itsetehdyt, terveemmät herkut tehdä hyvin kauppansa! Ja hyvä niin, jos vaihtoehtona ovat teollisesti valmistetut valmisnamit.

    Hmmmmm… melko tuttua huttuahan tämä listaus on; pullollaan Paleokeittiön kestosuosikkeja, mutta löytyypä viimoiselta sijalta myös yksi tammikuun uusista resepteistä. Resepteihin pääsee tutustumaan taas tarkemmin klikkaamalla noita pieniä, pyöreitä kuvia.

    Päärynä-pinaattipirtelö | paleokeittio.fi

    5. Täyteläinen päärynä-pinaattipirtelö

    Täytyy kyllä sanoa, että Täyteläinen päärynä-pinaattipirtelö sopii tammikuuhun kuin henkilövaaka jalkapohjia vasten! Heh, huono vertaus, mutta veikkaanpa, että edelleen monen kohdalla aika akkurantti. Jos et tammikuussa ehtinyt tätä maistuvaa pirtelöä pyöräyttää, niin vielä ehtii ennen rantakautta ;)

    4. Tajuton kesäkurpitsavuoka

    Edelleen helppoa, hyvää ja kohtuullisen kevyttä arkiruokaa! Itse miellän kesäkurpitsavuoan jotenkin kesä- ja ehkä vielä syyskaudenkin peruspöperöksi, mutta näin se vaan näyttää viihtyvän listoilla keskellä talveakin. Mikäs siinä!

    Murea intialainen voikana_opt

    3. Murea intialainen voikana

    Tammikuussa kolmannen sijan nappasi aina yhtä maistuva ja murea Intialainen voikana! Tämä kiiltävä ja mausteinen kanakastike kelpaa oikein hyvin myös emännälle. Etenkin näin talvisaikaan ;)

    Paleoliittinen aamiaispannu_opt

    2. Paleoliittinen aamiaispannu

    Shakshuka! Täällä taas! Ja peräti kakkossijalle on yltänyt paleokansan ja muidenkin keskuudessa tämä ruokaisa aamiainen. Ilmeisesti tammikuussa on myös panostettu aamiaisen nauttimiseen hieman tavanomaista enemmän ;)

    Aasialainen kookos-kanakeitto_opt

    1. Aasialainen kookos-kanakeitto

    Mitähän tähän nyt sitten sanoisi? Kestosuosikki vei jälleen kerran ykköspaikan. Hyväähän kookos-kanakeitto on, mutta vaihtelukin voisi välillä virkistää ;)

    Sellainen oli tammikuun suosituimpien reseptien kavalkadi! Oliko oma suosikkisi mukana?

    Ja hei, vaikka perinteisesti helmikuussa alkaa jo aurinkokin pilkottaa menneitä talvikuukausia enemmän, niin lisäaurinko on aina paikallaan. Kannattaa siis ehdottomasti käydä osallistumassa tuohon viidentonnin arvontaan! Tässä mennee taas tovi ennen kuin päästään juhlistamaan seuraavaa täyttä tuhatlukua ;)

    Herkullista helmikuuta ja onnea Froosh -arvontaan!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa