Juuri nyt istun kalliolla kukkulalla. Kasvot kohti aurinkoa, ylävartalo puolipaljaana ja paljaat varpaat vasten ikivanhaa, karheaa kiveä. Tankkaan D-vitamiinia ja kauan kadoksissa ollutta aurinkoenergiaa.

Puut poksuvat ympärillä kuin popcornit kattilassa. Miksi? En tiedä. Ehkä ne kasvavat ulos kuorestaan.

Hentoisen harsopilven takaa paistava aurinko tuntuu ajoittain jopa polttavalta paljasta ihoa vasten. Vieno tuuli puhaltaa viilentävästi selkäni takaa. Se tuntuu kerrankin mukavalta.

Viime vuoden lakastuneet heinät heiluvat hennosti tuulessa. Niiden lomasta pistää esiin pieniä vihreitä piikkejä.

Edessäni kasvaa tukko voikukanlehtiä. Ajattelin kaapata ne lähtiessä mukaani päivän viherpirtelöön.

Muurahaiset purevat paljaita varpaita ja kiipeävät valloitusretkellään pitkin sääriäni. En voi kuin ihailla niiden vakaata itseluottamusta. Joku suriseva sujahtaa korvan ohi. Menee läheltä, mutta ei törmää.

Mieli ja sielu lepäävät. Kehokin. Täydellinen hetki, jonka halusin kirjata muistiin. Huonompien hetkien varalle.

Ainiin, olen siis lenkillä =D