All posts tagged: currymauste

Currymaustettu broileri-majoneesisalaatti | paleokeittio.fi

Ruokaisa lounas- tai välipalasalaatti – Broiskua currymajoneesissa

Tekaisinpa jälleen tällaisen superhelpon ja ruokaisan lounas-/välipalasalaatin jääkaapista löytyneestä broiskurasiasta. Mukaan vähän raikasta omenaa ja rapsakkaa selleriä kera currylla maustetun majoneesin, ja taas oli parin päivän ruokahuolet jääneet unholaan.

Mausteinen kurpitsa-kukkakaalikeitto | paleokeittio.fi

Kun mausteinen Intia kohtasi villin Pohjolan

Tein eilen niin maukasta keittoa, että oli aivan pakko näin sunnuntai -illan ratoksi tulla vielä raapustamaan ohjetta muistiin. Eilen oli nimittäin taas niitä päiviä, jolloin jääkaapista ei paljoa valoa kummempaa loistanut, eikä matka markettiinkaan innostanut. Yksi pieni, alunperin tuoremehuksi ajattelemani myskikurpitsa sieltä sentään löytyi. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Sama kai tuo, tuhoaako kurpitsan vähän enemmän tai vähemmän nestemäisessä muodossa. Selvää oli, että pienestä kurpitsasta ei kattilallista keittoa keitellä. Suuntasin jokseenkin niukkavalikoimaiseen lähikauppaan metsästämään kurpitsalle kaveria. Koriin päätyi lopulta pienehkö kukkakaalinpää ja purkki kookoskermaa. Kotoa löytyi vielä pari ihmeen hyvävoimaista porkkanaa ja sipuli. Kermaisen sosekeiton ainekset olivat selvästi kasassa. Ja voi pojat, millaista sosesoppaa siitä syntyikään kun mausteinen Intia kohtasi villin Pohjolan! MAUSTEINEN KURPITSA-KUKKAKAALISOSEKEITTO HIRVIMAKKARALLA 1 pienehkö myskikurpitsa 1 pienehkö kukkakaali 1 porkkana 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä ~2 rkl kookosöljyä kuullottamiseen 1/2 tl kanelia 2 tl curry -maustetta reilu 1 tl kurkumaa ~0,5 l kanalientä ~1,5 dl kookoskermaa (tai -maitoa) mausteeksi ripaus cayennepippuria, suolaa ja rouhittua mustapippuria viimeistelyyn tuoretta persiljaa Esivalmistele eli kuori ja kuutioi kurpitsa ja porkkana, perkaa ja paloittele kukkakaali, silpu sipuli, kuori ja pieni …