Tänään on se päivä, jolloin viimeistään pitäisi miettiä mennyttä vuotta ja suunnitella tulevaa. En aio tehdä kumpaakaan. Koska en vieläkään osaa muistella menneitä – live and let go! Siitäkin huolimatta, että kadehdin kovasti ihmisiä, jotka näin vuoden lopuksi kykenevät summaamaan edelliset 12 kuukautta. Ja mitä tulevan suunnittelemiseen tulee, niin eletyt vuodet ovat opettaneet, että se on yhtä turhaa kuin menneiden muistelu. Koska elämä ei kulje suunnitelmien mukaan. Se soljuu ihan itsekseen eteenpäin päivä toisensa jälkeen. Joskus paremmin, toisinaan huonommin. Suunnittelet tai et. Ystäväni kysyi, että eikö menneitä kuitenkin kannattaisi muistella? Jotta voisi ottaa opiksi. Ottaa opiksi mistä? Elämästä? Jos ja kun jotain opittavaa tielle kolahtaa, niin toivon, että kykenen ottamaan opiksi siinä ja silloin. Enkä vasta vuoden lopuksi. Hirmu pitkään jaksoin suunnitella tulevaisuutta pienimpiäkin detaljeja myöden. Ehkä 35 vuotta elettyä elämää tarvittiin, ennen kuin lopulta osasin irrottaa ohjista, joiden päässä villit hevoset ryntäilivät sattumanvaraisesti mihin sattuu. Huolimatta siitä, kuinka minä ohjista temmoin, niin totesin lopulta vain roikkuvani mukana yhdestä yllätyksestä toiseen. Olenko luovuttanut? Ehdottomasti olen! Ja olen siitä aivan äärettömän ylpeä. Koska en koskaan kuvitellut …