All posts tagged: viherpirtelö

Flunssapirtelö

Flunssa alkaa olla vihdoin ja viimein selätetty! Akuutti vaihe kesti nelisen päivää, mutta sen jälkeen olen yskinyt limaa ja niistänyt nenää vielä parin viikon ajan. Sitkeätä sorttia! Flunssa ja lima. Muutaman päivän ajan olen nyt tuntenut itseni terveeksi. Kop kop! Kop kop siksi, että mulla on taipumus sairastua seuraavaan pöpöön vietettyäni viikon päivät terveen kirjoissa. Joten flunssan parantamis-/ehkäisemistoimenpiteet jatkuvat päivittäisen flunssasmoothien avulla. En ole ollut mitenkään erityisen hurahtanut smoothie -kulttuuriin. Ensinnäkin pidän syömisestä ja ruoan pureskelusta. Se vaan on jotenkin tyydyttävämpää kuin juoman kulauttaminen kurkusta alas tai litkujen pureskelu. Hampaille töitä! Toisekseen mulle ei ole ongelma syödä terveellisiä kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja sellaisenaan. Pidän niistä.  Smoothiehan on oiva tapa piilottaa vähemmän maistuvia ruoka-aineita. Flunssaisena ei kuitenkaan ruoka maistu tavalliseen tapaan eikä kesäkauden jälkeen kaupan kulahtaneet vihanneksetkaan uppoa kesäiseen malliin, joten päätin selvitä helpolla ja tarjota keholle rutkasti vastustuskykyä, terveyttä ja hyvinvointia tukevia ravinteita vihersmoothien muodossa. Aiemmin olen nauttinut vain marjapohjaisia smoothieita, mutta nyt tuntui olevan ajatusmaailma kypsä ja aika oikea ottaa jälleen yksi pieni askel kohti entistä ehompaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Askel kerrallaan! Kuten olen …