Joskus on vaan pakko saada jotakin. Tänään oli pakko saada mehua. Ongelmana oli vain raaka-aineiden puute. Sillä mennään, mitä on! Ja sillä mentiin, mitä oli! Kaalia, omenaa ja limetti mehustimeen. Tuloksena ”Valkoinen viettelys”. Ei yhtään niin keltainen kuin kuvassa. Eikä välttämättä kovin vietteleväkään. Sillä eihän se mikään maailman mahtavin mehu ollut. Mutta mehua kuitenkin. Tuoretta ja terveellistä. Se riitti tänään tyydyttämään äkillisen mielitekoni. Piste.
Mehu sopi myös täydellisesti tänään alkaneen kuukauden ”koetuksen” raameihin. Tuoretta täyspaleota parhaimmillaan ja TehoPaleota täydellisimmillään. Muu testijengi aloitti oman osuutensa jo eilen. Minä tulen päivän perässä. Eilen oli kädet täynnä muuta puuhaa. Ja suu täynnä kaikkea muuta kuin paleota. Lohturuokaa. Maksalaatikkoakin ;)
Mikä TehoPaleo30?
TehoPaleo tuntuu kiinnostavat ihmisiä kovasti. Muutama valaiseva sana. TehoPaleo30 on 30 päivän ravinto-ohjelma osana UNIQ Performance -ravintovalmennusta. Se on vastoin kaikkea opettamaani… tehokuuri! Sitä ei ole tarkoitus jatkaa lopun elämää vaan 30 päivän päästä siirrytään kukin takaisin omalle peruspaleolle.
TehoPaleo on tehokeino. Se on työkalu, jonka tarkoituksena on puhdistaa kehoa ja mieltä, auttaa irti haitallisista riippuvuuksista, ohjata ajattelua ja antaa joissakin tapauksissa lisäpotkua peruspaleoon. Se ei ole painonpudotusohjelma. Petyitkö? ;) Vaikkakin toivottavasti ja todennäköisesti myös kehonkoostumus paranee kuukauden pyrähdyksen aikana. Se on herätys! Sellaisena siihen tulee osata myös suhtautua. Ja siksi se on suunnattu ihmisille, jotka jo ovat valmennuksessani sisäistäneet paleo -ideologian. Kaikki tämänkertaiset testiryhmäläiset ovat olleet valmennuksessani yli vuoden päivät.
Miksi itse lähdin leikkiin mukaan? Haluan tietää mistä puhun. Haluan kokea mitä pistän muut kokemaan. Haluan oppia. Kantapään kautta. Haluan olla esimerkki; opettaa, en ensisijaisesti lukemaani vaan kokemaani. Jotta tiedän, että homma toimii. Tai ei toimi. Jotta voin vakuuttaa valmennettavilleni, että he pystyvät tähän, tulee munkin pystyä samaan. Haluan tukea ja kannustaa tätä rohkeaa ryhmää. Haluan lillua samassa liemessä. Haluan saada omakohtaista kokemusta ja palautetta, jonka avulla pystyn kehittämään ohjelmaa eteenpäin. Eikä pieni kurinpalautus omalla kohdallakaan huonoa tee =D