Viherpirtelöt ovat olleet koko kesän out. Vihreää tuli puputettua ihan riittämiin muutenkin. Kunnes loppukesästä (tai alkusyksystä) koko vihreä oli totaalisen out. Pirtelötkin vaihtuivat mehuiksi ja marjapuuroiksi.
Tänään päätin kokeilla, josko viherpirtelöt maistuisivat taas. Halusin lempeän alun, joten päädyin pyöräyttämään ensi kertaa viherkeiju Kimberly Snyderin ”Hohtavan vihreää”.
Olihan se! Hyvää ja maistuvaa, mutta ihan liian lempeää mun makuun. Liian makeaa. Suomeksi. Mutta aivan loistava vaihtoehto ja ihan must juoma viherpirtelöneitsyeelle! Tästä on helppo aloittaa vihreämpi elämä! Kokeilkaa! Itse kaipaan mukaan ehdottomasti pirtsakkaa inkivääriä. Kokeilen ensi kerralla jättää myös joko omenan tai päärynän pois. Persilja olisi varmaankin tuonut myös kivan säväyksen. Ja suolaa lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen teelusikallisen. Tietenkin.
Litran viherpirtelön lisäksi olen tänään synnyttänyt 7,5 dl tuorelingottua mehua. Made in Heaven tupla-annoksena ja puolikkaalla sitruunalla terästettynä. Ja tietysti Treffit Jamien kanssa. Lauantai iltapäivän iloksi. Ilman kurkkua tällä kertaa. Unohtui. Kauppaan.
Kohta pistetään vielä kasviksia pilkoten ja uuniin, jotta saadaan viikonlopulle jotain kunnon pöperöä. Ettei ihan mene pelkän nesteen seurassa tämä päivä. Luvassa saunan lämpöä syksyyn, uunikasviksia ja lähikuhaa vatsaan. Melko täydellistä. Jälkkäriksi (tai alkupalaksi ;)) uutta herkkua, joka päihittää jopa tummansuklaan! Voi kun mä en olisi kyseistä herkkua TehoPaleon jälkimainingeissa keksinyt! Nyt siitä on niin hemmetin hankalaa päästä eroon! Olen korviani myöten myyty.
Ihanaa viikonlopun jatkoa, Ystävät! <3