Siinä se taas on! Viime viikon teemaruoka ja muutenkin vanha, tuttu juttu. Kaaliraastesalaatti! Paljoakaan ei ole simppeli resepti vuosien varrella muuttunut, mutta kyllähän hyvästä kannattaa aina silloin tällöin muistutella ;)
Coleslaw`n kastike vuosimallia 2013
- 1 prk smetanaa
- ~1 dl luomumajoneesia (Kavli)
- 3-4 rkl valkoista viinietikkaa
- 1 iso tl Dijon -sinappia
- luraus luomuhunajaa (Voi hyvin!)
- rouhittua mustapippuria
- 1 isohko tl himalajan suolaa
Kastikeainekset sekaisin ja tekeytymään raastinvaiheen ajaksi.
Luomuporkkana raastettuna ~300-400 g.
Mukaan valkokaalia raastettuna vaihtelevasti jotain 600 ja 900 gramman väliltä, ja homma sekaisin.
Kastikkeet messiin, sekaisin, jääkaappiin tekeytymään ja viikon lisukkeet ovat valmiit. Kuvissa neljän litran astia ja reippaasti yli kilon valmista tavaraa, josta riitti yhdelle ihmiselle neljän tai viiden aterian täytteeksi.
Ja niinhän sitä sitten kaaliraastesalaattia nautittiin päivä toisensa jälkeen…
…keitettyjen luomunakkien ja viinietikka-Heinzin kanssa.
…paistettujen kalkkunan rintafileiden kaverina. Jotka ehdin jo pieniä suunmentäviksi ennen kuin muistin kaivaa kameran esiin. Kuvassa puolitoista ohutleikettä suolalla ja sitruunapippurilla maustettuna.
…ja jauhemaksapihvien ja puolukkahillon kylkiäisenä. Sama juttu, mutta uusi ateria joka päivä. Melkein. Oliko tämä syöminen vielä jonkun mielestä vaikeaa? ;)