Noniin, nyt on aika paljastaa viikonlopun aikana facebookissa arvuuttelemani ”pannukakun” salaisuus. Kyllä, kuvassa todellakin on PANNUKAKKU(ja)! Ei siis mustikkapiirakkaa, -lättyä tai -kukkoa, vaan pannukakuksi menneet amerikkalaiset pannukakut. Joo, tiedän kyllä, ettei pannukakkujen paistamisen pitäisi olla kovinkaan vaikeaa ja olen siinä todistettavasti jopa joskus onnistunut. Mutta tässä hommassa meni monta asiaa pieleen. Liian monta. Kuten lopputulemastakin näkyy =D

Tässä vaiheessa kaikki vielä melko hyvin. Paitsi että ihmettelin taikinan tömäkkää koostumusta ja lisäsin siihen jopa nestettä kuvien ottamisen jälkeen.

Kelataanpa vielä hieman taaksepäin. Ensinnäkin mun tekee mieli lettuja tai pannukakkuja ehkä 2-3 kertaa vuodessa. Ja vaikka paleopannukakut ovat ihan hyviä, niin ne eivät kuitenkaan ole aitoja, oikeita amerikkalaisia pannukakkuja. Joten päätin leipasta ihan oikeita pannukakkuja. Niitä, joissa on vehnäjauhoja. Ja mustikoita. Paitsi että… kun kömmin kauppaan ostamaan vehnäjauhopussukkaa, niin en loppujen lopuksi kyennytkään tarttumaan siihen (kyllä, olen aivopessyt itseni äärettömän hyvin ;D). Vehnäjauhojen sijaan mukaan lähti, ensimmäistä kertaa ever, kookosjauhopussi.

Tässä vaiheessa fiilis oli kookosjauhosta huolimatta hyvä. Paitsi että… herkku-aamiaiseksi kaavailemani pannukakut eivät valmistuneet aamiaiseksi. Eivätkä lounaaksikaan. Mutta iltapalaksi kyllä. Tai itseasiassa eivät. Koska niistä ei koskaan tullut pannukakkuja, vaan omituista mössöä lettupannulle. Joka paitsi hajosi käsiin, niin ei myöskään tuntunut kypsyvän millään.

Päälle vaniljasmetanaa ja vaahterasiirappia, niin johan alkaa mustikkamössö maistua! Not really… Ei edes maku korvannut tätä lohdutonta näkyä.

Yritin vielä pelastaa tilanteen lämmittämällä uunin ja kumoamalla loput taikinasta muffinssivuokaan. Kyllähän näistä jonkinlaisia kakkusia syntyi, mutta vaniljasmetana ja vaahterasiirappi eivät vieläkään jeesanneet riittävästi. Hiukan maistelin, kaavin kastikkeet päältä ja hautasin kuusi ”pannukakkumuffinssia” lopulta roskikseen. Eikä se tapahtunut helposti. Inhoan ruoan tuhlaamista. Mutta no can do! Karvatassutkaan eivät näistä innostuneet.

Näin kävi. Herkkupäivän herkut jäivät herkuttelematta! Mulla on tapana sanoa, että asiat tapahtuvat ”jos luoja suo”. Tällä kertaa ei luoja suonut pientä, viatonta itsensä palkitsemista vaan palautti haaveilijan tylysti maanpinnalle tarjoilemalla mitäs muutakaan kuin…

…KUKKAKAALI-PARSAKAALI-PORKKANA -HÖYSTÖÄ kera kalkkunan rintafilepihvin. Hienoa! Kiitos luojalle tästäkin maukkaasta HERKKU-ateriasta =D