PALEOKEITTIÖ

Huh huh, mikä viikko! Onneksi pyöreitä vuosia tulee täyteen vain joka kymmenes vuosi, hah hah! Sen verran on tässä kiireisen perusarjen ohella ollut nyt menoa ja meininkiä. Vaikkakin,  jos ihan totta puhutaan, niin onhan tämä juhlakaluna oleminen ollut aivan älyttömän kivaa! Ihanaa, kun ystävät ja tuttavat ovat muistaneet. Erityisen mukavaa on ollut viettää aikaa heidän kanssaan. En ymmärrä, miksi emme tapaa ja istuskele iltaa muulloinkin kuin juhlapäivinä. Tai ymmärrän mä. Kaikilla on omat menot ja oma arki pyöritettävänään. Enkä itsekään ole mikään maailman paras ystävä. Itseasiassa olen kaukana siitä. Mutta kun on ne salit ja muut! Seliseli. Sitähän se on, selittelyä. Olen huono lähtijä, mutta yleensä viihdyn seurassa kyllä, kunhan vaan pääsen liikkeelle ja saan itseni tällättyä johonkin muuhunkin kuin verkkareihin.

Ystäväni tietävät, että pelkistetyn paleoruokavalion vastapainona rakastan hyvää ruokaa. Ja jos haluan hyvää ruokaa, niin menen mieluummin ravintolaan syömään kuin yritän vääntää sitä itse. Ehkäpä juuri se kontrasti yksinkertaisen ja melko samanlaisen arkiruokailun sekä ammattilaisten loihtimien annosten välillä on juuri se juttu. Kun harvoin on tarjolla gourmeta, niin siitä osaa nauttia ja sitä osaa myös arvostaa enemmän. Elämän pieniä juhlahetkiä!

Kävimme ystäväni kanssa illallistamassa kotikontujen kansallisromanttisissa maisemissa. Ystäväni halusi tarjota mulle syntymäpäiväillallisen arkkitehtonisesti arvostetussa Hvitträskissä. Rakastan Hvitträskin tunnelmaa! Harmikseni tänäänkin vaan satoi. Näin on käynyt joka kerta kun olen alueella vieraillut. Sateisessa ja koleassa säässä ei hirveästi tehnyt mieli samoilla kamera ojossa pitkin pihoja. Mutta kunhan aurinkoinen päivä koittaa, niin aion ehdottomasti paikata tilanteen ja suunnata nauttimaan paikan upeista maisemista ja arkkitehtuurin tarjoamista silmääniloista. Kahvilakin on vielä tsekkaamatta! ;)

Tänään valitsimme molemmat Hvitträskin parsaviikkojen kunniaksi parsamenun. Parsaa olikin tehnyt jo jonkin aikaa mieli. Jotenkin en vaan saa sitä kotio ostetuksi. Vaikka ei kai sen valmistaminen mikään maailman haasteellisin juttu ole.

Kuten kuvista voi ehkä päätellä, niin unikko on yksi mun lempikukista. Koko salissa oli vain yksi unikko, jonka luonnollisesti kävin ”pöllimässä” pöytäämme. Itseasiassa tein vaihtokaupat. Melko hyvät sellaiset; unikko neilikasta =D

Mitäs muuta kuin kuohuvaa maljaan juhlan kunniaksi! Ei aivan yhtä loisteliaasti kuin Långvikissa, mutta ihan kelpo cavaa oli tämä. Melko perinteistä, sanoisin.

Söpön, virkatun leipäkorin antimet jäivät omalta osalta melkeinpä koskematta. Sen verran piti kräkkeriä maistaa, että sain samalla maistetuksi levitteen, joka kiinnosti mua ehdottomasti enemmän kuin levitteen alunen. Pettymys; mautonta =(

Alkuruoaksi valkoviinillä maustettua kermaista parsakeittoa. Kermaa olisi ehkä voinut olla enemmänkin, mutta muuten oli oikein hyvää. Etenkin keiton pohjalle pudonneet parsan sattumat ilahduttivat ja antoivat keittoon kivasti pureskeltavaa.

Väliruoan kurkkusorbet ei pudonnut mulle. Söin mintunlehden, kaveri loput. Sokeroitu kurkku ei vaan hivellyt mun makuhermoja. Välisorbetin tarkoitus oli raikastaa suu alkuruoan jälkeen, mutta valitettavasti mun mielestä mikään sokerinen ei raikasta yhtään mitään. Muutenkin tuntui oudolta nauttia makeaa tähän väliin. Vähän niinkuin olisi valinnut keittolounaan jälkiruoalla.

Onneksi illallinen ei kuitenkaan päättynyt vielä kurkkusorbettiin. Pääruoaksi valitsimme molemmat paahdettua lampaan ulkofilettä, parsaa (yllätys, yllätys !) sekä kermaan muhennettuja korvasieniä ja perunaa. Sain viime viikonloppuna niin mureaa lammasta, että tämän karitsan hienoinen sitkeys hieman häiritsi. Ero lienee ensisijaisesti ulko- ja sisäfileessä. Annos oli myös todennäköisesti joutunut hieman odottelemaan, koska liha oli jäähtynyt. Samoin parsat. Retiisit ja perunat korvasienikermassa taisivat olla annoksen parasta antia. Korvasienet olivat itseasiassa se syy, miksi juuri tähän annokseen päädyin. Perunaa ei ole tullut hetkeen maisteltua. Olivat oikein hyviä =)

Jos listalla jälkkäriksi vaan on jotain, jossa on suklaata, niin valitsen milteinpä automaattisesti tämän vaihtoehdon. Niin tänäänkin; mutakakkua ja lime-jogurttimoussea. Mutakakku oli muuten ihan ok, mutta ihmettelin kakun alla ja reunoilla ollutta mautonta ”piirakkapohjaa”. Ensimmäistä kertaa osui omalle kohdalle. Aluksi ajattelin vaihtaa lime-jogurttimoussen vanhan ajan vaniljajäätelöön, mutta onneksi en niin tehnyt. Mousse oli ihanan pehmeää ja sopivan ”sitruunaista”. Oikein hyvää, vaikka mua jäi sitten kuitenkin harmittamaan, etten kaverini lailla valinnut ”rikkaita ritareita”. Maistaa sain sentään. Ja sillä samalla sekunnilla tajusin tehneeni virheen ja valinneeni väärin. Taivaallisia ritareita ja syntisen hyvää raparperihillloketta! Jos nyt raparperista sattuu tykkäämään. Mä tykkään ja kohta niitä saa jo poimia äipän puutarhasta viherpirtelöitä piristämään.

Loppuun lasku! Yleensä niin joo, mutta harvemmin loppulaskuja tulee kameralle tallennettua. Tällä kertaa kuitenkin tuli, koska halusin tallentaa helposti muistiin nauttimani viinit. Cristal Cava oli ihan ok kuohujuomaa, kuten jo aiemmin mainitsin. Kuivahkoa ja edullista. Punaviini Corallo Nero oli uusi tuttavuus. Suhteellisen täyteläinen sellaisenaan, mutta sopi kivasti lampaan kaveriksi. Ei mikään wow, mutta ihan ok. Ja edelleen edullista. Viinilistaa ei Hvitträskissä ollut, joten juomien osalta luotin puhtaasti tarjoilijoiden suosituksiin.

Kokonaisuudessaan ihan onnistunut ilta! Palvelu oli hyvää, vaikka vuoronvaihto toi omat kommelluksensa. Jos näitä paikallisia paikkoja pitäisi johonkin järjestykseen laittaa, niin Långvik on edelleen ruoan puolesta ehdoton ykkönen. Seuraavana Hvitträsk ja kolmantena BistroMat. Palvelussa ykkössijan vie kirkkaasti Hvitträsk, Långvik kakkosena ja BistroMat hännänhuippuna. Miljöitä onkin vaikeampaa pistää järjestykseen. Ovat niin erilaisia. Oikeastaan pidän kaikista =)