All posts filed under: Pirtelöt

Jokapäiväinen pirtelöni

Pirtelö meidän, joka olet lasissa. Pyhitetty olkoon sinun aineksesi. Tulkoon sinun terveysvaikutteesi. Tapahtukoon sinun taikasi, myös mielessä niin kuin kehossa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväiset ravinteemme. Ja anna meille meidän huonot valintamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat roskaruokaan sortuneet. Äläkä saata meitä pikkunälän kiusaukseen, vaan päästä ja puhdista meidät pahasta. Sillä sinun on taika ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen Vietimme viime viikolla TehoPaleo30 -ryhmässä ”Viherpirtelö” -viikkoa! Tässä oma panokseni viikkoon; reilu litra pirtsakkaa pirtelöä. Näistä aineksista. Joka päivä. Nyt ja iankaikkisesti. Melkein. Tai ei tämä oikeastaan ollut panos eikä mikään, sillä kyseinen kokoonpano on ilostuttanut päiviäni jo viime keväästä saakka. Vain seesaminsiemenet puuttuvat. Ne olivat, ja ovat edelleen, loppu. Persilja on vakiokamaa. Se on ehdottomasti eniten käyttämäni tuoreyrtti, jota menee vähän joka paikkaan. Ei ole makua ilman persiljaa. Lehtikaali sen sijaan on vieraileva tähti. Se paistattelee parrasvaloissa vuoron perään pinaatin, salaatin ja muiden erilaisten lehtevien vihreiden kanssa. Vannotko sinäkin viherpirtelön nimeen?

Hymyssä suin talveen

Tuoreet marjat alkavat olla menneen kesän hedelmiä. On vähitellen aika siirtyä korjatun sadon pariin. Onneksi pakastimessa riittää metsämarjaa. Toivottavasti ensi kesään saakka. Kookoskefiiri ja tuoreet marjat ovat melko voittamaton yhdistelmä. Mutta eipä tämä pakastevadelmista valmistettu vaaleanpunainen viettelys paljoa tuoreelle kesäserkulle häviä! Sopii kauhoa vanukkaana kulhosta lusikalla tai kulauttaa pirtelönä kurkkuun lasista. Avain asiaan löytyy nesteen määrästä tai chia -hyytelön jämäkkyydestä ;)

Maistuuko mokka?

Tämän kesän suosikkijätski inspiroi taikomaan asiasta, jos toisestakin pelkkää mokkaa! Mokkapuddinki, kotoisammin vanukas vaan, on tämän hetken ehdoton ”ykköspirtelö”. Ja sehän sopii! Tilanteeseen kuin tilanteeseen; aamu-, väli- tai iltapalaksi, ennen tai jälkeen treenin. Eli jos palautusjuomasi maistuu edelleen pahalta, niin pistä mokaksi. Ei maistu enää. Maustamaton heraproteiinikin voi olla hyvää. Se kaipaa vaan vähän ”lisäaineita”. Kannattaa kuitenkin katsoa, mistä pussista lisäaineensa tankkaa. Pistääkö tankkiin dieseliä vai korkeaoktaanista ;) Jos puddinki tuntuu tilanteeseen liian raskaalta, niin vaihda se pirtelöön. Aamuun ja ennen jumppaa kofeiinilla ladattuna, muulloin toimii paremmin kofeiinittomana. Mun mielestä. Vaikka kahvi on hyvää ja kofeiini piristää, niin ei sitä sovi joka toinen tunti kitata. Ellet välttämättä halua olla ruokahaluton ja keskittymiskyvytön sähköjänis.

Maanantai maistuu pehmeältä

Viikonlopun kesäkauden päättäjäisten jälkeen maanantai maistuu aavistuksen pehmeämmältä, kun päivän aloittaa pehmeällä parsakaalipirtelöllä, jota myös puuroksi voitanee kutsua. Ainekset blenderiin ja puuroksi! Päivän ensimmäinen kasvisvoittoinen ateria – checked. Tästä helpommaksi ei maanantainen aamu enää mene! Riittää kahteenkin annokseen, mutta rohmu syö kaiken kertaistumalta. Jaa niin, tulihan tuohon proteiiniakin tuikattua. Maanantaimuisti, hah hah! Toimii kyllä ilmankin, mutta koska proteiini on pop, niin mukaan on hyvä heittää myös puolitoista desiä maustamatonta heraproteiinijauhetta ;) Ai onko tämä hyvää…? Kyllä, tämä on ihan oikeasti hyvää ja helppo tapa popsia päivän broccolit. Suosittelen suuresti testaamaan. Parsakaalipuuro ei ole niin pahaa kuin kuvittelet sen olevan.

Piña colada II

Makealla mennään kohti loppukesää! Herkkujuoma, Piña colada on päivitetty maukkaampaan versioon. Ja PAM!, se iskee kyllä suoraan tropiikkiin keskellä Suomen sateistakin suvea. Kelpaa mainiosti paisteellakin =) KOOKOKSINEN ANANASPIRTELÖ 1/4 tuoretta ananasta (kuorittuna ;)) ~1/2 dl kookosmaitoa tai -kermaa 1/2 lime (myöskin kuorittuna ;)) 1 – 1,5 dl maustamatonta heraproteiinia hieman himalajansuolaa 1-2 dl vettä (maun mukaan notkistamiseen ja pahimman makeuden taittamiseen) (kookoshiutaleita) Ainekset sopivan kokoisina paloina pirtelökoneen kautta vähän isompaan lasiin. Pirteä kesämukikin käy ;)

Viilentävä viherpirtelö

Ihana kesä meillä ollut! Toivottavasti jatkoa piisaa, vaikka tänään aurinko pilvessä piilossa pysyykin. Onneksi sentään on edelleen mukavan lämmintä. Minä ♥ Suomen kesä! 2013 ;D Pikaisesti tulin kirjaamaan itselleni ylös kesän viileän viherpirtelön. Ei, sen ei tarvitse olla fyysisesti viileää tai kylmää. Se viilentää kehoa sisältäpäin. Ja tuli ehdottomasti tarpeeseen. Oma keho kun osoitti selviä ylikuumenemisen oireita. Ja edelleen käy mimmi hieman turhan kuumana, mutta josko sitä vähitellen taas tasapainoa päin =) KESÄN VIILENTÄVÄ VIHERPIRTELÖ (1-2 annosta) 2-3 sellerin vartta 1-2 lehtikaalin lehteä (koosta riippuen) vähintään puolikas ruukkupersilja (tai tuoretta minttua) ~1-1,5 cm:n viipale sitruunaa 1 luomupäärynä (tai vihreä omena tai tuoretta ananasta tai melonia) 1 avomaankurkku 1-1,5 dl maustamatonta herajauhetta 1-2 tl savijauhetta 1 tl himalajansuolaa 2-2,5 dl vettä Ainekset pesun kautta sopiviksi paloiksi ja blenderiin. Lehtikaalista olen poistanut vahvimman keskiruodon. Sitruuna kuorittuna ;)

Sadeaamun täyteläinen suklaajuoma

Se tavallinen maanantai. Ei ihan. Jääkaapista ei löytynytkään tavanomaisen viherpirtelön aineksia, joten piti kehittää aamuun jotain muuta. Ratkaisu löytyi täyteläisestä suklaajuomasta, jonka totesin loppujen lopuksi sopivan oikein hyvin pilviseen ja sateiseen kesäaamuun. TÄYTELÄINEN SUKLAAJUOMA pieni kourallinen manteleita pari taatelia ~1 1/2 dl maustamatonta herajauhetta 1 iso rkl raakakaakaojauhetta 1/3 vanljatankoa (siemenet sisältä) hippunen himalajansuolaa ja ceyloninkanelia ~1/2 tl pikakahvijauhetta (puuttuu kuvasta) nesteeksi 1/2 dl kookosmaitoa ja pari desiä vettä Ensin mantelit jauheeksi tehosekoittimessa. Sekaan vesi, ja mantelit jauheesta maidoksi. Mukaan muut ainekset ja kaikki sekaisin. Nautitaan kahvikupista hitaasti maistellen. Melko huippua!

Aamuauringosta aamukarkiksi

Kuinka Aamuauringosta tuli Aamukarkki? Helposti! Lisäämällä Aamuaurinkoon kouralliset pinaattia ja persiljaa sekä puolitoista desiä maustamatonta herajauhetta. En yleensä sekoita heraa viher- tai hedelmäpirtelöihin, mutta tällä kertaa oma laiskuus yllätti positiivisesti. Eikä vain söpöäkin söpömmän mintunvihreän värin muodossa (jolle kuvat eivät tee oikeutta) vaan myös ihanan pehmeän koostumuksen ja makunsa puolesta. ”Challenge anything and create anything” =) P.S. Kukaan ei varmaan arvaa, mistä kuvien hauska paketti tupsahti postilaatikkoon. Porista? Vai ehkä sittenkin länsinaapurista? ;)

Hetken lemppari

Ihan pikapikaa tulin kirjaamaan tämän hetken lempparipirtelön ja aamunaloituksen ainekset ylös. Hiukan saattaa jääkaapin sisällön mukaan pirtelön väri vaihdella keltaisen, oranssin ja vihreän välillä, mutta perusta on ja pysyy! Ja se perusta löytyy Aamuauringosta, joka on saanut vakiovieraiksi myös inkiväärin, persiljan ja varsisellerin. Tänään mukana vierailevana tähtenä myös pinaatti! TERÄSTETTY AAMUAURINKO puolikas verigreippi 1 appelsiini 1 keskikokoinen luomuporkkana 1 isohko sellerinvarsi kourallinen babypinaattia sitruunaviipale pala tuoretta inkivääriä tukko persiljaa hieman himalajansuolaa notkistamiseen 2-2,5 dl vettä maun mukaan (1 tl zeoliittisavea) Ainekset sopivasti pilkottuna pirtelökoneeseen, lasiin ja kurkusta alas. Hitaasti. Nautiskellen. Koko 6-8 dl kerralla. Ja keho kiittää! <3 P.S. Eikö selleri maistu? No ei maistu, ei, kun sen tyrkkää Aamuaurinkoa terästämään! Vinkki kaikille sellerihaterseille; piilota sellerinvarsi Aamuaurinkoon, niin et huomaakaan nauttivasi tätä suuresti terveysvaikutteista vihannesta. Myös persilja on ihan must! Tiedät, kun kokeilet ;)

Kiivit kupissa

KIVA KIIVI-PINAATTIPIRTELÖ 2 kiivihedelmää pala kurkkua 1/2 keskikokoinen banaani kourallinen babypinaattia sitruunaviipale tuoreita mintunlehtiä himalajansuolaa ~2 dl vettä Kuori kiivit ja banaanin puolikas. Leikkaa myös sitruunaviipaleesta kuoret pois. Pese kurkku ja pinaatit. Pilko pilkottavat, pistä muiden ainesten kanssa blenderiin ja pyöräytä sopivaksi soseeksi. Maista. Lisää vettä tai muita aineksia maun mukaan. Nauti ja voi hyvin! <3 P.S. Pirtelö on makeahko, joten sopii hyvin myös aloittelevalle pirtelömestarille. Jos kaipaat enemmän makeutta, niin kokonainen banaani saattaa olla sun juttu ;)