Postaus sisältää hurjasti kuvallista materiaalia, joten jos et ole kuvienkatselija, niin skrollaa suoraan loppuun. Sunnuntai -aamuna lankesi nimittäin niin kaunis auringonpaiste keittiön puolelle, että hetki oli parasta hyödyntää hyvin ja tallentaa kameraan. Ihana valo! Sinua minä olen niin kaivannut! Tietysti hommaa helpotti myös se, että kerrankin heiluin kauha kädessä vielä valoisaan aikaan.

Shakshuka! Sana, joka ei vielä ennen viime viikonloppua sanonut mulle yhtään mitään. Mutta jonka nimeen nyt vannon. Ja niin pitäisi jokaisen muunkin paleoruokailijan vannoa. Etenkin näin talvisaikaan. Poikkeuksena tosin koisokasveja syystä tai toisesta välttelevät. Sillä niitähän tässä pannussa riittää!

Kyseessä on perinteinen, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa suosittu aamiainen. Enkä yhtään ihmettele miksi; tällä pannulla kun aloittaa päivän, niin virtaa riittää pitkälle alkuiltaan. Ja kuten jokainen paleoisti hyvin tietää, niin tämä aamiainen toimii aivan yhtä hyvin mihin aikaan päivästä tahansa. Itse taisin testata kaikkina mahdollisina vuorokauden aikoina ;)

Tässä vuosien saatossa olen  huomannut, että ihmisiä kiinnostaa erityisesti terveemmät, mutta hieman makeammat herkut. Herkut ovat kivoja ja hyviä, mutta ei pelkällä makealla voi päivästä toiseen elää. Kyllä kunnon ruoka ihmisen tiellä ja järjissään pitää!

Parhaimmat paleobrowniet ovat suosionsa ansainneet, mutta niin ansaitsee shakshukakin! Jos paleobrowniet ovat makeiden herkkujen kuningatar, niin shakshuka olkoon aamiaisten kuningas ja liharuokien kingi. Paljon parempaa kuin paleoistin perinneaamiainen, munat ja pekoni.

Vaikka lopputulema saattaa näyttää monimutkaiselta ja valmistusainelista pitkältä, niin yllättävän nopeasti ja helposti tämä syntyy. Jos perhe ei ole kovin iso tai suurisuinen, niin yhdellä lätkäisyllä hoituu monta aamua. Emännän kohdalla yksi pannu riitti neljään annokseen. Villikissoille kun ei shakshukaa herunut.

Hieman yllättynyt olen ja vielä enemmän ylpeä itsestäni. Itämaiset ja etniset ruoat ovat mulle hyvin vierasta aluetta. En syö thaimaalaista, käy japanilaisessa tai tilaa nepalilaista. Saati sitten itse valmistan jotain näinkin eksoottista. Maut ovat uppo-outoja, vaikka ovatkin kuluneen talven myötä tulleet jo hieman tutummiksi.

Melkoinen kehityskaari niistä päivistä kun paleota opiskelin ja aloittelin. Jo Paleokeittiön alkuaikojen kokkailut kertovat karua tarinaa. Uskokaa pois, kun kerron, että ne ensimmäiset dokumentoimatta jääneet vuodet olivat vielä karumpia, hah hah! Jos edelleen kyse on pitkälti yksinkertaisesta ja helposta arkikokkailusta, niin silloin se vasta yksinkertaista ja helppoa olikin.

Kokkaukseksi sitä ei kyllä voinut kutsua. Se oli annosten koostamista ruoan valmistamisen sijaan. Mutta jos nyt ollaan tässä, niin missä lie olenkaan kolmen vuoden päästä. Todennäköisesti Michelin -ravintolan keittiössä, hah hah! Miksi halusin jakaa tämän kanssanne? Siksi, että jos minä pystyn tähän, niin kyllä pystyt sinäkin! Ja todennäköisesti lyhyemmällä kuin kolmen tai kuuden vuoden aikajänteellä.

Mistä idea shakshukaan? No telkusta tietenkin! Olen nimittäin suuri, en Suomen, enkä jenkkilän, vaan sen aidon ja alkuperäisen Aussi MasterChefin ystävä. Koska Ausseissa vaan kaikki on parempaa! Ohjelmassa ehkä eniten kiehtoo aivan mahtava, kevyt, positiivinen ja kannustava tunnelma. Kilpailu on kovaa ja sitä käydään tosissaan, mutta aina hyvässä hengessä. Me likes! Ja kylläpä on ystävää tänä talvena hemmoteltu! Kaksi kautta peräjälkeen, wohoo!

Sattui sitten jossain meneillään olevan kauden haastetehtävässä egyptiläis-korealaistaustainen Amina pyöräyttämään ruoan, jonka emäntä bongasi paleoliittiseen viitekehykseen sopivana. Ruoan nimeä ei jaksossa mainittu, mutta onnistuin poimimaan riittävän monta avainsanaa googlen avuksi löytääkseni shakshukan.

Ja kun löysin shakshukan, niin löysin myös miljoona shakshuka -reseptiä! Ehkä tuhat erilaista, joista jokaisessa väitettiin tämän olevan THE shakshuka, hah hah!

Toista tuntia taisin uppoutua shakshukan ihmeelliseen maailmaan ja lopulta päädyin poimimaan jotain sieltä ja toista täältä. Joten pyydän nöyrästi anteeksi, jos tämä ei ole juuri sitä shakshukaa, jota shakshuka sinun mielestäsi on. Ihana kokin vapaus!

Liha ei käsittääkseni ainakaan kaikkein perinteisimpään malliin kuulu. Mutta muna kuuluu. Ja lihaa oli Aminankin annoksessa, joten sitä käytetään reippaasti myös emännän versiossa! ;)

Shakshukassa mukana myös Mutti! Tällä kertaa säilöttyjen kirsikkatomaattien muodossa. The REAL (jewish) shakshukassa olisi ehdottomasti pitänyt käyttää kokonaisia JA säilöttyjä tomaatteja (ei tuoreita). Hmmm… kai se kirsikkatomaattikin on kokonainen tomaatti. Tosin nämä olisi vielä pitänyt murskata käsillä puristaen. Too much work! Kokonaiset kirsikkatomaatit toimivat ihan hyvin ;).

Paprikoiden olisi pitänyt tietysti olla vihreitä. Ja ne olisi pitänyt paahtaa. Ja kuoria. Ja leikata rinkuloiden sijaan suikaleiksi. Too much work! Makeat keltaiset, oranssit ja punaiset minipaprikat paahtamatta ja kuorineen toimivat ihan hyvin. Ja ne olivat ehdottomasti söpömpiä kuin vihreä peruspaprika.

Valkosipulinkynnet piti kuoria ja PALOITELLA! Niin tein. Vaikka työtä oli hieman enemmän kuin puristetuissa kynsissä. Sipulia ei aitoon ja alkuperäiseen saa lykätä ollenkaan! Siis siihen juutalaiseen. NO ONIONS!

Siinä ne nyt ovat, silputut sipulit. Kielletty ja sallitut. Valkoiset ja iso keltainen. Useimmissa resepteissä sipuli oli mukana, joten en kai nyt kovin suurta vääryyttä shakshukalle tehnyt. Paitsi vanhoillisjuutalaisten mielestä. Ehkä.

Ja tässäpä nämä, chilit ja paprikat rinkuloina. Tosin chili ei saanut missään tapauksessa olla chiliä vaan ehdottomasti jalopenoa. Jalopenoa en kuitenkaan lähimarketista onnistunut löytämään, joten chilillä mentiin. Close enough.

Ja kirsikkatomaatit säilöttyinä, mutta kokonaisina. Vielä pannussakin.

Ja jauhettua herefordia. Jota ei olisi pitänyt olla ollenkaan, hah hah! Siis tämän perinteisen juutalaisen reseptin mukaan, jossa oli hyvin tarkkaan selostettu ehdottomat raaka-aineet ja niiden käsittely.

Ja se kananmuna! Joka piti ehdottomasti rikkoa. Ja jonka rikoin. Joka oli mielestäni huono idea, enkä enää ensimmäisen pannun jälkeen keltuaisiin koskenut ennen kuin lautasella haarukka upposi valloittavasti valuvaan keltuaiseen. Tosin kun jälkeenpäin vielä tarkistin aidon juutalaisen reseptin, niin keltuaisia ei missään nimessä saanutkaan rikkoa! Siinä kohtaa muisti teki emännälle tepposet ja suteen meni. Isosti! =D