Kuten kuvasta näkyy, eksyi ostoskoriini eilen ihan oikea, aito leipä. Ei mikään karmea karppileipä vaan sekaisin vehnää, ruista, piimää, siirappia, mallasta ja sokeriakin. Ruokosokeria. Kaikki tosin luomuna. Mutta ei luomu tee leivästä yhtään sen parempaa. Leipä on leipää, vaikka luomusta paistaisi!

Kyseessä on leipä, jota mun on ehkä kaikkein vaikein vastustaa. Tai ei oikeastaan. Koska mitään viljavalmistetta ei ole vaikea vastustaa kun ajattelen mahdollisia vaikutuksia kehoon. Lyhyt- ja pitkäaikaisia. Mutta makea mallas-/saaristolaisleipä on kuitenkin markkinoiden maukkainta leipää. Etenkin, kun päälle levittää vastapainoksi sopivan suolaista kirnuvoita. Isolla veitsellä.

Olen äärettömän iloinen, jos ravintola tarjoaa palan painikkeeksi mahtavaa mallasleipää. Kotiin en sitä osta sen enempää kuin mitään muutakaan viljavalmistetta. Joskus äipällä saatan syödä viipaleen Limpukkaa.

Eilen jouduin odottelemaan lohitiskillä turhan kauan. Siinä aikani kuluksi tutkailin lähiympäristöä tavallista tarkemmin. Niin se käsi vaan eksyi kalatiskin edessä lojuneeseen leipäkoriin. Kokonaisen sijaan tyydyin sentään vain puolikkaaseen limppuun. Mutta onhan sitä siinäkin, 280 grammaa pupellettavaa.

Ei muista niin väliä, mutta jotenkin tekoset piti itselle selittää. Tein siis arjesta juhlaa kädenkäänteessä. Tottamaar sitä joulukuun ensimmäistä piti jollain tavalla juhlistaa! Miksei mallasleivällä, hah hah! Nojoo, olihan se vähän sellainen suuremman luokan itsensähuijaus. Kun totuus kuitenkin on, että sorruin puhtaaseen heräteostokseen. Ehkä siinä hippanen laiskuuttakin leijaili ilmassa. Leipä kun oli helppo valinta eksoottisen luomulohen kylkeen. Vaikkakin perinteinen olisi toiminut makean maltaan kaverina paremmin.