Aloitin kefiirikokeilut noin vuosi sitten. Sen jälkeen olen kypsytellyt maitopohjaista kefiiriä kausittain (myös raakamaidosta). Kefiiri on kyllä hyvää, mutta maitotuotteiden nauttiminen päivittäin ei vaan itselleni sovi. Jonkin aikaa sujuu hyvin, mutta ennemmin tai myöhemmin keho alkaa protestoimaan myös hapatettuja ja muita paleoystävällisiä maitotuotteita vastaan. Kefiiriongelmaan vastaus on löytynyt kookostuotteista.
Muutamia kokeiluja olen tehnyt ja todennut helpoimmaksi ja parhaiten toimivaksi kefiirinaluksi iHerbistä tilaamani YoGourmetin Kefir starterin. Maitohappokapselikokeilut sen sijaan menivät täydellisesti viemäriin. Kookosmaito ei niillä hapattunut miksikään. Tämä sai nyt tietysti hieman epäilemään käyttämäni maitohappovalmisteen tehoa…
KOOKOSKEFIIRI
- kookosmaitoa tai -kermaa (olen käyttänyt kookosmaitoa)
- YoGourmet Kefir starteria
Sopiva määrä kookosmaitoa puhtaaseen, lasiseen, kannelliseen purkkiin. Kefiirin alkua sopivasti sekaan ja sekaisin (sori, ettei ole tämän tarkempia määriä. Olen toiminut fiiliksellä =D). Kansi päälle ja purkki uunin pimentoon odottamaan hapantumista. Olen hapattanut kefiiriä välillä pidemmän, välillä vähemmän aikaa, mutta jotain 24 ja 48 tunnin väliltä. Huom. Älä laita uunia päälle kun kefiiri on siellä kypsymässä ;)
Siirrä valmiiksi hapatettu kefiiri jääkaappiin, jossa hapatusprosessi pysähtyy. Jossain näin ohjeen 4-5 tunnin jääkaappisäilytyksestä. Itse olen laittanut valmiin satsin illalla jääkaappiin ja nauttinut ensimmäisen erän aamusella. Kefiiri maistuu ihan sellaisenaankin, mutta juuri nyt parasta kyytipoikaa kefiirille tarjoavat tuoreet puutarha- ja metsämarjat.
Hei,
olen kovasti kiinnostunut tästä kefiiristä ja tilasinkin jo iHerbistä kyseistä starteria. Oletko kokeillut kefiirin tekemistä manteli”maitoon”/-juomaan?
Lämmitätkö nestettä, josta teet kefiiriä.
Moikka Liisa!
En ole kokeillut kefiiriä mantelimaidosta. Jos kokeilet, niin kerro, kuinka onnistui!
En myöskään ole lämmittänyt nestettä. Olen käyttänyt huoneenlämpöisenä. Sen sijaan, etenkin nyt kylmään vuodenaikaan kannattaa huolehtia, että kefiiri tekeytyy riittävän lämpimässä paikassa. Sopivan paikan olen itse löytänyt jääkaapin yläpuolella sijaitsevasta kaapista =)
Moikka Johanna,
Mikä on mielestäsi sopiva määrä kookosmaitoa?
Moi Maria!
Jos käytät koko pussin, niin litra kookosmaitoa =)