Juomat, Reseptit, TÄYSPALEO
Jätä kommentti

Black bomb

Uuuuuh.. tulipa synkeä otsake postaukselle. Kuvatkin näyttävät hieman synkeiltä, mutta fiilis oli kaikkea muuta kuin musta kun kumosin tämän tummanpuhuvan juoman kurkkuuni. ”Musta pommi” oli vain ensimmäinen ajatus, joka mieleen juolahti kun kaivoin kameran esiin ja katsoin linssin läpi lasiin. Juomahan on mustaa kuin eebenpuun sydän ja todellinen antioksidanttipommi. Positiivisia asioita molemmat kun oikealta kantilta katsoo; perustavaa laatua ja ah, niin kaunista. Luonnollisesti ;)

Jokin aika sitten pohdin, jotta mitä keksisin kaveriksi makealle ja intensiiviselle granaattiomenalle. Päätin kokeilla mustikoita; sulatettuja, suomalaisia metsämustikoita suoraan pakastimesta. Niitä viime kesänä poimittuja, kovalla työllä putsattuja ja pakastettuja, joita on vielä jäljellä yllin kyllin. Isukkia on niistä kiittäminen <3 Ja kyllähän makean granaattiomenan ja aavistuksen happaman pakastemustikan liitto toimii ihan hyvin. Intensiivistä on juoma edelleen. Mustikka ei granaattiomenaa juurikaan laimentanut vaan toi kokonaisuuteen paitsi tumman pigmenttinsä, niin myös lisää täyteläisyyttä, jota yritin piristää sitruunalla. Edelleen sen verran tujua tavaraa, että yhdestä satsista riittää mainiosti kahteen kertaan.

Ja kyllä, granaattiomenan perkaamisessa on yhä oma hommansa, mutta olen vihdoin osannut asennoitua asiaan oikein. Jos ajatus juoksee villinä ja levottomuus syöksee mieltä laidasta toiseen, niin suosittelen granaattiomenan kimppuun käymistä. Sillä on jotenkin rauhoittava vaikutus. Kun sormet suostuttelevat hellästi siemeniä irtoamaan kuoresta, eikä kiirehtiminen kannata, niin mielikin rauhoittuu. Käsillä tekeminen, sormilla näprääminen rauhoittaa. Itse käytän apuna vesiastiaa, jossa mehut eivät lennä ympäri seiniä ja siemenet painuvat pohjalle erottuen kivasti ja melko kivuttomasti muusta romppeesta. Avainsana on siis suostutteleminen; suostuttele, älä pakota ;)

BLACK BOMB

  • yhden granaattiomenan siemenet
  • 150 g pakastemustikoita
  • viipale kuorittua sitruunaa

Ainekset mehukoneen hellään syleilyyn ja ääntä kohti. Jos kaikkea ei kykene kerralla kumoamaan, niin loput lasipulloon, korkki tiukasti kiinni ja jääkaapin kylmään odottelemaan seuraavaa sessiota. Sitruuna ehkäisee tai ainakin hidastaa mehun hapettumista. Sitruunan sisältämä askorbiinihappo (C-vitamiini) on luonnon oma säilöntäaine. Mehuja voi myös pakastaa, mutta silloin kannattaa käyttää jotain muuta säilytysastiaa kuin lasipulloa ;)

Tummia mehuhetkiä Sinulle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.