Tämä postaus ei sisällä reseptejä, eikä tämä edes liity syömiseen. Tai ehkä se jollain tapaa linkittyy syömiseenkin, mutta ennen kaikkea kyse on itsensä palkitsemisesta. Ja ehkä myös muutaman muun ilahduttamisesta ;)

Kukka kertoo viisaasti, että ”palkinto olet sinä”. Mutta minä halusin hektisen viikon päätteeksi palkita itseni jollain muulla. En useinkaan koe tarvetta palkita itseäni ruoalla tai herkuilla, ja silloin kun sen teen, niin teen sen kunnolla. Menen mielelläni fine-dine -ravintolaan ja nautin vaikka 7 ruokalajin illallisen viineineen kaikkineen. Don`t get me wrong! Kyllä mäkin pidän ”huonoista herkuista”, mutta koska koen syöväni pääsääntöisesti hyvää ruokaa ja sitä mitä haluan, milloin haluan, niin ehkä tällaista varsinaista ruoalla palkitsemisen tarvetta ei ole. Ja jos nyt ehdottomasti haluan jotain epäterveen hyvää, niin mieluummin syön äipän omin kätösin leipoman pullan kuin päädyn leivonnaistiskille arpomaan.

Olen varmasti kertonut tämän tarinan joskus aiemminkin, mutta se pätee edelleen. Kun joskus oikein päättämällä päätän ostaa esim. pienen pussin irtokarkkeja (jep, 150 g riittää ja usein se näyttää muiden pussien rinnalla melko pieneltä ;)), niin päädyn vaeltamaan 20 m irtokarkkihyllyä yhteen suuntaan ja takaisin. En vain yhtä vaan vähintäänkin viisi kertaa yrittäessäni miettiä, että mitä mä noista palleroista haluaisin noukkia pieneen paperipussiini?! Usein pussi päätyy takaisin hyllyyn ja lähden karkkitiskiltä pois tyhjin käsin. Jos pussi lähtee mukaan, niin sieltä yleisimmin löytyy muutama suklaa- tai jogurttirusina. Mikä on se kohtalokas ”virhe”, jonka melkein poikkeuksetta karkkihyllyllä teen? Luen valmistusaineet. Suurin osa valmistusainelistauksista alkaa sanalla glukoosisiirappi. Tai sokeri. Ja siihen se karkkinälkä sitten loppuukin =D

Sama ostamatta jättämis -ilmiö tapahtuu myös leikkele- ja makkaratiskeillä. Joskus myös lihatiskillä. Näiden kohdalla ilmiön laukaisevina tekijöinä toimivat sellaiset sanat kuin E25 -alkuiset koodit, glukoosi ja fruktoosi sekä muut ainekset, joiden välttämättömyyttä en lihatuotteiden kohdalla ymmärrä.

Mutta perjantaina päätin ostaa jotain harvinaista herkkua! Halusin palkita itseni KUKALLA; kimpulla aniliininpunaisia, reilun kaupan neilikoita. Heh, voin kertoa, että tämäkään valinta ei ollut ihan helppo. Kärryssä kävi aika monta kimppua ennen kuin kohdalle osui se oikea =D

Kukkia tai muita kasveja ei tässä huushollissa enää juurikaan näy. Syy selviää kuvista. Kukat ilahduttivat, ja ilahduttavat edelleen kovasti, ja nyt olemmekin viikonlopun ajan nauttineet tästä kukkapuskasta ihan koko perheen voimin. Kukin tavallaan =)

”Jos mä tästä ihan vähän vaan nuuhkasen… tällai…”

”Oho! En mä vaan tiedä, miten toi yks kukka tollein katkes! Mä vaan vähän nuuhkasin.”

Ei tarvinnut emännän olla mikään ruudinkeksijä ennen kuin tajusin, miksi kukat alkoivat yllättäen katkeilemaan ja putoilemaan… Ja miksi pieniä, vihreitä kasvinpalasia tai kukannuppuja alkoi löytyä mitä kummallisimmista paikoista. Syyllisen kiinnisaaminen itse teosta ei myöskään ollut kovin vaikeaa…

”Jos mä kans tästä ihan vähän vaan nuuhkasen… niinku toi Kinnunenki…”

”Jos mä vielä nuuhkasen vähän lähempää…”.

You are SO BUSTED!