Kala, Maidoton, Parsakausi, Reseptit, Suolaiset herkut, TÄYSPALEO
Comments 2

Paleoliittinen savulohi-parsapiiras

En tiedä, mistä tämä ajatus piirakan pyöräyttämisestä taas lähti. Mä kun olin jo niin päättänyt, että nyt loppuu kokkaaminen tai ainakin herkkujen leipominen siksi aikaa, kunnes oma TehoPaleo™ -proggis on viety loppuun. Hah hah! Ja katinkontit! Niin vaan löysin itseni jälleen perjantaina kookosjauhopöllystä.

Minkäänlaista piirakkaa en ole aiemmin leiponut, en sen enempää vehnäjauhosta kuin mistään muustakaan. Paitsi joskus nuoruusvuosina juhannuspiirakkaa, johon taikina haettiin kaupan pakastealtaasta. Mutta uusia juttuja on kiva kokeilla. Ja vielä kivempaa on, kun jos ne onnistuvat. Tämä onnistui! Tällä kertaa ;)

PALEOLIITTINEN PIIRAKKAPOHJA

  • ~3 dl rasvaa (käytin CocoVin kookosöljyä, mutta ghee tai meijerivoikin kelvannevat ja tekevät todennäköisesti pohjasta maukkaamman ;))
  • 3 luomumunaa
  • ~2,5 dl kookosjauhoja
  • reilu 1 tl himalajansuolaa
  1. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon öljy. Jatka vatkaamista, kunnes kaikki ovat ihan sekaisin. Jos munat ovat kylmiä, niin kookosöljy jähmettyy ja taikinasta tulee jo tässä vaiheessa ”kokkareista”. Ei haittaa! Mutta suosittelen sähkövatkainta ;)
  2. Lisää joukkoon pienissä erissä kookosjauho ja suola. Tarkkaile taikinan koostumusta ja käytä tarvittaessa ohjetta enemmän kookosjauhoja.
  3. Painele taikina tiiviisti piirakkavuokaan. Taikina on rasvaista, joten en itse voidellut vuokaa (eikä pohja siihen tarttunut). Huomaa, että taikina on tavanomaista piirakkataikinaa löysempää ja vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä työstöön kun tahtoo tarttua sormiin ja irrota vuoasta. Mutta I did it, joten you can do it too!
  4. Viimeistele pohja rei`ittämällä se haarukalla. En tiedä, onko välttämätöntä, mutta näin tein. Varmuuden vuoksi.
  5. Esipaista pohja 200 asteessa ~7-10 minuuttia uunin keskitasolla. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hieman ennen kuin lisäät täytteet ja tuikkaat piirakan takaisin uuniin.

Käytin ~24 senttistä vuokaa, josta jäi taikinaa hieman ylitse. En raaskinut heittää lopputaikinaa pois, joten painelin sen muffinssivuokien pohjalle. Näistä syntyikin mukavat kakkukupit, joihin palaan myöhemmin.

Pohjasta tulee muuten kypsyessä ihanan mureaa ja etenkin kakkukuppien kohdalla toi mieleen vahvasti Fasun marjapiiraat. Tiedättehän ne, joissa on taikinakansi päällä ja joita saa ostaa kahden kappaleen pakkauksissa.

Seuraavaksi täytteiden kimppuun! Täytteenä käytin lämminsavulohta, tankoparsaa ja kookosöljyssä kevyesti kuullotettua purjosipulia. Mausteeksi vielä kasa kapriksia ja reippaasti tuoretta tilliä, niin avot!, piirakka on munamaitoa ja kypsennystä vailla valmis!

Täytteeksi voi laittaa mitä kukin haluaa, mutta mulla oli vuorossa kalapäivät, joten lohella mentiin. Ja parsa nyt vaan on tähän aikaan vuodesta niin ajankohtainen, että sitä voi laittaa joka paikkaan.

SAVULOHI-PARSAPIIRAKAN TÄYTTEET

  • reilulla kädellä ruodotonta lämminsavulohta
  • 3-4 tankoparsaa
  • 1 laihahko purjosipulin varsi
  • ~2 tl pieniä kapriksia
  • kourallinen tuoretta tilliä
  • (+ CocoVin kookosöljyä kuullotukseen)
  1. Esikeitä parsa ja kuullota hyvin pesty, renkuloitu purjosipuli.
  2. Lado ainekset piirakkapohjan päälle.

Ostin lämminsavulohta hieman alta puolen kilon kimpaleen, josta jäi piirakan jälkeen jämät vielä yhteen lohisalaattiin. Tämän perusteella veikkaisin, että lohta upposi piirakkaan ~300-350 grammaa.

En itse esikeittänyt parsaa, mutta totesin jälkeenpäin, että olisi ehkä pitänyt… Parsaa laitoin sekä täytteeseen paloiteltuna, että koristeeksi kokonaisina tankoina piirakan päälle.

Ylemmissä kuvissa piirakka matkalla uuniin, alemmassa aika valmiina suuhun.

PALEOLIITTINEN MUNAMAITO

  • 5 luomumunaa
  • ~ 1 dl kookosmaitoa
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • maustamiseen himalajansuolaa ja mustapippurirouhetta
  1. Vatkaa kaikki ainekset sekaisin ja kaada piirakan päälle.
  2. Kypsennä piirakka 170 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia tai kunnes munamaito on sopivasti hyytynyt. Keskeltä hieman kostea on hyvä =)

Nauti lämpimänä tai lämmitettynä. Sellaisenaan tai vihreän salaatin kyljessä. Ulkoilmassa ja aurinkoisessa säässä, tietenkin ;)

Parhaita paleoliittisia piirakkapäiviä, Sinulle!

2 Comments

  1. Janika says

    Kiitos loistavista ohjeista! vaikka en lihaa syökään muuten kuin kalan muodossa on monesta ohjeesta saanut muokattua kala tai kasvisversion.

    Tämän ohjeen suhteen olisi sellainen vinkki että jos ei ole sähkövatkainta tai ei halua sitä käyttää niin kannattaa laittaa tiskialtaaseen melkein kuumaa vettä, vatkausastia munineen sinne ja vatkata munat siellä, sen jälkeen lisätä kookosöljy astian ollessa vedessä ja vatkata se munien sekaan. valmiin, lämpimän taikinan aadoin vuokaan, levitin lusikan pohjalla ja annoin kovettua sen verran että se oli helppo taputella tasaiseksi ja nostaa reunoille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s