Lisukkeet, Parsakausi, Reseptit, Salaatit, TÄYSPALEO, Vappu
Comment 1

Rapsakka parsa-retiisisalaatti

Tämä taitaa nyt olla viimeinen parsaresepti hetkeen. Olen puputtanut parsaa niin huolella, että kevään kiintiö alkaa olla täynnä. Mutta tavataan taas! Ensi vuonna.

Rapsakka parsa-retiisisalaatti oli mukana jo Paleokeittiön vappumenussa. Silloin en sitä ehtinyt valmistaa, mutta sen jälkeen salaatti on viihtynyt lisukkeena lautasella jo useampaan otteeseen. Sitä oli lautasella myös eilen. Ja sitä on lautasella vielä tänään ja huomennakin. Inspiraatio ja alkuperäinen ohje löytyivät makuja -sivustolta.

Katsokaa nyt näitä pirteitä punaposkia! Eihän näitä voi ohittaa! Enää. Pitkään retiisi oli mulle täysin nounou, koska mieleen nousivat muistot lapsuudesta, jolloin retiisiä piti syödä suoraan omasta maasta. Suurimmat mullat pinnasta pois ja retiisi suuhun, rouskis! Ei ollut oma suosikkini, mutta isukille maistui kyllä.

Tankoparsaakin olen oppinut syömään vasta muutamia vuosia sitten. Siihen liittyy muisto ylioppilasdinneristä, jonka kävimme luokkatovereiden kanssa nauttimassa jossain Helsingin hienostohotellissa, jota ei enää ole. Tai ehkä on, mutta ei enää silloisen nimikyltin alla. Maailma muuttuu – 25 vuodessa, hah hah! No mutta, silloin alkuruokana oli keväistä parsaa, jonka väkipakolla nieleskelin kurkusta alas. Se oli karmeaa ja siksipä en tämän jälkeen parsaan parinkymmeneen vuoteen koskenutkaan. Mutta taas on maailma muuttunut; parsa ja retiisit maistuvat!

RAPSAKKA PARSA-RETIISISALAATTI

3 annosta

  • 2/3 nippua tankoparsaa
  • nippu retiisejä
  • 1 pieni kurkku tai puolikas isommasta
  • ruohosipulia
  • suolaa (parsan keitinveteen)
  1. Katko parsan kovat tyviosat, kuori, jos haluat ja keitä muutama minuutti suolalla maustetussa vedessä.
  2. Pese ja viipaloi retiisit sekä kurkku. Paloittele jäähtynyt parsa.
  3. Heitä kaikki sopivaan salaattikulhoon ja silpu ruohosipulit mausteeksi mukaan. Sekoita.

RAKUUNALLA MAUSTETTU SALAATINKASTIKE

  • 1 tl dijon -sinappia
  • ~1-2 tl raakahunajaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl vettä
  • reilu 1 rkl valkoviinietikkaa (käytin valkoista balsamiviinietikkaa)
  • 1 tl kuivattua rakuunaa
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna
  • mausteeksi hieman suolaa ja rouhittua mustapippuria
  1. Mittaa kaikki ainekset kuppiin ja sekoita hyvin vispilällä tai haarukallakin onnistuu.
  2. Kaada salaatin päälle ja pyöräytä muutama kerta kevyesti ympäri.

Tämän salaatin salaisuus on keveydessä, rapeassa rapsakkuudessa ja tietysti salaatinkastikkeessa. Salaatinkastike monesti tekee salaatin ja tämä rakuunalla maustettu kastike on mun mielestä aivan mahtava!

Salaattikastike syntyy yllättävän nopeasti ja helposti, joten ei ole mitään syytä napata marketista mukaan pulloa valmiskastiketta. Jälleen kerran toistan mantraa ”Tiedät, mitä suuhusi laitat, kun itse laitat!”. Ei turhia lisäaineita, eikä muitakaan hyvinvoinnin kannalta vähemmän optimaalisia tai epäilyttäviä ainesosia. ”Mutta kun ei vähän haittaa!”. Joskus nimenomaan se vähän haittaa ja kyllähän tuollaisen kastikepullon aika nopsaan tyhjentää, jos joka päivä salaattia syö. Ja jos haluaa päästä tosi helpolla, kuten minä usein ;), niin pelkkä oliivi-, avokado- tai pähkinäöljy sekä ripaus laadukasta viinietikkaa riittää =)

Parsa-retiisisalaatti toimii kananmunalla täydennettynä ihan sellaisenaankin, mutta itse olen tuupannut sen vihreän salaatin ja kalkkunan kaveriksi. Keitettyä kananmunaa en ole alkuperäisen ohjeen mukaan lisännyt salaattiin vaan viipaloinut lautasen reunalle. Koska salaatista riittää hyvin yhdelle ihmiselle 2-3 päiväksi ja kananmuna tekee siitä ällöä mössöä.

Alla olevasta annoksesta kananmuna unohtui valmiiksi kuorittuna ja viipaloituna viipalekoneeseen, hah hah! Koska nälkä oli kova ja halusin nauttia kalkkunasta lämpimänä. Eikä koko kananmunaa tämän annoksen jälkeen enää mihinkään tarvittukaan. Vatsa oli täysi ja mieli tyytyväinen, joten tuolla ne jääkaapissa vieläkin odottelevat munaviipaleet syöjäänsä =)

Samaan syssyyn vielä sananen kalkkunasta. Jos vaan saatavilla on, niin ostan kalkkunantissit mieluiten kokonaisina, ja jostain syystä myös mieluummin lihatiskiltä kuin valmiiksi pakattuna. Parit kalkkunanfileet viipaloi aika nopsaan ja tarvittaessa voi hankkiutua eroon osista, jotka eivät miellytä silmää tai suuta. Suikaleet valmistuvat hetkessä kuumalla pannulla kookosöljyssä. Mausteeksi laatusuolaa ja hieman sitruunapippuria, ja salaattiannoksen protskut ovat valmiita lautaselle =)

Keveitä kesäpäiviä, Sinulle!

Paleokeittiön uutiskirje Paleokeittiö facebookissa

1 kommentti

  1. Päivitysilmoitus: Rapsakka parsa-retiisisalaatti | Herkkusuu.fi

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.