Arvonta, Gluteeniton, Kananmunaton, Maidoton, Pirtelöt, Reseptit, Sokeriton, TÄYSPALEO, Tuotekatsaukset, Vegaani, Viljaton
Comments 4

Päivä pikaisesti ja pirteästi käyntiin kahvipirtelöllä

Väitetään, että suomalaiset juovat eniten kahvia maailmassa, ja sanotaan, että kahvi on näin ollen suomalaisten kansallisjuoma. Pitänee paikkansa. Tai ainakin kahvilla on hyvin merkittävä rooli suomalaisessa kulttuurissa. Sen näkee, kuulee ja haistaa, kun kulkee aistit avoinna Suomen turuilla ja toreilla.

Jännä sinänsä, että näinkin eksoottinen juoma on lunastanut paikkansa suomalaisten sydämissä. Kahvihan ei meillä kasva vaan sitä roudataan kilotolkulla maailman ääristä asti. Kahvia on ”Suomessa” kielletty, säännöstelty ja sallittu useampaan kertaan. Se kertonee kahvin arvosta. Aikanaan.

Onneksi enää ei tarvitse tyytyä sikuriin tai rukiinjyvistä jauhettuun korvikkeeseen vaan kahvia on vapaasti saatavilla. Joka paikassa. Ja paljon. Kahvilaatujen kirjo on suorastaan räjähtänyt marketin hyllyille. Vaikka kahviharrastajien määrä ja kahvitietämys on lisääntynyt, niin väitän, että suurin osa suomalaisista juo kehnoa kahvia. Sitä tuttua ja turvallista Juhlavaa Mokkaa tai paremmissa tilaisuuksissa kuppiin pistetään peräti Pressaa. Koska paremmasta ei ole tietoa. Tai kokemusta.

Ei, en arvostele ketään kahvivalinnoistaan. Mulla ei ole siihen varaa. Ensinnäkin olen oppinut juomaan kahvia vasta hyvin myöhäisellä iällä, joskus viitisentoista vuotta sitten. Sitä ennen kumosin pakkokuppeja. Jos teetä ei ollut tarjolla. Tämäkin kertonee jotain suomalaisesta kahvikulttuurista; pakko oli ainakin yksi kupillinen pitkin hampain kumota, jotta ei olisi ollut porukassa kummajainen.

Opin juomaan kahvia, mutta oikeastaan vasta vuosi sitten ymmärsin, mitä oikeasti hyvä kahvi on. Se tapahtui ulkomailla, kahvifestareilla, jossa oli mahdollisuus maistella vähän laajemmin montaa eri sorttia. Eikä rakkaus yhdestä mukillisesta syttynyt. Makuhermoja piti vähän totutella ennen kuin aivot ymmärsivät, että NYT on laatukahvia tarjolla.

Valitettavasti mun lempparikahvia ei Suomesta saa. Sitä täytyy lähteä maan rajojen ulkopuolelta hakemaan. Netistä ehkä saa, mutta jo valmiiksi hinnakkaalle nautintoaineelle tulee ulkomaiden postimaksujen myötä sen verran hintaa, että en ole edes vaivautunut etsimään.

Mutta onneksi meillä on KahviKaveri! Sieltä saa montaa eri sorttia laadukasta kahvia suoraan kotiovelle. Ja ilman toimitusmaksuja, kun tilaa vähän isomman satsin kerralla.

Jos Helsingin seudulla asuu ja liikkuu, niin KahviKaverin valikoimaan voi käydä tutustumassa myös Töölön kivijalkamyymälässä. Sieltä saa paketit mukaansa pienemmissäkin erissä ilman lisäkuluja.

Oletko aiemmin kuullut KahviKaverista? Minä en ollut ennen kuin meiliin tupsahti kysely, josko haluaisin heidän kahvejaan maistaa. No hitto miks ei! Tottakai halusin. Josko laiskan ja kärsimättömän emännän murukahville löytyisi maistuvampaa vaihtoehtoa. Eli joo, pikakahvin vakiokäyttäjänä mulla ei todellakaan ole varaa arvostella muiden kahvimakua.

Postilaatikosta tipahti kokonaisten papujen muodossa paria eri sorttia, joista olen tässä kuukauden päivät vuoronperään aamukahvini keitellyt. Molemmat parempaa ja tuoreempaa kuin pikakahvi. Täytyy myöntää, että koukkuun jäin ja pistin pikakahvit pellolle.

Suosikiksi näistä kahdesta kahvipaketista nousi 80% arabicaa ja 20% robustaa sisältävä tummapaahtoinen, mutta pehmeä ”Caprissimo Belgique” punaisessa pussissa. Siinä vaan oli mun makuun enemmän syvyyttä ja aromia kuin ”Caprissimo Fragrantessa”. Kelpo kahvi arkeen sekin.

Toisaalta voisin kuvitella, että moni suomalainen valitsisi päinvastoin. Itse pidän intensiivisistä mauista. Oli kyseessä sitten kahvi, viini tai maukas ruoka. Huomaa myös, että KahviKaverin valikoimista löytyy vaihtoehto myös meille luomua suosiville.

Jottei ihan vaan löpinäksi tämä postaus menisi, niin on mulla teille jotain pelkkiä sanoja hyödyllisempääkin. Olen nimittäin kehittänyt ”emännän uuden elämän” myötä uuden aamurutiinin.

Olen huono aamupalan pupeltaja ja pärjään mainiosti ilman kiinteämpää ruokaa iltapäivään. Ilman aamukahvia en pärjää. Nyt olen kuitenkin ryhdistäytynyt aamupalan osalta.

Edelleen haluan kahvini aamulla nopeasti ja aamupalani mahdollisimman helposti nautittavassa ja herkullisessa muodossa, joten kehittelin kaikenkattavan kahvipirtelön. Tämä on vähän niinkuin aamupala ja aamukahvi samassa lasissa. On hieman energiaa antavaa hiilaria, rakentavaa proteiinia, nälkää pitävää rasvaa ja piristävää kahvia helposti imaistavassa muodossa. Ja maistuu tietysti aivan älyttömän hyvältä! Niin hyvältä, että muutamana päivänä on pitänyt vielä toinen satsi surauttaa iltapäivän välipalaksi.

KAIKENKATTAVA KAHVIPIRTELÖ

1 annos

  • 2 dl kylmää tai lämmintä kahvia
  • 1 pieni banaani (~100 g, jäädytetty)
  • ½ dl kookoskermaa/-maitoa (tai muuta maitovalmistetta)
  • (reilu) 1 rkl manteli- tai maapähkinävoita
  • ~20 g proteiinijauhetta (heraproteiinia olen käyttänyt, mutta valitse mieluisa)
  • hieman vaniljajauhetta
  • ripaus ruokasoodaa tai suolaa
  1. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi juomaksi.
  2. Tarjoile heti.

Olen pyöräyttänyt kahvipirtelöä kylmänä ja lämpöisenä. Molemmat toimii. Kylmään olen käyttänyt pakastettuja banaaninpaloja ja kylmää kahvia. Lienee aika mahtava kesäjuoma, mutta jotenkin näin talvella lämpimämpi miellyttää mieltä enemmän.

Jos tiedossa on oikein kiireinen aamu, niin kahvi kannattaa keittää jo illalla valmiiksi ja pistää suljettuun lasipulloon jääkaappiin. Loppuhan hoituukin vain muutamassa minuutissa ja tarvittaessa juoman voi myös napata mukaan matkalla nautittavaksi.

Lopuksi mulla on vielä ilouutisia sulle, hyvä kahvikaveri! Sulla on nimittäin mahdollisuus päästä ihan kotikeittiössä maistamaan, kuinka maukkaita KahviKaverin kahvit ovat ja valitsemaan oma suosikkisi neljästä eri ”Tasting Boxin” kahvilaadusta. Sokkona. Aika hauska ajatus vaikka kaveri- tai työporukan kokoontumiseen.

Eli arvontaa pukkaa! Ei tuo maistelulaatikko kuitenkaan ihan ilmaiseksi lähde vaan haluan sinulta ensin jotain. Toivon, että jaat kanssani oman kahvihetkesi – sen arkisen, aamuisen, erityisen jne… Joko kuva- tai tekstimuodossa. Tämän artikkelin kommenttiosiossa, facebook -postauksessa tai instagramissa. Ohjeet selkeämmin seuraavassa…

EDIT 22.1.2018: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT ja voittaja löytynyt tällä kertaa facebookin puolelta! Makoisia kahvihetkiä sinulle Laura R.! Kiitos kaikille kahvihetkensä Paleokeittiön kanavissa jakaneille!

KAHVIKAVERIN ”TASTING BOX” -ARVONTAKILPAILU

  • jaa kuva tai kuvaile omin sanoin oma kahvihetkesi
  • kaikkien kahvihetkensä jakaneiden kesken arvotaan 1 KahviKaverin neljää eri kahvia sisältävä maistelulaatikko
  • arvonta suoritetaan maanantaina 22.1.2018 klo 12 (jos voittajaa ei tavoiteta vuorokauden kuluessa arvonnasta, niin arvon uuden voittajan)
  • arvonnan materiaalia voidaan jakaa Paleokeittiön ja/tai enJOYn kanavissa kera krediittien (alkuperäislähde mainittu)

Kuva: kahvikaveri.fi

Laittakaas paljon ihania kahvihetkiä tulemaan! Katso tarvittaessa inspiraatiota vaikka täältä.

Paljastan myös sen verran, että jos oikein kovasti KahviKaverin maistelulaatikkoa itselleen haluaa, niin kannattaa pistää seurantaan enJOYn facebook tai instagram. Sillä arvontaa pukkaa sinnekin ihan lähiaikoina ;)

Yhteistyössä KahviKaveri. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

4 Comments

  1. Henna says

    Aamukahvi omassa rauhassa työmatkalla autossa. <3 Hyvää musiikkia ja rentoutumista, hetki itselle ennen työpäivää.

  2. Anna says

    Olen aamuihminen ja parasta arkiaamuissa on se kiireetön 15min hetki, jonka saan viettää rauhassa aamu-uutisten ja kahvikupin äärellä<3 viikonloppuaamuisin kuppeja saattaa mennä se muutamakin;)

    Yleensä haluan kahvini ihan vaan kahvina – luomuna ja mustana, mutta tuo pirtelö alkoi kyllä kiinnostamaan. Voisin lämpimänä kokeilla!

  3. Nelliina says

    Kiireetön lauantaiaamu, heräilen kaikessa rauhassa. Laitan luomukahvia tippumaan. Croissantteja pakkasesta lämpiämään. Appelsiinimarmeladi croissujen kylkeen. Ah, mikä kahvihetki.
    Mukaan arvontaan.

  4. Heli says

    Puolen litran vetoinen eläinsuojeluyhdistykseltä ostettu kissamuki, puolet lämmintä kotimaista kauramaitoa, puolet vahvimmasta vahvinta luomukahvia pressopannusta. Vartin verran lemppariblogien selausta ja sitten suihkuun, vaatteisiin ja töihin. Paremmin ei voisi aamu alkaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s