All posts filed under: Reseptit

Helppo paleoarki – Jauhelihakastike

Viime viikkojen avainsanat ruoanlaitossa ovat olleet helppo, nopea ja riittoisa. Muuta puuhaa on ollut niin paljon, että syömisestä on taas tullut välttämätön pakko. Matalimman aidan yli hypitään. Oikeaa ruokaa olen puuhastellut keskimäärin kerran viikossa. Viikonloppuna tai maanantaina. Sillä pärjään viikosta nelisen päivää. Loput sujuvat erilaisten pirtelöiden ja kananmunien voimalla. Tällä viikolla myös tuoreloimutetun lohen; lohta, sitruunamehua ja ruokalusikallinen smetanaa. Kelpo pikaruokaa, jolla nälkä pysyy loitolla. Alkuviikosta syntyi myös toinen melko pikainen ja helppo arkiherkku. Muksujen suosikki tämäkin. Luulisin. Alunperin ajatuksena oli vääntää lihaisat pullat, mutta ajanpuute pisti oikaisemaan. Miksi pyöritellä pullia kun pelkkä jauhelihan paistaminen ajaa saman asian? TOMAATTINEN JAUHELIHAKASTIKE ~400 g jauhelihaa 1 isohko sipuli kookosöljyä paistamiseen pari valkosipulinkynttä puoli purkkia smetanaa 1 prk Pirkka yrtti-tomaattimurskaa mausteeksi suolaa, pippuria ja tuoretta persiljaa Ruskista jauheliha ja kuullota sipulit. Mausta jauheliha-sipuliseos suolalla ja pippurilla. Kaada tomaattimurska kattilaan. Lämmitä ja lykkää jauhelihat perään. Anna kiehua hiljalleen hetkisen aikaa. Hämmennä ja lisää smetana. Anna vielä kiehua hetki hiljaisella tulella. Tarkista maku, lisää tarvittaessa mausteita ja lopuksi persiljasilppu kastikkeen joukkoon. Jotakuinkin näin tämä homma hoitua ;) Täyspaleoistit voivat jättää smetanan …

Helppo paleoarki – Lihapalsternakkasose

Palsternakkasose on maannut nyt arkistoissa riittävän pitkään! Pukataanpa tämäkin, helppoakin helpompi arkiruoka viimein pihalle. Maistunee muksuillekin! Aina kannattaa kokeilla =) Vanhoja juttuhan tässä on taas yhdistelty uudeksi kokonaisuudeksi. Palsternakkapyre on tuttu miltei parin kuukauden takaa ja ”jauhelihasoselaatikko” bataatista ja kukkakaalista hieman kauempaa. Lihapalsternakkasose sopii sekä täys-, että semipaleoistille. Täyspaleotahan taikoo melkein ruoasta kuin ruoasta korvaamalla maitotuotteet kookoskermalla tai -maidolla. Nokare aitoa voita sallittakoon myös tiukkiksille ;). Jos pipo ei voita kestä, niin jälleen kerran voidaan palata kookoksen äärelle; kookosöljykin toimii. Melkein mihin vaan. Myös ulkoisesti. LIHAPALSTERNAKKASOSE ~800 g palsternakkaa ~400 g jauhelihaa 1 sipuli sopivasti smetanaa, kuohukermaa tai kookoskermaa nokare meijerivoita (toimii myös ilman) tuoretta persiljaa mausteeksi suolaa ja mustapippuria Kuori, pilko ja keitä palsternakka suolavedessä. Keittoaikaa en ole kellottanut, mutta aika nopsaan pehmenevät. Palsternakan ”kypsyessä” silpu ja kuullota sipuli ja paista jauheliha. Mausta jauheliha jo tässä vaiheessa tai lisää mausteet vasta soseeseen. Soseuta pehmenneet palsternakat sauvasekoittimella. Lisää joukkoon voi ja valitsemasi notkistaja. Surauta tasaiseksi. Lisää soseeseen paistettu jauhelihasipuli. Sekoita kauhalla tasaiseksi. Lopuksi sekaan vielä silputtu persilja, maun tarkistus, tarvittaessa lisää mausteita ja käsi haarukan tai lusikan varteen. Bon …

Voikakkua ja maksamakkaraa puutteeseen

Voikakkua pöytään! Joku voisi näitä myös voileiviksi kutsua, mutta koska perusraaka-aineina ovat riisikakku ja meijerivoi, niin voikakku lienee osuvampi. Riisikakku on paleoihmisen leipää. Yhtä helppo ja nopea välipala. Tai lounas, kuten tässä. Maksamakkara ei täysin uppoa paleoliittiseen viitekehykseen, mutta sillä mennään toistaiseksi. Satunnaisten jauhemaksapihvien ohella. Kävipä nimittäin niin, että kun kävin viime viikolla hoidattamassa yhteistyöhalutonta ja toimintakyvytöntä kehoani ”poppamiehen” vastaanotolla, niin siinä samalla paljastui muutama puutos. Nyt tarvitaan lisää A-, C- ja E-vitamiinia sekä vettä. A-vitamiinin puutosta hoitelen nyt toistaiseksi maksamakkaralla. C-vitamiini hoituu tyrnimarjoilla ja E:hen panostetaan mantelein ja avokadon avulla. Veden puutetta korjaan lisäämällä veteen hieman ruokasoodaa tai maustamalla veden laatusuolalla, sitruunalla ja mintulla. Kyllä kyllä, tulokset yllättivät. Koska syön monipuolisesti ja tämän lisäksi käytössä on vielä kasa nappuloita ravinteita täydentämään. Mutta ei se, mikä menee kurkusta alas vaan se, mitä sinne kroppaan jää. Veikkaan imeytymisongelmaa, jota sitäkin hoitelen tässä samalla. Olen täysin tietoinen, että masukka ei ole ollut ihan parhaassa vireessä sitten flunssaepisodin. Itseasiassa oireilua oli jo ennen flunssaa. Ja siinä myös yksi mahdollinen syy lisää sairastumiseen. Tai sitten ei. Monen tekijän summa. …

Suklainen aamudrinkki

Aloitetaanpa tämä postaus ehkä viidettä kertaa alusta. Luomisen tuskaa? Ei oikeastaan. Havahduin vaan kerta toisensa jälkeen ruikuttamiseen; kuinka viime viikot ovat olleet niin henkisesti kuin fyysisestikin raskaita ja kivuliaita. It is what it is! Eikä tilanne vinkumalla parane. Tekemällä ja valitsemalla viisaasti paranee. Vielä kun sitä viisautta jostain siunaantuisi tähänkin päähän ;) Kehno aloitus tämäkin, mutta menköön! Muuten en saa ikinä tätä, jo parisen viikkoa luonnoksissa maaannutta pirtelöpostausta ulos. Suklaa on niin mun juttu! Suklaapirtelö ei. Vihreät ja marjaisat toimivat paremmin. Muutamia melko karmeita kokeiluja tuli kumottua kurkusta alas yrittäessäni kehitellä jotain ”juotavaa” valmennettavien iloksi. Lähtökohtana kaakaonmakuinen proteiinijauhe, jota tiedän monen valmennettavan suosivan maustamattoman sijaan. Suklaista proteiinivalmistettakaan ei Paleokeittiössä ollut, joten senkin suhteen jouduin hieman soveltamaan. Useamman  epäonnistuneen pirtelön jälkeen jouduin myös nöyrtymään ja toteamaan, että parasta vaan palata perusasioiden äärelle. Keep it simple toimii yleensä paremmin kuin go complicated. SUKLAINEN AAMUPIRTELÖ my style 25-30 g maustamatonta heraproteiinijauhetta iso ruokalusikallinen raakakaakaojauhetta puoli desiä kookoskermaa (Kara) 1 pieni tai puolikas iso jäädytetty banaani hippunen laatusuolaa sopivasti vettä notkistamiseen Kaikki ainekset taas blenderiin ja sekaisin. Banaani kannattaa …

Enemmän vihreää ja lisää Lauraa

MAKEA VIHERPIRTELÖ (sopii myös aloittelijoille) 1. vaihe hippunen suolaa puolikas sitruuna 2-3 lehtisellerin vartta (luomua, jos löytyy) 1 pieni kurkku tai puolikas isompaa pala tuoretta inkivääriä 1 luomuomena 1 luomupäärynä 1 pieni luomubanaani tukko tuoretta persiljaa 3-3,5 dl vettä     2.vaihe 1 luomujäävuorisalaatti 1 rasia baby -pinaattia Kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sileäksi molempien vaiheiden jälkeen. Syynä kaksivaiheiseen valmistukseen täysi blenderikulho ja ”silkkisempi” koostumus. Lopputuloksena ~1,25 litraa ihmeitä tekevää vihreää! Tässä säilöttynä litran lasipulloon, koska pikkupullot olivat kaikki astianpesukoneessa. Ensimmäinen satsi meni jo kurkusta alas =) OI LAU-RA, LA-A-AU-RA! Kirjoittelin reilu viikko sitten pientä tarinaa Laura K:sta! Lauran tarina jatkuu. Mahdollisesti myös Paleokeittiössä tai UP facebook -sivustolla, mutta sitä ennen ainakin Lauran uudenkarheassa blogissa. Käykäähän lukaisemassa sieltä yksityiskohtaisemmin Lauran paleotaipaleesta by so far! =)

Tuhti välimerellinen

Näitä pikapäivityksiä taas teemalla ”mitä söin joskus viime viikolla tai sitä edellisellä”. Kyseessä jonkun päivän ensimmäinen ateria. Niistä kahdesta varsinaisesta. Helppo ja nopea. Pitkäkestoinen; ei tarvitse ihan heti olla jotain mussuttamassa. VÄLIMERELLINEN JAUHELIHAMUNAKAS ~80 g valmiiksi paistettua jauhelihaa munakasmassa (2 munaa + valkuainen + kookoskerma tai smetana + mausteet) ~30 g aitoa fetajuustoa vuohentissistä aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja (päälle tuoretta rucolaa tai basilikaa, jos jollakin onnekkaalla jompaa kumpaa sattuu olemaan ;)) Lämmitä jauheliha pannulla. Lisää päälle munakasmassa, murustettu feta ja aurinkokuivatut kirsikkatomaatit. Odota sopivaa hyytymisastetta, kumoa lautaselle ja kurkusta alas jälkeen viherpirtelön.

Kun ei ehdi, jaksa, eikä viitsi

Emännälläkin on välillä kiire. Tai sitten tekee muuten vaan mieli kiivetä sen matalimman aidan ylitse. Silloin lautanen näyttää aika usein tältä. Jos ruoka nyt ylipäätään ehtii lautaselle asti.     Jees, maksapihvit ja puolukkahillo tiellä pitää! Huijaan sujuvasti itseäni ostamalla maksapihvit marketin tuoretiskiltä. Se vaan tuntuu laadukkaammalta vaihtoehdolta kuin Korpelan suojakaasuun pakatut vastaavat. Siitäkin huolimatta, että varsin hyvin tiedän näidenkin samassa suojakaasussa viruneen. Se, mitä ei näe, ei ole totta! Tai ainakin asia on helpompi sivuuttaa. Tuoretiskillähän pakkaukset ovat nätisti valmiiksi avatut. Nämä kaverit lämmitin tylysti mikrossa. Harvoin tulee mitään enää säteilytettyä, mutta toisinaan mikrokin on kapistus paikallaan. Helpottaa elämää. Tai ainakin täyttää vatsan nopeammin. Ehkä useammin ajelen kuitenkin illalla töistä kotiin kylmää maksapihviä auton ratissa mussuttaen. Joskus pyydän kauppiasta hieman lämmittämään pihvejä marketin mikrossa. Lämpimässä pihvissä on enemmän makua. Se tuntuu enemmän oikealta aterialta. Pitää vatsan tyytyväisenä pidempään ;) Ja ei, tätä ei tapahdu joka viikko. Ei edes joka toinen, eikä välttämättä edes joka kuukausi. Viime viikolla tämä tapahtui. Kerran. Siitä halusin olla rehellinen. Ei elämä aina ole täydellistä! P.S. Enkä unohtanut vihreitä! Imin …

Mustikkasuu

Aamut alkavat näinä päivinä suu mustikassa. Ja siellä ne mustikat pysyvät suupielissä puoleen päivään, kunnes vihdoin huomaan vilkaista ohimennen peiliin. Mutta, it`s all worth it! Mustikkaviikset ja mustat hampaanvälit. Mustikkasuu on nimittäin aivan järkyttävän makoisa ja kaikin puolin täydellinen aamupala, jossa kaikki osaset ovat mukavasti kohillaan. Löytyy kotimaista superfoodia, laatuproteiinia, sopivasti hiilua ja rasvaa. Helposti nautittavassa muodossa. Makua ja kokoa unohtamatta! Kyllä kroppa ja mieli taas kiittää! TÄYDELLINEN MUSTIKKASUU ~150 g pakastemustikoita reilu desi vaniljanmakuista heraproteiinia puoli desiä kookoskermaa (Kara) viipale sitruunaa (ilman kuoria) hippunen laatusuolaa pari desiä vettä Ja sen verran tehokas tehosekoitin, jotta kookoskerma taikoo pirtelöstä ilmavaa ja samettisen pehmeää. Tämä on herkkua! Toimii myös välipalana tai jälkkärinä. Ja mikä parasta, niin vihdoinkin ovat myös pakastimen marjavarastot pienenemään päin.  Nautittava välittömästi valmistamisen jälkeen. Muuten ”vettyy” ikävästi. Mustikkasuu on täydellinen aamupala etenkin teille kaikille rakkaille valmennettaville ja muille, jotka vielä jaksatte kitistä, ettei ole aikaa aamupalaan! Ettei vaan pysty. No nyt pystyy. Valmistamiseen ja nauttimiseen menee aikaa tasan yhden kahvikupillisen verran, joten nyt on tämäkin tekosyy eliminoitu. Tervetuloa kitinävapaa elämä! ;D

Porkkana päivässä

Päivän päävärit ovat hedelmäinen tai vihreämpi vihreä, vaaleanpunainen tai lila (tulossa ;)) sekä uusimpana tulokkaana raikuva oranssi. Kolme pirtelöä ja porkkana päivässä pitävät koneen käynnissä!     PORKKANA PÄIVÄSSÄ -PIRTELÖ 1 luomuporkkana 1 appelsiini viipale sitruunaa pala inkivääriä kalaharin suolaa ~2 dl vettä (tukko persiljaa) Blenderin kautta koneeseen!

”Katkera appelsiini” med Wilfa

Jamie sai rinnalleen uuden tyttöystävän. Saanko esitellä Wilfan!     Parikymmentä vuotta uskollisesti palvellut Moulinex sekoitti tällä viikolla viimeiset pirtelöt kun monitoimikoneen kannuosa sanoi sopimuksensa irti ja alkoi vuotaa. Tällä hetkellä en tule millään toimeen ilman päivittäisiä pirtelöitä (flunssan vika), joten hätäpäissäni tilasin itselleni budjettiin sopivan, tehokkaan, norjalaisen Wilfan. Josta en muuten ollut ennen googlettamista koskaan kuullutkaan. Päätin kuitenkin hätätilanteessa luottaa muutamiin netistä löytyneisiin positiivisiin käyttäjäkokemuksiin ja katsoa, mihin Wilfasta on. Päätökseen eniten vaikuttivat hinnan lisäksi 1,8-litrainen kannu ja tehokas 1200 watin moottori. Jos olen ollut tähän saakka tyytyväinen 600 wattiseen Moulinexiin, niin eiköhän Wilfakin asiansa ajaisi. Nyt on kymmenkunta pirtelöä ajettu Wilfalla ja tyytyväinen olen ollut. Ihanan, kermaisia marjapirtelöitä! Ja uusia ideoita toi Wilfa tullessaan. Wilfa ON tehokas ja erityistä kiitosta ansaitsevat valmiiksi ohjelmoidut smoothie- ja puhdistustoiminnot. Vain napin painallus ja Wilfa hoitaa hommat. Muutamilta yllätyksiltäkään en ole välttynyt. Ensinnäkin tämä tyttö on melkoisen kovaääninen. Kuulunee asiaan, kun tehoja on näinkin paljon. Ensimmäisillä käyttökerroilla onnistuin myös roiskauttamaan puhdistusvedet pitkin seiniä. Tästä ehkä suurin miinus. Kannen täyttöaukon ”kuppi” ei nimittäin ole tiivis ja kun puhdistusohjelma …