All posts tagged: mustikka

Tuoremustikkasuklaa | paleokeittio.fi

Raakasuklaa ♥ Tuore mustikka

Pari palaa tuoremustikkasuklaata aamukahvin kanssa; voiko ihanammin päivä enää alkaa?! Huomioiden vielä, että kesäkelit ovat parhaimmillaan auringon hätyytellessä heti aamusta hellelukemia. Ihana kesä ♥ Bongasin eilen Novellen sivuilta tämän Virpi Mikkosen mustikkasuklaan ohjeen. Kuulosti niin houkuttelevalta, että päätin ehdottomasti kokeilla. Tilaisuus tuoremustikkasuklaan valmistukseen tarjoutuikin yllättävän nopeasti. Kävin eilen poimimassa äipän kasvimaalta hieman persiljaa viherpirtelöön ja sieltähän löytyi sopivasti myös kipollinen mustikoita, jotka isukki oli poiminut metsästä pois. Tuoreet mustikat eivät kovin pitkään näillä keleillä edes jääkaapissa hyvänä säily, joten iltapalaksi söin kulhollisen mustikoita ja pistin pystyyn pienen suklaatehtaan. Noudatin melko tarkasti Virpin ohjetta. Kaikki vähänkin sovelias nestemmäinen makeutus on jo jonkin aikaa ollut Paleokeittiöstä loppu, joten kokeilin makeutukseen banaanijauhetta. Lucumaakin olisi ollut, mutta banaanijauheesta tulee aivan mahtavaa mustikkapirtelöä/-puuroa/-pehmistä, joten ei muuta kuin kokeilemaan suklaan sekaan. Hieman olisi saanut olla suklaa makeampaakin. Tai vähän vähemmän raakakaakaojauhetta. Tuli nimittäin hippasen stydiä chocoa, jopa meikäläisen makuun. Tuoreet mustikat piristävät suklaata kivasti, mutta eivät ilman rohkeampaa makeutusta juurikaan tuoneet kokonaisuuteen lisää tarvittavaa ”imelyyttä”. Ensi kerralla mennään vähän makeammalla ja jo maistuu tuoremustikkasuklaa! TUOREMUSTIKKA -RAAKASUKLAA riittävästi mustikoita (määrä riippuu astian koosta) 1 …

Black bomb

Uuuuuh.. tulipa synkeä otsake postaukselle. Kuvatkin näyttävät hieman synkeiltä, mutta fiilis oli kaikkea muuta kuin musta kun kumosin tämän tummanpuhuvan juoman kurkkuuni. ”Musta pommi” oli vain ensimmäinen ajatus, joka mieleen juolahti kun kaivoin kameran esiin ja katsoin linssin läpi lasiin. Juomahan on mustaa kuin eebenpuun sydän ja todellinen antioksidanttipommi. Positiivisia asioita molemmat kun oikealta kantilta katsoo; perustavaa laatua ja ah, niin kaunista. Luonnollisesti ;) Jokin aika sitten pohdin, jotta mitä keksisin kaveriksi makealle ja intensiiviselle granaattiomenalle. Päätin kokeilla mustikoita; sulatettuja, suomalaisia metsämustikoita suoraan pakastimesta. Niitä viime kesänä poimittuja, kovalla työllä putsattuja ja pakastettuja, joita on vielä jäljellä yllin kyllin. Isukkia on niistä kiittäminen <3 Ja kyllähän makean granaattiomenan ja aavistuksen happaman pakastemustikan liitto toimii ihan hyvin. Intensiivistä on juoma edelleen. Mustikka ei granaattiomenaa juurikaan laimentanut vaan toi kokonaisuuteen paitsi tumman pigmenttinsä, niin myös lisää täyteläisyyttä, jota yritin piristää sitruunalla. Edelleen sen verran tujua tavaraa, että yhdestä satsista riittää mainiosti kahteen kertaan. Ja kyllä, granaattiomenan perkaamisessa on yhä oma hommansa, mutta olen vihdoin osannut asennoitua asiaan oikein. Jos ajatus juoksee villinä ja levottomuus syöksee mieltä laidasta toiseen, …

Mustikkapiirakkaa kahdella tapaa

Kanelilla tai kanelilla JA kookosmaidolla. Molempi parempi! =) Pakastin pursuaa mustikkaa! Kesä tulee ja uudet mustikat siinä samalla, joten alkaa olla korkea aika alkaa hankkiutua mustikoista eroon. Viime vuonna näihin aikoihin maistui Mustikkasuu. Tänä vuonna Mustikkasuu tökkii ainakin toistaiseksi pahemman kerran. Olen yrittänyt kyllä, mutta ei sitä kovin montaa kertaa viitsi väkisinjuoda. Onneksi olen onnistunut kehittelemään muutaman mainion mustikkaisen reseptin. Toinen on helppoakin helpompi ja nopeaakin nopeampi mustikkajäätelö (tai pehmis), johon palaan vielä (kehitystyö kesken ;)). Ja se toinen… se on mustikkapiirakka, juotava mustikkapiirakka. Tähän makeaan ihanuuteen tutustuin viime viikonloppuisella mehupaastolla. Hieman tuunausta viikon varrella ja uusi, mustikkainen kuningatar on syntynyt!   Mustikkapiirakka maistuu makealle mustikalle. Se sopii hyvin välipalaksi makean ja mustikkapiirakan ystävälle. Jälkiruoaksi se sopii ihan jokaiselle. Eikä tämä ole mitään litkua. Tämä on paitsi täyttä tavaraa, niin myös ihanan paksua ja samettista mehua. Ehkä jotain pirtelön ja perinteisen mehun välimaastoa. Enemmän täyteläistä mehua kuin laimennettua pirtelöä. JUOTAVAN HYVÄ MUSTIKKAPIIRAKKA puolikas keskikokoinen bataatti ~150 g mustikoita yksi päärynä viipale sitruunaa ~1/2 tl ceyloninkanelia hieman himalajansuolaa Sulata pakastemustikat. Kuori bataatti ja päärynä tarvittaessa. Luomut raaka-aineet käytän kuorineen, …

Mun mustikka tykkää mansikasta ja mä tykkään mun mustikasta

Kesä on paras! Koska kesällä saa nauttia tuoreista marjoista. Jälleen kerran helppoa, yksinkertaista ja hyvää! Terveellisesti! Myrkyttömät mansikat suoraan äipän mansikkamaasta, mustikat metsästä. En vieläkään tajua pensasmustikoiden puputtajia. Miksi ihmeessä syödä kallista, kasvatettua marjaa, kun sitä luonnollista ovat metsät pullollaan? Ihan ilmaiseksi! Niin no, onhan siinä se keräämisen vaiva. Helpompi nostaa rasia kärryyn marketissa kuin mustikka kerrallaan koriin metsässä. Olen onnekas! Pakastimesta löytyy vielä viime vuodenkin satoa… Mitähän niille tekis? Tämä annos kaipasi vain vähän vaniljalla maustettua smetanaa. Ylihyvää! Ja ah, niin kaunista =). Nyt odottelen vielä vesi kielellä vadelmien ja mustaherukoiden valmistumista. Ei tuore hillakaan huonoa tekis!