EDIT 30.11.15: Tsekkaa myös uudet, suklaakuorrutteella ja paleomurulla päällystetyt bataattibrowniet!
Edellisviikonloppuna otin ja leipaisin pienet paleobrowniet. Niistä tuli hyviä. Parhaimpia. Parhaimpia, joita olen koskaan maistanut. Saati sitten omin kätösin leiponut. Koska kumpaakaan en ole aiemmin tehnyt, en sen enempään leiponut kuin maistanutkaan paleobrownieta. Mutta olen onnellinen, että se päivä koitti! Koska nämä olivat niiiiiiin hyviä! Syvästi suklaisia, kivan kosteita, mutta silti ihanan ilmavia. Jopa kevyitä, sanoisin.

En ole missään tapauksessa mikään jauhopeukalo. Mitä leipomiseen tulee, niin olen lähinnä poropeukalo. Tai niin olen aina kuvitellut olevani. Koska en ole oikein koskaan leiponut mitään. Paitsi viimeisen vuoden aikana olen leiponut enemmän kuin neljänäkymmenenä edellisenä yhteensä. Kokonaiset viisi kertaa. Paleobrowniet mukaan lukien. Mielestäni olen jopa onnistunut aivan kohtalaisesti. Muut saattavat, voivat ja saavat olla eri mieltä. Vehnäjauhoja ja sokeria en osaa vieläkään käyttää. Paitsi kerran eksyessäni macaron -maahan. Oh boy, silloin ei sokerilta voinut välttyä. Vehnältä sentään kyllä.

Tämä leipomusinto iski aivan yht`äkkiä ja yllättäin. IHerbin fb -streamissä tuli eksoottinen brownien ohje vastaan. Ja koska olen suklaan suurin ystävä, en voinut ohittaa reseptiä pelkällä olankohautuksella. Kokeiltava oli! Näillä peukaloilla.
Pohjan ohjeesta kiitos kuuluu siis iHerbille, päällisestä aika pitkälti suklaaraakakakulle. Vai raakasuklaakakulle? Samaa täytettä olen käyttänyt myös kuppikakkujen koristeena.
Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.
Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!
Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.
Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.
Subscribe to continue reading
Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.
