Terveiset sairastuvalta! Kiireen katkaisi keuhkoputkentulehdus lieveilmiöineen. Tosta noin vaan. Sormia napsauttamalla; one day you`re healthy, the next day you`re sick! Yllätys, joka ei ollut yllätys. Muuta kuin ajankohtansa puolesta.

Keho ja pääkin ovat huutaneet hiljentämään. Ja hiljentymään. Painoin kädet tiukasti korville ja jatkoin, kunnes pakko pysäytti. Ja siinäkin vaiheessa yritin vielä pyristellä vastaan. Nyt, muutaman päivän levon jälkeen, oma käytös näyttää äärimmäisen hölmöltä. Etenkin siinä valossa, että kuvittelin jo oppineeni omat rajani. Ajattelin osaavani arvostaa ja kunnioittaa itseäni tarpeeksi. No, en näköjään osannut ennen kuin kova käsi puuttui peliin. Ja muistutti.

Muutama sana vielä sairaskertomusta. Josko joku muu osaisi olla viisaampi. Ja ehkä muistutukseksi itsellenikin. En tiedä muista, mutta itse tuppaan pohdiskelemaan, että miksi mä nyt oikein sairastuin. Voihan se olla sattumaakin. Mutta en usko sattumiin. Kaikella on tarkoituksensa. Vastoinkäymiset yleensä pyytävät heräämään. Ja syyttävä sormi kääntyy aina itseeni, vaikka alkuun yritän keksiä syitä ympäristöstä. Sairastumisen syy löytyy stressistä. Erään teoksen mukaan yli 90% kaikista sairauksista on stressin aiheuttamaa. Ja mä ostan tämän ajatuksen kyselemättä.

Stressiä on monenlaista. Tunnistettavaa ja tunnistamatonta alitajunnan stressiä. Henkistä ja fyysistä stressiä. Omalla kohdallani henkinen stressi kääntyy herkästi fyysiseksi. Kun pää on täynnä, niin tulee tehtyä huonoja valintoja. Toisaalta henkinen stressi kääntyy aivan itsekseen fyysiseksi. Eikä stressi aina ole negatiivista. Myös positiivinen stressi kuormittaa. Ja siksi olo on jokseenkin skitsofreeninen. Viime viikkoihin on sisältynyt paljon enemmän kivoja asioita kuin ei-niin-kivoja. Liika vaan on liikaa.

Oletko vielä kärryillä? Käytännössä tiesin, että nyt homma menee metsään. Puhuin vaan itseni ympäri vakuuttelemalla, että mä olen just palannut kolmen viikon joululomalta. Vähän on liikaa kaikkea, mutta kyllä mä jaksan. Ja kohta tämä tästä taas tasapainottuu. Kyllä mä siihen saakka jaksan! En näköjään jaksanut, hah hah! Työkiireet loivat riittämättömyyden tunteita. Samalla rentoutuminen ja ihan vaan itseäni varten tekemäni kivat asiat jäivät vähiin. Tai sitten niitä tuli tehtyä kiireessä ja puolipakolla, kun ajatukset edelleen seilasivat muiden asioissa. Tein, mutta läsnäolo puuttui. Rento tekeminen puuttui. Aikataulut ahdistivat. Mulle parasta lomaa on aikatauluttomuus. Se, että voi tehdä asioita omaan tahtiin; mitä huvittaa, milloin huvittaa. Harvassa työssä se onnistuu. Eli vähän laatuaikaa itselle, liikaa aikaa muille. Siihen se myös osaltaan kosahti. Uskoisin.

Ja ajatukset jatkuvasti ylikierroksilla. Pyörä vaan pyörii, eikä off -nappulaa löydy, vaikka sitä yrittäisi etsiä. Huonoja ruokavalintoja; liikaa sokeria, liikaa maitotuotteita. Mun yliherkälle keholle. Jollekin muulle ruokavalioni olisi edelleen ollut superterveellinen ja jopa edistänyt terveyttä ja hyvinvointia. Liian vähän unta. Ei siksi, että en olisi järjestänyt aikaa nukkumiselle, vaan siksi, että uni ei tullut. Pistin pään tyynyyn, silmät kiinni ja aloin suunnittelemaan treeniohjelmia. Hälytys!!! Mutta vaikka huomioin hälytyksen, niin autopilotti ohjasi minuutin päästä takaisin samalle, tuhoon vievälle kurssille.

Syyt ovat selvät, entä hoito? Ehkä sen verran täytyy vielä selventää, että stressi sinänsä ei ole se viimeinen lenkki sairastumisessa. Stressi heikentää vastustuskykyä ja sitä kautta pöpöt, jotka keho tavallisesti torjuisi täysin tietämättäsi, saavatkin ylivallan. Kun sotilaita ei enää riitä hoitelemaan kaikkia vihollisia. Armeija on pienentynyt ja ulkoiset uhat kasvaneet. Sisäisissä konflikteissakin riittää puuhaa yllin kyllin.

Mutta se hoito. Ehkä ensimmäistä kertaa ever olen keskittynyt enemmän eliminoimiseen kuin lisäämiseen. Sen sijaan, että olisin keskittynyt hoitamaan flunssanoireita olenkin pitänyt ajatukset stressin ja kehoa kuormittavien ruoka-aineiden poistamisessa (suoliston hoito). Toki olen myös lisännyt vastustuskykyä tukevia palikoita, mutta ajattelu- ja lähestymistapani ongelmaan on ollut erilainen. Tämänkään suhteen kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä, mutta jostain on harjoittelu aloitettava. Olen hoidellut toimistotöitä, joka ei ole täysin stressivapaata toimintaa, mutta toisaalta toiminta on tähdännyt siihen, että kun hommat on hoidettu, ovat ne myös pois mielestä. Eli stressaavat vähemmän. Eli eliminointia. Voi olla, että huijaan edelleen itseäni. Paremmalta kuitenkin tuntui jälkeenpäin =)

Vielä yksi pieni vinkki ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä. Kantapään kautta opittua. Älä avaa sairaana kirjeitä, jotka saattavat sisältää stressitekijän! Sen ehtii kyllä myöhemminkin ;)

Pitkästi tuli tarinaa. Ehkä se oli tarpeen ja osa paranemisprosessia. Ehkä yritän olla ensi kerralla viisaampi.

Mutta tällainen kaveri eksyi ihan vahingossa ostoskärryyn ennen sairaspäiviä. Punainen kaali. Olin ostamassa valkoista serkkua, mutta sellaista ei löytynyt, joten korvasin valkoisen punaisella.

Punaisesta syntyi vanha tuttu kaalipata. Maku sama, väri eri. Täytyy myöntää, että sininen kaalipata yllätti! Ja sen syöminenkin tuntui hippasen omituiselta. Sinistä ruokaa kun tulee harvemmin syötyä. Paitsi mustikoita. Mutta mustikat ovat makeita ja taittavat nekin survottaessa enemmän punaiseen kuin siniseen. Kummallinen kokemus. Jatkossa pyrin pitäytymään edelleen valkoisessa =)