Piparibollerot ovat tämän joulun hitti – yhden keittiön hitti, hah hah! Olen ollut niin fiiliksissä näistä piparkakun makuisista pienistä pallukoista, että päätinpä tekaista sellaiset tänä vuonna kiitokseksi menneestä kaudesta valmennettaville ja muutamille muille arvostamilleni ihmisille. Korkeista fiilareista huolimatta lupaan, että tämä on viimeinen postaus piparibolleroista Paleokeittiöön! Tänä vuonna ;)

Mikä kumma siinä on, että silloin, kun toivoisi kaiken menevän putkeen ja haluaisi onnistua enemmän kuin koskaan, niin homma menee ihan mönkään?! Olin pyöritellyt kokeilevia, mutta hyvinkin onnistuneita bolleroita jo moneen kertaan ennen näitä. Nyt taikina epäonnistui täysin! Maku ei ollut kohdallaan ja pallukoista tuli omaan makuun aivan liian sitkeitä ja kosteita. Näistä bolleroista oli piparkakkutaikina kaukana! Ja ainoa asia, jonka laiskuuttani tein toisin oli raaka-aineiden tuplaaminen. Samat asiat, eri määrät ja epäonnistunut lopputulos, jota yritin epätoivoisesti paikata pyörittelemällä kosteat bollerot kookoshiutaleissa ja mantelirouheessa. Tosin raaka-aineiden tuplaamisen seurauksena jouduin pyörittämään myös tehosekoitinta hieman enemmän kuin aiemmin, jotta sain kaikki ainekset sopivasti pienittyä ja sopivasti sekaisin.

Voi mua ääliötä, manasin ja murjotin. Miksi piti taas olla nokkela ja tunkea kaikki samaan satsiin? Miksi en tehnyt kuten ennenkin ja valmistanut kahta erillistä satsia. Koska kiireessä iski laiskuus. Siksi. Hmmmm, mites sitä sanotaankaan… ”kiireessä ei synny kuin…”. Niinpä niin. Päätin jo harmituksissani, että näitä en kyllä kenellekään veisi! Eikä ollut riittävästi aineksia tai aikaa aloittaa alusta. Ihan kiva idea, mutta olkoon, stna! Bollerot jääkaappiin ja se siitä.

Päätöksen jälkeen kuvittelin piparibolleroiden unohtuvan ja ketutuksen laantuvan. Mitä vielä! Harmitti edelleen ja jatkoin itsekseni kiukuttelua. Karvakorville kiukuttelu kun on jokseenkin turhaa. Sieltä suunnalta ei sääliä tipu, vaikka seisoisin päälläni kiroamassa.

Aloin miettiä, että miksi mä nyt ylipäätään näitä bolleroita lähdin väsäämään. Todistaakseni olevani täydellinen bolleroleipuri?! En sentään… Kyse oli muistamisesta, ei kokkaustaidoista. Halusin näin joulun kynnyksellä jollain pienellä tapaa muistaa ja kiittää ihmisiä, joiden kanssa olen tämän raskaan syksyn masentavina, jopa epätoivoisina aikoina saanut viettää monia hyviä hetkiä. Halusin muistaa ihmisiä, jotka ovat tuoneet iloa elämääni, antaneet mun ”toteuttaa itseäni” ja auttaneet edes hetkeksi unohtamaan elämän eteen tuomat haasteet ja vaikeudet. Halusin kiittää luottamuksesta ja siitä, että he ovat valinneet juuri mut osaksi omaa elämäänsä ja jakamaan myös omia haasteitaan. Ja kiitokseksi myös kaikesta siitä, mitä olen heidän kanssaan saanut oppia yrittäessäni opettaa heitä. Hienoja hetkiä, iloisia ja surullisia sekä kaikkea siltä väliltä.

Tarvitsinko tämän sanoman viestimiseen täydellisiä bolleroita? No en tarvinnut, joten menin, pakkasin bollerot pieniin nyytteihin ja kuljetin ne pienessä, vihreässä kylmälaukussa vastaanottajille. Siinä naruja sitoessa palasi myös hyvä mieli. Koska joskus tärkeintä on vain ajatus tekojen takana. Vaikka bollerot eivät tarjoaisikaan täydellistä, joulun tunnelmasta muistuttavaa makuelämystä, niin ainakin ne antaisivat sen pienen ilahtumisen hetken kun pussukka vaihtaa omistajaa =)