Joulu, Makeat herkut, Reseptit, SEMIPALEO
Comments 18

Testissä tiramisu raakana

Tuuppastaan sitten se viimeinenkin joulun resepti ihmisten ilmoille! Tai ei tämä nyt varsinaisesti ole niin jouluinen, vaikka itse sitä jouluksi Johan & Nystömin kahvilan innoittamana valmistinkin. Tiramisu sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Myös raakana. Vaikkapa hitusen tervempään uuteenvuoteen ;)

Aikani googlailin kakkureseptejä ja otin lopulta lähtökohdaksi tämän Helsingin Sanomien reseptin. Koska se tuntui sopivan yksinkertaiselta. Ja koska lähes kaikki ainekset löytyivät jo valmiiksi kaapista. Vain tocon kävin nappaamassa luontaistuotekaupasta. Maksoin sen kyllä. Myös rommin kävin ”lainaamassa” äipältä ;)

Kakun valmistuksessa on karkeasti viisi eri vaihetta. Aloita täytteen valmistamisesta, valmista sitten pohja, kokoa kakku, anna jähmettyä ja koristele.

RAAKATIRAMISU

TÄYTE

  • 4 dl kookoskermaa
  • 1 dl kookospalmusokeria (liikaa!)
  • ~1/2 tl jauhettua vaniljaa tai siemenet tangosta
  • 2 rkl pikakahvijauhetta
  • 2 rkl riisinlesejauhetta eli tocoa
  • 1 1/2 dl kookosöljyä

  1. Vatkaa jääkaappikylmä, valutettu kookoskerma vaahdoksi.
  2. Lisää vaahdon joukkoon kuiva-aineet.
  3. Lisää sulatettu kookosöljy hiljalleen nauhana kermamassan joukkoon.
  4. Laita jääkaappiin ”jähmettymään” siksi aikaa kun valmistat pohjan. Sekoita välillä.

Näin minä sen tein. Jos haluat päästä helpolla, niin heitä kaikki muut ainekset, paitsi kookosöljy tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi vaahdoksi. Lisää lopuksi nestemäinen kookosöljy nauhana sekaan.

Täytteestä tuli omaan makuun aivan liian makeaa eli ainakin minä aion seuraavalla kerralla vähentää kookossokeria reippaasti sekä täytteestä, että pohjasta.

POHJA

  • 2 dl mantelijauhoa
  • 1 dl kookospalmusokeria (liikaa!)
  • 2 rkl kookosöljyä
  • ~1/2 tl suolaa (himalajaa hiukkasen enemmän)
  • mausteeksi hieman Ceyloninkanelia
  • (1 rkl rommia, marsalaa tai jotain muuta sopivaa alkomaholia, esim. kahvi- tai mantelilikööriä)

  1. Sekoita kuiva-aineet kulhossa.
  2. Lisää nestemäinen kookosöljy.
  3. Sekoita ”käsin” kuivahkoksi taikinaksi. Sekoittaminen onnistui hyvin lusikalla painelemalla lopuksi massaa kulhoa vasten niin, että kookosöljyn sai ”hierottua” kuiva-aineisiin.
  4. Lisää ja sekoita tarvittaessa alkoholi pohjamassaan.
  5. Painele pohjamassa vuoan pohjalle. Itse käytin 21 x 16 cm lasivuokaa.
  6. Anna jähmettyä ~15 min jääkaapissa, jonka jälkeen voit levittää täytteen pohjan päälle.

KORISTELU

Koristele valmis tiramisu sihtaamalle päälle raakakaakaojauhetta. Kohmeiset marjat antavat kakulle vähän väriä. Itse käytin pakastimesta oranssina hehkuvia tyrnimarjoja. Tarjoile kakku vähintään jääkaappikylmänä, mieluiten ehkä pakastinkylmänä.

Valmistin kakun noin vuorokautta ennen tarjoilua ja annoin maustua ja kiinteytyä sen aikaa jääkaapissa. Koristelemisen hoidin seuraavana päivänä.

Kakku ei ollut mikään joulun jälkkäripöydän suuri menestys. Myös itseäni häiritsi sen makeus sekä turhan romminen maku. Mulla ei tosiaan ollut hajuakaan, paljonko viinaa yhden kakun maustamiseen tarvitaan ja sitä sitten tuli lisättyä vähän reilummalla kädellä, kun välitön makutesti sitä tuntui kaipaavan. Maustuminen ei vaan tapahtunut hetkessä ja seuraavana päivänä maistelimme melko tujua tiramisua, hah hah! Mutta ratkaisu löytyi pakastimesta. Jääkylmä kakku maistui oikein hyvälle. Ja jos tästä kokeilusta vielä innostun tekemään seuraavan editionin, niin jähmetän ja tarjoilen kakun todennäköisesti melko suoraan pakastimesta. Jääkaappi ei nimittäin riittänyt paljoa täytettä jähmettämään. Liekö syynä suuri sokerimäärä vai mikä?

Loppuun vielä pieni varoituksen sana. Vaikka raakakakut ja muut terveysleivonnaiset ovatkin se parempi vaihtoehto, niin ei näitä nyt sentään edes sen varjolla ihan joka päivä sovi vedellä. Loppujen lopuksi terveyskakut ovat melkoisia energiapommeja pähkinöineen, öljyineen, kuivahedelmineen ym. raaka-aineineen. Vaikkakin täyteläisyytensä vuoksi usein vain pieni pala kakkua riittää =)

18 Comments

  1. jomppuomppu says

    Heippa, tuo sinun reseptisi, jonka olet Hesarin ruokatorstain sivuilta ottanut, on juuri Johan&Nyströmille raakakakkuja tehtailevan Suvin tekemä. Hänen firmansa My name is Cake tekee suurimman osan kahvilan raakakakuista. Eli Nyströmillä olet inspiroitunut tuon sinun reseptisi alkuperäisen tekijän kakusta!

  2. Tuula says

    Moikka!
    Kiitos reseptistä ja arvostelusta. Mutta mitä tarkoittaa valutettu kookoskerma?

    • Moikka Tuula!

      Heh, tämä taitaa olla emännän ihan oma termi =D Mutta valutettu kookoskerma tarkoittaa sitä, että kun avaat jääkaappikylmän kookoskermapurkin sitä hölskyttelemättä, niin kerman lisäksi purkissa on yleensä siitä erottunutta vettä. Eli kaada ylimääräinen vesi pois ja käytä täyteläisempi/rasvaisempi kermaosa. Näin kookoskerman vaahdotus onnistuu parhaiten =)

  3. Päivi says

    Millä tuon tocon eli riisileseen voisi korvata, ettei maku kovasti muutu? Asun Ranskassa ja täällä ei ole läheskään niin paljon ”superfoodeja” kuin Suomessa. :)

    • Moikka Päivi!

      En itse asiassa tiedä, kuinka suuri merkitys tocolla tässä kakussa on. Sitä pitäisi melkein kysyä alkuperäisen reseptin kehittäjältä. Toisiko täytteeseen rakennetta ja ”kermaisuutta”?

      Toco on itsellenikin uusi tuttavuus. Kuten nämä raakakakutkin. Joten valitettavasti en osaa kertoa, millä tuon voisi korvata. Tai voiko sen jättää kokonaan pois. Raakaruokailijat varmasti osaisivat kertoa. Onko ketään linjoilla? =)

      • HennaOlivia says

        Kyllä toco tuo kermaisuutta ja pehmeyttä, mutta harvoin se on mitenkään välttämätön -pikemmin kiva lisä. Laittaisin tilalle esim. lesitiinä pari teelusikkaa :)

  4. HennaOlivia says

    Hih, eipä mitään :) Lesitiini on mun mielestä tosi hyvä etenkin tollasis massois missä on rasvaa. Lesitiini toimii emulgaattorina, ja tekee siitä massasta tasaisen. Laittaisin tuohon täytteeseen lesitiinin vaikka ois tocoakin :)

    • Vielä täsmennystä kaipaisin, HennaOlivia! Eli tarkoitatko soijalesitiiniä? Itse pyrin soijapohjaisia tuotteita välttämään, kuten varmasti moni muukin paleoisti. Näissä olosuhteissa lienee toco parempi vaihtoehto. Mutta jos ei paleopipo kovasti kiristä tai ei tocoa ole saatavilla, niin lesitiini lienee oiva vaihtoehto. Ja jos nyt oikein tulkitsin, niin täyte onnistunee mainiosti myös ilman näitä emulgaattoreita =)

  5. HennaOlivia says

    Soija- tai auringonkukkalesitiini. Tossa määrässä, mitä noihin täytteisiin yms.tulee on niin marginaalinen määrä soijaa, etten koe et sillä on vaikutusta mihinkään. Muuten en kyllä soijaa käytä missään muodossa, enpä taida olla ikinä edes maistanut :D

    • HennaOlivia says

      Laitan viel Chris Kresserin hyvän tekstin soijalesitiinistä:http://chriskresser.com/harmful-or-harmless-soy-lecithin :) Siinäkin pointti on, että noin pienellä määrällä mitä lesitiiniä käytetään yleensä, ei ole mitään merkitystä. Soija-allergikot on asia erikseen, mut hekin ovat yleensä allergisia soijan proteiinille, jota lesitiinissä ei ole jäljellä -mutta parempi tietty pysyä erossa soijasta, kuin leikkiä tulella jos on allerginen!

      • Juuri näin itsekin ajattelen, että ei pieni määrä silloin tällöin terveellä ihmisellä vahinkoa saa aikaiseksi. Halusin kuitenkin täsmentää, koska linjoilla lienee myös ihmisiä, joille pienestäkin määrästä saattaa olla haittaa. Toisaalta yritän itse ajatella (ja opettaakin ;)) niin, että ruoka-aineen kuin ruoka-aineen kohdalla valitsee kullakin hetkellä sen parhaimman mahdollisen saatavilla olevan vaihtoehdon =). Soijalesitiini on monen muun ohella yksi näistä harmaan alueen ruoka-aineista, jonka kohdalla jokaisen täytyy itse vetää itselleen parhaiten sopiva linjaus. Toivotaan kuitenkin, että Päivi sai apua tästä keskustelusta =)

        Ja kiitos vielä Sinulle, HennaOlivia! =) Sori, että vastaus viivästyi kun oli tässä näitä teknisiä mutkia matkassa ;)

  6. mellis says

    Olen tutustunut sivustoosi parin päivän ajan, ihan mahtavaa!
    Sitten pieni kyssäri, pähkinöille allergisena utelen, että onko mantelijauholle jotain sopivaa korviketta? Kovin monissa leivonnaisohjeissa – täällä ja muualla – käytetään mantelijauhoja, mutta sepä ei sovi minulle. Ettei vaan liian helpolla pääsis aloittelemaa paleo-kokeilua.

    • Kiitos palautteestasi, Mellis! =) Mahtaisikohan kookoshiutaleet toimia tässä ja kookosjauho noin yleensä? Itse en ole käyttänyt muita kuin manteli-, kookos- ja pähkinäjauhoja/rouheita. Mites siemenet? Saisikohan niistä sopivaa jauhetta/rouhetta? Porkkanaraaste? Tai mehustamista ylitse jäävä kuituinen massa? En tiedä toimivatko. Kunhan heittelin ajatuksia ilmaan. Kokeile! Tule sitten kertomaan, kuinka kävi =)

  7. Lallu says

    Mulperimarjat toimii hyvin pähkinöiden tilalla raakakakuissa. Manteli ei muuten ole pähkinä. Meidän pähkinäallergikot pystyvät syömään mantelia.

Vastaa käyttäjälle JohannaGr... Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.