Month: huhtikuu 2014

Vierasresepti: Sannin parsakaali-jauhelihakeitto

Hiphei! Tänään meillä onkin Paleokeittiössä vieras! Tervetuloa, Sanni! Sanni on nuori, ravinnosta ja ravitsemuksesta kiinnostunut neitonen, jonka kanssa istuimme hetkeksi saman pöydän ääreen vaihtamaan ajatuksia emännän ensimmäisen ”fanitapaamisen” tiimoilta ever! Mukavaa seuraa ja hieno kokemus =). Ehdotin Sannille, että jos hän vain haluaa, niin mielelläni julkaisen hänen paleopainotteisia reseptejään Paleokeittiössä ennen kuin neitonen saa oman blogin pystyyn. Ja tässä sitä nyt ollaan! Kera Paleokeittiön ensimmäisen virallisen vierasreseptin! Toinenkin odottelee jo julkaisua, mutta aloitetaan tällä Sannin mausteisella parsakaali-jauhelihakeitolla. Mutta ennen kuin päästän teidät itse reseptin kimppuun, niin sana vielä Sannille. Pyysin häntä kertomaan hieman itsestään Paleokeittiön lukijoille, joten here we go! Olen Sanni, 21-vuotias ruokaintoilija ja superfood-kokkailija. Kotoisin olen Etelä-Pohjanmaalta, mutta viimeisimmän vuoden olen viettänyt Itä-Suomessa aloitettuani ravitsemustieteen opinnot Kuopiossa. Ja ei, älkää säikähtäkö, vaikka ravitsemusterapeutiksi tähtäänkin, en aio ”määrätä” ketään syömään sitä päivittäistä 6 palaa leipää ja juomaan rasvatonta maitoa =). Yksi tavoitteeni onkin saada edes pikkuhiljaa muutosta myös viralliselle ravitsemuskentälle ja sen myötä vaikuttaa ihmisten terveyteen laajemmassakin mittakaavassa. Olen itse noudattanut täysin gluteenitonta ruokavaliota reilun vuoden ajan, ja intohimonani on terveellisten mutta maukkaiden reseptien …

Vihreää ja voita

Voita, paljon voita! Ja vähän vihreää voilla, voin kanssa, voin ohella ja voin mukana. Ehkä sydänkuolemakin. Jossain vaiheessa. Yhdellä sanalla se on KEVÄT! Myös lautasella =) Ei pelkkää sosekeittoa vaan vihdoinkin jotain kunnon kokkailua keittiössä! Emäntä viettää jonkinlaista pääsiäislomaa, joka heijastunee myös Paleokeittiöön ;). Eilen ainakin aloitin mielestäni vahvasti keittelemällä uppomunat ja bearnaisekastikkeen ekaa kertaa ever. Tänään aion vielä jatkaa samalla linjalla. Ja niin sitä taas kolkuteltiin ruokataivaan portteja. Onko mitään sen parempaa kuin kevään ensimmäiset tankoparsat dipattuna bearnaisekastikkeeseen?! Eilen ei ainakaan ollut. Vaikka pääsiäiseksi kehitelty jälkkäri oli hyvää sekin. Siihen palaamme vielä. Ennen pääsiäistä. Eilinen yhden hengen menu, nimeltä ”Vihreää ja voita”, sisälsi cosmopolitan -salaatinlehtiä, savustettua saunapalvikinkkua, valkosipulivoissa haudutettua mustakaalia, voissa paistettua tankoparsaa sekä uppomunaa bearnaisekastikkeessa. Aika monta juttua syntyi käden käänteessä, ehkä kahdessa vartissa. Kuulostanee sekasotkulta, mutta kyllä nämä kaikki olivat oikein hyviä kavereita yhdessä ja keskenään ”korentojen” seassa. VALKOSIPULIVOISSA HAUDUTETTU MUSTAKAALI 5-6 mustakaalin lehteä nokare voita 1 ohueksi siivutettu valkosipulinkynsi maustamiseen ripaus suolaa, rouhittua mustapippuria sekä chilijauhetta Pese mustakaali ja poista keskimmäiset lehtiruodit. Paloittele. Esikeitä ~5 minuuttia kiehuvassa vedessä. Laita samalla pannu lämpenemään ja …

Kun toffeesta tuli suklaata

Kuten Paleokeittiön facebook -seuraajat tietävät, niin olen tässä kevään mittaan yrittänyt kertaan, jos toiseenkin, taikoa jonkinlaista paleoystävällistä toffeeta. Siinä varsinaisesti onnistumatta. Kokeilujen tuloksena olen kuitenkin onnistunut keittelemään jokseenkin täydellistä kinuskia (joka vielä odottaa sitä kakkua =D) sekä tätä helppoa herkkua, joka mielestäni muistuttaa lähinnä valkoista suklaata. Ja nimenomaan mun mielestä! Pullamössökansalta ei juurikaan herunut tukea ajatukselle =D Mikä tyypeissä on vikana?! Ehkä vika katsoo peilistä ;) VALKOINEN PALEOSUKLAA 1 dl kookosvoita (coconut butter, on siis eri asia kuin kookosöljy) 1/2 dl mantelivoita 1/2 tl aitovaniljajauhetta (1-2 rkl raakahunajaa) Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Lämmitä tarvittaessa kookosvoi juoksevaksi ennen sekoitusta. Kaada seos esim. leivinpaperilla vuorattuun, pienehköön astiaan. Anna jähmettyä jääkaapissa, paloittele ja napostele. Säilytä jääkaapissa, tiiviisti suljetussa astiassa. Jos kotoa olisi löytynyt cashew -voita, niin olisin ehdottomasti käyttänyt sitä. Tällä kertaa tyytyminen oli kuitenkin mantelivoihin. Ihan hyvä näinkin, mutta koostumus olisi todennäköisesti ollut silkkisempää cashew -voilla. Mutta mikä tahansa pähkinä- tai siemenvoi toiminee… Musta kookosvoi on jo itsessään riittävän makeaa, joten en lisännyt ”suklaamassaan” mitään varsinaista makeuttajaa. Sen sijaan ideana oli päällystää ”suklaapalat” mulperirouheella siinä vaiheessa, kun lähdin kiikuttamaan …

Kevään keveä keitto

Kesä tulee! Keho tai ainakin mieli kevenee! Näin keväällä. Lautasellekin tuli vatsataudin jälkimainingeissa lapattua keveämpää keittoa. Syynä yksinkertaisesti se, että pelkkä lihan ajatteleminenkin sai vatsan kouristelemaan. Onneksi eteen osui Juulian kukkakaalikeitto, josta pienellä viilalla syntyi tilanteeseen mitä parhaiten sopiva tämän viikon pääruoka. Kyllähän sitä hieman alkuun arvelutti lyödä kesäkurpitsaa keittoon, mutta what the heck! Kokeillaan! Ja keksitään jotain muuta, ellei kesäkurpitsa keitossa maistu. Mutta sehän maistui. Oikein hyvältä. Suosittelen! Maistamaan. Oli nimittäin paitsi hyvä, niin myös helppo ja riittoisa soppa. KEVÄÄN KEVEÄ KUKKAKAALI-KESÄKURPITSAKEITTO 3-4 annosta 1/2 litraa vettä 1/2 litraa valmista lihalientä (sitä aidoista luista keitettyä ;)) 1 luomukukkakaali 1 keskikokoinen kesäkurpitsa 1 pienehkö purjo 2 valkosipulinkynttä sopivasti kookosmaitoa tai -kermaa (ehkä 1/2 – 1 dl) mausteeksi himalajansuolaa, rouhittua mustapippuria, chilijauhetta ja provencen kuivattuja yrttejä koristeeksi silputtua persiljaa (luraus laadukasta oliiviöljyä tai nokare voita) Pese ja pilko kukkakaali, kesäkurpitsa, purjo ja valkosipuli. Valkosipulia ei tarvitse pestä ;) Kiehauta kattilassa vedellä laimennettu lihaliemi. Lihaliemi ei ole välttämätön, mutta koska pakastimesta puoli litraa sattui löytymään, niin tuuppasin tämän ravinteikkaan liemen soppaan. Lisää kasvikset nesteeseen ja keittele hiljalleen …

Ihan foodeissa!

Keskustelimme tällä viikolla Kevätsiivous -ryhmässä hieman lisäravinteista ja niihin liittyen myös superfoodeista. Aiheen innoittamana päätin kaivaa omat superfoodini esiin. Kysyin myös ryhmäläisiltä, että osaavatko he kertoa, miksi käyttävät tiettyjä lisäravinteita. Jäin pohtimaan kysymystä omalta osaltani ja tämä postaus tarjotkoon vastauksia. Mitä ovat superfoodit? Wikipedia osaa kertoa aiheesta seuraavaa… Superruoka (engl. superfood) on markkinointitermi, jota yleensä käytetään kuvaamaan ruokaa, joka on poikkeuksellisen ravinnetiheää. Superruoat ovat yleensä tavallisen ruoan ja lääkinnällisempien yrttien välimaastoon asettuvia, luonnonmukaisesti tuotettuja ruokia, joilla on vahva kulttuurihistoria ja poikkeuksellisen korkea sekä monipuolinen ravinnepitoisuus. Superruoka sisältää luonnon raaka-aineita, jotka ovat varastoineet itseensä mm. mineraaleja, vitamiineja ja antioksididantteja. Itse määrittelen superfoodit yksinkertaisesti korkean ravinnepitoisuuden sisältäviksi lisäravinteiksi, joita on jollain tapaa jalostettu helposti käytettävään muotoon. Tuoreet ja pakastetut, kotimaiset marjat ovat superfoodia parhaimmillaan, mutta haluan ajatella niitä ensisijaisesti aitona, oikeana ruokana ja näin rajata hieman superfoodien laajaa kirjoa. Kuten jo nimi ”lisäravinne” kertoo, niin superfoodit tai muut ravintolisät eivät korvaa monipuolista, aitoa ruokaa, mutta niillä on helppo tarvittaessa täydentää omaa ruokavaliota. En koe olevani mikään superfoodhullu, mutta kun kaivelin omat foodini kaapeista, niin kyllähän siinä kieltämättä …

Duck plate

Duck plate on Paleokeittiössä vähintäänkin yhtä outo käsite kun duck face. En vieläkään ole oppinut ottamaan itsestäni töröhuulikuvia. Tuskin tulen koskaan oppimaankaan. What a loss! Mutta duck plate on nyt korkattu! Tuttavallisemmin ankkalautanen vaan. Tai ankkaa lautasellakin käy. Rohkaistun välillä kokkailemaan jotain uutta ja ennenkuulumatonta. Ankan rintafile lennähti lautaselle syystä, että halusin hieman venyttää rajojani ”kevätsiivoilijoiden” mukana. Ankan rintafileet olivat sopivasti tarjouksessa. Olen ehkä joskus saattanut saada ravintolassa ankkaa lautaselleni, mutta sitä on tapahtunut sen verran harvoin, että en todellakaan muista, olenko aiemmin haarukoinut ankkaa suuhuni vai en. Siitä olen kuitenkin aivan varma, että tätä siivekästä ei ole aiemmin paleokeittiössä nähty. No nyt on! Tämäkin nähty. Valitsin ensikertalaiseksi valmiiksi marinoidun ankan rintafileen. Ei ehkä se paras vaihtoehto, kun alastonta ankkaakin oli tarjolla. Mun mielestä oli kuitenkin jo aivan riittämiin haastetta siinä, että ylipäätään kävin lihatiskiltä yhden ankan pyytämässä, joten kipusin tällä kertaa matalimman aidan yli. Varmistin toki etukäteen, mitä marinadi oli syönyt ja ainoaksi ongelmaksi omassa ravitsemuksen viitekehyksessä totesin rypsiöljyn, jonka senkin kuivasin pois ennen paistamista. Marinadi oli valmistettu marketin omassa keittiössä. Sitten vaan pähkäilemään, jotta mitä tälle nyt …

Luut liemessä

Tautinen emäntä tässä hei! Kolme kuukautta on tätä vuotta eletty ja kolme vatsatautia sairastettu. Tai kaksi on jo takana, kolmas toivottavasti myös pian. En koe olevani kovin herkkävatsaista tyyppiä, joten mitäköhän pöpöjä tuolla ulkona tänä vuonna vapaana oikein vaeltelee. Varmuudella tiedän myös, että en ole ainoa. Nesteruokinnalla ollaan eletty tämä päivä, joten tämä postaus sopinee hyvin tilanteeseen. Luut liemessä, liemet vatsassa ja… Noh, kukin käyttäköön sopivasti mielikuvitusta lauseen täydentämiseen. Kuten ehkä tiedätkin, niin nyt kuuluu jokaisen paleodiggarin keitellä kokoon omat luu- tai lihaliemet. Niin tein minäkin joitakin viikkoja sitten. Ihan vaan kokeilun halusta. Ja voin kertoa, että tässä varmasti tovi vierähtää ennen kuin tarvitsee lyödä luita soppakattilaan uudemman kerran. Aikaa paloi ja lopputulos oli mitätön. Vaikka olo on juuri nyt suhteellisen hyvävointinen (ups `n downs all day long), niin ajatus ei viime yön ujeltamisen jäljiltä toimi aivan toivotulla tavalla. Kuvia kehiin siis! Tästä se sitten lähti! Kilon kasa ydinluita lihoineen(?). Kaikki eivät mahtuneet kuvaan ;) Liemeen hain lisää makua niistä, mitä kaapista sattui löytymään. Ja sieltähän löytyi! Parit porkkanat, sipulit ja sellerit. Purjokeitosta jäljelle jääneet …