Gluteeniton, Liha, Lisukkeet, Maidoton, Reseptit, SEMIPALEO, TÄYSPALEO
Comment 1

Pekonipullat ja aurinkoinen sose

Puolisentoista viikkoa sitten istuimme muutaman muun paikallisen ruokabloggaajan kanssa pienen blogimiitin tiimoilta saman pöydän ääreen. Pöydän toiselta puolen emäntää katseli Mukana maku -blogin Dick ja Beach house kitchenin Heli. Dicki oli mulle jo ennestään tuttu, Helin tapasin ensimmäistä kertaa. Hengenheimolaisten kanssa ei kuitenkaan tarvinnut ujostella. Juttua riitti ensimetreiltä saakka kokonaiseksi kolmeksi tunniksi! Ja tapaamisen jälkeen suuntasimme kaikki kolme vielä, mihinkäs muuallekaan, kuin samaan markettiin ruokaostoksille, hah hah!

Tapaamisen tarkoituksena oli tutustua toisiimme sekä jakaa ajatuksia kokkaamisesta ja bloggaamisesta.Tehtävä tuli täytettyä kiitettävästi ja siinä samalla pohdimme, mitä kivaa voisimme tehdä kimpassa. Ja siitä se sitten lähti! Dickin heittämä ajatus lihapullista! Ja kolmen kimpasta. En tiedä, mitä sinä ajattelet, mutta minä puhun nyt ruokahaasteesta. Itse asiassa olimme jo aiemmin sivunneet aihetta Dickin kanssa, mutta nyt oli hyvä hetki alkaa tuumasta toimeen.Meillä jokaisella on hieman erilainen ”ruokafilosofia”, jonka pohjalta kokkaamme. Ja bloggaamme. Minä tarkastelen maailmaa tietysti aika pitkälti paleoliittisesta näkövinkkelistä. Muiden näkemyksiin en puutu, joten kukin avatkoon omaa ajatusmaailmaansa ihan itse. Ihan parasta kuitenkin on, että erilaisista lähtökohdista huolimatta voimme tarttua samaan aiheeseen ja tarjoilla lihapullamme kukin omissa paketeissaan. Ruokarakkautta yli rajojen! <3

Olin haasteesta ihan into pinkeänä. Tosin, kun päädyimme pyörittämään lihapullia, niin totesin, että enhän mä osaa tehdä kuin yhdenlaisia lihapullia! Sellaisia mahdollisimman yksinkertaisia; jauhelihaa, sipulia, kananmunaa, vähän suolaa ja pippuria. Mitä muuta lihapulla muka tarvitsee?! Pää löi aivan tyhjää. Mutta kyllä se siitä aika nopsaan täyttyi kun mietin, että millaista ruokaa yleensä teen. Ilman haasteen luomaa pientä positiivista painetta ;). Päätin pysyä itselleni uskollisena. Helppoa, yksinkertaista ja nopeaa arkiruokaa paleotyylillä. Sitä, mikä ensimmäisenä tulee mieleen. Pekonipullia siis!

En ole aiemmin tehnyt pekonipullia, joten luotin täysin sokkona siihen, että kyllä näistä hyviä tulee. Olen saanut verenperintönä aimo annoksen kärsimättömyyttä, joten siirryin heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen ajatuksista tekoihin. Sen enempää pohtimatta, viilaamatta tai testaamatta.

Olen myös helposti innostuvaa tyyppiä, mutta yleensä yhtä nopeasti innostus laantuu kuin se syttyykin. Jos jokin menee pieleen, niin harvoin jaksan yrittää heti uudelleen. Ehkä sitten puolen vuoden tai vuoden päästä. Kun uusi innostus iskee. Onnekseni nämä pullat menivät kerralla putkeen enkä joutunut jättämään haastetta väliin. Vain suolan annostelu olisi kaivannut hieman hiomista. Suolaisen pekonin pelossa lisäsin lihapullataikinaan suolaa hieman liian vähän. Onneksi sitä saa helposti lisää valmiiseen annokseen.

PALEOKEITTIÖN PEKONISET LIHAPULLAT

~15 mediumplus koon lihapullaa

  • ~400 g Herefordin jauhelihaa
  • ~100 g luomupekonia
  • 1 silputtu sipuli
  • 1 ulkokananmuna
  • 1-2 tl dijonsinappia
  • mausteeksi tuoretta salviaa, himalajansuolaa ja rouhittua mustapippuria
  • paistamiseen pekonin kypsentämisestä irronnutta sianihraa
  1. Kuutio pekoni ja silpu sipuli pieniksi paloiksi.
  2. Kypsennä pekonia pannulla ja lisää joukkoon sipulisilppu kuullottumaan, kun pekonista on irronnut hieman rasvaa.
  3. Valmista lihapullataikina vaivaamalla jauheliha, kananmuna, sinappi ja muut mausteet tasaiseksi taikinaksi.
  4. Lisää taikinan joukkoon jäähtynyt pekoni-sipuliseos. Vaivaa tasaiseksi.
  5. Pyörittele lihapullataikinasta sopivankokoisia pyöryköitä.
  6. Paista pyörykät pikaisesti pekonirasvassa kuumalla pannulla, jotta pullien pinta ”sulkeutuu” ja ne saavat hieman väriä pintaan.
  7. Siirrä uunipellille ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin vartin verran. Valmista!

Pekonipullista tuli odotetusti tiiviitä. Samoin kuin ihan peruslihapullista silloin, kun ovat täyttä tavaraa eli vailla ”jauhoja” ja/tai ”maitoja”. Lisäksi Herefordista jauhettu liha on jo lähtökohtaisesti tiiviimpää. Sika-nauta tarjouksesta tuottaa todennäköisesti pehmeämmän lopputuloksen. Mutta hyviä olivat! Jos on tottunut tällaiseen täyslihapakettiin. Sopivat yhtälailla perusarkiruoaksi kuin juhlavammaksi tarjottavaksi. Itseäni viehätti erityisesti luomupekonin tuoma häivähdys savuisuutta.

Okei, lihapullat olivat haasteen päätähti, mutta lautaselle on kiva saada jotain myös lihapullien kaveriksi. Jos olisin tehnyt vain yhden päivän ruoat kerralla, niin olisin ehdottomasti valinnut lisukkeeksi rapeat bataattiranskalaiset. Mutta koska halusin kerralla eroon kolmen päivän kokkauksesta, niin päätyi lautaselle ranujen sijaan aurinkoinen bataattisose. Lämmitetyt ranskalaiset eivät ole rapeita ;)

Appelsiinilla ja vuohenjuustolla maustettua ”Fiinimpää bataattipyrèttä” olen valmistanut aiemminkin. Nyt tein reseptiin muutaman pienen muutoksen, joten lienee paikallaan päivittää tämänkin nopean ja maistuvan soseen ohje.

APPELSIININ AURINKOINEN BATAATTISOSE

3-4 annosta

  • ~800 g kuorittua ja pilkottua bataattia
  • yhden appelsiinin mehu
  • ~100 g vuohenjuustoa (sitä kiinteämpää pötkylästä)
  • ~15 isohkoa salvianlehteä (+ voita paistamiseen)
  • himalajansuolaa maun mukaan
  1. Keitä kuoritut ja pilkotut bataattikuutiot pehmeäksi suolalla maustetussa vedessä.
  2. Purista sillä välin appelsiinimehu ja paahda salvianlehdet rapeiksi vähäisessä rasvassa pannulla. Nosta paahdetut salviat talouspaperin päälle kuivumaan.
  3. Valuta kypsät bataattikuutiot huolellisesti.
  4. Soseuta bataatit tehoblenderillä.
  5. Lisää tehosekoittimeen appelsiinimehu ja kuorittu vuohenjuusto. Soseuta tasaiseksi.
  6. Maista ja mausta suolalla.
  7. Lisää valmiiseen soseeseen sormissa hienonnettu, paahdettu salvia. Tuorekin lienee ihan ok.

Sosekeittoja olen valmistanut tehosekoittimella aiemminkin, mutta varsinaisiin soseisiin olen käyttänyt sauvasekoitinta. Noh, en käytä enää. Tuli ehkä maailman silkkisintä sosetta nopeasti ja helposti! Jos omistat kunnon tehoblenderin isolla kannulla, niin suosittelen kokeilemaan.

Vaikka tämän postauksen päätähtenä loistavat lihapullat, niin lautasella bataattisose varasti koko show`n! Pekonipullat sopivat kyllä oikein hyvin samaan kelkkaan, mutta auringossa vaan on jotain extra-energeettistä taikaa. Ja vuohenjuustossa. Pekonipullat pääsivät kyllä paremmin oikeuksiinsa seuraavina päivinä pannulla lämmitettynä. Ehkä makujen tasaantuminen ja pieni pintasuolaus teki tehtävänsä ;)

Käy myös katsomassa muiden haasteeseen osallistuneiden lihapullat!

Lihapullien täyteistä sunnuntaita!


P.S. Muistakaas myös maaliskuun viljaton kamppis Paleokaupassa! =)

1 kommentti

  1. Päivitysilmoitus: Aasialaisia kanapullia maapähkinäkastikkeessa ja alkupaloina! - beach house kitchen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s